Hei,
Elikkä Rodokselle lähtö syyskuun alussa , hotellina olis October Downtown. Jos olette majoittuneet kyseiseen hotelliin, olisi kiva kuulla teidän kokemuksia / näkemyksiä. Toki mielellään ottaisin vinkkejä myös muuhun tekemiseen yleensäkin. Viimeksi ollaan käyty Rodoksella 90-luvun alussa, joten varmaankin paikka muuttunut melkoisesti. Lähdössä on 4 aikuista.
Hotelli October Downtown kokemuksia
2
1694
Vastaukset
- JuanJesus
Muutamia vuosia sitten asuttu tuossa pariinkin otteeseen, ihan tyylikäs kokonaisuus, aikuisille sopiva. Aamupala muistaakseni ok, sijainti on hyvä, ei ihan ruuhkaisimmalla paikalla mutta kuitenkin lähellä sekä rantaa että vanhaa kaupunkia. Vinkkejä tekemiseen? Me syödään ja juodaan hyvin, ollaan rannalla, tehdään kävelylenkkejä, vuokrataan skootteri yleensä päiväksi ja ajellaan ympäriinsä, ja käydään päiväreissuilla lähisaarilla. 50 pariskunta.
- keväälläjaehkäsyksyllä
Mekin kävimme pari vuotta sitten muutaman kerran aamiaisella kyseisessä hotellissa. Ihastuimme siisteihin tiloihin, ystävälliseen palveluun ja maittavaan aamiaiseen. Siispä viime vuonna varasimme viikon majoituksen, mutta petyimme pahasti, koska palvelu ei ollut enää läheskään niin ystävällistä ja aamiaiseen kyllästyi viikon aikana. (niin tapahtuu kyllä aina)
Mielestäni Rodoksen keskusta ei ole kauheasti muuttunut, ehkä ränsistyneempi kuin esim 80-luvulla. Tai nuorena ei välttämättä osannut katsoa niin tarkkaan
Mekin mennään lähinnä hyvän ruoan ja juoman takia, skootterin tilalle otetaan auto
Miellyttävää lomaa kaikille Rodokselle menijöille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san952063- 561240
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1861013Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122978Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975- 94969
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153962