Osan asioita voimme tehdä, niin kuin tahdomme, osaa emme. Voimme valita matkakohteen, jonka haluamme, mutta kiihottuminen ei ole tahdonalaista. Jos joku asia ei kiihota, emme voi kiihottua, haluammepa kuinka paljon tahansa.
Sekä naiset että miehet valittavat usein, että kumppani ei osoita seksihaluja tai ainakaan sellaisia, kuin itse haluaisi. Asialle ei voi mitään, vaikka terapeutit kuinka lupaavat, että voisi. Ei voi. Voi vain sopeutua tai valita uuden kumppanin, jos saa. Usein ei saa.
Kumppanin moittiminen ei tuo minkäänlaista parannusta asiaan.
Sekä naiset että miehet valittavat usein, että kumppani ei osoita seksihaluja tai ainakaan sellaisia, kuin itse haluaisi. Asialle ei voi mitään, vaikka terapeutit kuinka lupaavat, että voisi. Ei voi. Voi vain sopeutua tai valita uuden kumppanin, jos saa. Usein ei saa.
Kumppanin moittiminen ei tuo minkäänlaista parannusta asiaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Asia on kyllä minulle ja varmasti suurimmalle osalle ihan päivänselvä fakta. Opetettiin jo ala-asteella. Kiihottumisessa on kyse hormonaalisesta viettitoiminnosta.
Sinä kai vaan sekoitat asioita ja luulet siksi muita tyhmiksi.
Se, että ihmiset jakavat murhettaan seksiongelmista johtuu poikkeuksetta siitä että kirjoittaja TOIVOISI sen toimivan koska haluaa just sen ihmisen kanssa olla parisuhteessa ja seksiä harrastaa. Ei se ole faktojen ymmärtämättämyyttä vaan surua, harmia ja vertaistuen hakemista, joskus myös täällä annetaan hyviä neuvoja kokeiltavaksi ja monipuolista näkökulmaa.
Terapeutit tekevät samaa. He koittavat purkaa seksiongelmien alla piileviä syitä, ja monet parit selättävät jäähtyneet vuodet seksuaali- tai pariterapiassa. Yksikään terapeutti ei sano ”päätä kiihottua niin sillä se korjaantuu”.
Jos pari on liian erilainen seksuaalisesti, kannattaa olla vain kavereita tai kokonaan erossa. Parisuhteessakin voi silti opetella tekemään toisin seksissä, jos saa tietää että toinen tykkäisi jos tehtäis välillä vähän eri lailla. Älä siis sotke kehitystä kritisoimiseen.
Olet oikeassa siinä, että kyse on toiveista.
Ihmisiä ajaa takaa halu, että seksuaalinen kiinnostumattomuus olisi psykologistisilla tempuilla korjattavissa. Siksi seksioppailla voidaan rahastaa, vaikkei niistä ole hyötyä. Siksi naistenlehdet käyvät kaupaksi artikkeleilla, millä tempuilla saa toisen kiinnostumaan. Siksi terapeuteilla juostaan siinä toivossa, että terapeutti neuvoisi toimivia konsteja. Kaikki aivan horoskooppitasolla. Terapia voi kestää vuosia, kunnes huomaa, että mikään ei auta. Kumpi on parempi, menettää toivonsa heti vai kalliin huijauksen jälkeen?
"Terapeutit tekevät samaa. He koittavat purkaa seksiongelmien alla piileviä syitä, ..." Todellisuudessa seksiongelmista on täysin väärä kuva. Lähtökohtana kuvitellaan, että mieluisa seksi olisi normaalia. Ei ole. Pienikin tilastomatematiikan tuntemus paljastaa, että se on aniharvinaista. Seksin kirjo on niin valtava, että on todella epätodennäköistä, että toisilleen sopivat löytäisivät toisensa. On epätodennäköistä, että he kiihottuisivat usein samaan aikaan. On epätodennäköistä, että he kehittyvät samaan suuntaan ja yhtä nopeasti.
"...monet parit selättävät jäähtyneet vuodet seksuaali- tai pariterapiassa." Juuri näin terapeutit lupailevat, mutta tulos ei ole terapoimatonta vertailuryhmää kummempi. Koko psykoterapia on silkkaa huijausta, nykyajan šamanismia. Siihen uskovat biologiaa tuntemattomat ja vaikutus on, jos sitä ollenkaan on, placebovaikutusta. Sekin sulaa nopeasti pois.
On kaksi tapaa suhtautua todellisuuteen: 1. haaveilla paremmasta ja 2. kohdata todellisuus haaveilematta. Jotkut lääkäritkään eivät tohdi kertoa potilaalle kuolemantaudista, toiset taas katsovat, että realistinen suhtautuminen on välttämätön, jotta voisi tehdä realistisia valintoja.
Kuten näet, kannatan realismia. Se tuottaa vähemmän tuskaa. Toki tunnen huonoa omaatuntoa: tuntuu kuin riistäisi hukkuvalta viimeisen oljenkorren, mutta sittenkin on parempi puhua suoraan, jotta mahdollisimman harvat tulisivat huijatuiksi.
Tämä urpo se vastailee itselleen