Aktiivimällin positiiviset puolet

Ns. aktiivimällin positiiviset puolet eivät ole tulleet kovin kansan tietoisuuteen. Sikäli mikäli niistä olisi tiedotettu, niin kansa ymmärtäisi ja myös hyväksyisi aktiivimällin paremmin.

Eli kun työttömät aktivoidaan niin niille voidaan helpommin antaa karenssia. Karenssi on ainut toimi millä yhteiskuntamme saa sitä niin suuresti toivottua säästöä.

Aktiivimälli ja kohta tuleva aktiivimälli 2 ovat erityisen haluttuja maahamme.

Tulemme kuromaan umpeen suurta valtionvelkaamme ja voimme esitellä kanssa pohjoismaille meidänkin hienompia tilastoja työllisyydestä, myös brysselinmäeltä alkaa kuulumaan tyytyväisiä ilmaitä meitä kohtaan.

kjäh kjäh kjäh
näin se vain on
11149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sipilän actimälli : )

Äänestä

"kjäh kjäh kjäh".

Täytyy olla aikamoinen tupauuno jos luulee aktiivimällit tuovat mitään merkittävää säästöä yhteiskunnalle.

Mutta sellainenhan sinä seniili papparainen tosiaankin olet.

Äänestä

Minä vaan jaksan vetää lapsia pulkassa, aah!

kjäh kjäh kjäh
näin se vain on

Äänestä
  • Minä vaan jaksan laiskotella helsingissä hyvällä alueella rauhallisessa talossa liki 60m2 asunnossa yhteiskunnan kustantamana ja suolarahaa 490€/kk räpylään jolla pärjää varsin mukavasti. Hajoa sinä pienipalkkaiseen paskaduuniisi.

    kjäh kjäh kjäh
    näin se vain on

    Äänestä

Olen töissä kun asun Helsingissä työttömänä.

Äänestä
  • Työttömiä helsinkiläisiä usein syyllistetään tiettyjen vatipäiden taholta mutta minkäs teet. Poismuuttaminen ei kiinnosta, ja me emme ole määritelleet (korkeaa) vuokratasoa. Päinvastoin minulle kelpaisi oikein hyvin jos vuokrakulunki olisi huomattavasti matalampi silloin pieniliksainen työkin kannattaisi

    Nyt ei alle 1700€ liksa räpylään ole vaivan arvoista.

    Äänestä

  • No niinhän ne vatipäät siitäkin kun täältä muualta ei lähde sinne työttömäksi. Erukoista on.

    Äänestä

Käyn Hurstilla syömässä.

Äänestä

Sipilä kätyreineen tulee jäämään historiaan korruptoituneena pääministerinä, joka lähti ajojahtaamaan viattomia kansalaisia ja ennenkaikkea jakaamaan kansan syvästi kahtia. Tästä ei puutu enää kuin aseet.

Äänestä

Aktiivimälli tuo oikeutta keskiluokalle

kjäh kjäh kjäh
näin se vain on

Äänestä

Vatipäät ei ilmeisesti tajua ettei mikään asia itse hakematta tule ? Tuskinpa aina silläkään nykyään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


thätshitspoiss kirjoitti:

Ns. aktiivimällin positiiviset puolet eivät ole tulleet kovin kansan tietoisuuteen. Sikäli mikäli niistä olisi tiedotettu, niin kansa ymmärtäisi ja myös hyväksyisi aktiivimällin paremmin.

Eli kun työttömät aktivoidaan niin niille voidaan helpommin antaa karenssia. Karenssi on ainut toimi millä yhteiskuntamme saa sitä niin suuresti toivottua säästöä.

Aktiivimälli ja kohta tuleva aktiivimälli 2 ovat erityisen haluttuja maahamme.

Tulemme kuromaan umpeen suurta valtionvelkaamme ja voimme esitellä kanssa pohjoismaille meidänkin hienompia tilastoja työllisyydestä, myös brysselinmäeltä alkaa kuulumaan tyytyväisiä ilmaitä meitä kohtaan.

kjäh kjäh kjäh
näin se vain on

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu