Kirjoitusvirhettä? Ärsyynnyitkö niistä?

Ihmiset, jotka jatkuvasti huomauttelevat toisten kirjoitus- tai kielioppivirheistä, tekevät keskimääräistä vähemmän kompromisseja, ovat vähemmän avoimia ja arvostelevat muita. Henkilön persoonallisuus ratkaisee sen, miten hän regoi kirjoitus- ja kielioppivirheisiin. Ekstrovertit ihmiset sivuuttavat yleensä virheet, kun taas introvertit tuomitsevat kielivirheet jyrkästi. Introvertti henkilö on sisäänpäin kääntyneempi ja miettii tekojaan enemmän kuin ekstrovertti. Introvertiksi kuvaillaan henkilö joka pitää itsenäisestä toiminnasta enemmän kuin sosiaalisesta.
17412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

En ärsyynny, kuin omiin virheisiini. Olen enemmän introvertti.
Virheet ovat ihan ymmärrettäviä tällaisilla palstoilla ja viesteissä kun kirjoittaa usein kiireessä, huonoila näppäimistöillä tai kylmillä sormilla kylmällä puhelimella. Sormet eivät eivät itselläkään edes mahdu liian pienille kirjaimille.
Eriasia on, jos typeriä virheitä näkee painettuina lehdissä tai jossain virallisissa uutisissa.

Äänestä
  • Itse ajattelen kans samoin. Myös päällepäsmäreille voi antaa palautetta vapaasti. Kukkoilijat ja ylimieliset samaa kategoriaa. Hyväntahtoisuus kuitenkin aina päällimmäisenä mielessä.

    Äänestä

Lähinnä mu ärsyttää yhdyssanavirheet ja omituiset lauserakenteet, ei niinkään näppäilyvirheet.

Äänestä

jos joku kirjoittaa kauheen pitkän tekstin yhteen putkeen, mutta en nyt ole viittiny nalkuttaa asiasta. Enkä ole myöskään haukkunu oudosti kirjoittavia tyyppejä, jotka tulevat joka ketjuun laittelemaan omia kommenttejaan. Jokaisella on oikeus tänne kirjoittaa.

Äänestä
  • Tuollainen on... vie pitkän aikaa lukea koko teksti.
    Varsinkin jos on ilman välimerkkejäkin koko pätkä.

    Mutta kirjoitti aika hyvän pitkän jutun, ihmettelin että miksi siihen tuli näitä html-kielen /br merkkejä väliin, oli valmis näytelmä koko tarina.

    MäkÖver-MacGyver -sarjassa on taas joku pelastettavana tyttö joka on joutunut "pahoille teille".

    Vaarallisia ihmisiä taas, joiden kanssa ei kannata pelleillä. Mutta yhteistyötä voi tehdä mafiankin kanssa, kun vain itse tietää mitä tekee sitten.

    Äänestä

Sanoisin että jos jotain tarvitset tuollaisilta "harmaan alueen" ihmisiltä, varmasti löytyy tavaroita mitä tarvitset, tytöille ei sovi lainkaan tuollaiset ihmissuhteet todellakaan.

Yleensä aina on kysymys käteisestä rahasta lopuksi, sitten.

Äänestä

En toki ärsyynny, mutta tietysti teen niistä päätelmiä henkilön älyllisestä ja sivistystasosta. Näppäilyvirheet eivät kerro paljon, mutta kielioppivirheet paljastavat, varsinkin kongruenssi- ja yhdyssanavirheet.

Toisaalta on huomattava, että kielenhuoltajien käsitys suomen kieliopista on niin mutkikas ja keinotekoinen, ettei sitä voi ajatella ihmisen noudattavan, ellei itse ole kielenhuoltaja. Näiden kirjoitukset taas säteilevät tiettyä kankeutta, kaavamaisuutta, köyhyyttä ja suorastaan virheenpelkoa.

Kun joutuu tekemaan arvauksen kirjoittaja älyllisestä tasosta, tekee sen lähinnä siinä mielessä, onko toisella edellytyksiä ymmärtää asia. Korkea älykkyyshän ei tiettävästi takaa ihmisen onnellisuutta. Se on minusta tärkein.

Äänestä
  • Mitä on mielestäsi korkea älykkyys?

    Äänestä

  • mitenmääritellään kirjoitti:

    Mitä on mielestäsi korkea älykkyys?

    Älykkyydellä on monta määritelmää.

    1. Evoluution mukana on syntynyt ihmisille intuitiivinen määritelmä älykkyydestä. Siihen on perustunut älykkyyden evoluutio. Parinvalinnassa on ollut etusijalla älykkäämpi vastapuoli, ja paria valitsevalla on myös ollut kyky havaita vastapuolen älykkyys. Siten ilmiö, jota kutsumme älykkyydeksi, on kehittynyt tiedostamattamme.

    2. Muut määritelmät ovat operationaalisia, ts. älykkyystestit määrittävät, mitä älykkyyteen sisältyy. Eri älykkyystestien tulokset korreloivat melko hyvin keskenään, joten ne mittaavat aika hyvin älykkyyttä. Testit antavat myös tuloksen, joka melko hyvin sopii yhteen intuitiivisen kuvan kanssa.

    3. Muut älykkyyden määritelmät, kuten tunneälykkyys, mittaavat eri ominaisuutta, kuin intuitiivisesti ajattelemme.

    Äänestä

minäkkin vihaa. Kun ihmiset eivät, osaa oikein kirjoittaa.

Äänestä

Olen täysin introvertti ja minua ei ärsytä yhtään kielioppivirheet. Ainakaan sen vertaa, että lähtisin niitä osoittamaan ja arvostelemaan.

Äänestä

Joskus huvikseni riehaannun niistä ihan pimeistä. Muuten ei jaksa kansan oikeinkirjoitukset kiinnostaa. Ja meillä on mitä hienoimmat murteet, antaa kukkia vaaan!

Äänestä

Enpä oikeestaan. Kahdesta syystä joista ensimmäinen on että minulla on sellainen ominaisuus kuin EMPATIAKYKY.

Onhan se vaikeaa lukea tekstiä jossa jokainen yhdyssana on pilkottu erillisiksi ja vierasperäiset kirjaimet on korvailtu jollain muulla tai sijoitetaan väärään kohtaan sanaa. Esim. N ja G sanassa Ongenkoukku kirjoitettais vaikkapa Onken koukku taikka Ognen koukku.. Sellaisen tekstin kohdalla joutuu välillä pähkäileen että mitä tämä kirjoittaja haluaa kertoa. Tekstiä ei heti saa tulkittua.

MUTTA... Minulla sattuu olemaan pari ystävää ja yksi sukulainen jolla lukihäiriö ja olen seurannut näiden ihmisten elämää ja koulutietä. Se on ollut vaikeaa ja tuskallista aikaa heille ja paljon he kirjoja viskoneet seinille kun opiskelusta ei meinaa tulla mitään. Kaikkeen tarvitaan luku ja kirjoitustaitoa. Koulussa myös paljon kiusaamista sen takia että se kirjoitus näyttää kuin pikkulapsi olisi kirjoittanut sen ja lukeminen on kuin ekaluokkalainen lukisi.

Tunnen myötätuntoa ihmistä kohtaan joka ns. vialleen ei mitään voi. Enemmän hermostun tahallisesta ilkeydestä kuin tahattomasta vaikeudesta hahmottaa kirjaimien paikkoja ja lauseiden rakennusta selkeäksi.

Toinen syy on se että itse olen kirjoittajana todella välinpitämätön huithapeli. Kun on kiire tai hermot alkaa palaan puhelimen näppäimiin ja sanakirjoihin taikka sitten alkaa turnajaisväsymys tekeen sormille kramppeja en jaksa enää välittää miten sanat kirjoitan. Kirjoitan nopeasti enkä oikolue tai tarkistele.

Olen nopea ja hutkin ja hatkit kirjoituksen kasaan. Kertoo tietynlaisesta äkkipikaisesta nopeasti asiat eteenpäin luonteesta. En paljoa ehdo pohdiskelemaan aina sitä miten sanat asetan ja minne kirjaimet hutkin tai mihin näppäimeen se sormi nyt kovaa tikaten osuu milloinkin.

Se miten nopeasti tikkaan tätä tekstiä saa aikaan sen että virheitä tulee ja näen ne kyllä mutta sanon ääneen "Ja p askat en lähde oikolukeen. Ei pysty eikä jaksa eikä helv. edes ehdi. "


Tämä asenteeni kaippa on syynä myös siihen etten jaksa kiinnostua tekeen mitään vuosisadan suurinta ongelmaa muidenkaan kirjoituksista jos ei ne sitten pidä sisällään jotain todella älykääpiömäistä sanomaan. Tyhmyys on mun mielestä se mikä siitä kontekstista heijastuu esim. henkinen väkivalta, ei se mikä häiriö ko. ihmisellä on jonka kanssa hän ajatuksiaan yrittää tuoda julki

Omassa elämässä on käyty taistoa elämän ja kuoleman kysymysten äärellä ja silloin kun on kokenut sellaisia ei ensimmäisenä näe isoksi kriisiksi jonkun ihmisen lukihäiriötä.
Vastustan enemmän tahallista ilkeyttä. ilkivaltaa ja väkivaltaa

1Äänestä
  • Hyvä kirjoitus.
    Ilkeys ärsyttää enemmän, kuin väärin kirjoitus ja kielioppivirheet
    Peukuttaisin, jos voisin.

    Äänestä

Ootsä aika hassu. Miten sä jaksatki.

Äänestä

Ensiksi, kielivirheittä löytyy koska paljot suomaliaset puupiät eivät tajua että myös ulkomaallainen kirjoittele tänne, mulla aivan sama se mitä tai kuka ajattele, itse tiedän että kuin sanankirjan avulla oppi suomea ja ei ole käynyt yhtään suomen kielen kursusta niin ei voi paljon vaatia että osasi niin puhdasti kirjoittaa

Äänestä
  • fixu huuto👍❤️❤️❤️

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PsykopaattiDick kirjoitti:

Ihmiset, jotka jatkuvasti huomauttelevat toisten kirjoitus- tai kielioppivirheistä, tekevät keskimääräistä vähemmän kompromisseja, ovat vähemmän avoimia ja arvostelevat muita. Henkilön persoonallisuus ratkaisee sen, miten hän regoi kirjoitus- ja kielioppivirheisiin. Ekstrovertit ihmiset sivuuttavat yleensä virheet, kun taas introvertit tuomitsevat kielivirheet jyrkästi. Introvertti henkilö on sisäänpäin kääntyneempi ja miettii tekojaan enemmän kuin ekstrovertti. Introvertiksi kuvaillaan henkilö joka pitää itsenäisestä toiminnasta enemmän kuin sosiaalisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu