Nyt sotken ajatuksenne osaatteko omaa mielipidettä

Sekoitan teidät nyt, älkää katsoko mitä aatteellisenne puolueet sanoo, vaan mitä itse ajattelet asiaan. Täällä moitittu Saarikon mallia, että heille ei käy, mutta he täällä ei näköjään osaa tätä asiaa. He käsittäneet, että Saarikko ajaa kokoomuksen mallia, leikaten, joka on päinvastoin. Yritin etsiä vasemmiston mediasta, siellä ei oikein saa selvää onko edes mielipidettä, kuin kävisi leikkaus kokoomuksen malliin, sitetn julkisuudessa se ei käykkään.

1)" Jos halutaan, että suurempi osa naisista käy töissä eikä ole kotona, pitää leikata kotihoidontuesta ja lisätä päivähoidon resursseja. Näin saadaan aikaan haluttu muutos, ja äidin työllistyminen lisää perheiden tuloja". Kokoomuslainen Vartiainen.

2) Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmän tukevan Saarikon ratkaisua. Kaikkonen totesi Ylelle, että nimenomaan kotihoidontuen leikkaus oli uudistuksessa ongelma.
– Näytti siltä, että tulee huono uudistus. Uudistus, joka vie suurimmalta osalta pienten lasten perheitä toimeentuloa, siis leikkausuudistus, emmekä pidä sellaista hyvänä uudistuksena, hän sanoi.

Sanni Grahn-Laasonen totesi sunnuntaina, ettei uudistus saa kaatua vanhanaikaisiin asenteisiin.

3) Perhevapaauudistus voidaan pelastaa vain turvaamalla kotihoidontuki. Uudistusta ei tehdä kotihoidontukea leikkaamalla ja perheiden itsemääräämisoikeutta sortamalla. Asia on näin yksinkertainen. Kyse on sekä rahasta että ideologiasta, Soini linjaa blogissaan. "Emme tee punavihreätä perhepolitiikkaa
Perhevapaauudistus voidaan pelastaa vain turvaamalla kotihoidontuki.
Tämä hallitus ei tee punavihreätä perhepolitiikkaa."

4) "Saarikko kirjoittaa, että pöydässä ollut malli olisi tarkoittanut kotihoidontukea pidempään hyödyntäville perheille satojen eurojen leikkausta kuukaudessa.
– Otetaan esimerkkiperhe, jolla on 2,5-vuotias lapsi ja hänellä 5-vuotias sisarus. Perheen töissä käyvä puoliso on pienituloinen. He saavat yhteiskunnalta nyt kokonaisuudessaan 584 euroa kuussa. Esitetyn uudistuksen mukaan he saisivat 200 euroa kuussa.
– Kokonaisuudessaan perhevapaauudistuksen vaikutusarviot ilman käyttäytymismuutoksia olisivat merkinneet keskituloisillekin perheille toimeentulon leikkausta. Myös nykyinen osa-aikatyön tuki olisi heikentynyt.
Saarikko toteaa blogitekstinsä loppupuolella, että häntä on viime päivinä syytetty vanhanaikaiseksi ajattelussaan. Hän sanoo jättävänsä arvopohjansa arvioinnin muille."
https://demokraatti.fi/valtiovarainministeri-orpo-painotti-etta-uudistus-ei-saa-maksaa-mitaan-perhevapaauudistuksen-kaatanut-saarikko-avaa-paatoksensa-taustoja/

5) Keskustan eduskuntaryhmä on esittänyt, että uudistus nostettaisiin esiin ensi hallitusneuvotteluissa. Pääministeri Juha Sipilä puolestaan totesi lauantaina, että hallituspuolueiden puheenjohtajat keskustelevat asiasta vielä maanantai-iltana.

6) SItten mitä sanoo Li Andersson, ei tiedä itsekkään miten asian suhtaua, jotain vain pitää saada haukkua, mutta ei osaa sitäkään, moittii, että ei saisi pitää Saarikon mallista kiinni ? moittii itseään väliin, kun pitänyt kiinni ettei saisi leikata, ja nyt saa käsityksen että pitääkin leikata kotihoidontuesta.
Että kokoomuksen malliin ? niin sekavaa ettei kannanottoaan käsitä.
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3848645-farssi-floppi-perhevapaauudistuksen-kaatuminen-tyrmistyttaa

7) vihreillä niin sekavaa ulostulo asiaan, ettei saa selvää, tuntuu olisi heidän mukaansa pitänyt leikata kodinhoitotuesta, mutta samaan hengenvetoon ettei saa leikata.
Muiden rahaa helppo luvata, josta ei haluta itse ottaa vastuuta.
Näyttää että asia siirtyy seuraavalle hallitukselle.

Annika Saarikko tuntee paremmin asian kuin alastomuudestaan ja seksistään kehuva Vartiainen! Päätöksen tekee se ryhmä, joka tuntee asiat kaikkein parhaiten. Ainahan näitä "Väyrysiä" löytyy sekoittamaan pakkaa!!!

Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö - ei päiväkoti tai työpaikka.
Sanotaan, että Neuvostoliitto kaatui suuriin päiväkoteihin, jotka tuhosivat perheet - kun naiset piti saada töihin "tasa-arvon" nimissä. Tällainen ajattelu ei kuitenkaan ole tasa-arvoa lisäävää ajattelua, vaan tasapäistävää hölmöilyä.
Naiset töihin -puolueen Vartiainen ei taida tietää, mitä talouden arvoilla eli rahaa ajatellen tehtävästä tasapäistämisestä seuraa. Naisten työpanoksella ei makseta niitä laskuja, joita aiheutuu perhe-elämän suistuessa raiteiltaan. Työn ja tienaamisen alttarille uhrattuja, syrjäytyneitä eli kalliita lapsia ja nuoria on Suomessa jo riittävästi ilman Vartiaisen kokeiluja.
Vanhempien halutessa perheillä on oltava oikeus kasvattaa lapsiaan kotona.

Yhden lapsen vanhemmat ovat yleensä huonoja arvioimaan kahden tai useamman lapsisen perheen elämää ja tekemään päätöksiä sen suhteen. Ja niistähän tässä olisi myös päätetty. Yhden lapsen perheiden edustajat, kuten Juhana Vartiainen, Sanni Gran-Laasonen ... ovat todennäköisesti suunnitelmallisesti saaneet aikaan yhden lapsen urallensa parhaassa vaiheessa ja heiltä puuttuu ilmeisen selvästi kyky arvoida asiaa laajemmin.
12128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kokoomus ajaa asiaa yksityisten päiväkotien asiakasmäärien turvaamiseksi.
Onko lasten ja perheiden kannalta hyväksi tuollainen.

SDP:ssä on myös pidettävä huoli,kaiken tasa-arvo hössötyksen keskellä ,että perheille jää täydellinen vapaus valita omaan tilanteeseensa sopiva perhevapaamalli!
Naiset käyvät nytkin töissä vaikka perhe saa kotihoidon tukea ja nytkään ei kaikki isät pidä sallittuja perhevapaitaan!
Etujen ei tule heikentyä, niinkuin hylätyissä malleissa olisi käynyt, esim. se että isän olisi ollut pakko käyttää oma vapaansa,sitä ei olisi voinut siirtää äidille,huononnus jos mikä!
Lapsen etu edellä ja kotihoito kunniaan. 3 vuotiaana on ihan hyvä hetki aloittaa varhaiskasvatus,kyllä kerkiivät olla kasvatettavana tarpeeksi monta vuotta!
Lasten tekoa tukisi se ,että äidin taloudellinen tilanne olisi tarpeeksi hyvä!
Suuri kunnia niille äideille jotka pienokaisiaan itse hoitavat.

– "Perhevapaauudistus siirtyi nyt sitten seuraavan hallituksen työlistalle. Iso epäonnistuminen koko hallitukselle ja surullinen päätös, jossa suurimpia häviäjiä ovat lapset ja tasa-arvo", SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kirjoittaa Twitterissä.
Antti ei perustele mitenkään, tuntuu kuin kokoomuksen leikkausmalli olisi käynyt.

""Nyt yhteisestä hallituspuolueesta on jäljellä nykyisen johtokolmikon eilen illalla yhtä aikaa lähettämät saman sisältöiset twiitit: ”Perhevapaauudistusta ei toteuteta tällä vaalikaudella. Yhteistä mallia ei valitettavasti löytynyt.”
Uudistus siis kaatui maanantaina hallitusta johtavan trion iltaistunnossa.
”Tämä hallitus on valitettavasti lähinnä tehnyt ´uudistuksiksi` nimettyjä leikkauksia ja tulonsiirtoja jo valmiiksi hyvin pärjääville. Todelliset reformit siirtyvät seuraavan hallituksen vastuulle”, twiittasi vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson""
Perhevapaauudistuksessa kokoomus syyttää keskustan pitävän kiinni kotihoidontuesta, joka pitää äitejä poissa työelämästä. Keskusta pitää nimenomaan kiinni 1980-luvulla luodusta kotihoidontuesta.
-ei Li :kään osaa kertoa, että kannattiko kokoomuksen leikkaavaa mallia, vai keskustan ei leikkaavaa.

Mutta mitä sanoo synnytys talkoisiin yllyttänyt Antti Rinne ?
EI SANO YHTIKÄS MITÄÄN!

Kyllä tässä sähinää on vielä on vaaleja. Monet veikkaukset oli, että Antti Rinne laitetaan kesään mennessä pullajunalla kotiin. Antti vielä odottaa muutamat gallupit.
Jos näyttää kovin alavireiseltä, alkaa SDP:ssä Antti Lindmanin taustajoukot metelöimään.

– Voi myös olla, että päätetään mennä vaaleihin Rinteen kanssa.
Yle Radio 1:n Ykkösaamussa haastateltu professori muistuttaa, että Rinne valittiin SDP:n kannatuksen nostajaksi. Koska lupaus on kariutunut, kritiikkiä sataa Rinteen niskaan. Tutkija kuvailee tilannetta klassiseksi: sisäpiiri alkaa arvostellla, kun puoluejohtajaan ei enää luoteta.

Äänestä

Perhevapaauudistuksella Aallon vihreät haluaisi muun muassa vahvistaa naisten työmarkkina-asemaa ja eläkekertymiä, saada yhä useamman lapsen varhaiskasvatuksen piiriin ja päästä pois "kotiäitiyhteiskunnasta" sekä lisätä lasten mahdollisuutta läsnäoloon molempien vanhempien kanssa.
-ensin sanoo Tuoko että lapset pois kotoa, sitten sanoo "lisätä lasten mahdollisuutta läsnäoloon molempien vanhempien kanssa."
-ota tuostakin nyt selvää.
Perhevapaiden uudistus on aivan keskeinen tasa-arvo- ja työllisyyskysymys, Aalto arvioi.

Myös suurimman oppositiopuolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne puolustaa naisten työllisyyden ja palkkatasa-arvon edistämistä sekä muun muassa lapsen oikeutta molempiin vanhempiin.
Tälle (perhevapaa-)asialle tehdään jotakin, jos SDP on hallituksessa, vakuuttaa Rinne.
Vaatiiko Rinne uudellen naisia lastenteko talkoisiin, aika myrkyllisen kannanoton jo sai omiltaan.

Äänestä

Miksi kepu vihaa naisia?

Äänestä
  • Tosin onko joku nähnyt viisaan politiikon ja jos oli mikä mahtoi olla nimi?
    Ja en ihmettele et velka se vaan kasvaa kun valtakunnan "nerot" jakoi 30 miljoonaa puoluetukea?
    Kokoomusnuorten Schubak lyttäsi lapsilisät Facebookissa:
    "Järjenvastaista, että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä"

    Perjantai 2.11.2012 klo 18.57 (päivitetty 3.11.2012 klo 10.32)

    Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak kiirehti selittelemään kohukommenttiaan.


    Opetusministerikin sähähti Schubakille

    Puoluesihteeri teilaa Schubakin kohukommentit: "Järkyttävää"

    Kokoomusnuoret sanoutuu irti kohukommenteista

    Aiemmin Kimmo Sasin avustajanakin toiminut Saul Schubak lateli perjantaina Facebookissa suorat sanat lapsilisistä.

    - Lapsilisät pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta, kommentoi Schubak perjantaina.

    Äänestä

  • Eikö tuo ole juuri päinvastoin.
    En minäkään vihaa naisia vaan päinvastoin.

    Äänestä

  • kusetuskos kirjoitti:

    Tosin onko joku nähnyt viisaan politiikon ja jos oli mikä mahtoi olla nimi?
    Ja en ihmettele et velka se vaan kasvaa kun valtakunnan "nerot" jakoi 30 miljoonaa puoluetukea?
    Kokoomusnuorten Schubak lyttäsi lapsilisät Facebookissa:
    "Järjenvastaista, että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä"

    Perjantai 2.11.2012 klo 18.57 (päivitetty 3.11.2012 klo 10.32)

    Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak kiirehti selittelemään kohukommenttiaan.


    Opetusministerikin sähähti Schubakille

    Puoluesihteeri teilaa Schubakin kohukommentit: "Järkyttävää"

    Kokoomusnuoret sanoutuu irti kohukommenteista

    Aiemmin Kimmo Sasin avustajanakin toiminut Saul Schubak lateli perjantaina Facebookissa suorat sanat lapsilisistä.

    - Lapsilisät pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta, kommentoi Schubak perjantaina.

    Jo kauan sitten on huomattu, että politiikka tyhmentää ihmisen. Mitä vanhat edellä, sitä nuoret perässä.

    Kokoomusnuoret halusi poistaa lapsilisät ja keskustanuoret halusi 10 000 pakolaisen vuotuisen kiintiön. Kuinkahan poskellaan noidenkin ajatusmaailma ja elämä on jo lapsesta lähtien ollut? Epäilemättä ovat poliitikkoperheiden tai "aatteen ihmisten" kieroon kasvattamia vesoja.

    Äänestä

Minusta nämä kaikkoset ja muut voi laittaa pois koko eduskunnasta.
Suomessa on oikeasti ihmisiä, jota olisivat hyviä.

Äänestä

Aika moni näköjään vaatii leikkauksia perheiden tukeen. Voiko saman reilun 300 euron leikkauksen siirtää myös aktiivimalliin tasa-arvon vuoksi?

Äänestä
  • Miten niin aika moni? sinä useammalla nikillä.

    Äänestä

  • OUTO.HIIHTÄJÄ kirjoitti:

    Miten niin aika moni? sinä useammalla nikillä.

    Kyllä te demarirasut ulisette täällä. Keskusta teki hienon työn perheiden eteen. Sekös mölisijöitä keljuttaa.

    Äänestä

  • S24uomlaineN kirjoitti:

    Kyllä te demarirasut ulisette täällä. Keskusta teki hienon työn perheiden eteen. Sekös mölisijöitä keljuttaa.

    Teki siis mitä? Mikäänhän ei muuttunut, joten olihan se sellainen kepunäytelmä taas. Paljon melua tyhjästä.

    Äänestä

Kyllä se on vain sinun ajatuksesi jotka ovat "sotkussa", edes kopioimalla ei syntynyt mitään älyllistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SeuraavalleHallitukselle kirjoitti:

Sekoitan teidät nyt, älkää katsoko mitä aatteellisenne puolueet sanoo, vaan mitä itse ajattelet asiaan. Täällä moitittu Saarikon mallia, että heille ei käy, mutta he täällä ei näköjään osaa tätä asiaa. He käsittäneet, että Saarikko ajaa kokoomuksen mallia, leikaten, joka on päinvastoin. Yritin etsiä vasemmiston mediasta, siellä ei oikein saa selvää onko edes mielipidettä, kuin kävisi leikkaus kokoomuksen malliin, sitetn julkisuudessa se ei käykkään.

1)" Jos halutaan, että suurempi osa naisista käy töissä eikä ole kotona, pitää leikata kotihoidontuesta ja lisätä päivähoidon resursseja. Näin saadaan aikaan haluttu muutos, ja äidin työllistyminen lisää perheiden tuloja". Kokoomuslainen Vartiainen.

2) Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmän tukevan Saarikon ratkaisua. Kaikkonen totesi Ylelle, että nimenomaan kotihoidontuen leikkaus oli uudistuksessa ongelma.
– Näytti siltä, että tulee huono uudistus. Uudistus, joka vie suurimmalta osalta pienten lasten perheitä toimeentuloa, siis leikkausuudistus, emmekä pidä sellaista hyvänä uudistuksena, hän sanoi.

Sanni Grahn-Laasonen totesi sunnuntaina, ettei uudistus saa kaatua vanhanaikaisiin asenteisiin.

3) Perhevapaauudistus voidaan pelastaa vain turvaamalla kotihoidontuki. Uudistusta ei tehdä kotihoidontukea leikkaamalla ja perheiden itsemääräämisoikeutta sortamalla. Asia on näin yksinkertainen. Kyse on sekä rahasta että ideologiasta, Soini linjaa blogissaan. "Emme tee punavihreätä perhepolitiikkaa
Perhevapaauudistus voidaan pelastaa vain turvaamalla kotihoidontuki.
Tämä hallitus ei tee punavihreätä perhepolitiikkaa."

4) "Saarikko kirjoittaa, että pöydässä ollut malli olisi tarkoittanut kotihoidontukea pidempään hyödyntäville perheille satojen eurojen leikkausta kuukaudessa.
– Otetaan esimerkkiperhe, jolla on 2,5-vuotias lapsi ja hänellä 5-vuotias sisarus. Perheen töissä käyvä puoliso on pienituloinen. He saavat yhteiskunnalta nyt kokonaisuudessaan 584 euroa kuussa. Esitetyn uudistuksen mukaan he saisivat 200 euroa kuussa.
– Kokonaisuudessaan perhevapaauudistuksen vaikutusarviot ilman käyttäytymismuutoksia olisivat merkinneet keskituloisillekin perheille toimeentulon leikkausta. Myös nykyinen osa-aikatyön tuki olisi heikentynyt.
Saarikko toteaa blogitekstinsä loppupuolella, että häntä on viime päivinä syytetty vanhanaikaiseksi ajattelussaan. Hän sanoo jättävänsä arvopohjansa arvioinnin muille."
https://demokraatti.fi/valtiovarainministeri-orpo-painotti-etta-uudistus-ei-saa-maksaa-mitaan-perhevapaauudistuksen-kaatanut-saarikko-avaa-paatoksensa-taustoja/

5) Keskustan eduskuntaryhmä on esittänyt, että uudistus nostettaisiin esiin ensi hallitusneuvotteluissa. Pääministeri Juha Sipilä puolestaan totesi lauantaina, että hallituspuolueiden puheenjohtajat keskustelevat asiasta vielä maanantai-iltana.

6) SItten mitä sanoo Li Andersson, ei tiedä itsekkään miten asian suhtaua, jotain vain pitää saada haukkua, mutta ei osaa sitäkään, moittii, että ei saisi pitää Saarikon mallista kiinni ? moittii itseään väliin, kun pitänyt kiinni ettei saisi leikata, ja nyt saa käsityksen että pitääkin leikata kotihoidontuesta.
Että kokoomuksen malliin ? niin sekavaa ettei kannanottoaan käsitä.
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3848645-farssi-floppi-perhevapaauudistuksen-kaatuminen-tyrmistyttaa

7) vihreillä niin sekavaa ulostulo asiaan, ettei saa selvää, tuntuu olisi heidän mukaansa pitänyt leikata kodinhoitotuesta, mutta samaan hengenvetoon ettei saa leikata.
Muiden rahaa helppo luvata, josta ei haluta itse ottaa vastuuta.
Näyttää että asia siirtyy seuraavalle hallitukselle.

Annika Saarikko tuntee paremmin asian kuin alastomuudestaan ja seksistään kehuva Vartiainen! Päätöksen tekee se ryhmä, joka tuntee asiat kaikkein parhaiten. Ainahan näitä "Väyrysiä" löytyy sekoittamaan pakkaa!!!

Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö - ei päiväkoti tai työpaikka.
Sanotaan, että Neuvostoliitto kaatui suuriin päiväkoteihin, jotka tuhosivat perheet - kun naiset piti saada töihin "tasa-arvon" nimissä. Tällainen ajattelu ei kuitenkaan ole tasa-arvoa lisäävää ajattelua, vaan tasapäistävää hölmöilyä.
Naiset töihin -puolueen Vartiainen ei taida tietää, mitä talouden arvoilla eli rahaa ajatellen tehtävästä tasapäistämisestä seuraa. Naisten työpanoksella ei makseta niitä laskuja, joita aiheutuu perhe-elämän suistuessa raiteiltaan. Työn ja tienaamisen alttarille uhrattuja, syrjäytyneitä eli kalliita lapsia ja nuoria on Suomessa jo riittävästi ilman Vartiaisen kokeiluja.
Vanhempien halutessa perheillä on oltava oikeus kasvattaa lapsiaan kotona.

Yhden lapsen vanhemmat ovat yleensä huonoja arvioimaan kahden tai useamman lapsisen perheen elämää ja tekemään päätöksiä sen suhteen. Ja niistähän tässä olisi myös päätetty. Yhden lapsen perheiden edustajat, kuten Juhana Vartiainen, Sanni Gran-Laasonen ... ovat todennäköisesti suunnitelmallisesti saaneet aikaan yhden lapsen urallensa parhaassa vaiheessa ja heiltä puuttuu ilmeisen selvästi kyky arvoida asiaa laajemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu