Etolenuorienään

Enpä ole nuori enää. Se tiedän sanomattakin. Enpä ole sulle vastaillut eikä muuten kaikkikaan ole elossa, tiedoksi nyt sinulle. Soittaisit kun tunnut kaipaavan vielä minua. Lupaan istua nätisti sohvallani :ja kuunnella asiasi asiallisesti Kultsi kurssein.

Minullekaan ei ihan nuori J enää enää vastaa, ei o elävässä elämässä vastannu yli 1,5 vuoteen. Oon pikkuhiljaa ruvennut ymmärtämään sen merkityksen, myönnän olleeni hidas asian suhteen.

Hän on minua paljon vanhempi, iältään voisi olla isäni. Hänen vanhempnsa ovat kuolleet jo kauan sitten, muistan hänen kertoneen.

Rakastuin häneen niin kovin paljon, ei se ole mennyt ohi, tuskin koskaan meneekään. En näe häntä enää, en ole nähnyt yli puoleentoista vuoteen, mutta mahdollistahan näkeminen silti on, maailma on pieni ja jos tarkoitus on.. voisin törmätä häneen, voisin nähdä sen hahmon, lämpimän rauhallisen olemuksen, kasvojen piirteet ja syväkatseiset silmät. Jos hän huomaisi minut. Tuskin lähestyisin häntä, ettei hän vaivaantuisi, mutta kerron sen tähän, että yhä tämän ajan jälkeen hylätyn kipu vihloo sydäntäni, rintaani, sisintäni, käsiäni.. tunsin sen kivun nytkin.

Mutta ei se estä minua rakastamasta.

Eipä enää kiinnosta vastaako vai ei, jos ei kiinnosta niin ei sitten, hyvä vaan että tuli ilmi niin voin suunnata energiani jonnekkin muualle.

Haluaisi seuraa! Mutta mistä sitä saa!? :( siis sellaista seuraa missä pystyy itsekkin olemaan..

No kuinka nyt menee vieläkö tunteet kuumina ;)