Halla ja etelätuuli

Hallaetelätuuli

Istun sohvallasi ja yritän keskittyä töihin. Häiritset kuitenkin keskittymistäni, vaikket ole lähimaillakaan. Ajatukseni harhautuu sinun läheisyyteesi, tuoksuusi, kosketukseesi.. katselen hajamielisesti televisiota, keitän kahvia. Vilkuilen kelloa, yksi iltapäivällä. Joudun odottamaan vielä muutaman tunnin. Kävelen levottomasti ympäri asuntoasi. Painan kasvoni tyynyysi, tuoksusi on siinä. Se lievittää ikävääni hetkeksi, muttei vie sitä pois. Odotan koska pääset palaveristasi takaisin puhelimesi ääreen. Olen ehtinyt vajaan parin tunnin aikana kirjoittaa sinulle jo useamman viestin ja odotan malttamattomana vastaustasi vihjailuihini. Haluan sinut kotiin, haluan sinut lähelleni. Kaikkein eniten juuri nyt haluan kosketustasi.
Kerään harhailevat ajatukseni hetkeksi takaisin työni ääreen. Kuinka voitkaan häiritä minua näin paljon, olematta edes läsnä. Mietin hetken mitä hittoa olet minulle tehnyt, löytämättä kuitenkaan vastausta kysymykseeni. Jatkan vastahakoisesti töitäni. En ehdi työskennellä kauaa, kun huomaan vihreän valon vilkkuvan puhelimessani. Olet lähettänyt minulle kuvan. Avaan viestin. Sinä… alasti. Tuijotan kuvaa ja hymyilen. Olet kaunis. Hetken kuluttua kuva saa jatkoa. ”Tekeekö mieli?” Naurahdan ääneen ja vastaan: ”haluun nuolla sua…”. Vastaat vain silmäniskulla ja ilmoitat olevasi kotona tunnin kuluttua. Yritän unohtaa haluni ja tehdä vielä hetken töitä. Onnistun yrityksessäni jotenkuten ja saan työni tehtyä. Ehdin tehdä ruokaa ennen kuin tulet.
Olen paistamassa kanaa kun kuulen avaimesi rapinan lukossa. Huudat tuttuun tapaan moi ovelta. Tulet keittiöön ja kävelet taakseni. Painaudut kiinni minuun, kiedot kätesi ympärilleni. Suljen silmäni ja silittelen kämmenselkiäsi. Nostat toisen kätesi hiuksiini, harot niitä sormillasi ja suutelet hellästi niskaani. Toinen kätesi nousee hitaasti vatsaani pitkin toiselle rinnalleni. Kysyt oliko minulla sinua ikävä. ”Tietenkin oli”, kuiskaan hiljaa. Yritän pidätellä vikinää joka yrittää väkisin karata suustani, kun astut askeleen kauemmaksi ja kysyt onko ruoka valmista. Käännyn katsomaan sinua ja hymyilen. Silmissäsi on ilkikurinen ilme kun katsot minua ja hymyilet takaisin. Nautit kiusaamisestani, joskus ajattelen sinun nauttivan siitä yhtä paljon kuin minäkin. Tiedät mitä kosketuksesi saa aikaan, tiedät miten koskea minua.
Pyydän sinua istumaan pöytään ja syömään. Katselen sinua kun syöt ja kerrot päivästäsi. Näytät onnelliselta. Annan sinun puhua, puhut minulle paljon työpäivistäsi näinä yhteisinä hetkinä ruokapöydässä. Olen tottunut tähän, yhteiseen aikaan ja päivälliseen. Ihmettelen samalla taas kuinka hyvältä näytät. Nautin siitä kun saan olla osa arkeasi, odottaa sinua kotiin, tehdä sinulle ruokaa. Kun saan odottaa iltaa, että istut sohvalla kanssani, aivan kiinni minussa ja painat välillä pääsi olkapäälleni.
Siivoan keittiön kun olemme syöneet, sinä lueskelet postiasi. Kävelen eteesi ja suutelen sinua hellästi suulle. Yritän hillitä itseni, mutta en onnistu. Kieleni lipsahtaa koskettamaan kieltäsi. Vetäydyt kauemmas ja katsot minua silmiin. Hymyilet ja tunnen punastuvani. Jäin taas kerran kiinni. Kävelen olohuoneeseen keräämään tietokoneeni ja muut tavarani pois sohvalta. Kuulen hetken kuluttua askeliesi seuraavan minua. Kasailen tavaroitani ja tunnen sinun katseesi selässäni. Ymmärrän kuitenkin kääntyä vasta jonkun ajan kuluttua. Seisot olohuoneen ovella alasti ja katselet minua. Jähmetyn paikoilleni. Katseeni valuu hitaasti ensin rinnoillesi, sitten jalkojesi väliin. Nielaisen ja nuolaisen huuliani. Haluan nuolla sinua, maistaa sinut, saada sinut kerjäämään kosketustani.
Astelen hitaasti eteesi ja vedän sinut itseäni vasten. Silitän kasvojasi ennen kuin suutelen sinua. Tällä kertaa en edes yritä hillitä kieltäni. Se löytää kielesi ja koskettaa sitä hellästi. Hivelen samalla selkääsi sormenpäilläni, hivutan käteni pakaroillesi. Siirryn suutelemaan kaulaasi ja korvaasi, ja nostan toisen käteni rinnallesi. Huokaat hiljaa ja työnnät minut kauemmaksi. Tartut paitaani, nostat sen pääni yli ja heität lattialle. Toppi seuraa perässä ja tartut saman tien rintoihini. Kumarrut suutelemaan rintojani enkä kykene enää hillitsemään itseäni. Vikisen sinulle. Lopetat saman tien ja tartut käteeni, johdatat minut sänkyyn.
Istut sängyn laidalle ja katsot minua silmiin. Käsket minua riisumaan loput vaatteeni. Noudatan käskyäsi, ja seison edessäsi alasti. Nostat kätesi ja viet sen suoraan jalkojeni väliin. Silität ihoani hellästi, luulen jalkojeni pettävän alta kun odotan sinun koskevan minua.
Kumarrun suutelemaan sinua uudestaan, ennen kuin ehdit koskea enempää. Painan sinut selällesi sänkyyn ja vien huuleni rinnoillesi. Suutelen hellästi kumpaakin rintaa, kiusaan sinua. Tartut takaraivooni ja yrität painaa suuni tiukemmin rintojasi vasten. En anna periksi vielä, kieleni kiertää nänniäsi hitaasti ennen kuin viimein hipaisee sitä hellästi. Huokaat hiljaa kun tunnet käteni toisella rinnallasi, samalla kun suutelen toista ahneesti.

3

8496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hallaetelätuuli

      Hipaisen hellästi hampaillani ja saan sinut vikisemään. Kätesi pysyy takaraivollani, sinä kerjäät.
      Siirryn suutelemaan vatsaasi mutta käteni pysyvät rinnoillasi. Hivutan huuliani hitaasti alemmas, kunnes suutelen jo nivusiasi ja sisäreisiäsi. Painan suuni lähes kiinni ihoosi, tunnet hengityksen klitoriksessasi ja vikiset entistä enemmän. Annan sinun odottaa hetken, ennen kuin suutelen jalkoväliäsi hellästi. En tälläkään kertaa hillitse kieltäni, vaan annan sen vaeltaa vapaasti jalkojesi välissä. Kiemurtelet ja vikiset, kerjäät kieltäni.
      Tahdon kuitenkin kiusata sinua, joten et saa haluamaasi vielä. Suutelen jälleen vatsaasi, rintojasi, kaulaasi ja korviasi, ennen kuin tulen viereesi ja otan sinut syliini. Katson sinua silmiin kun vien käteni jalkojesi väliin. Hivelen sinua hellästi sormenpäilläni, välillä painan sormeni syvemmälle. Kiemurtelet sylissäni, painat lantiotasi kättäni vasten. Suutelen sinua ja vien sormeni hitaasti sisääsi. Pyöritän sormiani hitaasti, kunnes löydän etsimäni, sitten jätän sormeni paikoilleen. Pyörität lantiotasi ja yrität itse saada sormeni liikkumaan. Painan pääni olkaasi vasten ja koukistan sormeani hieman, pyöritän sitä hitaasti lantiosi liikkeen tahtiin. Puristat minut tiukasti itseäsi vasten, aivan kuin en olisi tarpeeksi lähellä, vaikka lähes jokainen sentti minusta on tiukasti sinussa kiinni. Suutelen välillä kaulaasi, kun kiemurtelet sylissäni. Toinen kätesi tarttuu hiuksiini, toinen puristaa minua koko ajan sinua vasten. Nostan pääni kun pysäytän sormieni liikkeen. Katson sinua silmiin ja suutelen suulle. Katsot minua tiukasti takaisin ja silität kasvojani, kun liikutan taas sormiani vähitellen sisälläsi. Tiedän mitä tahdot, äänestäsi kuuluu lähestyvä turhautuminen vaikka nautitkin sormieni kosketuksesta.
      Hymyilen sinulle, kun otan sormeni pois sisältäsi ja suutelen rintojasi. Löydän tieni jalkojesi väliin ja suutelen sinua. Värähdät ja tartut saman tien takaraivooni. Yritän jälleen kiusata sinua, mutta otteesi on niin päättäväinen, ettei se jätä minulle vaihtoehtoja. Suutelen sinua ahneesti, kieleni löytää klitoriksen ja lähes huudat ääneen. Pidät kasvoni itseäsi vasten, nostat lantiotasi, vaadit sormiani takaisin sisääsi. Se on ainut keino millä voin enää kiusata sinua, kieleni on jo sinun hallittavissasi. Tuon sormeni lähemmäs, painan ne melkein sisääsi. Kuulen äänestäsi nautintoon sekoittuvan turhautumisen, kun yrität hivuttaa lantiotasi kohti kättäni. Et voi onnistua yrityksessäsi, ja sormeni pysyvät kiduttamassa sinua. Keskityn kieleeni, sen liikkeeseen ihollasi. Nautin nuolemisestasi enemmän kuin mistään muusta. Nautin kun saan sinut komentamaan minua, tarttumaan hiuksiini ja vaatimaan kosketustani. Niin teet nytkin, molemmat kätesi tarttuvat ohimoihini, kun löydän kielelläni sopivan kohdan. Pidät pääni paikoillaan, ja painat sen tiukasti itseäsi vasten.
      En malta enää olla koskematta sinua, ja viimein saat mitä pyysit, kun palautan sormeni sisääsi. Löydän etsimäni, ja jatkan hidasta liikettä lantiosi tahtiin. Irrotat otteesi ohimoiltani, selkäsi nousee irti sängystä kun annat nautinnolle vallan. Keskityn täysin sinun nautintoosi, välillä vilkaisen kasvojasi. Näytät aivan sanoinkuvaamattoman kauniilta ja seksikkäältä, silmäsi ovat kiinni, hiuksesi hieman sekaisin. Näytät keskittyvän hetkeen ja omaan nautintoosi. Hidastan kieleni liikettä, haluan sinun nauttivan mahdollisimman pitkään. Olet kuitenkin itse eri mieltä, ja kätesi palaavat takaraivolleni, tarttuvat hiuksiini ja painavat kasvoni taas tiukemmin sinuun. Olen löytänyt sopivan kohdan, kättesi otteet tiukkenevat, tunnen lihastesi jännittyvän kun tulet. Nostat päätäni, niin että huuleni ja kieleni vain hipaisevat ihoasi ja tunnet hengitykseni itseäsi vasten. Sormeni jatkaa liikettään kunnes orgasmin viimeinenkin ripe on kadonnut. Päästät irti hiuksistani ja makaat sängyllä aivan hiljaa. Kuuntelen raskasta hengitystäsi ja hivuttaudun viereesi. Suljen silmäni. Hymy hiipii väkisinkin huulilleni, olen niin täydellisesti tyydytetty.
      En tiedä kuinka kauan olen maannut sängyllä vieressäsi. Olen puoliunessa kun havahdun kosketukseesi. Sormesi liikkuvat hellästi selkäni päällä, hivelevät niskaani ja hartioitani. Tiedät mitä kosketuksesi tekee, tiedät sen varmasti. Huokaan hiljaa, kun kylmät väreet ravistelevat minua joka puolelta. Sormesi jatkavat hellää liikettään, ja saavat seurakseen huulesi, jotka painuvat niskaani vasten. Painan kasvoni sänkyä vasten, ettet kuulisi suustani purkautuvaa vikinää. Kiemurtelen vierelläsi ja painan itseäni lähemmäs sinua. Saat minut kerjäämään. Sinulle se on helppoa. Saat minut kerjäämään koska tahdot, kerjäämään kosketustasi. Kerjäämään sinua ottamaan minut.
      Kierähdät päälleni ja suutelet niskaani ahneemmin. Nousen käsieni varaan, kun kätesi yrittävät etsiä tietään rinnoilleni. Löydät etsimäsi, ja puristat rintani käteesi. Se on minulle liikaa, vikisen ääneen. Naurahdat ääneen. Työnnät jaloillasi jalkani kauemmas toisistaan, ja viet toisen kätesi jalkojeni väliin.

    • Hallaetelätuuli

      Silität ihoani, sisäreisiäni. Vikisen enemmän ja yritän nostaa lantioitani, painaa itseni kättäsi vasten. Olet kuitenkin edelleen päälläni ja estät aikeeni. Naurat taas ääneen kun kerjään. Nautit vallasta joka sinulla minuun on. Nautit siitä kuinka täysin saat minut valtaasi, antautumaan sinulle. Sinä saat päättää mitä saan, sinä saat päättää milloin minä saan sinut, sinun kosketuksesi. En tiedä kumpi meistä nauttii tuosta vallasta enemmän, sinä vai minä.
      Tunnen huulesi korvani juurella. Suutelet korvaani ja komennat sen jälkeen minua kääntymään. Kierähdän selälleni, ja sinä suutelet saman tien rintojani. Haluaisin huutaa ääneen kun tunnen kielesi kosketuksen. Lasket käteni jalkojeni väliin ja painat kämmenesi minua vasten. Jätät sen siihen, täysin paikoilleen. Kiemurtelen ja huudan, haluan sormesi nyt. Koukistat hitaasti sormeasi, se hiipii minua vasten aina klitorikselle asti. Säpsähdän ja huudan kovempaa. Haluan lisää.
      Sormesi pysyy paikallaan klitorikseni päällä. Kuulet turhautumisen äänestäni ja hymyilet. Kysyt mitä haluan. En vastaa. Otat hetken päästä kätesi pois, ja kysyt uudestaan mitä haluan. Vikisen ja kiemurtelen, mutten vastaa vieläkään. Suutelet rintojani ja kaulaani, hipaiset jälleen klitoristani. Huudan ääneen. Kysyt taas mitä haluan. ”Sinut..”, saan viimein kuiskattua himoni keskeltä. Et ole tyytyväinen vastaukseeni, haluat tietää tarkemmin mitä tahdon. Sormesi hivelee kiduttavan hellästi minua koko ajan. ”Koske mua..”, lipsahtaa suustani hiljaa ennen kuin ehdin ajatella. Naurahdat taas ääneen, muttet tyydy vielä tähänkään. Jatkat kiusaamistani edelleen. Haluat minun sanovan ääneen mitä tahdon. Suutelet rintojani ja painat sormesi sisääni. Vedät sormesi saman tien pois ja kysyt taas haluanko jotain. ”Ota mut, oo niin kiltti..”, sanon viimein epätoivoisella äänellä, ääneen. Painaudun sinua vasten, suutelen kaulaasi ja vikisen sinulle.
      Olet viimein tyytyväinen vastaukseeni ja sormesi on heti jalkojeni välissä. Se löytää tiensä niin taitavasti suoraan oikeaan paikkaan. Liikutat sormeasi hyvin hitaasti klitoriksellani, luulen menettäväni tajuntani. Kosketuksesi tuntuu joka paikassa, huudan ääneen ja yritän päästä syliisi. Kidutat minua vielä hitaalla kosketuksellasi, tiedät minun nauttivan siitä suunnattomasti. En kestä kauaa, en voi estää orgasmia tulemasta. Sinä pitkität sitä, vapisen sylissäsi kun sormesi saavat minut näkemään tähtiä. Lopulta otat sormesi pois ja tulet viereeni. Kiedot kätesi ympärilleni ja vedät minut syliisi, puristat itseäsi vasten. Tasaan hengitystäni kun suutelet kasvojani ja silität hiuksiani. Lopulta uskallan avata silmäni. Katselet minua ja hymyilet. Ujostelen ja käännän katseeni pois. Tartut leukaani ja nostat sen ylös, katsot minua uudestaan silmiin. Hymyilet, suutelet hellästi ja kuiskaat: ”mä tykkään susta”.

    • Anonyymi

      Kaunista ❤️

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe