Eriseura kasvaa, elämmekö ajan illassa?

Juttelin hiljattain erään aiemmin seurakunnassamme aktiivisesti vaikuttaneen nuoren miehen kanssa. Hän totesi, että hän uskoo kyllä yhä Jumalaan ja Jeesukseen, muttei tarvitse enää uskon tueksi meidän joukkoa. Hän uskoo, että Jumalan valtakunnan jäseniä on muuallakin, kuin vain vanhoillislestadiolaisten joukossa. Hän onkin alkanut etsimään uutta hengellistä kotia katolilaisesta kirkosta, jossa hän näkee kyllä myös paljon väärääkin opetusta. Loppukaneetiksi hän totesi, että hänen kanssaan samalla tavalla ajattelevia on kasvava joukko. Jo nyt heitä on paljon.
Ja tähän voin uskoa, sillä seuroissa kävijöiden määrä on ollut laskusuunnassa jo pidemmän aikaa. Erityisesti viime aikoina seuroissa kävijöiden määrä on pudonnut dramaattisesti. Elämmekö lopun aikoja?
391640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Kyllä se hieman merkkien perusteella viitaa siihen; Matt 24;4 Jeesus vastasi: "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan.

Mutta kongrettisempi on kuitenkin Kerhon surkastuminen, sen saa aikaan ihmisten valvetumienen seuraamaan Jeesusta.

Silloin kun sen tajuaa, ainoan pelastavan asian, jää Kerho hamaan menneisyyteen.

Äänestä

ne ovat nämä viimeaikaiset eriseurat. Joona Korteniemen johtamaan tölliläisyyden eriseuraan kuuluu 19 henkilöä, muut nuoria, mutta Joonan isä vähän vanhempi ja kärsämäkinen ehtoollisleipien viskelijä Heino Korpela jo tosi vanha. Jupelaisuuteen taas kuuluu vain yksi henkilö.

Äänestä
  • Niitä on 1900, jos perehdyt asiaan.

    Äänestä

  • Mikäs sinun sukunimesi on, anna mää veikkaan, Höpsöläinen, saanko vielä arvata, Kademieli?
    Kumpaan sinä suosittelet sinussa liityttävän?
    Höpsöläisyyteesikö vai kademielisyyteesikö?
    Rohkeasti vaan alat perustaa sitä sinun uskontoasi, kyllä siitä hyvä tulee, olethan sinä siinä.

    Äänestä

  • noh entäs vuokkiolaisuus

    Äänestä

Kyseinen nuori mies on herännyt. Usko ei ole rajattu vl-väkeen. Lopun aikoja ollaan eletty Jeesuksen jälkeen. Ajan merkit näkyvät, valhe paljastuu. Pahuus lisääntyy.
Tästä selviää lukemalla itse Raamattua. On aika yksipuolista opetusta, jos nojataan vain omien puhujien kertomaan. Heidän puheensa on ihmismielen aivoituksilla höystettyä. Välimiesopetus on outoa. Synnit voi saada suoraan anteeksi Herralta. Jeesus on pelastaja, ei puhujat.
Toinen kiero asia on jatkuva syntien anteeksijulistus ilman parannuksen tekoa. Onttoa. Synnillinen elämäntapa pysyy, vaikka kuinka hoetaan anteeksi annetuksi. Eletään valheessa.
Herra antaa voimaa parannukseen.
Jos taas sanotaan tämän ryhmän olevan ainoita uskovia maailmassa, eletään vakavassa harhassa.
Sen vaikutelman saa aloittajan kommenteissa.
Onko rukousyhteys Herran kanssa? Jos ei ole, usko on kuollut. Onko hätä hukkuvista sieluista? Tarkoitan muistakin, kuin omasta porukasta poistuvista. Nuo on merkkejä elävästä uskosta.
Kannattaisi olla avoimin mielin ja kuunnella netistäkin uskon opetuksia muiltakin, esim. Jukka Norvannon luentoja. Ne perustuvat aidosti ja tutkitusti Raamattuun.

Äänestä
  • Ugh, hyvin puhuttu, AAMEN.

    Äänestä

Jokainen tarvitsee Jeesusta pelastuakseen muttei vl-liikettä ei kukaan. Eikä tietenkään muitakaan kirkkoja tai uskontoja. Niin se vaan menee.

Äänestä
  • Sinäpä sen ilmaisit lyhyesti, sekä ytimekkäästi. Eiväthän kaikki uskonnolliset kirkot sekä lahkot voi olla totuudessa, koska heidän opetuksensa ovat ristiriidoissa toistensa kanssa. Valtaosa niistä lähettävät kuolleet seurakuntalaisensa taivaseen, vaikka raamatusta selviää, miten "nöyrät perivät MAAN" ? Siinä onkin heillä paljon selittämistä ?

    Äänestä

  • perivätMAAN kirjoitti:

    Sinäpä sen ilmaisit lyhyesti, sekä ytimekkäästi. Eiväthän kaikki uskonnolliset kirkot sekä lahkot voi olla totuudessa, koska heidän opetuksensa ovat ristiriidoissa toistensa kanssa. Valtaosa niistä lähettävät kuolleet seurakuntalaisensa taivaseen, vaikka raamatusta selviää, miten "nöyrät perivät MAAN" ? Siinä onkin heillä paljon selittämistä ?

    Sinulta tulee varmaan kuin apteekin hyllyltä nää totuudessa pysyvät kirkot ja lahkot, eikö vain?

    Äänestä

Eletään todellisia lopun aikoja. Älä tapa on käsky. Mutta Niinistöä äänestäneet ovat syyllisiä armomurhaan ja homojen adoptio-oikeuteen. Jos syyllistyy jonkun kannattamiseen, niin on syyllinen hänen tekoihinsa. En sano, että olisi syyllinen, jos ei tiennyt Niinistön kannattavan armomurhaa ja sukupuolineutraalia avioliitto ym. Mutta äänestäjän velvollisuus on ottaa selvää, mitä äänestää eikä pussi päässä tietämättömänä mennä äänestämään. Mielestäni olisi hoitokokousten paikka. Hyvä on näistä asioista puhua. Nuo asiat, kuten murha, ovat selviä syntejä. Kun saa puhdistaa seurakuntalaisia ja kirkastaa Kristusta syntien sovittajana, taakat harteilta putoavat.

Äänestä
  • Ei Sipilä ollut pressaehdokkaana. Ei voinut äänestää.

    T. Markku landelta

    Äänestä

  • Tässä yksi intoilija joka haluaa jonkun syypääksi synneilleen.
    Olet ylentänyt itsesi Jumalalta lupaa kysymättä ja teutaroit humalassa vallastasi tuomarina.
    Eiku hoitokokouksiin mars, eiköhän tuo tuomiohenkesi siellä saada tapettua.

    Äänestä

  • Kukaan ihminen ei voi olla sellainen, jonka takia äänestää. Ilmeisesti jotkut ihailevat niin kovasti Niinistöä, että heille sama, mitä hän ajaa ja kannattaa. Minä en todellakaan tappamista tai murhaa kannata. Jumalan selkeä käsky kymmenessä laissa kieltää sen. Myös homous on ankarasti kielletty varottavana esimerkkinä Sodoman ja Gomorran kohtalo. Sodoman synti oli myöskin se, etteivät ihmiset siellä ottaneet köyhää kädestä, vaan elivät leivän yltäkylläisyydessä. Ankaraa on myöskin kokoomuksen köyhäin kohtelu täällä Suomessa. Kynttilää ei vakan alle laiteta, vaan valaisemaan. Asioista pitäisi puhua ja varoittaa väärästä toiminnasta.

    Äänestä

  • Samaa mieltä olen, että näistä Niinistön ja Vanhasen äänestäjistä muodostuu yksi iso eriseura tulevaisuudessa. Osa heistä tullee tekemään parannuksen välttäen niin eriseuran ja osa menee eriseuraan ilman parannusta.

    Pyhä Henki on heistä lähtenyt, se on täysin varmaa. Älkää sellaisten kanssa olko missään tekemisissä ja älkää tervehtikö heitä. Erottakaa heidät seurakunnista eli Rauhanyhdistyksistä heti jos kynnelle kykenette.

    Äänestä

  • Älkääkä edes syökö heidän kanssaan samasta pöydästä, jos suinkin voitte sitä välttää. Tietenkin on eri asia, jos he asuvat samassa taloudessa, sillä silloin sitä on turha välttää heidän osaltaan.

    Äänestä

  • 1. Kor. 5:11
    Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa.

    1. Kor. 5:
    1 Olen kuullut, että teidän keskuudessanne on haureutta, jopa sellaista mitä ei tavata edes pakanakansojen parissa: eräskin elää äitipuolensa kanssa. [3. Moos. 18:8; 5. Moos. 23:1; Ap. t. 15:20]
    2 Ja te vielä pöyhkeilette, vaikka teillä olisi ollut syytä surra ja erottaa joukostanne mies, joka on syyllistynyt tuollaiseen.
    3 Vaikka minä ruumiillisesti olen poissa luotanne, olen kuitenkin hengessä läsnä ja olen kuin paikalla olevana jo päättänyt, mitä syylliselle on tehtävä. [Kol. 2:5]
    4 Kun te olette yhdessä koolla Herramme Jeesuksen nimessä ja minun henkeni ja Herramme Jeesuksen voima ovat läsnä, [Matt. 18:20; Ap. t. 15:28]
    5 tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. [Sananl. 23:14; 1. Tim. 1:20; 1. Piet. 4:6]
    6 Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? [Jaak. 4:16 | Matt. 13:33; Gal. 5:9]
    7 Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu. [2. Moos. 12:3,15; Jes. 53:7; Joh. 1:29,36; 1. Piet. 1:19]
    8 Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa. [2. Moos. 12:18; 5. Moos. 16:3]
    9 Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa. [2. Kor. 6:14; Ef. 5:11]
    10 En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta. [Joh. 17:15; 1. Joh. 5:19]
    11 Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. [Sananl. 23:20; Room. 16:17; 2. Tess. 3:6]
    12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia.
    13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

    Ensin on tietenkin kysyttävä, että ketä hän on äänestänyt. Jos hän on äänestänyt jotakin muuta kuin Väyrystä tai Huhtasaarta, niin häntä on varoitettava kerran tai kahdesti, kehoitettava parannukseen Kristuksen kirkkolain mukaisesti (jos se on mahdollista, eli kun seurakunnassa nämä väärin äänestäneet eivät satu olemaan enemmistönä), ja sen jälkeen nämä karttamismenettelyt.

    Myös siinä tapauksessa nämä karttamismenettelyt, vaikka he olisivat seurakunnassa eli Rauhanyhdistyksessä enemmistössä (jolloin heitä ei voida kristuksen kirkkolain mukaisesti rangaista sitomisella, jolloin voin julistaa heidät yksityisesti pannaan, kuten Pietarillekin oli annettu sellainen valta, niin myös jokaiselle oikealle uskovaiselle, jossa Pyhä Henki asuu ja pysyy).

    Matt. 16:19
    Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

    Äänestä

  • vl-uskovainen kirjoitti:

    Älkääkä edes syökö heidän kanssaan samasta pöydästä, jos suinkin voitte sitä välttää. Tietenkin on eri asia, jos he asuvat samassa taloudessa, sillä silloin sitä on turha välttää heidän osaltaan.

    Kokoomus on jo vuodesta 2010 ajanut sukupuolineutraalia avioliitto-käsitettä. Kertonee paljon, millä raiteella ko. puolue on. Se ei ole enää perinteinen kokoomus, mitä se oli ennen. Jumala ei myöskään ole antanut ihmiselle elämän ja kuoleman herruutta. Tuossa armomurhassahan ihminen haluaa ottaa kuoleman omiin käsiinsä ja määrätä, milloin lähtee. Parempi on totella Jumalaa kuin ihmistä.

    Myöskin Sodomaa ja Gomorraa kokoomus edistää hyväksyen homojen asiat ja ajaen niitä. Lopun aikojen vainot tulevat todennäköisesti piankin eteen ja muutamia tapetaan. Jokainen, jolla on tunto, kokee jo nuo nyt allekirjoitukseen menevät asiat hirveiksi ja siihen joukkoon tulee myöskin tuo tappaminen mielipiteen tai uskon vuoksi. Ottavat ensin kiinni ja sitten tappavat.

    Silloin olisi voinut luottaa ehdokkaaseen, jos hän olisi täysin vastustanut armomurhaa, ettei hän allekirjoita lakia. Niinistö kannatti, joten hän tulee allekirjoittamaan sen. Väyrynen ja Huhtasaari vastustivat ja olisi ollut oletettavaa, etteivät he olisi siis allekirjoittaneetkaan sitä. Vanhanen ja Torvalds puolestaan vastustivat, mutteivat täysin, joten ajattelen, että olisivat todennäköisesti suostuneet eduskunnan äänestykseen ja allekirjoittaneet lain. Jokin vuosi sitten luin tältä palstalta jonkun kertoman uninäyn tulevasta jakaantumisesta ja eriseurasta. En muista tarkemmin, mutta siinä oli homouden ja naispappeuden hyväksyntä esimerkkinä. Joukko jakaantui ja vain pieni joukko jäin uskovaisia jäljelle, niitä entisiä uskovaisia, jotka eivät käsitystään muuttaneet. Jeesus on seurakunnan pää, niin uskon, että hoitaa myöskin tämän asian.

    Jokunen vuosi sitten joukko uskovaisia kävi äänestämässä jossain kirkollisvaaleissa homorukouksen puolesta. Tästä tuli hämminkiä seurakunnassa ja puhuttelut, jolloinka ilmeisesti kaikki äänestäneet nöyrtyivät parannukseen.

    Äänestä

Eihän Niinistö ole tappanut ketään?

Äänestä
  • On se tappanut jo takautuvasti hyväksymällä eutanasian.

    Äänestä

  • typpö kirjoitti:

    On se tappanut jo takautuvasti hyväksymällä eutanasian.

    Milloin Hän on sen hyväksynyt?

    Äänestä

  • typpö kirjoitti:

    On se tappanut jo takautuvasti hyväksymällä eutanasian.

    Kaikki Kari Mäkistä puoltaneet vl:t ovat syyllistyneet samaan. Kari puolustaa eutanasiaa ja lisäski porttoutti kirkkoa -SRK:n tuella.

    Äänestä

Vihdoinkin on alettu ajatella omilla aivoilla eikä lauma_aivoilla.

Äänestä

Meillä on luokkakokous kesän korvalla. Olen ihan kauhulla katsonut, kuinka kaikki luokassani olleet naispuoleiset uskovaiste ovat menettäneet uskon. Jokaisella korvikset :O.
Meidän luokan naisista yli puolet olivat uskovaisia. Mitä on tapahtunut, kun noin paljon pois lähteneitä?!
Ei siinä, empä minäkään ole uskomassa säilynyt. Olen mies, joten ulkoisista merkeistä ei voi sitä huomata. Minä vain en enää käy seuroissa ja alkoholiakin tulee nautittua kohtuudella.

Äänestä

Tottahan ihmiset lähtee tunkkaisesta lahkosta jossa kytätään lähimmäisten tekoja keksityn syntilistan mukaan. Etkö huomaa ettei sellainen ole lähtöisin alkuunkaan Jumalasta.

Äänestä

seura kasva. Joonan johtamassa eriseurassa on 19 jäsentä, joista muutamat - kuten Jupe - ovat perustamassa omaa eriseuraansa. Varmaan nämä pikkueriseurat sitten riitaantuvat keskenään niin kuin melperi ja Admata tällä palstalla taannoin.

Äänestä
  • Ai niinkö kauan olet tällä palstalla teutaroinut, Admatan ajoista asti? Ja nyt olet ottanut kohteeksesi Joona Korteniemen henkilön. Taidan kehottaa Joonaa tekemään rikosilmoituksen solvauksistasi.

    Äänestä

  • sinuaseurannut kirjoitti:

    Ai niinkö kauan olet tällä palstalla teutaroinut, Admatan ajoista asti? Ja nyt olet ottanut kohteeksesi Joona Korteniemen henkilön. Taidan kehottaa Joonaa tekemään rikosilmoituksen solvauksistasi.

    jos sanoo, että Joonan eriseura on pieni?

    Äänestä

  • Onko_se_solvaus kirjoitti:

    jos sanoo, että Joonan eriseura on pieni?

    Sinun aivosi ovat pienet. Kannattaisi olla kovin äänekkäästi passittamassa ketään päättymättömiin grillijuhliin, ainakaan nimeltä, ettei itse joutuisi sinne.

    Äänestä

Onko eriseura lestojen keksimä nimitys? Ketä he itse sitten ovat

Äänestä
  • Raamatussa on se nimitys. Sanan suomenkielisen version – "eriseura" – on kai keksinyt Mikael Agricola, sillä hän teki ensimmäiset suomenkieliset Raamatun käännökset (, joissa tuo sana esiintyy):

    Se Wsi Testamentti 1548 (Mikael Agricolan käännös):
    P. Petarin se Toinen Epistola
    II. Lucu.
    2:1 MUtta olit mös falskit Prophetat Canssan seasa ninquin mös teiden seasan tuleuat falskit Opettaiat/ Jotca segan siselle touat wahingolliset Eriseurat. Ja poiskieldeuet mös sen Herra' ioca heite ostanut on. Ja saattauat itze heille's nopean Cadhotoxen.
    Mutta oli myös falskit profeetat kansan seassa niinkuin myös teidän seassanne tulevat falskit opettajat/ Jotka sekaan sisälle tuovat wahingolliset eriseurat. Ja pois kieltävät myös sen Herran, joka heitä ostanut on. Ja saattavat itse heillensä nopean kadotuksen.

    Jae kopioitu lähteestä:
    http://www.finbible.fi/wsi Testamentti/2Pietari.htm

    Äänestä

  • Vanhoillislestadiolainen kirjoitti:

    Raamatussa on se nimitys. Sanan suomenkielisen version – "eriseura" – on kai keksinyt Mikael Agricola, sillä hän teki ensimmäiset suomenkieliset Raamatun käännökset (, joissa tuo sana esiintyy):

    Se Wsi Testamentti 1548 (Mikael Agricolan käännös):
    P. Petarin se Toinen Epistola
    II. Lucu.
    2:1 MUtta olit mös falskit Prophetat Canssan seasa ninquin mös teiden seasan tuleuat falskit Opettaiat/ Jotca segan siselle touat wahingolliset Eriseurat. Ja poiskieldeuet mös sen Herra' ioca heite ostanut on. Ja saattauat itze heille's nopean Cadhotoxen.
    Mutta oli myös falskit profeetat kansan seassa niinkuin myös teidän seassanne tulevat falskit opettajat/ Jotka sekaan sisälle tuovat wahingolliset eriseurat. Ja pois kieltävät myös sen Herran, joka heitä ostanut on. Ja saattavat itse heillensä nopean kadotuksen.

    Jae kopioitu lähteestä:
    http://www.finbible.fi/wsi Testamentti/2Pietari.htm

    Millä perusteella vl-liike nimittää kaikkia muita uskovia eriseuraksi ? Sinänsä huvittavaa sillä ainoan oikean uskovan tietää Jeesus joka on tuomarimme. Hän valitsee valittunsa eikä puhu eriseurasta yhtään sanaa.
    Maailmallisen vl-lahkon luulo on että vain ME olemme Jumalan valtakunta. := ))))

    Äänestä

Eriseuraa aiheuttavat muun muassa homouden hyväksyntä (Niinistö ajaa homojen asioita) ja eutanasia (Niinistö ajaa eutanasiaa). Olisi ollut ehdokkaita, joita uskovainen olisi voinut hyvällä omallatunnolla äänestää ja jos ei olisi ollut, olisi voinut jättää äänestämättä. Sellainen käytös, että lähtee kannattamaan moisia asioita, aiheuttaa pahennusta ja hämmennystä.

Äänestä

Miten politiikka kuuluu uskoon? Ei mitenkään. Te vaan sotkette maailmallisia asioita mukaan kuten presdentinvaalit. Se osoittaa että vl-liikkeessä on maailman henki ja sellaiset eivät peri taivasten valtakuntaa.
Ketä Jeesus äänesti - ei ketään !

Äänestä
  • On asialla merkitystä, kun presidentinvaaleissa enemmistö ehdokkaista (muut kuin Väyrynen ja Huhtasaari) ilmoitti hyväksyvänsä eutanasian eli ihmisen murhaamisen.

    Olet ymmärtänyt täysin väärin regimenttien keskinäisen suhteen. Olet matkalla varmaan helvettiin. Tee siis parannus, jos haluat pelastua.

    Äänestä

  • Politiikka on ihmisten yritys hallita, ilman Jumalan Valtakuntaa. Jumalan Valtakunta tulee olemaan maan tuleva hallitus, se kykenee siihen mihin ihmiset eivät ikinä kykene. Ihmishallinta perustuu väitteeseen, että ihmiset osaavat hoitaa asiat paremmin Jumalasta riippumattomana. Jumalan Valtakunnan kuninkaalle tarjottiin kaikkien maan valtakuntien hallintaa, hän kieltäytyi ehdottomasti. Ja kun ihmiset haltioissaan Jeesuksen opetuksesta ja teoista halusivat tehdä Hänestä kuninkaan, hän vetäytyi pois. Hän odotti Isän aikaa antaa Hänelle Valtakunta, millä on todellinen perustus.

    Äänestä

En mene helvettiin koska Jeesus ilmoitti että kaikki lestat joutuvat sinne jlämpökäsittelyyn.

Äänestä

Se, että joku herätysliike kuolee ja kuihtuu, ei tarkoita lopun aikoja. Vanhoillislestadiolaisuus ei ole osa rukoilevaisuutta, eikä Hernhutilaisuuttakaan. Silti on pitkään elänyt tämä viestikapulaoppi.
Entäpä jos viestikapula onkin jo lähtenyt muualle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erässeuroissakävijä kirjoitti:

Juttelin hiljattain erään aiemmin seurakunnassamme aktiivisesti vaikuttaneen nuoren miehen kanssa. Hän totesi, että hän uskoo kyllä yhä Jumalaan ja Jeesukseen, muttei tarvitse enää uskon tueksi meidän joukkoa. Hän uskoo, että Jumalan valtakunnan jäseniä on muuallakin, kuin vain vanhoillislestadiolaisten joukossa. Hän onkin alkanut etsimään uutta hengellistä kotia katolilaisesta kirkosta, jossa hän näkee kyllä myös paljon väärääkin opetusta. Loppukaneetiksi hän totesi, että hänen kanssaan samalla tavalla ajattelevia on kasvava joukko. Jo nyt heitä on paljon.
Ja tähän voin uskoa, sillä seuroissa kävijöiden määrä on ollut laskusuunnassa jo pidemmän aikaa. Erityisesti viime aikoina seuroissa kävijöiden määrä on pudonnut dramaattisesti. Elämmekö lopun aikoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu