Olen sijoittanut rahastoihin muutaman vuoden ajan ja nyt näyttäisi tulevan romahdus, eli otanko heti kaikki pois ennenkuin on liiian myöhäistä?
Vastaukset 6
- fdsk
Mikä on liian myöhäistä?
- sekamehu
Sinähän teet rahoillasi, mitä haluat.
Jotkut lunastaa pois, toiset lisäävät ostojaan ja on niitäkin, jotka jatkavat kuukausisäästämistä rahastoihin sijoitussuunnitelmansa mukaisesti.
Minä kuulun tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Horisontti on 16 vuoden päässä, joten ei oikein jaksa singahdella korjausliikkeitten mukana. Tai "pörssiromahduksen", niinkuin kotimaan iltapäivälehti hupaisasti otsikoi.
Nyt kaikki palstan indeksinvoittajat, osakepoimijat ja ajoittajat kilvan rahaa tekemään!
- romahdusta_odotellen
Voihan sitä myydä osan, ei tarvitse eikä ehkä kannatakaan myydä kaikkea. Kurssit ovat kuitenkin aika korkealla ja alaspäin on reilusti varaa tulla.
- Sijoittajasuuri
Kukaan ei tiedä koska on oikea aika myydä, itse möin kaikki pörssiosakkeeni jo 2016 syksyllä, koska oli deutche bankin kriisiä, krimin kriisiä, brexit uutisointia jne. No näin jälkiviisaana ei olisi vielä kannattanut myydä, mutta en voinut etukäteen tietää, ettei markkinat keskuspankkien rahan pumppaamisen vuoksi enää reagoi negatiivisiin uutisiin?
Itse pidän tämän hetken suurimpana markkinariskinä Trumpin arvaamattomuuden, tuntuu että hän saattaa saada yhtäkkiä päähänsä mitä vain? Jos Trumpin asettamat tuontitullit ja haaveilemat muut lisätullit aiheuttavat riittävän negatiivisen kierteen, niin ne saattavat aiheuttaa suurenkin pörssiromahduksen?
Ehkä järkevin vaihtoehto on miettiä perusteet myynnille, esim. myyt kun huipusta tultu alas tietyn prosenttimäärän verran, itse päätät onko se esim. -5%, -10%, -20% vai jokin muu summa. - kurssitlaskeejanousee
kannattaako sijoittaa jos täytyy kysyä muilta neuvoa miten toimii? kai sinulla on sijoitussuunnitelma? itse kun tavoittelen lisäeläketurvaa 15 vuoden päähän, suorastaan toivon että tulisi isoa laskua. miksi? no siksi että ne on tilapäisiä mutta mahdollistaa halvalla rahasto-osuuksien oston. aika tasaa kuopat. en näe mitään ongelma tässä kohtaa omassa sijoitamisessa. sitä mietin että jos silloin kun myyn osuudet 15v päästä sattuukin olemaan se kupppakohta, niin silloin rahastojen myynti voi viivästyä. on täysin mahdolista että 13v kohdalla on enemmän rahaa kuin 15v kohdalla. siksi myyntiajan pitää olla plus miinus muutama vuosi suuntaan tai toiseen alkuperäisestä suunnitelmasta. jos kurssit on oikein korkealla 13 v kohdalla niin kannatta myydä eikä odottaa enää 2 vuotta.
jokainen tekee kuten itte parhaaksi katsoo. kuka oli oikeassa, sen aika näyttää. rahastoon tuskin kannattaa säästää kuin pitkää ajanjaksoa varten. sinne vain laitetaan se summa kuukausittain välittämättä tai edes paljoa seuraamatta kursseja. ei se ole mitään päiväkauppaa. ajan kanssa se tuotto tulee jos tulee.välissä voi olla vuosi että tuotto on 1% tai miinus 1% ja toisena vuotena tulee 15%. kunhan keskimäärin on jossakin 7-10 %välissä niin se riittää. - Olavikolavi
On totta että rahastosijoituksien arvon kehitys on nyt huonon näköinen. Alkuvuoden pudotus pystyttiin välillä jo korjamaan jotenkin mutta Trumpin kauppasodan aloitus käänsi taas suunnan alas. Pahinta hänen toimissaan on se että nyt hinnat tulevat nousemaan mikä pysäyttää talouskasvun. Optimistinä katson kuitenki niin että Trumpin katastrofikausi on jo kääntymässä loppusuoralle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761520
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.88708Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203578- 48536
- 126536
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50518- 37516
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25483