…mutta ehkä sellainen sallitaan entiselle sotilaalle. Selittelylinjalle tänään kuitenkin jouduin, ja siitä haluan kertoa täälläkin.
Akateemisessa kirjakaupassa päivällä käydessäni tapasin siellä kaksi vanhaa evp-toimiupseeriveljeä, ja tulevan ystävänpäivän merkeissä poikkesimme ostoksiemme jälkeen kahville kirjakaupan yläkerran terassille. Toinen heistä, minut yli 40 vuoden ajan tuntenut entinen kerhotoverini, ikätoverini ja myös sinibarettiveli sanoi seuranneensa kirjoitteluani lehdissä, mitä hän kehuskeli.
Sitten minä ikään kuin kehuja laimentaakseni tulin kertoneeksi hänelle kirjoittelustani täällä ja sen saamasta vähemmän kehuvasta vastaanotosta, jolloin tulin antaneeksi myös suorasukaisia arvosteluja keskustalaisista tai ”kepulaisista”. Se yllätti hänet. Hän ihmetteli ”poliittisuuttani” ja ärhäköitä mielipiteitäni ”toisin ajattelevista”. Hänen mielestään se kertoi minun muuttuneen oudosti, eikä välttämättä parempaan suuntaan.
Hän puhui jokseenkin näin: ”Tiedän, että sinulla on ollut raskaat ajat (viittasi vaimoni sairauteen ja kuolemaan), mutta ei kai niiden vuoksi ole tarpeen ihmisenä noin muuttua. Sinähän olet aina ymmärtänyt ihmisiä ja ollut seurallinen, viihtynyt seurassa kuin seurassa. Mikä niissä keskustalaisissa sinua niin riepoo? Tosin olet aina ollut kärkäs sanomaan terävänkin mielipiteesi, mutta et ole ollut noin ilkeä. Emme me muuten olisi sinua aikanaan kaikkiin niihin tehtäviin valinneet ja niissä sinulle luottamustamme antaneet (viittasi mm. kerhoni puheenjohtajuuteen, edustukseeni liiton hallituksessa, kunnallisvaaliehdokkuuteeni ym)”.
Tunsin piston sydämessäni vanhan hyvän toverini käsityksen kuullessani ja selittelyihin jouduin. Kai niitä on syytä jatkaa täälläkin.
Varmaan minä olen itselleni sopimattomasti käyttäytynyt, mutta mielestäni sille on selityksensä. En ollut missään aikaisemmin törmännyt sellaisen tietämättömän omahyväisyyden, suoraan sanottuna tyhmyyden massaan kuin täällä tänne ensi kertoja tullessani. Kaikkein yksinkertaisimmat olennot olivat kuin suulaita lapsia, jotka pyrkivät osallistumaan aikuisten keskusteluihin omilla asioillaan. Tuollaiset tietenkin vain huvittivat, ja heitä vastaan lähdin itsekin lähinnä show-linjalla. Mutta tympi se vähän viisaampien ja tietävämpien yksisilmäisyys ja se tavaton tosikkomaisuus, millä he ”totuuttaan” esittivät. Myös ärsytti se kaksinaamainen venkoilu, jolla he pyrkivät kääntämään mustan valkoiseksi ja päinvastoin. Oma joukkonsa olivat ja ovat pelkkää pahaa tahtoa uhkuvat räksyttäjät, jotka törkeyksineen ja herjoineen tai saivartelevine näsäviisauksineen käyvät kiinni toisinajattelevaan kirjoittajaan, eivät hänen asiaansa.
Tosiasia on, että eniten noita on niissä, jotka ovat ainakin olevinaan keskustalaisia. Kun tuollaisia vastaan on hyödytöntä yrittää muita ja parempia keinoja – sen kyllä huomasin pian – oli pakko lähteä sotaan mukaan samoilla aseilla. Varmaan olen myös muuttunut niin, että tulen ärtyneemmäksi vähemmästä kuin joskus nuorempana. Se on varsin yleinen vanhenemisen seuraus. Nuorempana olin kiinnostunut niin monista asioista ja oli niin monta rautaa tulessa, että en janttautunut vain yhden tai muutaman asian puolesta peistä taittamaan – en ollut sellainen yhden asian nuori, kuin mm. ”taistolaiset” ja eräät muutkin olivat. Ja sanallisissa mittelöissä vastustajani käyttivät puhtaampia aseita kuin täällä, eli he olivat taitavampia kuin useimmat täällä. Enhän minä täälläkään Mielipidepankin, Jaba 43:n tai jonkun muun tietävän ja taitavan kanssa herjojen asteelle joudu, vaikka asioista saatetaan olla hyvin erimielisiä.
Kun mielenkiinnon kohteet ovat iän myötä vähentyneet, olen harvemmissa kohteissa päässyt mielestäni varmempiin totuuksiin, joita olen halunnut esittää myös täällä. Minulle tällaisia alueita ovat historia, varsinkin sotahistoria, Lähi-itä ja politiikka, etenkin turvallisuuspolitiikka mutta myös puoluepolitiikka. Tietysti olen myös ärtynyt vanhalle miehelle ominaiseen tapaan, kun jotkut typerykset eivät ole ymmärtäneet minun olevan oikeassa. Ainakin omasta mielestäni.
Siksi olen saattanut määritellä täällä mielestäni näkemäni tyhmyyden ja kepulaisuuden synonyymeiksi tai ainakin riippuvuussuhteessa toisiinsa oleviksi. Eihän se tietenkään pidä paikkaansa. Olen maininnut arvostuksistani eräitä entisiä ja nykyisiäkin keskustalaisia poliitikkoja kohtaan. Pitkäaikaisessa työssäni Valiolla tulin tuntemaan monia viisaita ja arvostamiani keskustalaisia. Olen maininnut heitä nimilläänkin.
On entisissä sotilastovereissanikin muutamia julkikeskustalaisia (kunnanvaltuustoissa ym.), vaikkakin tuo minua tänään kritisoinut vanha toverini lienee enemmän kokoomukseen päin kallellaan. Hyvin tuntemani ali-, toimi- ja opistoupseerien perinneyhdistyksen puheenjohtaja, toimiupseerikapteeni evp, filosofian maisteri Keijo Koivisto Laukaalta (Tikkakoskelta) on paikkakunnallaan monessa mukana oleva arvostettu keskustalainen. Keijo sai juuri äsken lisämeriittiä, kun hänen toimittamansa ammattikunnan historia ”Sama kaiku on askelten”, 645-sivuinen kirjajärkäle, tuli Sotilasperinteen seuran kunniamaininnalla palkitsemaksi. Kirjan numeroitu kappale n:o 1 on muuten eilen juhlallisessa tilaisuudessa luovutettu Tasavallan Presidentille ja muistaakseni tänään puolustusvoimain komentaja saa oman kappaleensa.
Oikeasti se on niin, että demokratiassa saa ja pitääkin olla puolueita ajamaan erilaisia asioita. Niin ollen jokainen voi löytää kannattamiensa asioiden perusteella puolueen, jota hän voi kannattaa. Maalaisliitto/keskustan suuriarvoista merkitystä historiallisessa katsannossa olen jopa korostanut, kuten myös SDP:n merkitystä samasta ja eräistä muistakin syistä. Vaikka keskustan arvokas menneisyys mielestäni sai pahan tahran Kekkosen myötä ja vaikka mielestäni aika on vienyt puolueelta luonnollisen tarpeen ja roolin, on sillä toki edelleenkin olemassaolonsa oikeus. Ja jokaisella, jonka mielestä keskusta kannattaa parhaiten hänelle tärkeitä asioita, on tietenkin oikeus tuota puoluetta kannattaa.
Minä vain en näe keskustan edistävän niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, vaan päinvastoin näen tuon puolueen politiikan niille vahingolliseksi. Siksi minä en voisi äänestää keskustaa tekemättä väkivaltaa omalletunnolleni. Mutta huomaan monen täällä esiintyvän keskustalaisen omantunnon joustavammaksi, sillä ei heistä monenkaan minun ymmärtääkseni luulisi oman etunsa vuoksi tai muilla järkisyillä olevan keskustalainen. Heitä minä kutsun kepulaisiksi. Mutta omapahan on asiansa. Toisaalta täällä on esiintynyt eräitä keskustalaisia mielipiteensä sen verran hyvin perustellen, että heidän keskustalaisuutensa ymmärrän paremmin. He ovat niitä, jotka eivät räksytä ja pyrkivät puhumaan mieluummin asiasta kuin kirjoittajista.
No, minä jouduin vielä tämän kerran puhumaan enemmän kirjoittajista ja tietenkin itsestäni, kun jätän saitin varmaan pitkäksi aikaa, ja toivoisin syntikuormakseni jäävän vain sen mitä olen oikeasti ansainnut; siinä on ihan tarpeeksi, jota väärien ymmärrysten ei ole tarpeen kasvattaa. Selittely ei siis kuulu sotilashyveisiin, mutta kun jouduin hieman selittelemään mielipiteitäni ystävällenikin, joka ei mitään täällä tapahtuvasta tiennyt, niin nämä selitykset ovat mielestäni paikallaan myös täällä. Anteeksipyyntöihin ketään kohtaan minulla mielestäni ei kuitenkaan ole aihetta, sillä en ole lyönyt ketään vyön alle siten kuin minua on lukuisia kertoja pyritty lyömään, mutta niin avuttomat ja huonosti tähdätyt huitaisut on ollut helppo torjua.
Laitan tähän linkin tuohon ali-, toimi- ja opistoupseerien historiankirjaan nimeltään ”Sama kaiku on askelten”.
http://www.paallystoliitto.fi/kuusi_04/kaiku1.htm
Niin, ja kun me kaikki kolme ostimme tuolta Akateemisesta hyväksi kehutun Matti Koskimaan kirjan ”Tyrjän rykmentti”, mikä kertoo maineikkaiden JR /:n ja Er.P12:n taistelujen tiestä, niin laitan linkin siihenkin kirjaan. Tuota rykmenttiähän johti aluksi eversti Armas Kemppi (esittelyssä nimi väärin Arvo Kemppinä) ja myöhemmin mm. Siiranmäessä ja Vuosalmella kunnostautunut silloinen everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth.
http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=product&isbn=951-0-21273-3
Akateemisessa kirjakaupassa päivällä käydessäni tapasin siellä kaksi vanhaa evp-toimiupseeriveljeä, ja tulevan ystävänpäivän merkeissä poikkesimme ostoksiemme jälkeen kahville kirjakaupan yläkerran terassille. Toinen heistä, minut yli 40 vuoden ajan tuntenut entinen kerhotoverini, ikätoverini ja myös sinibarettiveli sanoi seuranneensa kirjoitteluani lehdissä, mitä hän kehuskeli.
Sitten minä ikään kuin kehuja laimentaakseni tulin kertoneeksi hänelle kirjoittelustani täällä ja sen saamasta vähemmän kehuvasta vastaanotosta, jolloin tulin antaneeksi myös suorasukaisia arvosteluja keskustalaisista tai ”kepulaisista”. Se yllätti hänet. Hän ihmetteli ”poliittisuuttani” ja ärhäköitä mielipiteitäni ”toisin ajattelevista”. Hänen mielestään se kertoi minun muuttuneen oudosti, eikä välttämättä parempaan suuntaan.
Hän puhui jokseenkin näin: ”Tiedän, että sinulla on ollut raskaat ajat (viittasi vaimoni sairauteen ja kuolemaan), mutta ei kai niiden vuoksi ole tarpeen ihmisenä noin muuttua. Sinähän olet aina ymmärtänyt ihmisiä ja ollut seurallinen, viihtynyt seurassa kuin seurassa. Mikä niissä keskustalaisissa sinua niin riepoo? Tosin olet aina ollut kärkäs sanomaan terävänkin mielipiteesi, mutta et ole ollut noin ilkeä. Emme me muuten olisi sinua aikanaan kaikkiin niihin tehtäviin valinneet ja niissä sinulle luottamustamme antaneet (viittasi mm. kerhoni puheenjohtajuuteen, edustukseeni liiton hallituksessa, kunnallisvaaliehdokkuuteeni ym)”.
Tunsin piston sydämessäni vanhan hyvän toverini käsityksen kuullessani ja selittelyihin jouduin. Kai niitä on syytä jatkaa täälläkin.
Varmaan minä olen itselleni sopimattomasti käyttäytynyt, mutta mielestäni sille on selityksensä. En ollut missään aikaisemmin törmännyt sellaisen tietämättömän omahyväisyyden, suoraan sanottuna tyhmyyden massaan kuin täällä tänne ensi kertoja tullessani. Kaikkein yksinkertaisimmat olennot olivat kuin suulaita lapsia, jotka pyrkivät osallistumaan aikuisten keskusteluihin omilla asioillaan. Tuollaiset tietenkin vain huvittivat, ja heitä vastaan lähdin itsekin lähinnä show-linjalla. Mutta tympi se vähän viisaampien ja tietävämpien yksisilmäisyys ja se tavaton tosikkomaisuus, millä he ”totuuttaan” esittivät. Myös ärsytti se kaksinaamainen venkoilu, jolla he pyrkivät kääntämään mustan valkoiseksi ja päinvastoin. Oma joukkonsa olivat ja ovat pelkkää pahaa tahtoa uhkuvat räksyttäjät, jotka törkeyksineen ja herjoineen tai saivartelevine näsäviisauksineen käyvät kiinni toisinajattelevaan kirjoittajaan, eivät hänen asiaansa.
Tosiasia on, että eniten noita on niissä, jotka ovat ainakin olevinaan keskustalaisia. Kun tuollaisia vastaan on hyödytöntä yrittää muita ja parempia keinoja – sen kyllä huomasin pian – oli pakko lähteä sotaan mukaan samoilla aseilla. Varmaan olen myös muuttunut niin, että tulen ärtyneemmäksi vähemmästä kuin joskus nuorempana. Se on varsin yleinen vanhenemisen seuraus. Nuorempana olin kiinnostunut niin monista asioista ja oli niin monta rautaa tulessa, että en janttautunut vain yhden tai muutaman asian puolesta peistä taittamaan – en ollut sellainen yhden asian nuori, kuin mm. ”taistolaiset” ja eräät muutkin olivat. Ja sanallisissa mittelöissä vastustajani käyttivät puhtaampia aseita kuin täällä, eli he olivat taitavampia kuin useimmat täällä. Enhän minä täälläkään Mielipidepankin, Jaba 43:n tai jonkun muun tietävän ja taitavan kanssa herjojen asteelle joudu, vaikka asioista saatetaan olla hyvin erimielisiä.
Kun mielenkiinnon kohteet ovat iän myötä vähentyneet, olen harvemmissa kohteissa päässyt mielestäni varmempiin totuuksiin, joita olen halunnut esittää myös täällä. Minulle tällaisia alueita ovat historia, varsinkin sotahistoria, Lähi-itä ja politiikka, etenkin turvallisuuspolitiikka mutta myös puoluepolitiikka. Tietysti olen myös ärtynyt vanhalle miehelle ominaiseen tapaan, kun jotkut typerykset eivät ole ymmärtäneet minun olevan oikeassa. Ainakin omasta mielestäni.
Siksi olen saattanut määritellä täällä mielestäni näkemäni tyhmyyden ja kepulaisuuden synonyymeiksi tai ainakin riippuvuussuhteessa toisiinsa oleviksi. Eihän se tietenkään pidä paikkaansa. Olen maininnut arvostuksistani eräitä entisiä ja nykyisiäkin keskustalaisia poliitikkoja kohtaan. Pitkäaikaisessa työssäni Valiolla tulin tuntemaan monia viisaita ja arvostamiani keskustalaisia. Olen maininnut heitä nimilläänkin.
On entisissä sotilastovereissanikin muutamia julkikeskustalaisia (kunnanvaltuustoissa ym.), vaikkakin tuo minua tänään kritisoinut vanha toverini lienee enemmän kokoomukseen päin kallellaan. Hyvin tuntemani ali-, toimi- ja opistoupseerien perinneyhdistyksen puheenjohtaja, toimiupseerikapteeni evp, filosofian maisteri Keijo Koivisto Laukaalta (Tikkakoskelta) on paikkakunnallaan monessa mukana oleva arvostettu keskustalainen. Keijo sai juuri äsken lisämeriittiä, kun hänen toimittamansa ammattikunnan historia ”Sama kaiku on askelten”, 645-sivuinen kirjajärkäle, tuli Sotilasperinteen seuran kunniamaininnalla palkitsemaksi. Kirjan numeroitu kappale n:o 1 on muuten eilen juhlallisessa tilaisuudessa luovutettu Tasavallan Presidentille ja muistaakseni tänään puolustusvoimain komentaja saa oman kappaleensa.
Oikeasti se on niin, että demokratiassa saa ja pitääkin olla puolueita ajamaan erilaisia asioita. Niin ollen jokainen voi löytää kannattamiensa asioiden perusteella puolueen, jota hän voi kannattaa. Maalaisliitto/keskustan suuriarvoista merkitystä historiallisessa katsannossa olen jopa korostanut, kuten myös SDP:n merkitystä samasta ja eräistä muistakin syistä. Vaikka keskustan arvokas menneisyys mielestäni sai pahan tahran Kekkosen myötä ja vaikka mielestäni aika on vienyt puolueelta luonnollisen tarpeen ja roolin, on sillä toki edelleenkin olemassaolonsa oikeus. Ja jokaisella, jonka mielestä keskusta kannattaa parhaiten hänelle tärkeitä asioita, on tietenkin oikeus tuota puoluetta kannattaa.
Minä vain en näe keskustan edistävän niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, vaan päinvastoin näen tuon puolueen politiikan niille vahingolliseksi. Siksi minä en voisi äänestää keskustaa tekemättä väkivaltaa omalletunnolleni. Mutta huomaan monen täällä esiintyvän keskustalaisen omantunnon joustavammaksi, sillä ei heistä monenkaan minun ymmärtääkseni luulisi oman etunsa vuoksi tai muilla järkisyillä olevan keskustalainen. Heitä minä kutsun kepulaisiksi. Mutta omapahan on asiansa. Toisaalta täällä on esiintynyt eräitä keskustalaisia mielipiteensä sen verran hyvin perustellen, että heidän keskustalaisuutensa ymmärrän paremmin. He ovat niitä, jotka eivät räksytä ja pyrkivät puhumaan mieluummin asiasta kuin kirjoittajista.
No, minä jouduin vielä tämän kerran puhumaan enemmän kirjoittajista ja tietenkin itsestäni, kun jätän saitin varmaan pitkäksi aikaa, ja toivoisin syntikuormakseni jäävän vain sen mitä olen oikeasti ansainnut; siinä on ihan tarpeeksi, jota väärien ymmärrysten ei ole tarpeen kasvattaa. Selittely ei siis kuulu sotilashyveisiin, mutta kun jouduin hieman selittelemään mielipiteitäni ystävällenikin, joka ei mitään täällä tapahtuvasta tiennyt, niin nämä selitykset ovat mielestäni paikallaan myös täällä. Anteeksipyyntöihin ketään kohtaan minulla mielestäni ei kuitenkaan ole aihetta, sillä en ole lyönyt ketään vyön alle siten kuin minua on lukuisia kertoja pyritty lyömään, mutta niin avuttomat ja huonosti tähdätyt huitaisut on ollut helppo torjua.
Laitan tähän linkin tuohon ali-, toimi- ja opistoupseerien historiankirjaan nimeltään ”Sama kaiku on askelten”.
http://www.paallystoliitto.fi/kuusi_04/kaiku1.htm
Niin, ja kun me kaikki kolme ostimme tuolta Akateemisesta hyväksi kehutun Matti Koskimaan kirjan ”Tyrjän rykmentti”, mikä kertoo maineikkaiden JR /:n ja Er.P12:n taistelujen tiestä, niin laitan linkin siihenkin kirjaan. Tuota rykmenttiähän johti aluksi eversti Armas Kemppi (esittelyssä nimi väärin Arvo Kemppinä) ja myöhemmin mm. Siiranmäessä ja Vuosalmella kunnostautunut silloinen everstiluutnantti Adolf Ehrnrooth.
http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=product&isbn=951-0-21273-3
Vastaukset 12
Vanhimmat
monta kertaa. (nimim. loukkaantunut)
Pösilö löytyy kotoasi jonkinlainen ase ja siihen patruunoita ja jos satut sen verran pyssyistä ymmärtämään,että osaat ladata ja ampua sillä niin ammu nyt viimeinkin itsesi. Olet kyllä niin harvinaisen kusipään oloinen tyyppi ja kokovartalomulkun näköinenkin että aijai.
Luin mielenkiinnolla koko jutun. Mielestäni keskustalaiset ovat ahkeria ihmisiä, jotka viihtyvät maaseudulla ja puolustavat omaa elinkeinoaan. Älä heitä turhaan soimaa.
Tähän vielä haluan vastata. En todellakaan soimaa niitä keskustalaisia, joita tarkoitat. Päinvastoin, minulla on sekä oman henkilöhistoriani että työhistoriani kautta läheisiä suhteita niihin, ja täälläkin olen maaseudun oikeasti ahkeria ihmisiä ja mm. maataloustukeja puolustanut paljon ymmärtävämmin kuin eräät muut muissa asioissa minua poliittisesti melko lähellä olevat.
Vielä tähdennän: minä en soimaa keskustalaisia, mutta kepulaiset ovat minulle punainen vaate, mikä saa minut usein reagoimaan oman arvokkuuteni unohtaen.
Sinun nimimerkkisi on karjakko. Minun äitini ammatti oli sama, ennenkuin hänestä tuli monien edeltävien vaiheiden kautta pienviljelystilan emäntä. Minä tosin olin jo kolmannen ikävuoteni jälkeen isovanhempieni kasvatti, mutta pienviljelijöitä hekin olivat. Ja ensimmäinen vaimoni oli varsin vauraan satakuntalaisen maatalon tytär. Vaikka itse olen ollut 16-vuotiaasta pääsääntöisesti helsinkiläinen, tunnen kyllä maaseudun, minne minulla edelleen on paljon yhteyksiä. Silti olen sitä mieltä, että Keskusta ei ole paras puolue ratkaisemaan maaseudunkaan monia ongelmia.
Epätodennäköinen vaihtoehto, noin yleisen teorian tasolla. Narsistilla on koulukiusaajan moraali, vaikka hän pitääkin itseään gentlemannina. Narsisti voi yksityiselämässään olla väkivaltainenkin, vaikka julkikuvaansa hän varjeleekin huolellisesti ollen valloittava ja viehättävä. Itsetuho keinona kerjätä läheisiltä sääliä, sympatiaa ja anteeksiantoa, ei ole periaatteessa poissuljettua. Jos kuitenkaan läheisiä ei ole, eikä itsetuhofantasioita tyyliin "kyllä te sitten arvostatte kun minua ei enää ole" pysty muodostamaan, jäljelle jää yleistä syyllisyyttä ja tuskaisia omien mokien peittely-yrityksiä. Jollain lailla on omaa lohkeilevaa omanarvontuntoa ja kunniallista julkikuvaa pidettävä koossa. Todennäköinen vaihtoehto on, että tällainen tapaus kehittää lopulta itselleen oman Suuren Hyvän Jumalansa, joka antaa kaiken anteeksi, lohduttaa, kehuu ja kiittää.
Noin puhui Korhonen:
- En ollut missään aikaisemmin törmännyt sellaisen tietämättömän omahyväisyyden, suoraan sanottuna tyhmyyden massaan kuin täällä tänne ensi kertoja tullessani. Kaikkein yksinkertaisimmat olennot olivat kuin suulaita lapsia, jotka pyrkivät osallistumaan aikuisten keskusteluihin omilla asioillaan. Tuollaiset tietenkin vain huvittivat, ja heitä vastaan lähdin itsekin lähinnä show-linjalla. Mutta tympi se vähän viisaampien ja tietävämpien yksisilmäisyys ja se tavaton tosikkomaisuus, millä he ”totuuttaan” esittivät. Myös ärsytti se kaksinaamainen venkoilu, jolla he pyrkivät kääntämään mustan valkoiseksi ja päinvastoin. Oma joukkonsa olivat ja ovat pelkkää pahaa tahtoa uhkuvat räksyttäjät, jotka törkeyksineen ja herjoineen tai saivartelevine näsäviisauksineen käyvät kiinni toisinajattelevaan kirjoittajaan, eivät hänen asiaansa.-
Ja noin sinä todistat Korhosen olevan oikeassa hänen viimeksi mainitsemansakin joukon osalta:
- Narsistilla on koulukiusaajan moraali, vaikka hän pitääkin itseään gentlemannina. Narsisti voi yksityiselämässään olla väkivaltainenkin, vaikka julkikuvaansa hän varjeleekin huolellisesti ollen valloittava ja viehättävä. Itsetuho keinona kerjätä läheisiltä sääliä, sympatiaa ja anteeksiantoa, ei ole periaatteessa poissuljettua. Jos kuitenkaan läheisiä ei ole, eikä itsetuhofantasioita tyyliin "kyllä te sitten arvostatte kun minua ei enää ole" pysty muodostamaan, jäljelle jää yleistä syyllisyyttä ja tuskaisia omien mokien peittely-yrityksiä. Jollain lailla on omaa lohkeilevaa omanarvontuntoa ja kunniallista julkikuvaa pidettävä koossa. Todennäköinen vaihtoehto on, että tällainen tapaus kehittää lopulta itselleen oman Suuren Hyvän Jumalansa, joka antaa kaiken anteeksi, lohduttaa, kehuu ja kiittää.-
Casimir Ehrnrooth sopi tv-haastattelusta YLE:n pomojen kanssa, ja haastattelijaksi pantiin Leo Lehdistö, jolle Casimir mitä ilmeisimmin kirjoitti valmiit kysymykset. Haastattelun kuluessa vuorineuvos huomasi, että yksi hänen kysymyksensä oli hieman käsittämätön ja epätarkka, jolloin hän aloitti vastauksensa sanoilla: "Niin, tässä kysymyksessähän tarkoitettiin sitä että..."
Samoin narsistin kanssa keskusteleminen on turhaa siinä mielessä, että narsisti vastaa vain niihin kysymyksiin, jotka hän on itse itselleen sallinut.
Hyvää jatkoa. Pidä Jumala-ennustus mielessä.
...autta en voi.
Jo kauan jatkunut epätoivoinen tarrautumisesi minuun herätti minut lopulta tajuamaan, että Sinullahan täytyy olla hätä, pieni ystäväni. Sen tajuttuani rupesin pohtimaan mahdollisuuksiani auttaa Sinua, ja kun en ole edes kepupsykologi, niin turvauduin kirjastooni (hiljattain edesmenneen vaimoni ammattikirjallisuuteen) sieltä mahdollisesti ohjeita saadakseni. Hätäsi syyt sieltä kyllä hyvin selviävät, mutta yhtä selvää on, että auttajaksi minusta ei ole; Sinua voivat auttaa ainoastaan ammatti-ihmiset.
Mutta jospa noista alan kirjallisuudesta löytämistäni pätkistä olisi Sinulle jotakin apua; jospa voisit niiden pohjalta ainakin tunnistaa hätäsi syyt, ja yrittää käsitellä niitä itse:
”Henkilö, joka ei kykene liittymään seuraan, yrittää haastaa riitaa tullakseen edes jotenkin huomatuksi ja siten päästäkseen toisten kanssa yhteyteen. Takana on usein ajatus: jos minua ei huolita ystävänä, niin ehkä sitten vihollisena. Tuollainen käyttäytyminen tietysti vain vähentää toisten ihmisten halua kanssakäymiseen ja aggressioon verhottuun avunpyyntöön vastataan yleensä vihastumisella. Meidän kuitenkin tulisi nähdä toisen aggressiivisuuden takana oleva lohduton ja loukattu lähestymistarve ja osattava ottaa tuo aggressiivisuus vastaan”.
”Hajonneelta psykoottiselta minältä (self) puuttuu se itseysrakenne, jonka varassa hän voisi ottaa vastaan ja vastata terapeutin ja muun ympäristön kommunikatiivisiin lähestymisyrityksiin. Niissä tarjolla olevaa läheisyyttä ja inhimillistä yhteenkuuluvuutta hän epätoivoisesti kaipaa, mutta sen mahdollisuuteen hän lukemattomien aikaisemmin elämässä kokemiensa pettymysten takia ei hajonneessa tilassaan voi uskoa. Sen vuoksi nämä lähestymisyritykset herättävät hänessä vain ahdistusta. Oireet ovat hänelle samalla kertaa minuuden olemassaolon, vapauden ja inhimillisen läheisyyden viimeinen mahdollisuus.”
Vai olisiko sittenkin kohdallasi kyse enemmän tästä:
”Suuruusharhoissa voidaan nähdä jonkinlainen messiaaninen idea: potilas tuntee saaneensa tehtäväkseen muiden ihmisten opastamisen. Messiaanisen idean tunnusmerkki on pakottava tunne siitä, että on välttämätöntä suorittaa tietty tehtävä loppuun asti, täytyy noudattaa annettua lähetyskutsua. Potilas, jota tarve olla täydellinen ajaa äärimmäisyyksiin asti, saattaa sekoittaa yhteen käsityksen Jumalasta ja itsestään. Täydellisenä olentona hänellä on kyky ja oikeus tuomita kaikkia suurissa ja pienissä asioissa.”
No nyt olet oikeilla jäljillä. Läheltä liippaa, arvaa ketä. Ei muuta kuin jatka kaivelemista. Etsivä löytää, kolkuttavalle avataan.
Huomaan kirjoittaneeni noin:
>> Matti Koskimaan kirjan ”Tyrjän rykmentti”, mikä kertoo maineikkaiden JR /:n ja Er.P12:n taistelujen tiestä
Omaa tietämättömyyttäsi ja tyhmyyttäsi.
Kirjoitat paljon sellaista puppua josta sinulla ei ole hjuakaan asian oikeasta laidasta.
No, omahyväiset paskiaiset ovat yleensä sellaisia kuin Sinä.
Siinäpä entinen, jo edesmennyt sotilas.
Kirjailija.
Mitä Sinä ajattelet Linnan Sotaromaanissa (Tuntematon sotilas) käyttämästä kirjallisesta ilmaisusta?
Hänhän ei tuossa kirjassaan kovasti mairittele Suomen sodanjohdon alistumista jatkosodassa Hitlerin jalkarätiksi?
Lisäksi teoksesta löytyy runsaasti sanontoja, jotka Linnan mielestä kuvaavat "korpisoturin" ajatusmaailmaa.
Eivät he käy(neet) sotaansa ylevien SuurSuomiajatusten siivittämänä, vaan nälissään, peloissaan ja myöskin vihoissaan.
Tuo viha vain lähes poikkeuksetta sattui kohdistumaan kasvottoman vihollisen sijasta omiin upseereihin.
Kuinka kuvaavasti Lahtisen suuhun (elokuvassa, ei kirjassa) onkin laitettu teksti;
"hiekat vaan mosurin silmille, perkele.
Ei ole, pojaat paljon pensapulasta tietoa, kun herrat ajaa kenttähuoriensa kanssa."
Noilla kenttähuorilla tietenkin kirjailija Linna tarkoittaa lottia, joista eräs sotamies toteaa, Linnan kirjassa, että;
"kenttäpatja mallia -18".
Ja kuinka Lahtinen lausahtaa Linnan kirjassa, kun vanha raja ylitetään;
"nyt ollaan rosvoretkellä".
Ei Lahtisen, eikä kirjan henkilöiden lausahduksista sen enempää, mutta Sinä kun olet historiaan ja varsinkin sotahistoriaan perehtynyt, niin esitän Sinulle kysymyksen.
Millainen käsitys Sinulla on siitä, että, kun "vanha raja" saavutettiin jatkosodassa, kuinka paljon oli Suomen sodanjohdossa korkea-arvoisia upseereita, jotka olivat sitä mieltä, että siihen täytyisi myös lopettaa?
Muistelen joskus lukeneeni sodassaolleiden kenraalien kertomuksia, että he olivat sitä mieltä, että jäädään siihen.
Mutta sitä ei parannut mennä silloisessa SuurSuomihuumassa ääneen lausumaan.