Perintovero - PUHALLUS

Suuret ikaluokat ovat jalleen keksineet uuden kusetuskeinon nuoremmille juuri tehdyn elakeuudistuksen lisaksi, jossa he varmistelivat suuria etujaan.
Perintovero ollaan poistamassa juuri kun suuret ikaluokat ovat saamassa perintonsa vanhuksilta. Noin kymmenen vuoden paasta vero voidaan sitten palauttaa kun eduskunnan suurimpana puolueeena on Elakelaisten Puolue.
Perintoverosta Suomen valtio on saanut vuosittain puoli miljardia euroa. Mista tama menetetty raha aiotaan ottaa tulevaisuudessa, kun velkaa jouduttiin ottamaan jo vuonna 2004 kaksi miljardia Euroa budjetin paikkaamiseksi?
111799
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olisi ajatusta, se saisi muut kontalleen !

Äänestä

Pitää kuitenkin muistaa etteivät toki kaikki puolueet olleet perintöveruudistuksen/poiston kannalla. Kyllä sitä oikeistopuolueiden suunnalta kaikkein eniten vaaditaan. Niin, ja ketkäpä muutkaan kuin porvarit ko veron poistosta eniten hyötyisivät? Kokoomus on nyt oppositiossa. Miksi se tahtoo romuttaa valtion taloutta nyt eikä tehnyt sitä esimerkiksi silloin kun se oli vielä itse hallituksessa?

Äänestä

Otetaan perinnöt Veikkaus Oy:ltä.
Minulta taitaisi ulosottomiehet viedä mahdolliset perintöhippuset. Veikkaukselta verotonta tuloa!

Äänestä

Mielestäni perintöveroa pitää laskea omien lasten osalta ainakin . Sopiva summa olisi 200000 euroa perintö vero vapaasti.Ylimenevä normaalin verotus käytännön mukaan..

Tämä estäisi sen jos pesässä ei ole rahaa ei tarvitse realisoida esim. asuntoa tai kesämökkiä.

Ennemin nostetaan viinan veroa, tupakan veroa, purjelaivoihin vero, auto veroa....

eli kulutuksesta

Äänestä
  • Multakin meni 75000€ kun maksoin nämä määrätyt perintöverot.

    Terveisiä vaan sille seiväshyppääjälle.

    Äänestä

  • Joo kirjoitti:

    Multakin meni 75000€ kun maksoin nämä määrätyt perintöverot.

    Terveisiä vaan sille seiväshyppääjälle.

    "Multakin meni 75000€ kun maksoin nämä määrätyt perintöverot. "

    Eli sait miljoonaperinnön. Eikö perinnönjättäjä osannut pelata hommaa yhtään paremmin. Ja kaiken lisäksi tyhmä vainaja, kuin ei tajunnut ettei saa mitään mukaansa.

    Äänestä

  • mopo.nen kirjoitti:

    "Multakin meni 75000€ kun maksoin nämä määrätyt perintöverot. "

    Eli sait miljoonaperinnön. Eikö perinnönjättäjä osannut pelata hommaa yhtään paremmin. Ja kaiken lisäksi tyhmä vainaja, kuin ei tajunnut ettei saa mitään mukaansa.

    Kun tulee sydänkohtaus niin se on silloin jo vähän myöhäistä ajatella....

    Äänestä

Lapsetko täällä leikkivät ja puhuvat politiikasta?

Suomessa perintöveron tuotto on 400 miljoonaa vuosittain. Kun puhutaan tuotosta, kannattaa muistaa myös perintöverotuksen kustannukset, jotka ovat 3 600 miljoonaa euroa.

Suomeksi sanottuna, jos poistamme perintöverotuksen, yhteiskunnan tulot kasvavat 3 600 euroa vuodessa.

Koska kukaan teistä ei ymmärrä asiaa, voisitte miettiä mitä nykyisin tapahtuu kun on perintöverotus. Kun yritys, jonka omistaja on lähestymässä loppuaan, miettii nykyisin mitä tekisi. Tuossa olisi yritys ja lapsia jotka voisivat jatkaa yritystoimintaa.

Koska lukijat eivät tietenkään tiedä mitä yritys yhteiskunnan kannalta merkitsee, kannattaa muistuttaa muutamasta asiasta. Yritys synnyttää tuottavia työpaikkoja, korostan tuottavia työpaikkoja. Ne ovat siis erilaisia työpaikkoja, joita poliitikot luovat toisilleen palkaten kaverin laskemaan paperipinoa.

No niin, jatketaan. Kun siis yrityksen omistaja miettii mitä tekisi yritykselle kun hänestä aika jättää. Jos siitä joutuu maksamaan perintöverot, yritys ei kerta kaikkiaan selviä siitä, sillä yritykset ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana menneet sen verran tarkalle taloudessaan että perintövero kaataa yrityksen.

Koska yrityksestä ei ole mitään hyötyä jälkipolville, parempi siis myydä yritys ja käyttää rahat omaan elämäänsä ja lasten viihtyisyyteen. Ostajia löytyy, sen olette havainneet. Moni yritys on vaihtanut omistajaa, usein ulkomaalaiseen omistukseen, joka pian irtisanoo työntekijät ja vie tuotannon muualle ja lopettaa kilpailijan.

Perintöveron vuoksi siis menetetään paljon tuottavia työpaikkoja, joista syntyy suuri tappio. Tämä tilanne korostuu juuri näinä vuosina, sillä suuri osa yritysten omistajista on nyt tulossa eläkeikään.

Toinen tekijä, mikä perintöverosta syntyy, on ihmisten haluttomuus tehdä töitä pitempään. Kun on perintövero, jokainen osaa laskea että valtio vie suurimman osan siitä, mikä jälkeen jää. Miksi siis tehdä töitä 65 tai 70-vuotiaaksi kun voi jäädä eläkkeelle 55-vuotiaanakin? Jos meillä ei olisi perintöverotusta, monet ihmiset tekisivät töitä pitempää voidakseen jättää jälkeensä lapsille ja lapsenlapsille jotain.

Sitten kun alatte laskemaan, mitä tämä haluttomuus maksaa, se maksaa todella paljon. Siitä ensinnäkin seuraa työttömyyttä, koska enää ei kannata hankkia mitään vanhempana. Taas menetetään työpaikkoja ja sen maksaa yhteiskunta.

Lisäksi kun vanhukset haluavat kuluttaa elämänaikana hankkimansa varallisuuden pois, he yleensä menevät muihin maihin, lämpimään. Tästä kulutuksestakaan ei siis jää paljoa omaan maahan, vaan hedelmät saa esimerkiksi Espanja. Moni tietää että eläkeläiset vievät rahat sinne, mutta kustannukset maksaa sosiaaliturva. Perimmäinen syy tähän on kuitenkin perintöverotus, joten suurin osa niistäkin kustannuksista menee perintöveron piikkiin.

Yritysten lopettaminen, eläkkeelle siirtymisen aikaistuminen, hankinnan vähyys ja rahojen siirto muihin maihin perintöveron seurauksena aiheuttaa meille 3 600 euron kustannukset vuosittain.

Perintöveron tuotto on 400 miljoonaa. Jokainen, joka osaa vähän laskea, näkee että perintöveron poisto tuo lisää tuloa yhteiskunnalle yli kolme miljardia vuodessa.

Tämähän on tietenkin pieni summa kun verrataan mitä koko työttömyys maksaa. Sen hinta on 30 miljardia euroa vuodessa eli noin 6 000 euroa keskimäärin jokaiselle suomalaiselle.

Lopputyöttömyyskin on hyvin yksinkertaista poistaa. Mietitään vain mistä työttömyys aiheutuu.

Jos sanon että meillä on liian vähän tuottavia työpaikkoja, osunko paljon väärään?

En usko. Poistaaksemme työttömyyden ja saadaksemme 30 miljardia lisää vuodessa, meidän tarvitsee siis vain aikaansaada uusi tuottava työpaikka kaikille puolelle miljoonalle työttömälle. Eikä niin?

Miten me sitten saamme nuo uudet työpaikat? Aika helposti ne saamme. Meillä on kolmisen miljoonaa sellaista kansalaista, joilla on mahdollisuus luoda uusia työpaikkoja.

Miksi he eivät sitten luo niitä, miksi 70-luvun jälkeen ei ole enää syntynyt uusia pieniä ja keskisuuria yrityksiä suomeen? Voisiko siihen olla syynä 80-luvulla aikaansaatu työttömyysturvalaki, joka vei työttömyysturvan sellaiselta kansalaiselta joka luo työpaikan itselleen tai muille?

Koska taas kaikki ovat aivan pihalla tässä politiikassa, täytyy teille tolloille taas selittää.

Olette varmaan jokainen sen verran tietoisia, että tiedätte miten ihminen, eläin tai kasvi syntyvät? Yhteistä kaikille on se, että ne syntyvät hyvin pienestä ja kasvavat siitä. Otetaan nyt esimerkiksi tavallinen metsä, se on ehkä jokaiselle tuttu, olette ainakin nähneet.

Kun metsä kaadetaan pois, jää jäljelle metsätön alue. Sitten sinne istutetaan taimia, jotka alkavat kasvaa. Hyvissä olosuhteissa ne kasvavat nopeasti, huonoissa vuosikymmeniä ennen kuin ne ovat miehenkorkuisia. Metsään voidaan myös tuoda koneilla valmis metrin korkea ja viisi metriä korkea puu. Näiden hinta vain on suuri, vaikka niistä saakin nopeammin puutavaraa josta saa rahaa.

Meillä on nyt kaadettu yrityksiä eri tavoin pois suuret määrät ja niiden mukana suuret määrät työpaikkoja. saadaksemme uusia yrityksiä, meidän on siis kylvettävä yrityksen siemeniä tai istutettava yrityksiä tai tuotava yrityksiä juuripaakkuineen, jotta meillä olisi taas uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

Meillä on viimeisen 15-vuoden aikana tuotu yrityksiä juuripaakkuineen, se on kallista ja yksi myrsky voi viedä suuren määrän rahaa eli työpaikkoja. Meillä on ollut laki, joka on kieltänyt istuttamassa pieniä taimia tai siemeniä. Kaikki itäneet siemenet on tuhottu lailla nimeltä työttömyysturvalaki.

Niinpä meidän metsässämme nimeltä Suomi on vain näitä metrin korkuisina tai suurempina tuotuja yrityksiä, joita pienet globaalisaation tuulet kaatavat yhtenään. Meiltä siis menee työpaikkoja eikä uusia tule tilalle.

Tämän ongelman me voimme poistaa sillä, että sallimme siementen itää ja alle metrin korkuisten taimien istuttamisen. Työttömyysasiassa tämä tarkoittaa sitä, että emme rankaise niitä jotka työllistävät itsensä tai toisia. Kustannuksia tai tulojen menetyksiä tästä ei synny, sillä kukaan ei nykyisin työllistä itseään eikä siis maksa näitä rangaistuksia. Sen sijaan sillä tavoin syntyisi seuraavan viiden vuoden aikana puoli miljoonaa tuottavaa työpaikkaa eli tuotto olisi yhteiskunnan tasolla 30 miljardia vuodessa viiden vuoden kuluttua. Siihen saakka vähän vähemmän vuosittain.


Koska suurin osa maamme ongelmista aiheutuu rahan puutteesta, voisimme ratkaista suurimman osan ongelmistamme muuttamalla työttömyysturvalain niin, ettei se rankaise niitä jotka työllistävät itsensä ja poistamalla perintöverotuksen, jolloin saadaan sen aiheuttamat kustannukset pois.

Äänestä
  • HYVÄ kirjoitus , asiaa paljon .

    Maatila kun tulee perintönä harvoin on rahaa perintöveroon . Silloin kaatuu kaikki tukki metsät (kyllä liito oravat ja käpy tikat saavat kyytiä)Keskimäärin maatilalla vaihtuu isäntä n.25 vuoden välein . Hakattavat metsät loppuu aika nopeasti, kun metsää täytyy kasvattaa 100 vuotta.

    Tämä voidaan rinnastaa suoraan yrityksiin.

    Äänestä

olen pian saamassa aikamoisen summan ätini perintönä ja vaikka maksaisin verot tai maksan tietysti, niin voisin perustaa ehkä lopuilla jonkun pienen esim hyvin toimivan siivous kotipalvelu yrityksen kuljetus ym palveluineen ison kaupungin laitamille...noin 10 vuoden päästä se on jo tarpeen, koska on taas vanhuksia enemmän....mutta nyt tämä veron osuus on niin iso, että laskin juuri etten voi muiden valtion kankeuksienkaan takia enää viitsiä perustaa yhtään mitään, vaan muutan Menorcalle. Onneksi on muita maita kuin Suomi. Olen 34 vuotias nainen. Menoksi vaan...! Heippa.

Äänestä

Sovitaan,että siitä ei puhuta niin ei saada potkuja työpaikoistamme,pääsemme opiskelemaan ja valtiolle virkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veronmaksajaa kirjoitti:

Suuret ikaluokat ovat jalleen keksineet uuden kusetuskeinon nuoremmille juuri tehdyn elakeuudistuksen lisaksi, jossa he varmistelivat suuria etujaan.
Perintovero ollaan poistamassa juuri kun suuret ikaluokat ovat saamassa perintonsa vanhuksilta. Noin kymmenen vuoden paasta vero voidaan sitten palauttaa kun eduskunnan suurimpana puolueeena on Elakelaisten Puolue.
Perintoverosta Suomen valtio on saanut vuosittain puoli miljardia euroa. Mista tama menetetty raha aiotaan ottaa tulevaisuudessa, kun velkaa jouduttiin ottamaan jo vuonna 2004 kaksi miljardia Euroa budjetin paikkaamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu