Valtiovallan symbolisiin eleihin liittyy myös ns. ministerin vala/vakuutus. Vuonna 2017 neljä uutta ministeriä lausui väärän valan - lain vastaisesti!
Miten pian nimitettävä uusi ministeri aikoo menetellä? Ja jatkaako valtioneuvoston valtiosihteeri Lehtomäki pullikointiaan vala-/vakuutusasiassa?
Selitys edellä olevaan: Ns. ministerin vala/vakuutus koostuu kahdesta eri osasta, virkamiesvalasta/-vakuutuksesta sekä tuomarin vakuutuksesta. Vuoden 2017 alusta voimaan tulleen lain muutoksen vuoksi tuomarin vala poistui (niin kuin oli poistunutt todistajan valakin vuotta aiemmin).
Lain mukaan ministerin pitää antaa tuomarin vakuutus ja virkamiesvakuutus/virkamiesvala. Virkamiesvala on uskonnollinen (vaikka kaikki valat, esim. lääkärin vala, eivät ole uskonnollisia.)
Kuitenkin neljä uusinta ministeriä vannoivat vanhan ja vanhakantaisen uskonnollisen tuomarivalan, jollaista lain mukaan ei enää vuonna 2017 olisi voinut käyttää...
Jatkuuko Raamattuun nojaaminen ja Lakikirjan väheksyntä tuomarin vakuutuksen suhteen vielä vuonna 2018 uuden kokoomusministerin kohdalla?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.