En tunnista lastani!

huolestunut.yh

Tein lapsen nigerialaisen mihen kanssa, joka häipyi jo ennen lapsen syntymää, mutta päätin pitää lapsen koska olin jo 28 vuotias.

Nyt tyttölapsi on jo 2 vuotias, eikä minulla ole minkäänlaista sidettä siihen. Tuntuu että hoidan jonkun ulkomaalaisen muksua. Lapsi ei muistuta minua yhtään ja on isompi kuin ikäisensä vaaleat lapset.

Leikkipuistoissa olen kateellinen muille vanhemmille heidän lapsistaan. Haluaisin itsekin vaalean lapsen en mustaa kiharapäistä lasta.

Olen ollut muutamissa suhteissa YH-äitinä, mikä on ollut ok miehille, kunnes ovat nähneet että lapseni on musta. Suhteet on aina viilentyneet heti kun ovat nähneet lapsen. En kelpaa kellekkään kun on tällainen lapsi. Joudun odottamaan 16 vuotta että elatusvastuuni loppuu ja olen silloin jo 46 vuotias.

Haluaisin vain miehen auttamaan arjessa ja toisen lapsen joka olisi vaalea.

Te jotka olette suhteissa mustien kanssa katselkaa millaisia lapsia niistä suhteista on muille syntynyt ja miettikää voisitteko kokea sellaisen omaksi lapseksenne,minä en osaa.

16

491

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hahahahahahahaaahahahahaaaaaa, elämä on valintoja.
      Miksi nusuttelit neeperin kanssa?

      • kyä.ny.kyrpii

        No mutta antoihan sinunkin äitisi känniääliölle, ilmeisesti koko futisjengille. Ja siinähän sinä nyt leikit jälkiviisasta kun oikeaa viisautta ei sinulle riittänyt. Kyä käyp sääliks.


    • OiSitäPanoa

      Tekikö hyvää?

      • mustaa_melaa

        Tietysti teki hyvää, harmi että akkojen kiima ajaa järjen edelle joskus.


      • Naatiskellaan

        Luvassa lisää?


    • huh1234

      Provo menee täydestä vain palstalaisiin. Kuulostaa todella pinnalliselta, että näet pelkän ulkokuoren LAPSESSA. Tai että välität muiden mielipiteistä. Lapsi ei ole aina samanlainen luonteeltaan kuin vanhempansa, vaikka olisi vaalea. On varmasti miehiä joita lapset aiemmasta suhteesta eivät haittaa.

      • nznzmzmzöz

        joo tääl ei ole kunnollisia provoja koskaan. toista on vauva-forumin ammattitrollien jutut. niitä on ilo lukea!


    • AiJeskaMandeeraTaas

      Sekoittivat varmaan äidit synnytysosastolla. Et ole se, joksi luulet itseäsi. Jonkun toisen "mihen" vaimo nyt sitten täysin epätoivoinen, sun synnyttämän pullean punertavan räkänokan kanssa. Voi nyt, nääs, nääs, nääs..

    • geåoagpgjöknb

      Nainen jonka ajatusmaailma toimii kuten aloittajalla, en koskaan alkaisi suhteisiin tuollaisen itsekkäästi ajattelevan tyypin kanssa, saati vielä että lasta tekisi.

      Itsekkyys ja "minä minä" alkoi jo Nigerialaisen kanssa saada äkkiä lapsi. (Oltiin vähän kuin "shoppailemassa" kun sillä hetkellä oli hauskaa jos olisi lapsi.)

      Nyt kun ei enää olekaan hauskaa, ei olekaan samanlaista palautusoikeutta kuin tavallisessa shoppailussa.

      "Minä minä" jatkuu nyt, kun tehdystä lapsesta halutaan äkkiä eroon itsekkäistä syistä.
      Täysin vastuuton nainen. Luultavasti alko maistuu, ja mieli on yksinkertainen.

      Jos tuollaisen naisen kanssa lapsen tekisi, voi olla varma että nainen lähtee taas vastuuta kantamatta menemään heti, kun pitäisi olla sitkeänä ja hoitaa velvoitteensa.

      Tuollainen nainen on vain viihtymässä, ja haluaa syödä pelkät koristeet kakun päältä.

    • Naisen-typeryshormonit

      Asia vaan on niin että naiset vaan ajattelee sillä per-seellänsä eikä aivoillansa.

      Minäkin teetin varmaan viidellä yli 50-vuotiaalla ei sukulaismuijalla Vaalikonetestit pressanvaaleissa. Yhtä lukuun ottamatta kaikki saivat ykkösehdokkaakseen Laura Huhtasaaren. Tämä oli siis se kunkin naisen omalla järjellään ja omilla aivoillaan aikaansaama lopputulos vaalikoneesta.

      Silti nuo joka ikinen ämmä sanoivat äänestävänsä Sauli Niinistöä. Koetin kysellä että miksi tuollainen valinta, kun eniten sinun kanssasi samalla lailla ajattee Laura Huhtasaari.

      Kiertelyjen ja kaartelujen jälkeen saivat jotenkin ilmaistua, että kun se Niinistö on aika miehekkään ja komean näköinen heidän mielestään. That's it. Kukaan noista ei pääse ikinä Niinistön kanssa sänkyyn tai suhteisiin.

      Silti nämä rouvat vaalikopilla äänestivät sillä omalla naisen per-seellään ja oman naishormonituotantonsa antamilla ohjeilla. Silloin ääni meni juuri Sauli Niinistölle.

      Tuokin avausviestin kirjoittaja lienee joku tekaistu trolli. Mutta jos on oikeasti mustan penskan pyöräyttänyt nainen, niin peffansa tuottamilla hormoneilla hänkin on ajatellut, eikä suinkaan aikuisen ihmisen järjellä.

      • Tuoksuja_ja_tunteita

        Naiset ajattelee aivan liikaa tunteilla asioissa missä pitäisi tehdä järkivalintoja, on huomattu.


      • Naisen-taakka

        Tai naisen ajatuskulku kulkee niin, että ei ole olemassa aikaa viikon päästä.

        Eikä varsinkaan ole aikaa 5 kuukauden tai 5 vuoden kuluttua. Naisen ajatuksessa on vain tämä päivä. Ja se jos joku vähälläkin järjellä varustettu musta mies sanoo tykkäävänsä naisesta.

        Se riittää, eikä mitään muuta ajatusta mahdu päähän. Eikä ensi vuotta tai ainakaan lapsen rippikouluikää ja 18-vuotispäivää ole olemassa.


    • Musta-perillinen

      Viime viikon Perjantai-ohjelmassa oli juuri tällainen isokokoinen vaalea suomalaisämmä, jolla oli pikimusta penska.
      https://areena.yle.fi/1-4247876?autoplay=true

      Ohjelmassa ei mainittu sanallakaan lapsen isästä, ja siitä onko tämä jossakin vielä olemassa. Voivoteltiin vaan naisen käyhyyttä ja työttömyyttä.

    • Mies-Suomesta

      Onhan tuo hirveä tilanne ja vaikea paikka! Ihmisellä on luontaisesti vahvempi tunneside henkilöön joka muistuttaa häntä. Avioliitot onnistuvat parhaiten jos henkilöt ovat samaa kansaa ja rotua. Vielä parempi jos ovat samaa sosiaalista viiteryhmää. Useimmat miehet kokevat että olet "saastunut" negridin jäljiltä, tästä on osoituksena vielä musta jälkeläinen. Negridien rotuominaisuudet ovat vielä dominoivia!
      Tämä tunne miehillä on muuten yleismaailmallinen, arabeilla ja muilla muslimeilla jopa niin että valkoisen euroopalaisen kanssa seurustellut nainen tapetaan tai hän muuttuu yhteisön silmissä hylkiöksi.
      Oletko ajatellut antaa lapsen kasvatuskotiin, Suomessa ei ole vanhemmuusvelvoitetta? Toivon sinulle voimia, kaikki ihmiset tekevät elämässä virheitä. Voisin tulla sitten auttamaan sinua lapsen teossa, sen vaalean :)

    • pökäleen-väri

      Ai semmosta. 👶🏿 🤔

    • kirurkianroferssori

      Lapsesi ruumiinkoko on tietysti suuri mutta kai sillä sillä on pieni pää?
      Maailman lääketeollisuus on tehnyt valtavasti töitä saadakseen mustien päänkoon pienennettyä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3060
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      953
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      827
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      766
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      43
      569
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      50
      541
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      475
    9. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      470
    10. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      461
    Aihe