Enpä oikein joutais nyt kun

palautin kirjan ja samalla lainasin pari uutta kirjaa. Ed. aloituksesta tuli palautetta vaikka ihan sääntöjen mukaan siinä keskusteltiin eikä vahinkollista seurausta tietääkseni ole ilmoitettu.

Kirjathan on nyt lainatut - " Alex" Alexander Stub ja Karo Hämäläinen. kirjoittajina.

Ville Haapasalo, "Et kuitenkaan usko"
9140
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Lukupuuhia minullakin mielessä, kun muilta töiltä ennättää, siivouspäivä tänään, matot olivat hangella raikastumassa useamman tunnin.
Varasin kirjastosta Seppo Jokisen uusimman kirjan "Lyödyn laki", on vasta hankinnassa kirjastoon, mutta onpahan varattuna.
Pitäisi alkaa lukemaan Paul Austerin teosta "4321", siinä on 1141 sivua, hankala pidellä hyppysissä.

1Äänestä
  • Tuolilla istuen luen ja painavaa kirjaa ei siinä saa oikein luettua. "Alex" on kahden kirjailijan kirjoittama ja molemmat on kirjoittanut joka sivun ja vielä Stub on luetuttanut kommentaattoreilla joka sivun kommentit on osaltaan lisänneet uskottavuutta. Niin varmoissa käsissä on kirjan syntyminen.

    Toista on Villen kirja. "Et kuitenkaan usko"

    1Äänestä

Lukeminen on kuulunut harratuksiini niin kauan kuin muistan. Joululahjakirjat on vielä meneillään. Intialaisen Arundhati Royn ja tanskalaisen Meijk Wiking teokset on vaatineet syventymistä ja ajatusta, poissa on nykyään kirjojen ahmiminen niinkuin nuorena.

Ville Haapasalosta olen aina pitänyt, tuo lapsenomainen hyväntahtoisuus on hänen tavaramerkkinsä. Hän kun kuuntelee ihmisiä matkoillaan, näkee hänen pitävän ihmisistä aidosti. Jotkut mitätöivät hänet juoppona, enpä usko mitenkään enemmän, kuin mitä raavas mies joskus kestää. Monilahjakas ihminen kaikkiaan.

Valo isääntyy päivä päivältä,..mukavaa kun mennään kevättä kohti!

Äänestä
  • Ville on rakennettu imaco johon kuuluu pipo ja nuhuinen olemus hän joutuu sopimuksen takia sitä noudattamaan.
    Oikea Ville on aivan erikseen.

    1Äänestä

  • Noniin Imago oli tietysti oikea ei imaco. Muuten hänen kokemukset Neuvostoliiton ajoita ovat niin hurjia ettei niitä varmaan oikein todeksi heposti uskokaan.
    Oli hieno aurinkoinen päivä , yritetään kestää huominen myräkkä.

    1Äänestä

  • jjoutava kirjoitti:

    Ville on rakennettu imaco johon kuuluu pipo ja nuhuinen olemus hän joutuu sopimuksen takia sitä noudattamaan.
    Oikea Ville on aivan erikseen.

    Ville on Hämeen miehiä. Ei pidä paikkaansa että kaikki hämikset olisivat harvasanaisia. Kummasti V.S hurahti venäjään, vaikka 9 kertaa alussa ryöstivät Villen.
    Siellä nyt porukka vaikka tappaa ihmisen , jos rahaa on tiedossa olkoon kuinka suosittu tahansa.

    1Äänestä

Just sain luettua Egyptin hautalöydöistä kertovan kirjan. Kirja löytyi kirjaston vaihtohyllystä. Syksystä asti olen haaveillut opettelevani ainakin transistorin toiminnan samasta hyllystä löytämästäni autojen sähkölaitteista kertovasta oppikirjasta. Kummasti se vain on siirtynyt...

1Äänestä
  • Just ei ole tarkoitus tätäkään ketjua pitkälle jatkaa. Naapurin rouva kävi rupattelemassa niin olin varovainen en edes yrittäny halata hyvänyön toivotukseksi kun onhan vanhastaan olemassa sääntö, naiselta pitää tulla aloite, se on ehdoton sääntö.

    1Äänestä

Onpa "Alex" vähän kuivaa tilastomaista tekstiä, ainakin selostusta opiskeluista ympäri maalimaa sitä riittää ja riittää. Taidan harppoa jo yli jos pääsis lopulta asiaan.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


jjoutava kirjoitti:

palautin kirjan ja samalla lainasin pari uutta kirjaa. Ed. aloituksesta tuli palautetta vaikka ihan sääntöjen mukaan siinä keskusteltiin eikä vahinkollista seurausta tietääkseni ole ilmoitettu.

Kirjathan on nyt lainatut - " Alex" Alexander Stub ja Karo Hämäläinen. kirjoittajina.

Ville Haapasalo, "Et kuitenkaan usko"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu