Saksassa siirrytään NELI-päiväiseen työviikkoon

... tai vaihtoehtoisesti 28-tuntiseen sellaiseen.

Asia on niin mittava, että suomen oikeisto-"mediat" jättivät sen eilen kokonaan meille kertomatta.

Eikö asia miellytä suomen porrvareita. Ja sekö siis nostaa kynnystä uutisoida tästä erittäin merkittävästä asiasta.
Itse olisin halunnut kuulla tarkempia perusteluja ja muutenkin syvällisempää seurantaa asiassa,
mennäänhän suomessa sen oikeistohallituksen toimesta aivan päinvastaiseen suuntaan.
27271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Työntekijä voi valita ratkaisun kahdeksi vuodeksi. Palkka pienenee samassa suhteessa.

1Äänestä

  • Tosin 23 e/tunti autonkaasajille maksavassa maassa (Suomessa Uudessakaupungissa 12 e/tunti) tuon palkan pienennyksen voisi ottaakin, kun ruuan hinta ja lähes kaiken muunkin on noin puolet Suomen hintatasosta, joka on EU:n kallein ja Euroopan toisiksi kallein maa heti Sveitsin jälkeen, jossa sentään kaavailtiin 3 000 e/kk minimipalkkaa.

    Äänestä

  • HarkittavaDiili kirjoitti:

    Tosin 23 e/tunti autonkaasajille maksavassa maassa (Suomessa Uudessakaupungissa 12 e/tunti) tuon palkan pienennyksen voisi ottaakin, kun ruuan hinta ja lähes kaiken muunkin on noin puolet Suomen hintatasosta, joka on EU:n kallein ja Euroopan toisiksi kallein maa heti Sveitsin jälkeen, jossa sentään kaavailtiin 3 000 e/kk minimipalkkaa.

    Juu,+ei+muuta+kuin+lisää+sopulille+meilläkin+kikyjä+ja+aktivointia,+niin+sillä+tavalla...https://www.kauppalehti.fi/uutiset/vesa-puttonen-isot-osingot-ihmetyttavat---hanta-alkaa-heiluttaa-koiraa/Ky4WyVWjSuomen+1,3+%+palkankorotukset+ovat+suoranaista+ivaa,+mutta+tähän+sopulit+suostuvat.Mitäs+siinä+muuta,+porrrvari+korjaa+potin

    Äänestä

Ainoa ratkaisu työllistää ihmiskunta on työn jakaminen.

1Äänestä
  • No ainoa ratkaisu on vähentää ihmiskuntaa 3- 4 miljardilla tuonne 5 miljardin seutuville.
    Että silleen.

    1Äänestä

  • Miksi vasemmistoliitto ja demaritkin on ihan hiljaa näin hienosta jutusta? Luulis että työläisille olisi ilouutinen, kun saisi tehdä vaan 4 päivää töitä viikossa. Vai onko taas kyse työttömien etujen ajamisesta? Kuka maksaa työttömien päivärahat, jos verotettavaa tuloa pienennetään?

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    No ainoa ratkaisu on vähentää ihmiskuntaa 3- 4 miljardilla tuonne 5 miljardin seutuville.
    Että silleen.

    Vaihtoehto on, että länsimainen kulutus tuhotaan. Yksi amerikkalainen kuluttaa sen minkä KYMMENEN riistettyä (=raaka-aineet) kolmansien maiden kansalaista.

    Kaikkien eliölajien kannalta on parempi tuhota amerikkalainen kuluttaja.

    Äänestä

  • laiska-lasse kirjoitti:

    Miksi vasemmistoliitto ja demaritkin on ihan hiljaa näin hienosta jutusta? Luulis että työläisille olisi ilouutinen, kun saisi tehdä vaan 4 päivää töitä viikossa. Vai onko taas kyse työttömien etujen ajamisesta? Kuka maksaa työttömien päivärahat, jos verotettavaa tuloa pienennetään?

    >>Miksi vasemmistoliitto ja demaritkin on ihan hiljaa näin hienosta jutusta?

    Tässä on nyt nostettava esiin yksi erittäin merkittävä seikka suomen mediakentässä:

    Näet KAIKKI painetut sanomalehdet ja sähköiset mediat on nyt OIKEISTON eli porrvarin hallussa. Herrliinin sanomat, keskisuomalainen, savon sanomat, oikeisto-YLE, koromankanava (mtv3) ilman muuta, nelonen on herrrliinin heiniä.
    Iltalehdistä nyt puhumattakaan.

    Vastuu on kuulijalla. Terveisiä muuten OSTO-presidentille, ja onnea lastenhoitoon, tässä samalla toivotan.

    Äänestä

  • onnea.matkaan kirjoitti:

    >>Miksi vasemmistoliitto ja demaritkin on ihan hiljaa näin hienosta jutusta?

    Tässä on nyt nostettava esiin yksi erittäin merkittävä seikka suomen mediakentässä:

    Näet KAIKKI painetut sanomalehdet ja sähköiset mediat on nyt OIKEISTON eli porrvarin hallussa. Herrliinin sanomat, keskisuomalainen, savon sanomat, oikeisto-YLE, koromankanava (mtv3) ilman muuta, nelonen on herrrliinin heiniä.
    Iltalehdistä nyt puhumattakaan.

    Vastuu on kuulijalla. Terveisiä muuten OSTO-presidentille, ja onnea lastenhoitoon, tässä samalla toivotan.

    Tänään vihdoinkin pääsi vasurineiti oikeisto-ylessä lausumaan tuomionsa tästä porrvarillisesta menosta.
    Mutta näin uuden työviikon koittaessa, muistakaahan painaa, kohta kenties jo LAUANTAINAkin !! Muistakaa nuolla myös kesäaijassa ja sen kellojen siirrossa sitä ei tarvita, kun raadatte pitkää päivää aina auringon laskuun saakka.

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    No ainoa ratkaisu on vähentää ihmiskuntaa 3- 4 miljardilla tuonne 5 miljardin seutuville.
    Että silleen.

    Ja tietenkin tarkoitus jättää se sairain, narsistisin, psykopaattisin ja empatiakyvyttömin rahamafia-aines jäljelle? Veikkaan että samalla kannattaisi vähentää ihmiskunta sukupuuttoon, toi sairas porukka tänne jätettynä sen kuitenkin tekee itsekin, mutta paljonko eliöstöä ja luontoa ehtii viedä mukanaan. Kapitalisti on luonnevikainen haittalajike.

    Äänestä

  • Ainoa ratkaisu työllistää ihmiskunta on ilmaispakkotyö.

    Äänestä

Tuo olisi hyvä keino alentaa työvoimakustannuksia. Samat ihmiset joutuvat kuitenkin tekemään samat hommat lyhyemmässä ajassa ja pienemmällä palkalla. Harva tekee enää liukuhihnatyötä, jossa voi pudottaa hanskat, kun aika on täysi.

Äänestä

Meillä voitaisiin tehdä vastaava muuttamalla 3-vuorotyö 4-vuorotyöksi ja palkkamalla lisää väkeä.
Työssä jaksettaisiin paremmin, saikut vähenisivät ja useammalle olisi töitä.

Äänestä
  • Tuo olisi tehty jo mutta kun se on myrrkkyä suomiporrvarille, niin sitä ei edes harkita

    Äänestä

kai tämä on jossain mediassa kerrottu?

Äänestä

ja jos vaikka niiden pankit lainaa ulkomaille eikä lainanottaja maksa takaisin rientää Suomen Kokoomus avuksi ja ottaa markkinoilta lainan että Saksan miljonääripankkiirit saavat rahansa ja Suomen veronmaksajat saavat saksalaisilta pankkiireilta arvottomia velkakirjoka kuten kävi kun Katainen järjesti Kreikan velat Suomelle.

Äänestä

4 päivää töitä.
3 päivää vapaata.
Asiaa.
Muutakin elämää pitää olla kuin työtä.

Äänestä
  • norjassa oli mistä valita, eri malleja oli paljon. itse tein työtä rotasjon 12/9 mallilla, eli 12 päivää duunia ja 9 päivää kaljaa.

    Äänestä

Enemmän aikaa kuluttaa, talouden pyörät käyntiin.

Äänestä

Työtä pitää jakaa.

Osa porukasta kaatuu, sairastuu työtaakan alle.

Osa porukasta sairastuu, kun ei ole töitä.

Äänestä

Suomessa vaan kykyillään ja pidennetään työviikkoa ja eläkeikää. Kokoomus kusettajat syypää.

Äänestä

Työ on vain pakollinen paha.

Äänestä

Seuraavien vaalien kuuma peruna, valtamedian peittelyistä huolimatta.

Äänestä

Tämähän on hyvä juttu, varsinkin vanhimmat, jotka ovat jo maksaneet velkansa, voisivat mielellään luopua osasta palkastaan,että saisivat enemmän vapaa-aikaa, kun alkaa jo fyysiset vaivat rasittaa. Ja joissain työpaikoissa sitten voitaisiin palkata nuoria ja työttömiä tilalle. Kaikki voittaisivat.
Itse olen ottanut kaikki mahdolliset vapaat ja vielä kinunnut lisääkin palkatonta, milloin on mahdollista ollut, että jaksaisin.

Äänestä

4 päivää työtä 3 vapaata, eiiiii! 1päivä töitä 3 saikulla ( ei lääkärintodistusta) ja 3 vapaalla, yeesssssssss! 1 päivä töitä viikossa ja kuukauden liksa! Kannatetaan.

Äänestä

Saksan metalli neuvotteli 5 prosentin palkankorotukset. Isoja nousuja, firmat maksavat siellä liki tuplapalkkoja muutenkin varsinkin ostovoimaan suhteutettuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


usko.matonta kirjoitti:

... tai vaihtoehtoisesti 28-tuntiseen sellaiseen.

Asia on niin mittava, että suomen oikeisto-"mediat" jättivät sen eilen kokonaan meille kertomatta.

Eikö asia miellytä suomen porrvareita. Ja sekö siis nostaa kynnystä uutisoida tästä erittäin merkittävästä asiasta.
Itse olisin halunnut kuulla tarkempia perusteluja ja muutenkin syvällisempää seurantaa asiassa,
mennäänhän suomessa sen oikeistohallituksen toimesta aivan päinvastaiseen suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu