Uskoin, että olen vihdoin oppinut läksyni, vaan en tietenkään. Kaikki piti elämässäni olla jos ei sentään hyvin niin ainakin siedettävällä tolalla, ja sitten yhtäkkiä päiviini tupsahtaa eräs erittäin viehättävä nainen. Nainen jollaista enää uskonut kohtaavani yksinäisinä päivinäni.
Nainen josta pidän enemmän kuin suostun myöntämään ja varmasti enemmän kuin on minulle hyväksikään. Tottakai ihastuin häneen enkä enää voi sitä kiistää, vaikka kuinka kovasti niin haluaisin tehdä.
Jos olisin heti ensikohtaamisessa tiennyt hänen olleen varattu niin ehkä, ehkä silloin en olisi itseni sallinut ihastua.
Kuten kaikissa näissä tarinoissa (mikä klishee) niin tässäkin tarinassa asiain laita selvisi minulle aivan liian myöhään, ja vahinko oli jo tapahtunut ja sydämeni nyrjähti.
Nyt ajattelen häntä liikaa jokaisena valveillaolon hetkinäni. Asiaa ei helpota sekään että kohtaan hänet päivittäin, ja nyt joka päivä on minulle pikkukuolema, kun tiedän hänen olevan varattu.
Eipä se ole hänen vikansa, että hän on niin ihastuttava olento. En ole edes varma että tietääkö hän itsekään sitä.
Olen siis pulassa. En tiedä mitä tekisin tai ehkä tiedänkin; siirryn kauemmaksi ja kävelen hänet pois mielestäni.
Oe voe! En tiedä miten monta kilometriä joudun jälleen kävelemään, että saan hänet mielestäni pois ja tavoitan mielenrauhani. Luultavasti paljon.
En usko että hän vaeltelee näillä palstoilla. Se ei olisi hänen ”tyyliään”, mutta ehkäpä minulle sillä ei ole merkitystä lukeeko hän näitä palstoja, vaan ehkäpä tämä vuodatus on vain ensiaskeleet mielenrauhaan.
Nainen josta pidän enemmän kuin suostun myöntämään ja varmasti enemmän kuin on minulle hyväksikään. Tottakai ihastuin häneen enkä enää voi sitä kiistää, vaikka kuinka kovasti niin haluaisin tehdä.
Jos olisin heti ensikohtaamisessa tiennyt hänen olleen varattu niin ehkä, ehkä silloin en olisi itseni sallinut ihastua.
Kuten kaikissa näissä tarinoissa (mikä klishee) niin tässäkin tarinassa asiain laita selvisi minulle aivan liian myöhään, ja vahinko oli jo tapahtunut ja sydämeni nyrjähti.
Nyt ajattelen häntä liikaa jokaisena valveillaolon hetkinäni. Asiaa ei helpota sekään että kohtaan hänet päivittäin, ja nyt joka päivä on minulle pikkukuolema, kun tiedän hänen olevan varattu.
Eipä se ole hänen vikansa, että hän on niin ihastuttava olento. En ole edes varma että tietääkö hän itsekään sitä.
Olen siis pulassa. En tiedä mitä tekisin tai ehkä tiedänkin; siirryn kauemmaksi ja kävelen hänet pois mielestäni.
Oe voe! En tiedä miten monta kilometriä joudun jälleen kävelemään, että saan hänet mielestäni pois ja tavoitan mielenrauhani. Luultavasti paljon.
En usko että hän vaeltelee näillä palstoilla. Se ei olisi hänen ”tyyliään”, mutta ehkäpä minulle sillä ei ole merkitystä lukeeko hän näitä palstoja, vaan ehkäpä tämä vuodatus on vain ensiaskeleet mielenrauhaan.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.