Nyt kaikki YTK jäseniksi 100 egeä vuodessa, teollisuusliitto tarjoaa vain kylmää kättä kun samalla saat ytk:ssakin kunnon työttömyysturvan vakuutukset ym. hyviä etuja.
teollisuusliittolaiset
16
476
Vastaukset
- Paitsi_että
Juuri tällaiset hönöt ne yrittävät tulla pääluottamusmiehelle itkemään kun on kalossinkuva takapuolessa. Ja vastaus on että painu sinne Loimaalle naukumaan.
- onse
YTK = työnantajien perustama liitto,jolla höynäytetään pölhöjä työntekijöitä.
- areiska
Teollisuusliiton johtajat nosti itselleen palkkaa 5000 kuukaudessa, näitä maksatetaan työläisillä. Uhitellaan lakoilla että saavat lisää maksajia, takaisinpäin ei tule mitään palveluita. Ihan saman työttömyysturvan YTK antaa, turhaa maksaa olemattomasta edusta. Työnantaja pitää ennen ytk-jäsenen kuin v-mäisen liitto-orjan töissä, on tämäkin nähty.
- onse
Ennenkuin alat tommosta pas,kaa kirjoittamaan,ota asioista selvä.
Tai sit kirjoittaja on pas,ka työantaja.
- Kumpaa_kannatat
Tässä vähän Ammattiliittojen ja YTK:n eroja:
AMMATTILIITTOJEN SAAVUTUKSET:
1889 Asetus työväen suojelusta, ammattientarkastajat.
1895 Tapaturmakorvauslaki.
1917 8 tunnin työaikalaki.
1923 Työehtosopimuslaki.
1939 Vuosilomalaki, vuosiloma vakinaisissa töissä 5 -12 päivää.
1946 Työsopimuslain uudistus, laki työriitojen sovittelusta ja laki työtuomioistuimesta. Työaikalain muutos pidentää vuosiloman 12 -14 päiväiseksi.
1947 Valtakunnalliset työehtosopimukset muotoutuneet työehtosopimusjärjestelmäksi. Luottamusmiesjärjestelmä luodaan.
1948 Lapsilisälaki. Tapaturmavakuutuslaki.
1958 Työturvallisuuslaki.
1960 Vuosilomalain muutos, vuosiloma 18-24 päivää. Työttömyysvakuutuslaki. 1962 rahastoiva työeläkejärjestelmä luotiin.
1964 Valtion virkamiesten työsuhteiden neuvottelemista koskeva menettelytapalaki.
1965 Siirtyminen 40 tunnin viikkotyöaikaan.
1966 Irtisanomissuojasopimus. Valtion eläkelaki.
1967 Lomapalkkasopimus. Uusi ammattitautilaki.
1968 Ensimmäinen tulopoliittinen sopimus, ns. Liinamaa I. Indeksiehtojen poistaminen, vuokrien ja hintojen valvonta, vapaa-ajan tapaturmavakuutus, työnantajat alkavat periä jäsenmaksuja suoraan ammattiliittojen jäsenten palkoista.
1970 Työsopimuslain uudistus. Toinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu, ns. Liinamaa II: erorahajärjestelmä. Julkisen sektorin neuvottelu-, sopimus- ja lakko-oikeuden laajennus.
1971 Sopimus työmarkkina- ja talouspoliittisesta kokonaisratkaisusta ns. UKK-sopimus. Koulutussopimus ja tiedotussopimus. Vähimmäispalkkalaki. Julkisen sektorin valtakunnalliset työehtosopimukset. Valtion sektorin luottamusmiessopimus.
1972 Tulopoliittinen kokonaisratkaisu ns. Hämäläinen-Laatunen -sopimus: lomaltapaluuraha.
1973 Vuosilomalain uudistus. Työsuojelunvalvontalaki.
1974 Tulopoliittinen kokonaisratkaisu ns. Lindblom-sopimus: lapsilisien korotus, äitiysloma 7 kuukautta, verohelpotuksia, ansiokehitystakuu.
1976 Työsuojelusopimus. Ryhmähenkivakuutus.
1977 Talviloma
1978 Yhteistoimintalaki. Työterveyshuoltolaki. Talviloma vuosilomalakiin. Isyysloma 12 päivää.
1979 Talvilomaoikeuden laajennus.
1980 Opintovapaalaki. Äitiyspäivärahan pidennys ja vanhempainloma. Ensimmäiset työehtosopimukset, jotka mahdollistivat, että sairaanlapsen hoitajana voi äidin suostumuksella olla myös lapsen isä.
1981 Keskitetty työehto- ja talouspoliittinen ratkaisu, ns. Pekkanen I. Ansiosidonnaisen sosiaaliturvan parannus äitiys-, vanhempain- ja sairaspäivärahoissa.
1984 Tulopoliittinen kokonaisratkaisu, ns. Pekkanen II: työajan lyhennys 16/32 tuntiin vuonna 1986. Ansiosidonnainen työttömyysturva. Laki irtisanomismenettelystä.
1985 Laki kotihoidontuesta.
1987 Työturvallisuuslainsäädännön uudistus. Työsopimuslakiin syrjintäkielto työhönotossa. Aikuisten opintotuki. Tasa-arvolaki.
1988 Työsopimuslain ja yhteis¬toimintalain uudistukset. Henkilörekisterilaki. Kotihoidontuki laajenee. Tulopoliittisen selvitystoimikunta asetetaan.
1989 Työttömyysturvalain muutos. Uusi yhdistyslaki.
1991 Laittoman irtisanomisen korvauksen enimmäismäärän nosto. Vuosilomalain muutos. Ammattikoulutusraha.
1995 Ulkomaisten työntekijöiden työehdot. Vuorotteluvapaa. Työaikalaki.
1996 Päivähoitolaki. Työaikalain kokonaisuudistus. Epätyypillisissä työsuhteissa olevien eläketurva. Vuosilomalain osittaisuudistus. Ulkomaalaisten t yöntekijöiden työehdot. Henkilöstörahastolain uudistus. Yhteistoimintalain uudistus.
1998 Työttömyysvakuutusrahaston perustaminen.
2000 Sopimus ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasokorotuksesta vuonna 2002.
2001 Uusi työsopimuslaki. Neuvottelutulos työeläke- ja työttömyysturvajärjestelmien uudistamisesta. Aikuiskoulutustuki
2002 Työturvallisuuslaki uudistetaan. Kuntoutusajan palkkaus. Valtion henkilöstöä koskeva palkkaohjelma Valpas I. Uusi työterveyshuoltolaki: Sopimus helatorstaista voimaan (helatorstai lyhentää työaikaa ansioita alentamatta).
2003 Tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Valtion palkkaohjelman jatko Valpas II. Työttömyysturvalain uudistus. Uusi työturvallisuuslaki. Tapaturma- ja ammattitautilain uudistus. Perhevapaa-järjestelmän uudistus.
2004 Työeläkeuudistus, Ammatillisen koulutuksen uudistus.
2005 Tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Vuosilomalain kokonaisuudistus – virkamiehet vuosilomalain piiriin. Työaikapankkijärjestelmä/ etätyöohjeet. Työllistymisen ja muutosturvan toimintamalli
2006 Sairausvakuutus-järjestelmän rakenne- ja rahoitusuudistus. Muutoksia työttömyysturvalakiin. Koulutuspäivärahan määräyksiin muutoksia. Perhevapauksiin parannuksia.
2007 Liittosopimukset. Laaja sosiaalipaketti (sosiaalitupo) eläke- ja työttömyysturvan uudistamisesta .
2008 Oppisopimuskoulutuksen etuihin muutoksia.
2009 Aikuiskoulutustuen uudistus. Muutosturvan laajennus koskemaan myös määräaikaisia.
2010 Vuorotteluvapaa vakinaistetaan. Työttömyysturvan uudistus: mm. työssäoloehdon lyheneminen 34 viikkoon, korotettujen etuuksien laajentaminen, sovitellut päivärahan enimmäiskesto poistuu, koulutusetuisuuksien uudistus.
2014 Eläkeuudistus. Työttömyysturvan uudistukset.
YTK:N SAAVUTUKSET:
Ei mitään.- Ei.ai24.lle.mitään
Joo. Ei paljon kiinnostusta mitä kukakin saanut aikaan. Oma tilipussi tärkein.
Perjantaina menen töihin, kun liittolaiset on pois. Pomo vihjasi että samalla tehdään koko viikonloppu töitä. Lakkoilkoot ay jyyrät, minä otan rahat... - Kumpaa_kannatat
Ei.ai24.lle.mitään kirjoitti:
Joo. Ei paljon kiinnostusta mitä kukakin saanut aikaan. Oma tilipussi tärkein.
Perjantaina menen töihin, kun liittolaiset on pois. Pomo vihjasi että samalla tehdään koko viikonloppu töitä. Lakkoilkoot ay jyyrät, minä otan rahat...Omaa persettä on kiva ajatella kun muut on neuvotelleet työehtosopimukset, ylityökorvaukset, lomaedut, irtisanomissuojat jne jne. Sitten jos ammattiliitot katoavat, voi sinunkin työehdot muuttua vähän toisenlaiseks,i kun pomo vain sanelee ehdot ja potkaisee pois kun on imenyt mehut työntekijästä. Mutta siihen asti on kiva siipeillä.
- pölhökustaa.asialla.taas
Ei.ai24.lle.mitään kirjoitti:
Joo. Ei paljon kiinnostusta mitä kukakin saanut aikaan. Oma tilipussi tärkein.
Perjantaina menen töihin, kun liittolaiset on pois. Pomo vihjasi että samalla tehdään koko viikonloppu töitä. Lakkoilkoot ay jyyrät, minä otan rahat...Sitten itket kun lomarahat lähtee, työaika pitenee, teet kuusipäiväistä työviikkoa, ellei sinua ole jo noita ennen irtisanottu.
- Huomenna.duuniin.hyvin.m
pölhökustaa.asialla.taas kirjoitti:
Sitten itket kun lomarahat lähtee, työaika pitenee, teet kuusipäiväistä työviikkoa, ellei sinua ole jo noita ennen irtisanottu.
Kommarit ne öyhöttää... liiton miehiä on lähtenyt vähennyksiä tehdessä. Ytksss olevat senkun porskuttaa ja tekee rahaa. Tes kun sattuu määrittämään vaan sen minimin... Onneksi työnantajalla on pelisilmää ja maksaa extraa niille jotka saa aikaan.
- nointekevät
Huomenna.duuniin.hyvin.m kirjoitti:
Kommarit ne öyhöttää... liiton miehiä on lähtenyt vähennyksiä tehdessä. Ytksss olevat senkun porskuttaa ja tekee rahaa. Tes kun sattuu määrittämään vaan sen minimin... Onneksi työnantajalla on pelisilmää ja maksaa extraa niille jotka saa aikaan.
Jos teillä ytk:laiset säilyttää työnsä niin toisin on monessa muussa firmassa. Ykt:laiset on nimittäin helpompi potkia pihalle kun ei ole liitto riitauttamassa asiaa. Nimeltä mainitsematta tiedän montakin jotka ovat laittaneet ykt:laiset kilometritehtaalle, saattaa sinullakin olla vielä edessä se päivä kun tuotannollisista ja taloudellisista syistä pomo tulee eräänä päivänä kertomaan irtisanomisestasi.
- Ei.ai24.lle.mitään
Pahmimpia lusmuja on nuo liiton suojissa laiskottelevat lusmut.
Paska haisoo puheistas tänne asti. Yt-tilanteessa ihan samalla viivalla on ytk tai ammattiliitossa olevat. Ilman yt menettelyä on toki vaikeampaa irtisanoa näitä liiton suojissa olevia, mutta niillepä lähtö koittaa sitten kun yt:t tulee. Hyvä työntekijä on arvossaan, kuului liittoon tai ei.
- ei_poliittisia_lakkoja
Minä en kannata tuota lakkoilua, joten haluan erota nykyisestä Tietoala liitosta (Insinööriliiton jäsenjärjestö). Miten kannattaa toimia? Saakohan homman hoidettua YTK:n kautta automaattisesti?
- omanonnesivaraan
Sinua ei tullakaan kaipaamaan liitossa, äkkiä yhteyttä ytk:oon niin mitä pikimmin päästään sinusta eroon. Emme kaipaa työnantajien p**seennuolijoita.
- tässälissäätosasioii
https://www.suomenuutiset.fi/tavio-maahanmuuttaja-valttaa-aktiivimallin/
. - Tämmöstätähänaamuun
Ei ne kaikkea vie. Saa toimeentulotukea,jos karenssi... Ja se 4,65 leikkaus ei ole montaa kymppiä. Sen tienaa vaikka suihinotolla tuplana takaisin. Suikkarin hinta kun pyörii 60-80€. Amatööri tekee halvemmalla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812