Miksi tämä sensuroidaan?

Ulkoasianministeri Timo Soini (sin) ottaa kantaa tänään julkaistussa blogitekstissään hallituspuolueita repineeseen perheuudistuskiistaan. Plokissaan Soini puoltaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk) tekemää ratkaisua ja ottaa kärkkäästi kantaa hankkeen kaatumista koskeneeseen kritiikkiin.

- Perhevapaauudistus voidaan pelastaa vain turvaamalla kotihoidontuki. Tämä hallitus ei tee punavihreätä perhepolitiikkaa, Soini kirjoittaa.

Saarikko perusteli hankkeen kaatumista sen liian korkeilla kustannuksilla. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok)mukaan uudistus ei kuitenkaan kaatunut rahaan vaan vanhanaikaisiin asenteisiin. Soini on Saarikon kanssa samoilla linjoilla.

- Uudistusta ei tehdä kotihoidontukea leikkaamalla ja perheiden itsemääräämisoikeutta sortamalla. Asia on näin yksinkertainen, Kyse on sekä rahasta että ideologiasta, Soini linjaa.

Sinisten linjasta perhevapaakysymyksessä ei ole täyttä selvyyttä. Nykyinen puheenjohtaja Sampo Terho kertoi aiemmin Twitter-tilillään puolueen olevan valmis palamaan neuvottelupöytään.

- Me siniset haluamme uudistaa perhevapaat tavalla, joka on reilu ja hyvä suomalaisille perheille. Ei anneta tämän kaatua, vaan palataan neuvottelupöytään, Terho tviittasi perjantaina.
495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä perhevapaauudistus nyt kaatui konservatiivien ideologiseen vastustukseen. Kotihoidon tuella kotona lapsiaan hoitavat matalimmin koulutetut, pitkään kotona olleet ja kouluttamattomat naiset. Heidän lapsensa olisivat niitä varhaiskasvatuksesta hyötyjiä! Perhevapaauudistuksesta hyötyisivät ne perheet, joissa molemmilla vanhemmilla on ammatti ja intressejä myös työelämässä. Lisäksi perhevapaista hyötyisivät lapset, joiden suhde isään tulisi läheisemmäksi, kun isä olisi pidemmän pätkän lasta hoitamassa. Naisten asema työelämässä ja myös naisten palkkaus paranisi, jos "taakanjako" lasten hankkimisesta jakautuisi vanhempien kesken tasaisemmin.
Naiset vain takaisin hellan ja nyrkin väliin, eikö niin Soini ja kepulaiset?

Äänestä

Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan emäntien ja lestadiolaisperheiden turha tuki kaatoi perhevapaauudistuksen.

Oikeaa priorisointia kepulta ja sinisiltä, työttömiltä leikataan, jotta voidaan isojen talojen emännille syytää lastenhoitotukia, omien lastensa hoitoon kotona.
Näitä Soini tukee ja kyykyttää työttömiä.

Äänestä

Hyvin kirjoitettu, olen samaa mieltä.

Äänestä

"Punavihreää politiikka" Oi Soini ettei ole kysessä ihan porvari politiikkaa aito "sinistä" mutta Soini persut ei persettään myy? Ja jos myy niin hinta ei ole esteenä.......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kohtuus_sentään kirjoitti:

Ulkoasianministeri Timo Soini (sin) ottaa kantaa tänään julkaistussa blogitekstissään hallituspuolueita repineeseen perheuudistuskiistaan. Plokissaan Soini puoltaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk) tekemää ratkaisua ja ottaa kärkkäästi kantaa hankkeen kaatumista koskeneeseen kritiikkiin.

- Perhevapaauudistus voidaan pelastaa vain turvaamalla kotihoidontuki. Tämä hallitus ei tee punavihreätä perhepolitiikkaa, Soini kirjoittaa.

Saarikko perusteli hankkeen kaatumista sen liian korkeilla kustannuksilla. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok)mukaan uudistus ei kuitenkaan kaatunut rahaan vaan vanhanaikaisiin asenteisiin. Soini on Saarikon kanssa samoilla linjoilla.

- Uudistusta ei tehdä kotihoidontukea leikkaamalla ja perheiden itsemääräämisoikeutta sortamalla. Asia on näin yksinkertainen, Kyse on sekä rahasta että ideologiasta, Soini linjaa.

Sinisten linjasta perhevapaakysymyksessä ei ole täyttä selvyyttä. Nykyinen puheenjohtaja Sampo Terho kertoi aiemmin Twitter-tilillään puolueen olevan valmis palamaan neuvottelupöytään.

- Me siniset haluamme uudistaa perhevapaat tavalla, joka on reilu ja hyvä suomalaisille perheille. Ei anneta tämän kaatua, vaan palataan neuvottelupöytään, Terho tviittasi perjantaina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu