Irti oleva koira tuli vadtaan lenkkipolullq

Kolme kertaa viime vuoden aikana on vastaan tullut Aulangon lenkkipolulla ja Ksupunginpuistossa omistastaa irti oleva koira juosten uhkaavasti kohti ja alkaen haukkua ja hyppiä päällen. Hirveästi olen säikähtänyt ja pelännyt, että puree. Siis, koiran omistajat ja niitä ulkoiluttavat, pitäkää koiranne aina kiinni, kun lähdette niiden kanssa yleiselle lenkkipolulle.
452929
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Siis mitä?

Äänestä
  • Siis ihan oikeesti hei ...!

    Itse ainakin pelkäisin irrallaan olevia ja vastaantulevia ihmisiä ennen kuin koiria!

    Äänestä

  • Eiko sinä "Siissiis" jummarta hjuva suomen keeli, vai mita sine kuselet.

    Äänestä

Mä luulen et sua vastaan tuli sisävesi risteilyn hallitseva mestari ponihäntä kireellä

Äänestä

Lopeta se ryyppääminen ja opettele edes ensin kirjoittaan oikein, ennekuin alat kommentoimaan mitään. Eihän tuosta aloituksesta saa mitään selvää. Pelkkää siansaksaa!

Äänestä
  • Osaako Saksassa siat puhua, siis saksaa. Kirjoitapa tähän vähän, miltä se siansaksa näkyy kirjoitettuna. Kyllähän tuon avaajan tekstin jokainen normaalijärjellä varustettu lukutaitoinen ymmärtää. Onko Sinulla lukemisen kanssa vaikeuksia, pitkittynyt lukihäiriö ehkä?

    Äänestä

  • Hei nimimerkki "Nertomiste", sinulla on vakavia puutteita suomenkielen taitamisessa. Ei sanota "kirjoittaan", vaan pitää sanoa "kirjoittamaan". Toinen erittäin häiritsevä vähintään 9 pisteen virhe on "ennekuin". Sehän pitäisi olla "ennenkuin". Ja sitten tämä "siansaksa", puhunet itse sitä sujuvasti etenkin, kun olet alkoholin vaikutuksen alainen, mitä ilmeisen usein olet.

    Äänestä

  • selvennyksiä kirjoitti:

    Hei nimimerkki "Nertomiste", sinulla on vakavia puutteita suomenkielen taitamisessa. Ei sanota "kirjoittaan", vaan pitää sanoa "kirjoittamaan". Toinen erittäin häiritsevä vähintään 9 pisteen virhe on "ennekuin". Sehän pitäisi olla "ennenkuin". Ja sitten tämä "siansaksa", puhunet itse sitä sujuvasti etenkin, kun olet alkoholin vaikutuksen alainen, mitä ilmeisen usein olet.

    Ennen kuin on kaksi eri sanaa, samoin kuin suomen kieli, arvoisa "selvennyksiä". Sinulla on vakavia puutteita suomen kielen taitamisessa. Yhdeksän pisteen virheitä tekstissäsi!

    Äänestä

Mikäs sen mukavampaa,kuin että lenkkipolulla tulee koira vastaan,ja tulee häntä heiluen rapsutuksia kerjäämään.Silloin tällöin näin tapahtuu,koira kun saa rapsutuksia ja silityksiä,se lähtee etsimään omistajaansa.Mukavia kohtaamisia.

Äänestä
  • Onhan se mukavaa, siis ihmisille jotka pitävät koirista. Mutta osa ihmisistä pelkää, osa ei tykkää, ja jollain tavoin henkisesti vioittuneet vihaavat. Heilläkin on oikeus liikkua ulkona. Koirien kiinnipitopakko on hyvin perusteltu, ja sitä olisi syytä noudattaa. Vapaana pitämiseen on alueita syrjemmällä.

    Terveisin koiranomistaja, jonka koira on aina kiinni yleisellä paikalla, ja jonka koiraa saa tulla rapsuttamaan jos vaan kysyy luvan ensin.

    Äänestä

Todella ärsyttävää. Omistaja pitäisi hakata. Ei tietenkään ole koiran vika.
Itse ottaisin koiralta hengen pois varmuuden vuoksi ja jatkaisin lenkkeilyä hyvin mielin. Ikinä ei voi tietää mitä tauteja kantavat ja saattaa olla muutenkin luonnevikainen/vaarallinen koira joka on karannut vankeudestaan. Ikinä ei voi tietää.

Äänestä

Kahdesti on äskettäin omistajastaan irti oleva iso koira juossut kohti, haukkunut hirveesti ja hyppinyt. Toisen kerran schäferin näköinen, toisella kerralla iso musta. Omistaja on komentanut, mutta ei koira ole ollenkaan heti totellut. Ihan vastuuttomia tuollaiset koiran omistajat. Jotain kättä pitempää nyt varattu mukaan, jotta haukkuminen ja hyppiminen loppuu siihen paikkaan.

Äänestä

Koira haistaa pelon, muistakaa se. Jos hyppii päälle ni parit rapsut ja hellanlettas-höpöttely tehoaa aina. Omistajien tulisi aina kouluttaa koirat varsinkin isommat mutta ei tekisi pahaa kouluttaa pienetkin koirat. Aina pyöräillessä pelottaa kun pikkukoirat yrittää juosta alle. Yritä siinä sitten selittää poliisisedälle miksi ajoit koiran päälle ja saat syytteen kouraan plus sakot ja ties mitä korvauksvelvollisuuksia. Yksi kymmenestä pikkukoirasta yrittää itsemurhaa ja isoista ehkä yksi sadasta.

Äänestä
  • Piti siis kirjoittaa pikkukoirista yhdeksän kymmenestä juoksee alle.

    Äänestä

  • Tä? Mitä piti oikeasti kirjoittaa?
    Ajan fillarilla ympäri vuoden. Yksikään koira ei ole juossut alle....20 vuoteen

    Äänestä

Mitähän niiden koirankusettajien päässä liikkuu, jotka päästävät rakkinsa irralleen yleisellä lenkkipolulla. Ei siellä päässä järki pakota. Kuvittelevat, ettei ketään tule vastaan. Ei pieni piski juuri säikäytä ja sille voi leperrellä ja rapsuttaa. Mutta iso haukkuva ja päälle hyppivä koira on arvaamaton ja vaarallinen. Seuraavalla kerralla hälytän poliisin ja jos rakki ja omistaja yrittävät paeta seuraan perässä ja ohjaan poliisit ottamaan heidät kiinni. Toinen mahdollisuus on hiljentää rakki paikalla muilla keinoin.

Äänestä

Sitten itketään kun koira karkasi..

Äänestä

Tennaria vaan leukaluihin, puremasta voi saada vaikka lihansyöjäbakteerin ja kuolla.

Äänestä
  • Ihmisiä on muutenkin liikaa tärvelemässä maapalloa että joutaakin jokunen koirien vihaaja kuolemaan pikku mopsin edessä!

    Äänestä

Mikä noille koirille olisi pahin pelote? Jotain sumutetta voisin hyvinkin kuljettaa mukanani, jolla sitten suihkautan turren neniin pikku myrkyt. Siinä sitten koira ja omistaja yhdessä miettisivät, että jatkossa pidetään hihnan päässä, eikä päästetä vapaana juoksentelemaan. Ei se ole koiran vika, mutta ehkä ne idiootit omistajat sitten pitäisivät eläimensä kiinni, niin kuin kuuluu.

Äänestä
  • Tuo on hyvä idea. Pippurisumutetta vain rakin kuonoon ja silmille, niin tärkeimmät aistit ovat sen päivän pois pelistä.

    Äänestä

Minäkin pidän sumutinta mukana, mutta en koirien takia vaan ehkäpä sellaisten ihmisten takia, joka aloitti tämän viestiketjun. Elikä on henkilöitä joiden uskonto jo sanoo, että koira on saastainen ja paha eläin. No noin muuten en pidä koiriani missään taajamissa vapaan enkä myöskään halua muiden pitävän, koska ne voivat olla vaaraksi koirilleni ei niinkään minulle. Näitä huonolla suomella aloitettu provokatiivisia heittoja ei kannata aina ottaa tosissaan vaan miettiä mihin tässäkin taas pyritään.

Äänestä
  • Humalaisista persuista tosiaan on muutakin kuin esteettistä haittaa, mutta ei niitä nyt tarvitse pippurisumutteella suihkia.

    Äänestä

En ole mikään riistaeläin, tai ehkä olen, mutta en koirille aivan vaaraton.

Äänestä

Tärkeään asiaan kiinnitetty huomio ja hyviä ehdotuksia tuossa ylempänä irrallaan juoksentelevien, ihmisiä häiritsevien rakkien hiljentämiseksi. Toivottavasti vastuuttomat koirankusettajat sadaan vastuuseen, so kovat sakot vähintään.

1Äänestä

Ota koiranmakkara mukaan lenkille niin saat irtokoirasta ystävän.

Äänestä
  • Ehkä myös mummoistakin.

    Äänestä

Myös ihminen voi olla luonnevikainen, eikä sitä silti lopeteta.

Äänestä
  • Viittaatko johonkuhun erityisesti??

    Äänestä

  • Järjestyslaki
    14 §
    Koirakuri

    Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

    1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

    2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)

    3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

    Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

    Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

    Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.

    Äänestä

  • Rekutkiinni kirjoitti:

    Järjestyslaki
    14 §
    Koirakuri

    Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

    1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

    2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)

    3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

    Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

    Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

    Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.

    Kiitos, siinä tuli ymmärrettävää lakitekstiä. Toivottavasti koiranomistajat lukevat tämän ja toimivat ohjeen mukaan.

    Äänestä

  • lakiteksti kirjoitti:

    Kiitos, siinä tuli ymmärrettävää lakitekstiä. Toivottavasti koiranomistajat lukevat tämän ja toimivat ohjeen mukaan.

    Me kissaihmiset emme.

    Äänestä

  • Kissa pysyy sisälläkin kytkettynä...

    Äänestä

  • päätyyn.asti kirjoitti:

    Kissa pysyy sisälläkin kytkettynä...

    Mitä mahdat tarkoittaa?

    Äänestä

Aloittaja, mitä tarkoittavat otsikon sanat vadtaan ja lenkkipolullaq?

Äänestä
  • Kts. näppäimistöm viereisiä näppäimiä.
    Voisi tietysti jokainen oikolukea tuotoksensa, mutta energia menee en ole röbötti palapeliin.

    Äänestä

Pitäkää niitä turvasumuttumia mukana.vähän kaasua nenää kohti niin isonmmat hyökkäys halut loppuu

Äänestä
  • Valkopippuripussi mukaan lenkille.

    Äänestä

  • Unohdan aina ostaa.

    Äänestä

Pidän tärkeänä että jokainen koiran ulkoiluttaja pitää koiransa irrallaan. Näin koira saa rauhassa tutustua ihmisiin ja muihin koiriin.

Äänestä
  • Vastapuoli ei välttämättä ole "rauhassa".
    Joten mennään lain puitteissa tai pysy koira-aitauksessasi.

    Äänestä

Kyllä koiran pitää saada olla irti ja toteuttaa näin luontaisia tarpeitaan juosta vapaana. Muuten koira voi saada traumoja ja siitä voi tulla vihainen . Eli pitäkää koiranne irti ja varoittakaa vain vastaan tulijoita hyppivästä koirasta.

Äänestä
  • Meilläkin voi olla luontaisia tarpeita tervehtiä irtonaista koiraa vapaasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piskitnaruun kirjoitti:

Kolme kertaa viime vuoden aikana on vastaan tullut Aulangon lenkkipolulla ja Ksupunginpuistossa omistastaa irti oleva koira juosten uhkaavasti kohti ja alkaen haukkua ja hyppiä päällen. Hirveästi olen säikähtänyt ja pelännyt, että puree. Siis, koiran omistajat ja niitä ulkoiluttavat, pitäkää koiranne aina kiinni, kun lähdette niiden kanssa yleiselle lenkkipolulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu