Kahvia ja pullaa,

saattaa olla tarjolla ja jopa palanut tai kylmä makkaranpätkäkin. Missä? Ensi vuonna ovat eduskuntavaalit ja kojuja nousee. Puhutaan mukavia ihmisille ja luvataan että jos me pääsemme hallitukseeen...jne.. Tämä jatkuu iankaikkisesti ja ihmispoloinen luovuttaa vallan äänestyskopissa jota huijarit sitten käyttävät ihmistä vastaan.
Valta on kansalla mutta miten se sitä käyttää? Onko hän viisastunut neljän vuoden aikana, ettei taas tee samaa virhettä äänestämällä samoja kurjistamispuolueita.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Demarit,Vasemmisto ja Vihreät olivat hallituksessa köyhää kurmotettiin piti tulla satatuhatta työpaikka tuli samanverran työttömiä tämä istuva hallitus on ainakin saanut työttömyyden hallintaan meillä on täystyöllisyys vaalikauden loppuun mennessä melko varmasti .

Äänestä

Kansalaisliikettä.

Äänestä

Köyhät juoksevat makkaroiden ja hernekeiton sekä pullakahvien perässä ?

Mitä tuohon voi sanoa ? Sen omalta kohdaltani ainakin , ettei tuo saa liikkeelle ainakaan minua. Lienen eräs niistä joka ei lähde noihin "sosiaaliporno pippaloihin." On tullut kuunneltua noita "soppatykin" miehistöjä ja huomattua se missä "suurvalehtelijat" pitävät majapaikkojaan.
Suunsoittoa ja huitomista on toki nähtävillä niille joiden arvostelukyky on vaalien tasoinen.
Juttu ei katkea ajatus kuitenkin on ulkoa opeteltu ja käsi käy kuin tuulimylly myrskyssä.

Jos jokaisen valeen jälkeen soisivat kirkonkellot olisimme kaikki kuuroja. Joten vanha sanonta on paikallaan "Puhu sinä minä pitelen hevosta".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ratikaali kirjoitti:

saattaa olla tarjolla ja jopa palanut tai kylmä makkaranpätkäkin. Missä? Ensi vuonna ovat eduskuntavaalit ja kojuja nousee. Puhutaan mukavia ihmisille ja luvataan että jos me pääsemme hallitukseeen...jne.. Tämä jatkuu iankaikkisesti ja ihmispoloinen luovuttaa vallan äänestyskopissa jota huijarit sitten käyttävät ihmistä vastaan.
Valta on kansalla mutta miten se sitä käyttää? Onko hän viisastunut neljän vuoden aikana, ettei taas tee samaa virhettä äänestämällä samoja kurjistamispuolueita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu