38.000 ihmistä kuoli 1918 tapahtumien takia

valtajavastuu

Oppositiossa ollut vasemmisto aloitti vallankumouksen 1918 tammikuussa, mikä johti sisällissotaan, Sisällissodan uhriluvuksi on laskettu 38.000 suomalaista, Vasemmisto listaa sodan saavutuksiksi tiettyjen lakien säätämisen. Tämä on kuitenkin virheellinen tieto. Nämä lait olivat jo säätämisen alla ennenkuin vuoden 1918 tapahtumat alkoivat. Ne olisi toteutuneet joka tapauksessa, Vuonna 2018 vasemmiston uho on johtanut SAK:n liittojen julistamiin lakkoihin. Uho kohdistuu työttömien aktivointilakiin, joka on jo astunut voimaan. Nyt ollaan myöhässä, Mielipiteet laista kerättiin syksyllä 2016. Lisäksi laissa on maininta, että "valuvikoja korjataan", kun ne tulevat esiin. Kansalaisaloite on tulossa eduskuntaan, jonka johdosta lakia pohditaan uudelleen. Kansalaisaloite on laillinen Suomen demokraattisen vaikuttamisen osa. Siis laki on voimassa ja sitä ollaan muuttamassa joiltakin osin. Tälläkin kertaa SAK:n liittojen joukkotoiminta lakkoineen on turhaa, Siitä ei ole kuin haittaa kuten 1918 tapahtumista.

9

1450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Abrahamm

      Jos kelle SDP:lle kuului valta 103 kansanedustja paikalla, mutta sai vain lakiesityksensä valta-ja kunnalislaista sekä työaikalain, ennen kuin oikeisto kaappasi vallan miehittämällä kansaneduston, hälyttäen Kerenskin avuksi !? Perustuslain vastaise ja vilpilliset vaalit oli liikaa osalle työväestöä, johon ei yhtynyt isänmaallisin Otto Ville Kuusinenkaan, mutta piti Saksalaisten tuloa ja aseistusta laittomana !?

      • Bunjab

        Demari-historian tekee tyhjäksi kansallisvaltioissa nykyinen painotus monikansallisuuksiin. Se vie suoraan ammattiliittojen edut. Suomi ja länsimaat ovat vain panostaneet kehitysapuun, viimen typeryys on raijata sakki tänne. Sen sijaan olisi pitänyt huolehtia väestön kehityksestä, työpaikkoihin kunnolla ohjaamisesata, kullekin suunniteltu toimeentulo jo koulussa. Samat tavat sitten opettaa suoraan kehittyvissä maissa, ettei raijaamista jatkettaisi.

        Tottakai internationaalisuus kuulosti komealta ja tarjosi hienoa ulkomaan työtä, but so what. Jokaisin pitäisi pystyä huolehtimaan, oman nurkkansa kunnossa pysymisestä, eikä elää sikolätissä. Vertaus sikaan, koska on sanonta, että sikakaan ei lokaa omaa nukkumapaikkaansa, en tiedä onko totta. SDP on naiivi, alkeellinen ja vanhanaikainen systeemi, ei edes kiinnosta miettiä, mitä humanterismin tilalle pitäisi tarjota.

        Kaikki saattaa juontua siitä, että Tuomiojan ikäluokka opiskeli sosiologiaa yliopistossa, noin 1960-1970-1980-luvuilla, jolloin ainakin aluksi yhteiskuntatieteet olivat muotiopintoja. Niissä korostuu se luokkajako, se, että patruunat aiheuttivat monia työväen ongelmia, sitten tuli se sosiaalipolitiikka. Sossupolitiikka ja sosiologia ovat suurin piirtein noin 1920-1979-lukuihin asti ainoita polittisia ohjelmia. Pikku hiljaa 1970-luvulla alkoi tulla teknistä tiedettä, televisio yleistyi.

        Vihreys taas liittyy Saksaan, Hollantiin ja kaupunkilaisympäristöön, sekin on aikalailla mennyttä. Sukupuolet sen jälkeen, joka ei voi kantaa kauas, ellei lääketiede edisty.


    • ViiksiNiekka2

      Muistakaa, kun puhetten vanhasta SDP:sta se oli ennen vanhaan SKDL, joka tarkoitti käytännössä sosiaalidemareiden ja kommareiden työväen puoluetta, jolla oli kommunistinen painopiste, kaikki työväen laulut ovat SKDL:n ajoita.

      2000 -luvulla kuollaan itsetuhoiseen päihteiden käyttöön ja liian passiiviseen elämäntapaan. Ihminen on tehty työntekoon, liikkumaan ja toimimaan aktiivisesti valoisaan aikaan, hankkimaan itse ruokansa ja suojaamaan perheensä ja itsensä. Parempi on kenties olla poliittisen taistelun kapiallinen, jolla on motiivi elämään kapinansa vuoksi. Hän voisi yhtä hyvin olla myös uskonnollinen tai poliittinen käännyttäjä, työtä riittää eikä motiivit lopu. Jos yhteiskunta on täysin finanssipohjaisia osaamiskykyjä vaativa (=hyvin vaativa osaaminen, johon tarvitaan myös pääomaa alussa) federalismi, niin ainakin oppositiolla on tekemistä, vaikkei onnistuisikaan.

      Liiku, nauti elämästä ja ns. elä. Hanki oma perhe ja jopa lapsia, jos holhous ei vie niitäkin juopoilta. Juoppo myy perheensä, että saisi viinaa, niihän tää tahtoo mennä nykyään.

      Tässäpä tutkittua tietoa ja muuta.

      Koka lisää riippuvuutta eläinkokeissa kymmeniä tuhansia kertoja (? ei löydy tarkkaa lukua nyt), se on aivan hirveä luku 28 000 x tms.) verrattuna muihin päihteisiin, koukkuun jäänti on melko varmaa, siis sen nauttiminen on venäläistä rulettia.
      g-haku: "how many times more addiction by cocain tested in animal researches"
      Etsi näistä linkeistä tietoa, miten päästä eroon. Koska se ei kannata, on fiksumpaa elää elämänsä aina loppuun terveenä kuin rujona.

      Miksi kokaiini on niin riippuvuutta aiheuttava? Eläinkoetutkimuksilla on päästy jäljille.
      https://www.sciencedaily.com/releases/2016/08/160801163906.htm
      "Nämä tiedot osoittavat, että kokaiini jättää pitkäkestoisen jäljen dopamiinijärjestelmään, jota aktivoi kokaiinin uudelleen altistuminen, Jones sanoi. Tämä "alkusoitava vaikutus", joka saattaa olla pysyvä, voi edistää kokaiiniriippuvuuksien relapsitapausten vakavuutta.

      "Jopa 60 päivän pidättäytymisen jälkeen, joka on suunnilleen sama kuin neljä vuotta ihmisissä, se otti vain yhden annoksen kokaiinia, jotta rotat palautuisivat neliöön dopamiinijärjestelmän ja toleranssitasojen suhteen ja kasvattivat todennäköisyyttä binging taas ", Jones sanoi. "Se on se kauhea riippuvuuden kierros."

      Jones lisäsi, että toivo on horisontissa esikliinisissä kokeissa, jotka testaavat useita amfetamiinin kaltaisia lääkkeitä tehostaakseen kokaiinin riippuvuutta."

      Poliitikkojenkin hyvä tietää missä liemessä hoitamaton työvoima on , siitä saa kansannousun aika helposti kyhättyä, kun kaikki on menetty, jopa aivot.

      • AivotonMuotiVirtaus1

        Hesarissa oli juttu, että virolaisten mukaan venäläinen propaganda kukkii täällä meillä. Siis sellainen kommunistinen he meinaavat, vähän ristiritaista, koska siellä on kapitalistinen oligarkia nyt. Niinpä venäläis-intialainen agentti neuvoo lisää.

        Venäläinen agentti ohjaa suomalaisia:

        Älä jatka aivojen, ajattelu- ja liikuntakyvyn sekä puhekyvyn tuhoamista. Et tuhoa vain itseä vaan myös samalla koko sosiaalista verkostoasi, kun kukaan ei pysty luottamaan. Se ei ole kannattavaa, elämän ymmärtää vasta vanhana.

        Mene puhumaan, niille, jotka voivat auttaa. Mene edes akupunktioon, mutta valitse sellainen, joka osaa tuon kuvatun hoidon antaa. Näin pääset eteenpäin asioissa. Tässä on luontaishoitajien lista, josta näkee akupunktiohoitajia, kysyy tätä asiaa ensin. https://www.astro.fi/auttajalista

        Luultavasti joidenkin afrikkalaisten alentunut älykkyys 60-70 voi olla peräishin heidän kokaa vastaavan khatin nauttimisesta ja sen tuhovoimasta aivoille, se on sama kohtalo kuin Parkinsonin tauti, aivot kutistuvat ja syövät itse itseään.

        Se ei todellakaan kannata, ei ole mitään mieltä, kaikki jää vielä kokematta elämässä. Lastakaan ei voi hankkia, jonka vuoksi on mukavampaa elää monta vuotta, jos holhous joutuu puuttumaan lasten kotioloihin, tässä on syy erkaantua riippuvuuksista täysin ja lopullisesti.

        Ihminen tajuaa vasta hankaluuksiensa jälkeen vuosien päästä, vanhempana, siis kymmenien vuosien päästä, miten tyhmää oli tuhota itseään. Kaiken muun kestää, mutta menetettyä kehoa ei kukaan. Jo leikkauksessa voi kuolla veritulppaan, jos tupakoi.

        Kehkot ja puhekyky katoaa, kun nenä-nielu on väärässä käytössä. Jos jää henkiin, tulee Parkinsonin tauti. Tällä hetkellä korvan lähettyville annettu akupunktiohoito on auttanut eniten sairaita. Hoitoa voisi tukea päihdekatkon aikana auyrvedisella ashwagandhalla tai Brahmilla tai tulsilla.

        Tavaratalon annostusohje on aika runsas, sopii vähentää puolet tai 2/3 osaa annoksesta, käyttö kaakaon kanssa. Ashwagandha on vahvastsi nukuttavaa, joten parasta tehdä työt ennen sen nauttimista, ilalla, mutta ei liian myöhään, koska niistä voi tulla myös huonoa sivuvaikutusta. Aloitus erittäin miedolla 1/4 teelusikallista kaakaoon, yksi kerrallaan.

        https://www.hyvinvoinnin.fi/collections/foodin/products/foodin-luomu-ashwagandha
        https://www.hyvinvoinnin.fi/collections/brahmi/products/foodin-luomu-brahmi
        https://www.hyvinvoinnin.fi/collections/foodin/products/foodin-luomu-tulsi

        https://www.psychologytoday.com/blog/inner-source/201401/ashwaganda-anxiety
        Lue lisää linkistä.

        "Miten Ashwaganda toimii?
        https://www.psychologytoday.com/blog/inner-source/201401/ashwaganda-anxiety

        Ashwagandaa on tutkittu sen hyödyksi tulehduksen alentamiseksi, Parkinsonin taudin ja muiden neurologisten häiriöiden auttamiseksi ja sitä on käytetty adjuvanttina syövän hoidossa tukemaan alhaista valkosolujen määrää (Mishra et al., 2004). Vaikka tämä kasvilääke sisältää monia kasviyhdisteitä, jotka auttavat tasapainottamaan kehon fysiologiaa, ashwagandan parhaiten tutkittuja kasvikemikaaleja ovat sen alkaloidit ja laktonit (tunnetaan nimellä ananolidit), joiden uskotaan toimivan hormonaalina esiasteina (ilman tekijöitä, 2004). Holistisessa lääketieteellisessä hoidossa ashwangandaa pidetään "adaptogeenisena", mikä tarkoittaa sitä, että se auttaa lisäämään vaikutusta, kun aktiivisuus on alhainen, mutta estää liiallisen stimulaation, kun aktiviteetti on liian korkea (Bhattacharya et ai., 2000). Tämä on erittäin hyvä valinta villihormonin vaihteluille, joita esiintyy ahdistuneisuudessa. "

        "Ashwaganda ahdistukseen?

        Kliinisesti ashwaganda on erittäin hyödyllinen ahdistuneisuuden rauhoittamiseksi ja erityisesti auttaa agorafobiaa (ahdistusta erityisesti avoimissa tai tungoksissa). Suurin osa ymmärryksestä, jota meillä on ashwagandasta, perustuu sen merkittävään anekdoottiseen historiaan ja eläinkokeisiin. Mutta enemmän kliinisiä tutkimuksia tehdään. "
        https://www.curejoy.com/content/health-benefits-of-brahmi-tea/
        http://www.stylecraze.com/

        Hyvä käytös ja luotettavuus palautuisvat kuntoutusohjelmien kautta, siellä tuetaan ja järjestellään. Valehtelu ei sovi.


      • LaikaKoiraPernaRutto

        Venäläinen ruttotehdas lähetti ruton, ehkä se osaa suunnitella vähän hoitoakin. Siperia ei kaikkia kyllä opeta, vain toisia. ÄLÄ USKO VENÄLÄISTÄ, niinhän se meni.

        Akupunktio leikkaa kokaiinin riippuvuutta
        WebMD-arkistosta
        https://www.webmd.com/mental-health/addiction/news/20000814/acupuncture-cuts-cocaine-addiction#1

        "14.8.2000 - Vanha kiinalainen käytäntö voi auttaa nykypäivän ahdistusta.

        Tutkijat ovat osoittaneet, että akupunktio voi auttaa eräitä potilaita taistelemaan kokaiiniriippuvuuteen artikkelin mukaan, joka julkaistiin sunnuntain arkistossa 14.8.

        Osittain siksi, että kokaiiniriippuvuuteen on olemassa muutamia tehokkaita perinteisiä hoitoja, hoitokeskukset ovat kääntyneet vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin, mukaan lukien akupunktio. Mutta on olemassa vain vähän vaikeita tieteellisiä todisteita siitä, ovatko tällaiset hoidot tehokkaita.

        "Akupunktiota käytetään satoissa hoitolaitoksissa eri puolilla maata ilman selkeää tietokantaa, joka tukee sen tehokkuutta tai kertoo meille parasta tapaa käyttää sitä. Tämä on ensimmäinen selkeä kliininen tutkimus, ja se viittaa siihen, että akupunktio voi olla elinkelpoinen hoito ja meidän pitäisi jatkaa sitä ", sanoo Ph.D. Alan I. Leshner WebMD: lle. Leshner, tutkimusta rahoittavan kansallisen huumeidenkäyttäjälaitoksen (NIDA) johtaja ei ollut mukana tutkimuksessa. "Se ei ole dramaattisesti lopullista tutkimusta, mutta se on varmasti vahva tutkimus, ja se sanoo, että akupunktio voi hyvinkin olla erinomainen."

        Yliopiston psykiatrian osaston aineen väärinkäytön jakautuminen S. Kelly Avanten johtama tutkija jakautui kolmeen ryhmään 82: lle kokaiiniriippuvaiselle - jotka saivat myös metadonihoitoa heroiiniriippuvuudelle. Kolmasosa sai akupunktiota neljästä erityisestä kohdasta ulkoisen korvan ympärille, kolmasosa sai "sham" -akupunktiota korvatuilla sivuilla, jotka olisivat tehottomia ja viimeinen kolmas sai rentoutumishoidon, joka koostuu katsomasta rentouttavaa videota. Hoidon aikana viisi kertaa viikossa kahdeksan viikon ajan. Koehenkilöitä testattiin kolme kertaa viikossa kokaiinin jäljillä.

        "Huomasimme, että potilaat, joilla on todellinen akupunktio, saivat vähemmän kokaiinia kuin kahdessa [toisessa] ryhmässä", kertoo pääaineen tutkija Arthur Margolin, PhD. "Ja akupunktioryhmän potilaat olivat korkeammat, jotka olivat kokaiinin käytöstä puhtaina tutkimuksen viimeisellä viikolla verrattuna myös muihin [muihin] ryhmiin."

        Itse asiassa potilaat, jotka saivat todellista akupunktiota, olivat kolme ja puoli kertaa todennäköisemmin kuin rentoutushoitoa saaneet ja kaksi ja puoli kertaa todennäköisemmin kuin sham-akupunktio, jotka testasivat kokaiinia negatiivisesti. Yli puolet akupunktiopetusta saaneista sai kolme peräkkäistä kokaiinia ilman virtsanäytettä tutkimuksen viimeisellä viikolla verrattuna 24 prosenttiin sairastuneista akupunktioista ja 9 prosentista vain rentoutushoidosta.

        Margolin selittää, että he eivät ymmärrä tarkasti, miten akupunktio toimii tai mitä fyysisiä muutoksia esiintyy. On joitain ideoita, että neulojen asettaminen korviin päästää aineita kehossa, jotka aiheuttavat miellyttävän tunteen. Toinen teoria on se, että se stimuloi rentoutumista.

        Michael O. Smith, johtaja päihteiden väärinkäytöstä Lincoln Hospital South Bronxissa, New Yorkissa, on käyttänyt potilaille akupunktiota ja opettanut sitä terveydenhuollon tarjoajille yli neljännesvuosisadan ajan. "Se sisältää kolmen tai viiden neulan asettamisen korvan ulkopuolelle ja jättää ne paikalleen 45 minuuttia", Smith sanoo, että sitä käytetään yhdessä neuvonnan kanssa - sekä yksilön että ryhmähoidon - ja lääkityksen kanssa.

        "Ei ole kyse vain rentoutumisesta ja sedaatiosta", Smith kertoo akupunktioista. "Kysymys siitä, että mieli ei ole hajallaan ja irrallaan ... Jos sinulla on henkilö, joka tulee crack-kokaiinilla ja he pomppivat seinistä, ei ole helppoa ajatella, että he olisivat rentoja ja hälyttäviä. että he eivät ole niin häiritseviä, he eivät ole niin tarvitsevia, he voivat ottaa asioita ja heillä on helpompi sisäinen henkinen prosessi, ja se on arvokas osana hoitopakettia. "

        "Huumeiden väärinkäyttökenttä ei ole helppo kenttä löytää ratkaisuja, ja 54% ei ole numeroita, joita annat liian usein", kertoo Smith, ottamalla lasipuoli puoliksi täyden kuvan akupunktion onnistumisasteesta tutkimuksessa. "Tämä on krooninen relapsoiva tila, on olemassa monia syitä, joiden vuoksi ihmiset tulevat riippuvuuksiksi, ja akupunktio auttaa henkilöä auttamaan itseään."

        "Tämä ei ole missään nimessä viimeinen sana aiheesta, mutta se viittaa lupaaville löydöksille akupunktioon. Tarvitsemme lisää tutkimusta siitä", Margolin sanoo. "Se myös ehdottaa, että voimme tehdä täydentäviä lääkkeitä koskevia tiukkoja kokeita, jotka julkaistaan hyvämaineisissa lääketieteellisissä lehdissä ja että näiden hoitojen [tiukkoihin lääketieteellisiin tutkimuksiin] kohdistaminen ei välttämättä aiheuta heitä epäedulliseen asemaan, kuten jotkut lääkärit voivat tuntea."

        WebMD Health News Arvostellut: Jacquel


      • ProvinssiImperiumVarjoss

        Auttajalista
        https://www.astro.fi/auttajalista

        Akupunktio: /53 hoitajaa
        https://www.astro.fi/auttajalista/categoty/2

        Jos joku sanoo hoitoehdotuksen, se taitaa tulla kohtalon ohjaamana. Siis kannattaa tässä mielessä uskoa kohtaloon, jos apu tulee. Miksi muuten joku jäisi henkiin, jos toiset eivät? Hänelle annetaan ns. 2. tilaisuus elämään ja hänen on määrä silloin ymmärtää miksi hänen elämänsä onkin arvokas. Kysyy syöpäpotilaalta, joka oli kuolla, jos ei usko.

        Työt ja toimeentulo järjestyvät, kun hallitsee enemmän itseä, se on ensin saatava kuntoon. Poliitiikassa on kaiken maailman vpaa muurareita, sinne vaan politiikkaan. SKDL tarvitsee uusia "kapinallisia", eiköhän sama koske kaikkia puolueita.

        Jos kannattaa eu:ta, "hulluus" on vaan eduksi, mikäli olen käsittänyt oikein. Ei silti, hyvää ihmistä tulee kohtalo auttamaan, toimi oikein ja ole hyvä ihmisille. Pidä rajat itseesi, eläkä jaa edes turhia sanoja, lempeä ei pidä jakaa koskaan suotta, vain tärkeimmälle läheiselle, joka ansaitsee sen.

        Tästä opiksi. Sarja sota-ajalta, jossa koottiin voimia yhteen, tunteet ja taju löysi nopeimmin järkevän vaihtoehdon, viallisiakin sekaan mahtui.
        https://areena.yle.fi/1-2881764

        Sitten toinen, missä tyhjyydessä ja tietämättämyydessä näiden ihmisten pitikään itse selviytyä.
        https://areena.yle.fi/1-2724822

        Kansa hajaannutetaan sekaväestön rahtaamisella, viinalla ja työttömyydellä, poliittisilla opeilla, se on sen jälkeen helppoa kauraa. Ei niillä ole periaatteita, eikä jatkumoa mihinkään. Löyhä ja järjestäytymätön rahvas.

        Suomen suuriruhtinaskunta
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_suuriruhtinaskunta

        "Nikolai Bobrikov, Suomen kenraalikuvernööri vuosina 1898–1904. Hänen päätehtävänään oli venäläistämispolitiikan toteutus. Bobrikov murhattiin 16. kesäkuuta 1904."

        https://historiatieto.wordpress.com/autonomian-aika-1809-1917-kokosi-suomen/


    • Provins_Imperium_Varjos

      Sori, Bobrkikovin kuvatekstin loppu oli tyhmä, en katsonut tarkkaan. Se ei ollut kommenttiini soipuva, joten uusiksi. Edellisen voi poistaa.

      Auttajalista
      https://www.astro.fi/auttajalista

      Akupunktio: /53 hoitajaa
      https://www.astro.fi/auttajalista/categoty/2

      Jos joku sanoo hoitoehdotuksen, se taitaa tulla kohtalon ohjaamana. Siis kannattaa tässä mielessä uskoa kohtaloon, jos apu tulee. Miksi muuten joku jäisi henkiin, jos toiset eivät? Hänelle annetaan ns. 2. tilaisuus elämään ja hänen on määrä silloin ymmärtää miksi hänen elämänsä onkin arvokas. Kysyy syöpäpotilaalta, joka oli kuolla, jos ei usko.

      Työt ja toimeentulo järjestyvät, kun hallitsee enemmän itseä, se on ensin saatava kuntoon. Poliitiikassa on kaiken maailman vpaa muurareita, sinne vaan politiikkaan. SKDL tarvitsee uusia "kapinallisia", eiköhän sama koske kaikkia puolueita.

      Jos kannattaa eu:ta, "hulluus" on vaan eduksi, mikäli olen käsittänyt oikein. Ei silti, hyvää ihmistä tulee kohtalo auttamaan, toimi oikein ja ole hyvä ihmisille. Pidä rajat itseesi, eläkä jaa edes turhia sanoja, lempeä ei pidä jakaa koskaan suotta, vain tärkeimmälle läheiselle, joka ansaitsee sen.

      Tästä opiksi. Sarja sota-ajalta, jossa koottiin voimia yhteen, tunteet ja taju löysi nopeimmin järkevän vaihtoehdon, viallisiakin sekaan mahtui.
      https://areena.yle.fi/1-2881764

      Sitten toinen, missä tyhjyydessä ja tietämättämyydessä näiden ihmisten pitikään itse selviytyä.
      https://areena.yle.fi/1-2724822

      Kansa hajaannutetaan sekaväestön rahtaamisella, viinalla ja työttömyydellä, poliittisilla opeilla, se on sen jälkeen helppoa kauraa. Ei niillä ole periaatteita, eikä jatkumoa mihinkään. Löyhä ja järjestäytymätön rahvas.

      Suomen suuriruhtinaskunta
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_suuriruhtinaskunta

      "Nikolai Bobrikov, Suomen kenraalikuvernööri vuosina 1898–1904. Hänen päätehtävänään oli venäläistämispolitiikan toteutus."

      https://historiatieto.wordpress.com/autonomian-aika-1809-1917-kokosi-suomen/

    • TyhmyysPolitiikassaHuipp

      Alkaa kannattaa jotain pahimman luokan tuho-ohjelmaa Suomelle, niin vasemmisto ja vihreät ovat aivan hulluina sen ohjelman perään. *Äänia sataa kuin saavista kaataen". Helsingille esim. 2 miljonaa uudisraivaajaa ja vapaa muurarin paikka on hankittu, hoh hoi!

      Tai tekee röyhkeää pilkkaa ihmisten ajattelukyvystä ehdottamalla mahtavan kamalaa kohtaloa Suomelle Saksan vasallina ja taas tulee ääniä. Hoh, hoi!

    • NäinMeillä3

      Lähettää pääministeriksi päästyään kaikki omiin tarpeisiin suunnitellut verorahat suoraan Kreikkaan tai Brysseliin. Koko Suomen valtion budjetti lähetettäisiin suoraan Merkelille, ja taas vasemmisto proletaarit ja konservatiivit aivan innoissaan kannattamassa. Nostaaa savimaja-päällikön suurimmaksi johtajaksi ja naiset lankeavat loveen vihreissä.

      Liittää Suomen suurvaltapolitiikkaan ja sotaan ja taas tulee kannatusta. Suomihan voiisi olla aivan hissukseen, mitään ei tapahtuisi, viholliset keskittyvät muualle.

      Mitä hirveämpi poliitikko, sitä suurempi kannatus, vrt. Hitler.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1705
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1679
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1593
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1369
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      49
      916
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      460
      915
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      891
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      294
      853
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      821
    Aihe