Mites porukat

Ehkä sitten näin: ystäväksi en sanoisi "kavereita", eri asia mutta itselläni on absoluuttinen rehellisyys, sovitut asiat, sekä sellainen että: vaikea vaihtaa mielipidettäni jos olen jotain päättänyt.

Olen joskus, harvoin kyllä vaihtanut mielipidettäni, minkä olen ajattelun jälkeen päättänyt.

Olin kurja ystävä, tiedän olleeni hirveä.

Ennnen annoin jopa sieluni ja terveyteni ystävien eteen., mutta kun tajusin että se lisää vaatimuksia heiltä eikä tule kiitoksina ja vastapalveluksina takaisin lopetin. Opettelin itsekkäämmäksi.

Olen läsnä ja tavoitettavissa/käytettävissä jos on hätä ja haluaa kuuntelijaa. Nähdään kun kiireiltämme/perheiltä/työltä/matkailulta ehditään, mutta itse olen alkanut laittamaan omaa elämääni etusijalle. En omista enää elämääni kavereiden tukemiseen ja auttamiseen vaan omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen arjessa ja työssä.

Osittain kai aikaisempaan minääni nähden itsekkäämpi ystävänä mutta sellaista se kai se "ruuhkavuosien" ystävyyssuhteet ovatkin. Nähdään kun kiireiltämme ehditää ja jaksetaan.

Aikaisemmin omistin liikaa aikaa kavereiden auttamiseen ja siitä kiitoksena että kannoin ruokakasseja, jälkiehkäisyjä ja raskaustestejä niille kotiin ja suostuttelin exäni kyytiin niitä minne ne haluu. Lääkäriin, muuttoavuksi jne

ja itse toimin muuttoapuna vaikken koskaan saanut heistä itselleni muuttoapua ja uuntelin yökaudet heidän kriisejä, vippasin rahaa jne. niin sain kiitokseksi selän takana haukkumista ja avun hetkellä heidän keskittymistä vain omiin juttuihin ja minun jättämistä yksin.. Kävin henkisen romahduksenkin läpi kun paloin loppuun omien huolien ja henkisenä tukipilarina toimimisen johdosta.. päätin että riittää. Enää en hysysää ja paapo muita vaan nyt huolehdin itsestäni. Muut selviää kyllä


Nykyään olen langan päästä kiinni saatava silloin kun aikaa näkyilevä ystävä joka ensisijassa elää omaa elämää ja hoitaa sen asioita kuntoon ykkösprioriteettina