Nyt kun julkisuudessa puhutaan paljon ihmisten ylivelkaantumisesta ja maksuhäiriöistä, ajattelin kirjoittaa kokemuksistani. Muistuttaisin, ettei velkaantumisesta huolimatta kannata kenenkään tahon painostuksen vuoksi, hakeutua holhouksen ja edunvalvonnan alaiseksi. Sillä vaikka tilanne parantuisi täysin ennalleen rahankäytön suhteen, on kiusaus virkaväellä suuri edelleen ns. vetää välistä ja jatkaa pitämässä henkilöä edunvalvonnassa. Edunvalvonnasta menee asiakkaalta aina maksu. Eikä palvelu lainkaan toimi luvatusti, tästä on netissä runsaasti artikkeleita tietoa.
Tilanne voi mennä esim. näin: Velkaneuvonnasta ohjataan hakemaan psykologista apua, ja hänet ohjataan psykologille ja psykiatrille. Nämä aluksi esiintyvät empaattisina ymmärtäjinä hankalassa tilanteessa ja pian ehdottavat hakemaan Maistraatilta vapaaehtoisesti edunvalvontaa itselleen. Lisäksi velkaantunut voidaan samalla diagnosoida ja hän saa lääkityksen. Edunvalvontaa voidaan terveydenhuollossa mainostaa, että se kattaa vain raha-asiat ja on vain apuna vaikean tilanteen yli, vähän kuin kävelykeppinävaikeuksien yli. Näin ei todellisuudessa ole, sillä edunvalvonta on sama kuin holhous, jonka tultua voimaan et ole enää oikeustoimikelpoinen laatimaan sopimuksia, kuten edes pätevää hoitotahtoa tai testamenttia.
Lisäksi pois pääsy edunvalvonnan piirista on äärimmäisen hankalaa, tästä löytyy netistä artikkeleja ja juttuja. Kaikki riippuu puoltavasta lääkärinlausunnosta, ja psykiatria mielellään näkee henkilön toimintakyvyn heikonpana, mitä se todellisuudessa onkaan. Alan intressit menevät kirkkaasti yksilön oikeuksien editse. Omasta psykiatristani voin sanoa että käytös oli hyvin jäätävää, kuin yö ja päivä verrattuna aiempaan edunvalvonnan laadintaan, myöhemmin mennessäni pyytämään lausuntoa päästäkseni pois edunvalvonnasta ja holhouksesta.
Käräjäoikeusprosessi edunvalvonnan purkamisessa pitkä ja raskas, mutta eduksi on, mikäli henkilö varaton jotta on oikeutettu maksuttomaan oikeusapuun. Eräs henkilö oli hakenut peräti 9 kertaa käräjäoikeudelta edunvalvontansa lakkauttamista ja valittanut aina hovioikeuteen asti. Tuolla 9. kerralla hovioikeus oli puoltanut henkilön oikeutta itsemääräämiseensä ja hänen holhouksensa purettiin.
Itselläni alkamassa sama käräjäoikeusprosessi. Toivottavasti ei kuitenkaan kestoltaan ihan tuota yllä olevaa luokkaa. Ihanan kallista yhteiskunnalle.
Älä lupaudu edunvalvontaan/holhoukseen velkaisena
6
1328
Vastaukset
- Välistävetoa
Jatkoa edelliseen yllä.
Edunvalvonnassa ollessa paikkakunnan vaihdos, tai ulkomaille muutto on myös edunvalvojasta riippuvainen. Itsehan mainitsin psykologille hänen kysellessänsä tulevaisuuden suunnitelmistani, toiveestani muuttaa vanhoilla päivilläni keski-eurooppaan lähemmäksi sisaruksiani. Tulipa myöhemmin mieleeni tätä koko jupakkaa pohtiessani, jopa väestökadon tilkintä näillä keinoin, kun omaa kohtaloani olen pähkäillyt.
Nyt siis tuli itselleni mutkia matkaan noihin suunnitelmiini. Oikeusprosessi, ehkä vuosikausienkin, sressaa, kun olisi muutakin elämässä meneillään. Luotettava läheinen on ehdottomasti paras valvomaan etujasi ja vasta kun sille on todellinen tarve. Edunvalvontavaltuutuksen voi itsekin laatia todistajien allekirjoituksin. - valtio.on.vihollinen
Amerikkalaisilla on sanonta että jos valtio yrittää "auttaa" niin juokse ja lujaa pakoon.
Valtio on ihmisvihamielinen instanssi, se pitää huolen vain omista eduistaan ja viis veisaa ihmisistä. Kansalaiset ovat valtion asenteen perusteella aina vihollisia ja vähintäänkin mahdollisia rikollisia, parhaimmillaankin pelkkää veroja maksavaa vaalikarjaa. Valtio ei kuitenkaan edes osaa käyttää verorahaa järkevästi vaan Suomikin ankarasta verotuksesta huolimatta on myös velkaantunut törkeän paljon 90-luvulta lähtien.
Sitten esim. Suomikin esiintyy korkean koulutustason länsimaisena sivistysvaltiona muiden maiden silmissä mutta on kuitenkin ollut useasti ihmisoikeustuomioistuimessa syytettynä erinäisistä rikoksista.
Älkää koskaan luottako mihinkään julkisen sektorin laitokseen tai viranomaiseen. Se ei aja sinun puoliasi vaan pelkästään valtion etua sinun vahingoksesi.- Anonyymi
Omasta kokemuksesta voin sanoa ettei kuntakaan huomaa muuta kuin oman etunsa ja saman kuntatyöpaikan jengien edun. Laki jää toiseksi.
- Anonyymi
Kiitos että jaoit tämän kokemuksesi, aika hurjalta ja epäoikeudenmukaiselta kuulostaa. Toivottavasti voitat keissin. Voimia ja tzemppiä!:)
- Anonyymi
Edunvalvojaan auttaa vain sahattu haulikko ei muu.
- Anonyymi
Minä olen äitini 92v muistisairas, edunvalvoja , ja veljeni kakkosvalvoja, jos minulle tapahtuu jotain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1674949Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121519
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211411Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91153Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40967Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298925- 151824
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu279747