..johon nämä vanhuksen pelastaneet nuoret menivät kysymään apua, mutta eivät sitä saaneet?
Mikä oli tämä kesälahtelainen palvelukeskus?
23
1776
Vastaukset
- EppäilenVahvastiNäin
Jos lie ollut vaikka entisessä kunnantalossa toimiva yksikkö. Kesälahella kun ei nykysi oo sille tarvetta kun asiat päätetään Kitteellä, niin se muuttu vanhusten palavelukeskukses.
On siellä sitte toinenki paikka eli Annala pari kilometrii kylältä, mutta mie nyt kuitenki luulen ettei siitä oo kyse.- Muistettava
Onhan siellä kolmaskin ja ilmeisesti kaikista isoin vanhusten asuinpaikka osoitteessa Taipaleentie 5.
- Outolintu
Kyseessä oli juuri se entinen kunnantalo joka nykyään on ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikkö.
- AlfredKuttaperkka
Kannattaisi viranomaisen selvittää ja sitten vähän tutkia millä moraalilla siellä hoidettavia hoidetaan.
Me muut voisimme sitten antaa firmalle ja omistajalle hiljaista halveksuntaa. - LiianNopeaaToimintaa
Luulen, että eivät voineet ottaa vanhusta yöksi kun tuo tapahtui virka-ajan ulkopuolella. Ensin olisi pitänyt kokoontua Siunsoten SAS-ryhmän, joka olisi määritellyt tämän kuntoisuusasteen ja hoitopaikan. Eikö vanhus olisi voinut odotella aamuun torilla?
- MuistetaanTämäkin
Hyvin olisi voinut odotella aamuun saakka. Onhan torille tehty jonkinlainen pömpeli eli katettu esiintymislava. Siinäpä se olisi vanhus sitten aamulla ollut varsinaisessa esiintymiskunnossa.
- heinillähärkienkaukalon
eikö olis ollu parempi viiä terkkiksen vuode osastolle. siellä oisivat varmaan antaneet yösijan.
- TämäOnNähty
Kiteellä on terveyskeskussairaalan vuodeosasto. Siellä ei ole päivystystä yöllä eli tarvitaan ambulanssi, millä ensin Tikkamäelle. Sieltä sitten tutkimuksen jälkeen voidaan jättää sinne osastolle, jos hoitoa tarvitaan tai kotiutetaan mikä tarkoittaa omaan kotiin takaisin taksilla ja vaikka keskellä yötä. Ja potilas voi olla vaikka 90v.
- majatalossaeisijaa
eikö kesiksellä ole mitään vuode osastoa. jos vaikka käytävälle olis päässy.
- heikotkuolkoonsipilä
heitteille jättäjien nimet esiin.jos pystyy jättämään vanhuksen heitteille,niin on vastattava seurauksistakin.
- Laajempaa_julkisuutta
Kesälahti näyttää nousseen otsikoihin, vaikkakaan ei ihan sillä tavoin kuin toivottavaa olisi.
Kyseessä on siis torin lähellä, entisessä kunnantalossa oleva vanhusten palvelukeskus.
"– Sieltä sanottiin, ettei ole heidän asiakas, joten häntä ei otettu sisään."
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/muistisairas-vanhus-harhaili-alusvaatteissa-ja-villasukissa-ulkona-18-vuotias-reima-otti-autoonsa-lammittelemaan/6750562#gs.piVRnIc - Totuus_on_tässä
- Cgcgcgcgc
Saakohan tämä mieheltä avun evännyt hoitaja edes rangaistusta menettelystään. Tuskin, jos on nainen.
- peputtiiko
Johtajat vastuuseen noin törkeästä hommasta. Jos ei ehdoitta auteta antamalla hätämajoitus ja ensiapu.
- jjkh
Aluehälyytyskeskushan se rupesi säätämään ja arvailemaan että henkilö voi olla peräisin hoitolaitoksesta ( eivät muka huomaa jos aamuyöstä yksi puuttuu) no olisivat hoitaneet homman ja saman tien hälyttäneet ensivasteen ja ambulanssin paikalle sillä jos ikäihminen harhailee ulkona yllättäen niin kyseessä mahdollisesti jonkun sortin sairaskohtaus joka kuitenkin vaatii akuuttia lääkärin tsekkausta..
- kaikkinytheti
Näin tapahtuisi ehkä kehä kolmosen sisällä, etenkin jos maailma olisi täydellinen. Mutta huomaat jo vaikka peiliin katsoessasi kuinka maailma on jotain aivan muuta.
- jlkjlk
kyllä ensivaste toimii muuallakin kuin kehä kolmosen sisällä ja koko tapaus median uutisointia, asioiden taustojen selvittämistä ja erityisesti ihmisten kommentointia myöten on mainio esimerkki siitä että maailma ei ole täydellinen. Tärkeintä lienee että pakkasessa hortoillut mies pääsi lämpimään ja selvisi koko tapauksesta ilman jälkiseurauksia. Tämähän ei kylläkään ihmisille näytä riittävän..
- Puruvesi
jlkjlk kirjoitti:
kyllä ensivaste toimii muuallakin kuin kehä kolmosen sisällä ja koko tapaus median uutisointia, asioiden taustojen selvittämistä ja erityisesti ihmisten kommentointia myöten on mainio esimerkki siitä että maailma ei ole täydellinen. Tärkeintä lienee että pakkasessa hortoillut mies pääsi lämpimään ja selvisi koko tapauksesta ilman jälkiseurauksia. Tämähän ei kylläkään ihmisille näytä riittävän..
Turha puolustella hoitajien toimintaa. Ainoat oikein toimineet olivat nuo nuorukaiset.
- hhjhj
ei täällä puolustella näköjään ketään. Syyllisiä yritetään kylläkin etsiä vaikka väkisin vaikkei mitään tapahtunutkaan niin päitä pölkylle vaikka väkisin. Myöskään väärien tietojen oikaisua ei haluta ottaa vastaan kun "tuomio" on jo näiden samojen toimesta julistettu. Aamen ! Nuorille pinnat kuitenkin täältäkin.
- pätijä
Niin, tärkeintähän on aina lopputulos ja kaikki epäkohdat voidaankin jättää huomiotta. Ollaan siis kommentoimatta asiaa ja jatketaan samaa rataa tulevaisuudessakin.. Voi hyvää päivää näitä järkeileviä pellejä.
- nmnnnm
Klikkaa linkki totuus on tässä - artikkeliin ja huomaat että taidat olla vähemmän järkeilevä pelle itse..
- AlfredKuttaperkka
Tottakai järkevästi ja inhimillisesti ajatteleva hoitolaitoshenkilö olisi ottanut vanhuksen sisään lämpimään ja sitten käynyt soittelemaan esim. naapurilaitoksiin.
Mutta ei, jätetään mieluummin autoilemaan nuorukaisen seuraan loppuyöksi. - VähänHöperöVielä
Saihan 90v. ukkeli vähän seikkailla nuorison seurassa ja rokkia kuunnella ja elää nuoruttaan uudelleen. No sitten kun ite oon tuossa tilassa, niin toivon että joku nuorten naisten polttariporukka korjaa mut talteen ja antaa vielä hyvät kyydit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821