Patoutunut viha

Sama juttu oli joskus itsellä. Eli kotona ollessa yksin se viha kytee ja saattaa purskahtaa raivona, jatkua jopa tuntikausia verenpaine tapissa, pään käydessä ylikierroksilla ja saattaa takoa nyrkillä pöytään ja reiteensä. Mutta ihmisten ilmoilla tuntui kuin transsissa olisi vain nöyrästi ja kiltisti kaikkeen, vaikka jotain olisi sovittu pari viikkoa etukäteen ja perutaan viimeisenä päivänä, niin tyynesti vaan "Ai jaa, ei se mitään". Ja kotona taas hampaat narskuu ja pää savuaa.

Zoloft-lääkitys teki siihen muutoksen. En tiedä onko se erinomainen muutos, mutta hyvältä ainakin tuntuu, tavallaan. Nyt ei todellakaan piittaa mitään. Kaikki on aivan sama.

Tai kuvaannoillisemmin sanoen, ei sada, ei paista. Auringonsäteet pilkottavat sadepilvien raoista kuin myrskyn jälkeen, mutta ei muutu paisteeksi. Ruusut kukkivat, mutta nuput on ummessa. Lompakko täynnä rahaa, mutta kauppa ei ole vielä auki. Pikkulinnut lentävät iloisesti, mutta eivät laula. Seisoo, muttei laukea. Jääkaappi on täynnä, mutta ei ole nälkä. Televisiosta tulee tylsää ohjelmaa, mutta se on juuri ja juuri parempi kuin televisio kiinni. Ei tylsää, muttei rattoisaa.

Kuitenkin parempi näin kuin se raivoaminen ja alakulo ja surullisuus.

Asianmukainen terapia olisi paras keino, mutta se on kallista ja pitkäkestoista. Nykyään on toki lyhytterapioitakin ja saa työkaluja käsitellä patoutunutta vihaansa, on myös itsehoitokirjallisuutta. Menneisyyden muisteleminen kirjoittamalla voi auttaa ja saa käydä tunteitaan läpi. Saa kohdata vihan tunteita, kohdistaa niitä kohteisiin, jotka ovat satuttaneet. Saa surra menetettyä lapsuutta, nuoruutta. Aikuinen ihminen voi sitten järkeillä, antaa asianomaisille jopa anteeksi Jumalan voimalla ja pyytää Pyhää Henkeä hoitamaan ja korjaamaan psyyken rikkinäisyyttä. Vihan viskominen katkeruuden kanssa sinne tänne epämääräisesti ei oikeastaan auta, voi lievittää pahaa oloa hetkellisesti, mutta se paha, raskas olo tulee entistä synkempänä ja vie epätoivoon.
Ei tarvitse jäädä menneisyytensä vangiksi vaan kaikesta voi eheytyä ja edessä on sitten uusi hyvä elämä ja tulevaisuus.
Se että ei osaa vihastua ja pitää puoliaan on tullut käyttäytymismalliksi pitkän ajan kuluessa ja on suojamekanismi kokea pahaa oloa, pettymystä, nöyryytystä, vihaa, mutta ei asia niin ole. Uhri ymmärtää oikeutensa ja ihmisarvonsa ja väärinkohtelu tallentuu alitajuntaan ja jää muistiin. Ei se sieltä minnekään lähde. Saattaa tulla uniin ja sairastuttaa jopa fyysisesti. Yksi ottaa mieleensä toinen selkäänsä menneisyyden lastin. Tunnen tällaisen henkilön. Kyllä hän negatiivinenkin osaa olla, mutta on kehitellyt päälleen kaikki mahdolliset psykosomaattiset sairaudet: diabetes, fibromyalgia. psoriasis, astma, ärtyvä suolisto, ...
Kannattaa vain opetella olemaan jämäkkä. Jos sinua pyydetään ylitöihin, tekemään sitä mitä et halua, loukataan niin reagoi oikealla tavalla. Älä lähde juoruamaan ja purkamaan pahaa oloa vaikka läheisiin, ulkopuolisiin, älä jää mököttämään ja hautomaan nuollen näppejäsi. Sinä voit siellä kotona vaikka ottaa puhelimen, soittaa, laittaa loukkaajalle tekstiviestin ja kertoa, että teko haavoitti ja loukkasi sinua pahoin ja haluat selvitellä. Voi myös tehdä tiettäväksi, että et enää jatkossa tee ylitöitä ja ole yleinen heittopussi.
Jos vihaa purkaa taidottomasti, niin siitä ei ole edes itselle hyötyä: katkera, vihainen, itsesäälissä ja negatiivisuutta purkava ihminen ei ole kivaa seuraa. Tarkoitan että jos sitä menneisyyttään käsittelee yleisenä "pahanilmanlintuna". Patoumat jäävät sillä tavoin puolitiehen, ei pääse eteenpäin ja takuulla kuulijat ja ystävät kaikkoavat ja jäät yksin. Ja vihaajia, kiusaajia ja keljuilijoita on taas ympärillä ja saat vain lisää torjuntaa ja halveksintaa, vuori sisimmässä vain kasvaa.
Yleensä sairaankiltti joutuu alistujan osaa parisuhteessaan ja suhteet eivät kestä. Nämä ovat yleensä niitä jotka purkavat pahaa oloaan tahoihin, josta eivät ole hyötyä: kiroavat yhteiskuntaa, päättäjiä, huonoa kohtelua saadessaan palveluja, vaikka toiset eivät samoissa tilanteissa ongelmia koe tai vaivaa turhalla päätään. Myös sterssinsietokyky on minimaallinen - kaikki ympärillä ärsyttää, sää ei ole sopiva, on liikaa vapaa tai juhlat menevät pieleen.
Ajan myötä kun viha ja menneisyyden velka on käsitelty, alkaa elämä ja ympäristö tuntua mukiin menevältä ja puseron alla on ihan mukava olo, ahdistus, väsymys ja masennus väistyy. Alkaa elää!

Taiteen avulla voi purkaa patoumiaan.Itse suosin videotaidetta.

En minäkään tahdo osata tai suostua reakoimaan reaaliajassa, tuottipa tilanne sitten naura- tai itkemisen tarvetta tai mitä vaan niien välistä ja ympäriltä.
Kakskymppissnä tuossa vajaa 15 v sitten nauru kulki aika vaivatta muiden seurassa, mutta nykysin ei tee juuri yhtään mieli seurassa naurella. Teaatterissakin istun aina Pierluigi Collinan näköisenä.
Aika todennäköisesti kaikista patoumista pääsee eroon lähes kerralla, yhtäkkiä, odottamatta, kenties viidessä minuutissa tai vartissa. Minä ainakin monen monta kertaa olen päässyt siitä sillä' tavalla. Eroonpääsy edellyttää fyysistä toimintaa, joka koostuu toki raskaasta kiroilusta, yksinolosta ehottomasti ja tuottaa joko suuria saavutuksia tai tuhoa ja vahinkoja. Vihan keruu vie helvetisti voimaa ja aiheuttaaväsymystä ja tonniseteli-naaman. Raivokohtauksen jälkeen ihmettelee että mistä juuri tuli voimaa kun eihän tässä oo syötykään mitään ja riehumisessahan sitä pitäisi kulua. Se kertoo kuinka paljon itsehillintä sitoo elämänvoimaa

Mulla alkaa patoutumaan kun piti antipsyykoottia alkaa popsimaan. Se blokkaa ne pahimmat raivot, mut silti pinnan alle jää kytemään jotain, jota en saa ulos. Melkein tuntuu sellaiselta möykyltä tossa keskivatsan kohdalla. :D Ennen tuota se viha kyl tuli aikas impulsiivisesti ulos , mut jotenkin koin sen kuitenkin terveemmäksi tavaksi kun hauduttaa niitä sisuksistaaan kun eivät sieltä katoa, ehkä pitkällä aikavälillä voi pienentyä. Hoitavan tahon mielestä ilm. on hyvö, että pahimmat vihanpuuskat on poistunut. Täytyy kattoo miten sit pitkäs juoksussa, nyt tuntuu et tulee vihaa siitä, ettei saa sitä toista vihaa ulos. Mietin jo, et pienennänkö lääkeannosta ees kokeilumielessä ja katsois miten se viha nyt tulis ulos ja kaipaanko sittenkään sitä.

Keskustelu/terapia lienee paras tapa purkaa vihaa. Järkevin keino vihan purkuun mulla on ollut pitkät kävelylenkit luonnon rauhassa.

YRITÄ OLLA VIELÄ 100 KERTAA VIHAISEMPI KUIN MITÄ NYT OLET !!!

Äläkä anna periksi, vaan hammasta purren olet 100 x vihaisempi !

Tule kertoon sitten viikon päästä, miten onnistui ja miltä tuntui.

Eri kaupungeissa on mielenterveysryhmiä, joissa voi kaltaistensa kanssa olla oma itsensä. Minä aion aktivoitua ja alkaa käymään niissä. Kynnys mennä ryhmään lienee matala. Lisäksi olen menossa terapiaan. Jotain on vain tehtävä eikä kelailtava asioita mielessään. Ja minulla on myös patoutunutta vihaa, mitä aion alkaa käsitellä viimein. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa!

Näin ihan tavan tallaajana suosittelen kirjoittamaan raivon paperille,ei väliä mitä kirjoittaa kunhan purkaa pahan olon,lukee sen ja sit hävittää.Juoksulenkit eli väsyttää itsensä ja viha laantuu.Huutaminen,jossain turvallisessa paikassa esim.oma auto tai metsässä.Jonkin ei tärkeän tavaran rikkominen turvallisessa paikassa ns.raivohuone.jossain päin suomea niitäkin on.Tärkein ehkä puhuminen jollekin vihantunteista ettei pyörittele niitä mielessään yksin.

Työnnä oikeistolaisia poliitikkoja vahingossa portaita alas