OLEN SURKEA JA PILAAN AINA KAIKEN JA ELÄMÄNI

Olen 13 vuotias tyttö ja koitan panostaa kouluun. Aina silti saan 8-9 kuitenkin HARVOIN 9, joskus myös vähän yli 7 kokeista. Kavereita minulla on suht vähän ja heitä tapaan vaan harvoin koulun ulkopuolella. Minua on kiusattu päiväkodista asti ja tänä lukukautena ja viime lukulaitena sain vasta nämä pari kaveria/ystävää. Kun olin 11-12 vuotias mietin itsemurhaa itkien ja niin meinasin myös tehdä. En kuitenkaan tehnyt rakkaan perheeni vuoksi..

Kaiken aina pilaan. Kokeet, kaverisuhteet ja elämäni.

11 vuotiaana koin pahaa masennusta. Pääsin siitä kuitenkin jaloilleni ja siitä saan kiittää vielä tämän hetkistä parasta ystävääni. <3 Kuitenkin vielä koulussa koen tietyllä tavalla kiusaamista (?) Minusta keksitään paskaa ja huudellaan sitä sitten luokassa. Sen jälkeen saan katseita paljon ja nauravat. :"( Opettajille olen kertonut ja valittanut. Vastaukset tätä luokkaa: "Koittakaa nytten itse selvittää/sopia se juttu" tai "Aha.. Ei kannata välittää" Ja näin sano ovat vaikka olen monesti kertonut tapahtuneista.

Turhauttaa. Ahdistaa.

Halusin nyt vähän purkautua. Jos on jotain apua tarjottavana siitä vaan.
151616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vihaan elämääni..

Äänestä

Voi raukkaa :( En valitettavasti osaa autaa millään tavalla..

Äänestä

Olen kohta 40-v nainen ja kokenut nuorena samankaltaista. Muista että sinussa ei ole mitään vikaa! Sun parhaat ystävät eivät ole vielä tulleet elämääsi, mutta tulevat ihan varmasti. Iässäsi tuntuu että vain tämä päivä ratkaisee, mutta oikeesti sulla on kymmeniä vuosia edessä kokea kaikkea ihanaa ja tietysti myös kaikkea ei niin ihanaa. Se on elämää. Itse ajattelin että en koskaan löydä ketään joka rakastaisi minua. Minua kiusattiin ja ysillä kaverini jättivät minut yksin. Olin tod. yksinäinen. Tapasin sattumalta mieheni 21v. En ollut seurusttelut sitä ennen. Nykyisin koen onnistuvani työssä ja äitinä. Minä kuvani teki vahvaksi nuoruuden vaikeudet. Se ei tunnu kivalta eikä se ole helppoa. Mutta edessä on paljon hyvää. Oikein paljon tsemppiä sulle ja jaksa uskoa huomiseen. <3

Äänestä
  • Kiitos <3 Kiva kuulla, että kaikki on sinulla nykyisin hyvä vaikka ennen koit kovia! :) Se rohkaisee.

    Äänestä

Oletko ainoa teidän luokalla jolle tapahtuu näin: "Minusta keksitään paskaa ja huudellaan sitä sitten luokassa. Sen jälkeen saan katseita paljon ja nauravat"

Voisiko olla niin, että tätä tapahtuu muillekin teidän luokalla? Olisiko niin että tuossa 13-vuoden iässä varhaisteineillä on tapan viljellä tällaista liiankin typerää "paskahuumoria" ja herkimmät ottavat sen todella vakavasti. Kovaluonteisemmat nauravat näille keksityille jutuille ja vastaavat jotain pahempaa huutelijoille.

Itse olen herkimmästä päästä, kunnes huomasin, että tämähän on porukan tyyli ja aloin sitten huudella takaisin. Sen jälkeen mulle ei enään niin paljon vinoiltukaan, kun huomasivat etten siitä häkelly.

Se on ihan selvä, ettei paljon kannata opeille ja kuraattoreille valittaa. Ei heitä kiinnosta esiteinien läpät.

Äänestä
  • Sitä tehään mun toiselle ystävälle ja mulle.
    Kiitos kuitenkin neuvosta, jota voisin kyllä kokeilla.

    Äänestä

  • Surullinen13 kirjoitti:

    Sitä tehään mun toiselle ystävälle ja mulle.
    Kiitos kuitenkin neuvosta, jota voisin kyllä kokeilla.

    Ja se on siis sellasta mitä en oo oikeesti tehny. Myös isästäni on keksitty asiota ihan omasta päästä.

    Vähän se välilä naurattaa mua miten tyhmii noi on, kun keksitään tollasta ja ne typerät uskoo sen kaiken. Se silti vaikuttaa mun maineeseen, koska esim. Paras ystävä ja toiset ystävät on kertonu, kuinka muut on valehdellu niille että oisin haukkunu niitten tyyli tai sanonu ärsyttäväks, tyhmä jne.

    Pelkään, että vielä joku päivä mun joku tärkee lähimmäinen menee uskoo noita ja menettäisin sen. :(

    Toi menikin jo aika hämäräksi, jos sun isästäkin kiertää perättömiä huhuja koulussa?!? Ei sitten olekaan ihan normaalia teinien välistä läppää. :O

    Äänestä

  • Säootokeiavaaja kirjoitti:

    Toi menikin jo aika hämäräksi, jos sun isästäkin kiertää perättömiä huhuja koulussa?!? Ei sitten olekaan ihan normaalia teinien välistä läppää. :O

    Niin.. En tiiä onko edes nähny sitä mun isää melkeen koskaan. Hyvä ettei äidistäkin lisäks liiku perättömi huhuja. :/
    Se ei oo kivaa, pilkataan päin naamaa musta ja isästä. Tätä kuitenkin tapahtuu ehkä 1-3 kahdessa viikossa, mutta en tarkoita kuitenkaan, että se ei haittasi.

    Mä en onneks oo yksin tän jutun kaa ja ystävät tukee.

    Äänestä

  • Gkkgffyuopliugsvehkl,.öåok,llhgdrt

    Äänestä

Etkä ole surkea etkä pilaa elämääsi. Toimit just oikein kun panostat kouluun, se tulee sulle vielä suureksi hyödyksi. Tässä maassa pääsee koulutuksen puolella sinnikkäällä työllä vaikka mihin. Mutta älä silti stressaa siitä liikaa, parhaansa tekeminen riittää aivan hyvin. Tuolla sun nykytasollakin aukeavat tulevaisuudessa suurimman osan kouluista ovet sulle.

Ja mitä niihin huutelijoihin tulee, ajattelepa vaikka mua. Mä en tunne niitä sun luokkalaisia yhtään, eikä mua kiinnosta niiden mielipiteet pätkääkään. Niin tärkeitä niiden mielipiteet tässä maailmassa ovat ;-)

Äänestä
  • Oot oikeissa!

    Äänestä

Sama juttu oon 13 ja paska kaikessa.

Äänestä
  • No okei............. ei oo mun vika!,!

    Äänestä

No älkää nyt viihtyikö tollasta paskaa puhuu, sen verran sanon et oon vieläkin oon masentuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Surullinen13 kirjoitti:

Olen 13 vuotias tyttö ja koitan panostaa kouluun. Aina silti saan 8-9 kuitenkin HARVOIN 9, joskus myös vähän yli 7 kokeista. Kavereita minulla on suht vähän ja heitä tapaan vaan harvoin koulun ulkopuolella. Minua on kiusattu päiväkodista asti ja tänä lukukautena ja viime lukulaitena sain vasta nämä pari kaveria/ystävää. Kun olin 11-12 vuotias mietin itsemurhaa itkien ja niin meinasin myös tehdä. En kuitenkaan tehnyt rakkaan perheeni vuoksi..

Kaiken aina pilaan. Kokeet, kaverisuhteet ja elämäni.

11 vuotiaana koin pahaa masennusta. Pääsin siitä kuitenkin jaloilleni ja siitä saan kiittää vielä tämän hetkistä parasta ystävääni. <3 Kuitenkin vielä koulussa koen tietyllä tavalla kiusaamista (?) Minusta keksitään paskaa ja huudellaan sitä sitten luokassa. Sen jälkeen saan katseita paljon ja nauravat. :"( Opettajille olen kertonut ja valittanut. Vastaukset tätä luokkaa: "Koittakaa nytten itse selvittää/sopia se juttu" tai "Aha.. Ei kannata välittää" Ja näin sano ovat vaikka olen monesti kertonut tapahtuneista.

Turhauttaa. Ahdistaa.

Halusin nyt vähän purkautua. Jos on jotain apua tarjottavana siitä vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu