Totuus EU:sta

totuus_pelottaa

Euroopan Unioni on kapitalismin viittaan verhottua kommunismia. Pankkiunioni on kirjaimellisesti ottanut jatkuvasti enemmän valtaa jäsenmaista ja tämän jäsenmaat ovat heille itse sopimuksin luovuttaneet. Suhteellisen pieni ryhmä omistaa koko ajan enemmän ja enemmän jäsenmaiden liiketoimintaa, luonnonvaroja jne. ja ovat niistä muodostaneet omat Eroopan laajuiset markkinanansa, johon sopimuksin ja muunlaisin keinoin jäsenmaat on sitoutettu. Tämä on syynä siihen, mksi jäsenmaiden kansalliset markkinat kuihtuu. Kuulostaa järkyttävältä, että maat myyvät omat markkinansa Pankkiunionille ja sitten omasta maasta hyödykkeitä ostaessaan rahoista suurin osa meneekin toisaalle.

Kun jäsenmaat ovat sopimuksin antaneet hallinnollista valtaa Pankkiireille, niin heillä on kaikki vapaudet luoda tavoitteenaan ollut suurvalta. Mistään Liittovaltiosta ei ole kyse, tai Euroopan Yhdysvalloista, vaan nimenomaan Euroopasta, yhdestä suuresta suurvallasta yhden hallinnon alaisena. Tiestittekö, että Pankkiunioni, NATO, USAn yksityisomisteinen rahatehdas, Haagin tuomioistuin, YK jne. on yhtä ja samaa ryhmää? "EU" on vain ja ainoastaan paperilla oleva operaatio, jolla tavoitellaan himoittua valtaa. Tämä on globalismin ydin. Ja tätä ei pidä sekoittaa globalisaatioon. Globalismi on aate, joka perustuu valtaan ja omistamiseen. Stalinistinen kommunismi elää edelleen.

17

2175

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KasKaskummaa

      JA Saksa & Ranska voivat hallita ympärysvaltoja miten tahtovat . "Neuvostoliitto" syntyy uusin valtioin aivan silmienne edessä .

      • Tuyre

        Ja hyvä niin ja toimihan se vastavoimana Venäjän pyrkimyksille.
        Esim. Ukrainan Krimi.
        Oikeinkin kannatettava asia meille länsimaisille ihmisille.


    • Httttr

      Niinhän se toimii teidän Venäjännekin ,mutta vielä härskimmin.

    • "The EU is the old Soviet Union dressed in Western clothes" Mikhail Gorbachev

      “The most puzzling development in politics during the last decade is the apparent determination of Western European leaders to re-create the Soviet Union in Western Europe.” ― Mikhail Gorbachev

    • näinhän.se.meni

      Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen sen pohjalle tuli Euvostoliitto. Eli jos asioista joskus sentään neuvoteltiin niin nykyään sitten ilmeisesti vaan euvotellaan?

      • Jep jep. EU-karistin haltija hallitkoon ja vallitkoon EU-foriaan vaipunutta EU-kansaa.
        https://www.google.fi/search?q=eucharist evil


    • EU-valtava_virhe

      Tämä helvetilliseen valvontayhteiskuntaan johtava kehitys on pysäytettävä ja aloitettava toimenpiteet kansallisvaltioiden itsemääräämisvallan täysimääräiselle palauttamiselle.

    • hfrrrr

      Kyllä EU on julkisestikin pelkkä varainsiirtokoneisto. En mä oikein käsitä, että millä ajatusten akrobatialla sitä voi väittää kapitalistiseksi. Katsohan huviksesi mitkä maat on aina maksajina ja ketkä saavat? Siinä tapahtuu vaihtelua yhtä paljon kuin suomen sisällä tulonjakopolitiikassa.... yhdet maksaa ja toiset saavat. Roolit ei vain vaihdu koskaan.

    • uusia.aikoja

      Ehkäpä kaiken takana onkin maailman tällä hetkellä suurin kommunistivaltio, Kiina.

      Kiinan etujen mukaista on muuttaa Eurooppaa pikkuhiljaa oman aatteensa mukaiseksi, Afrikan tyhjennyksen loppusijoituspaikaksi.

      Kiina on niin vahva vaikuttaja, että Pohjois-Korean johtajankin sai hiljaiseksi kun vähän ärähti.

      Venäjä pyristelee turhaan vastaan, kommunismi se sielläkin päätään nostaa.

      Saksassa on jo valmiina kaupunkikin aatteen mukaan nimettynä, KarlMarx-stadt.

      Afrikkaa pikkuhiljaa tyhjennetään, että Kiina pääsee levittäytymään sinne, valtavien raaka-ainevarastojen ääreen, ja sitten alkaakin massiivinen teollistuminen savanneilla.
      Piraattituotteiden valmistus pyörähtää käyntiin todenteolla

      Pahin este jalon aatteen leviämiseen on tuo valtamerentakainen ukonhorisko, mutta ei sekään kauaa enää vallassa ole.

    • SOvjetEU
    • Anonyymi

      Ei se on mckinleyn suunnitelma millä rikastutetaan valtioiden kustannuksella blackrockia ja vanguardia

    • Anonyymi

      We the people shall be free.
      Unite against tyranny.

    • Anonyymi

      "Poliittiset tunnisteet - kuten rojalisti, kommunisti, demokraatti, populisti, fasisti, liberaali, konservatiivi jne., eivät ole koskaan peruskriteereitä. Ihmiskunta jakautuu poliittisesti niihin, jotka haluavat ihmisten olevan hallinnassa, ja niihin, joilla ei ole sellaista halua". (Robert A. Heinlein)

    • Anonyymi

      Saksansossut räjäytti pankit: triljoonabvelkaa. Eikä aikomustakaan maksaa takaisin. Liittovaltiojuna nytkähti pykälän eteenpäin. Seuraako sosialistinen ranska perässä?, entä suomi
      https://www.youtube.com/watch?v=fU5qPl4Rd08 Kas noin se tehdään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1491
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1083
    3. 80
      955
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      796
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      730
    7. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      713
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    10. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      690
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      668
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      114
      639
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      38
      506
    20. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    Aihe