No nyt on Jassu näyttänyt närhen munat ja saanut jopa kaksi työpaikkaa. Viitenä päivänä viikossa töissä ja sen lisäksi kolmena iltana. Kuka teistä mäkättäjistä on yhtä reipas? Tänään Jassu viettää iltaa Jarmonsa ja sen sukulaisten kanssa sen instan mukaan ja siellä saa lukuisia onnitteluja töiden johdosta. Sillä näyttää menevän hyvin.
Enään Jassua ei tarvitse haukkua
Jassun.uuttaonnea
271656
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jassu on niin liikuttavan tärkeänä kun hänellä on työpaikka :) Äidinkään luona ei ole koko viikolla ehtinyt käymään, kun vasta eilen illalla "kertakaikkiaan ei ole ollut aikaa", tirsk. Hyvä niin, toivottavasti tuo jatkuu. Nyt viikonloppukin on todella #weekend, kun kaikki päivät ei ole samaa leipomista. Kuvitelkaa Jassun riemua ensimmäisenä PALKKApäivänä!#shoppinggirl. Saamme varmasti blogiin päivitystä, miten palkasta ensin maksetaan laskut (tämäkin uutta) ja vinkkejä siitä, kuinka se tapahtuu näppärästi pankkitunnuksilla OMALTA koneelta.
Niin, normiväki harrastaa, tapaa ystäviään, käy elokuvissa, ulkona syömässä, juoksemassa/salilla ihan niiden työvuorojen lomassa. Mutta Oulun ihme ei olekaan normiväkeä.
Workinggirlin muuttumisessa shoppingirliksi on pieni hidaste. Ulosottomies ottaa osansa. Mutta jäähän noista suojatyöpaikkojen palkoista kai jotain käteen, uo-miehen jälkeenkin.
Miltähän tuntuisi, jos luottotiedot olisivat rempallaan ja ulosotossa yhtä sun toista? En tiedä, ja lapsillemme olemme opettaneet toisenlaista kulutuskulttuuria. Ja tietenkin painottaneet sitä, että kouluttaudutaan.
Ne pätkätyöt ovat valitettavasti nykypäivää. Ja kyllä monella nuorella on pikavippejä.
Mutta onko kolmevitonen nuori? Ja suurella enemmistöllä niitä pikavippejä ei ole. Ainakaan maksamatta.
HEH, HEH ulosotossa on 558tuhatta henkilöä, että silleen ovat maksaneet vippejään.
HEH HEH, 5.000.000, viidellä miljoonalla, HENKILÖLLÄ ei ulosottoa ole, joten niin hyvin ovat hoitaneet raha-asiansa.
Nyt olikin kyse ulosottojen määrästä. Älä puhu puuta heinää ennen kuin otat asiasta selvää.
Ei vieläkään, halkaistua sanaakaan työnkuvasta. Millainen on Jasminin ammattinimike? Sihteeri, palkanlaskija, toimistosiivooja, puhelinmyyjä? Jos olisi ylpeä toimenkuvastaan, kyllä kertoisi sen Instassa tai blogissaan.
Celebritysiivooja.
Ei toimistohommiin tuosta vaan kävellä sisään. Siis oikeisiin toimistotöihin.
No ei voi kuin nauraa tuollaiselle "kiireelle" ja hehkutukselle, mitä julistaa viikon työnteon jälkeen! Ihan uskomatonta. Eikö se ressu tajua, että tuo on normaaleille aikuisille ihan tavallista elämää noin 20vee - 64 vee? Vapaa-ajalla kerkeää hyvin harrastamaan, vierailemaan, siivoamaan ym.
Mun ei tarvitse tehdä kahta työtä, on nääs sen verran hyvä koulutus ja kunnon palkka että se riittää kaikkiin kuluihin, lomamatkoihin ja säästöönkin jää. Kouluttamattomat matalapalkkaiset naiset ne joutuu puurtaan kahta duunii niska limassa. No, tyhmyydestä on aina sakotettu.
Ja on varmaan maksettu omakotitalo, pari autoa, kesämökki ja kaunis hoikka puoliso.
Noihan on sen insinööri Eeron omistuksia.
Omakotitalosta ja kesämökeistä en piittaa, olen city ihminen, työsuhde etuihini kuuluu auto ja puolisona on menestyvä, raamikas ja urheilullinen juristimies. Sellaiseen elämään ja elintasoon Jassu ei koskaan yllä. Raatakoot vain hampaat irvessä kahdessa matalapalkka duunissaan. Ei käy edelleenkään kateeksi. Kohta pariksi viikoksi Malediiveille, aaaaah!
Ai sä et siis tykkää omakotitalosta järven rannalla keskellä cityä? Menisit ennemmin vaikka Meksikoon. Malediivit on jo out.
Oot ihme haaveilija, noita et tule koskaan saamaan. Kuulut Jassun kanssa samaan elintaso ryhmään.
En. Ok-talossa on liikaa työtä. Meksiko on karsee paikka, Malediivit paratiisi. Olet vaan kateellinen mulle!
Sitten mä heräsin ja päästin kissan ulos...
AAHHAHHAHHEEEHHEE
Voi miten söpöä. Tänään Jassu on saanut pitkästä aikaa loikoilla aamulla sängyssä ja vähän hengähtää. Elämä on niin kiireistä, mitään ei ehdi viikolla tehdä, kun käy töissä. Jassussa on mielenkiintoista se, että oli tilanne mikä hyvänsö, niin omasta mielestään hän on aina onnellinen, siunattu, kiitollinen ja kaikki hyvin -meiningissä. Ehkä noin on hyväkin, mutta onko hän rehellinen itselleen?
Jassu eu enää muistakaan, että on lorvaillut lähes 15 vuotta. Puhuu kuin olisi aina ollut töissä ja ah, niin busy woman:-)
Kumma, kun ei tämä nykyinen mies ole Jasminia vienyt minnekään ulkomaan reissuun edes muutamaksi päiväksi jonnekin Eurooppaan. Jasmin ei viihdy kovin pitkään kotioloissa, eikä Oulussa. Viime vuonna pyöri enempi etelä-Suomessa kuin täällä pohjoisessa
Ei Heikkisellä ole varaa viedä Jasminia mihinkään ulkomaan reissulle.... riittää, kun vie paikalliseen kuppilaan...
No ei vastarakastuneet muuta tarvitse kuin toisensa...jasminin elämä on viimeinkin kohdillaan: suuri rakkaus, koti Oulussa, työpaikka..hienoa Jasmin!
j-assu sai potkut putouksesta
Jasso, montako patalappua sait virkatuksi tänään?
Useampi siivouskohde päivässä ei ole sama asia kuin useampi työpaikka. Mutta hauska nähdä kuinka aktiivimalli toimii.
..että meikit silmissä nukkumaan...
eipä tartte aamulla sitte meikata...Ja säästyy meikitkin, tili on vasta viimenen pvä.