Pakkanen uhkaa taas ampumahiihdon mc-cupia?

osattiin-ennenkin

Meteorologit ovat pelotelleet maaliskuun alkupuolella Suomeenkin leviävästä poikkeuksellisen pitkästä ja kylmästä sääjaksosta.

Ampumahiihtajillä on onneksi jo vuosikymmenten takaa kokemusta ja koeteltu sabloni miten pakkanen päihitetään.

Kunnan pitäisi nyt ruveta kiireesti hankkimaan (mieluusti kuivia) mtrisiä koivuhalkoja jotta latujen vierelle koko matkalle pinottaisiin metrin korkuinen halkopino polttamista varten.

Polttamisesesta saatavan lämmön alaspäin painamiseen tarvitaan heliskoptereita. Ne on varattava jo nyt armeijalta Utista. Haapaloilla lienee suhteet sinne kuten kaikkialle muuallekin.

Lisäksi tehdään pitkät listat kaikenlaisista liiketoimintaa harrastavista, joille soitetaan ja ruinataan lahjoittamaan rahaa ylimääräisten kulujen korvaamiseksi kuten ennenkin tehtiin.

Kun on hyvin varustauduttu, voidaan antaa pakkasten tulla.

39

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • P.Akkanen

      Ei kun vaan tekemään nuotioita ladun varteen ja armeijan kopterit lämmintä ilmaa kierrättämään, niin olen kuullut jossakin hölmölässä ennenkin tehdyn... Voisi myös jakaa kaikille hiihtäjille tarpeeksi paksut toppatakit, metka olisi katsoa sellaista eskimohiihtoa...

      • mietippä.ite

        Niiiinpä. Mutta millähän mahdilla silloin aikoinaan saatiin ne veronmaksajien rahoittamat, suomen puolustukseen tarkoitetut armeijan helikopterit pörräämään sinne latujen yläpuolelle pakkasilmaa torjumaan? Luulisi että sellaisia koneita käytettäisiin vain maanpuolustuksellisiin tarkoituksiin. Eipä sillä, kyllähän stadionilla nähtiin vuosikymmenten saatossa hyvinkin usein verovaroin rahoitettua maanpuolustukseen tarkoitettua henkilöstöä ja kalustoa hommissa. Oli erilaisiin hommiin käskettynä kapiaisia, varusmiehiä, oli kuorma-autoja, pyöräkuormaajia, moottorikelkkoja, taisi varuskunnan latukonekin ahkeraan ajella ja ties minkälaista varuskunnan autoa ja väkeä siellä pörräsi. Taisivatpa jopa sotapoliisitkin valvoa stadionia yhteen aikaan vaikka se ei heille toimivaltainen sotilaskohde ollutkaan.
        Olisikohan tässä ollut jotakin tekemistä eräillä isä-everstillä ja poika-majurilla?
        Jokatapauksessa jossakin vaiheessa hämärtyi kyllä vahvasti maanpuolustuksen ja ampumahiihdon raja, eikä monet osaa erottaa sitä vieläkään. Sama rajan hämärätila vallitsee myös kontiolahden kunnan suuntaan, eli hyvin on osattu manipuloida mukaan kaikki joilla vähänkin mahtia on. Ja vielä niin hyvin ettei irti pääse vaikka haluaisikin.

      • muistanko.oikein

        Mutta eikös stadiooni aikoinaan rakennettu osittain (tietysti luvatta) armeijan maille?

      • Penkkiurheilijakorpraali

        Kun nyt vain ei kaksi muuta evp-kapiaista muistelisi menneitä ja parempia aikoja......pistäkää nimenne tasapuolisuutta näkyviin....lähdetäänkö arvuuttelemaan?

      • arvuuttele.minkä.kerkeet
        Penkkiurheilijakorpraali kirjoitti:

        Kun nyt vain ei kaksi muuta evp-kapiaista muistelisi menneitä ja parempia aikoja......pistäkää nimenne tasapuolisuutta näkyviin....lähdetäänkö arvuuttelemaan?

        Niin sinustako armeijan väki ja kalusto oli oikeassa ja tarkoituksenmukaisessa hommassa stadionilla? Vastauksestasi voi päätellä moraalisi tason...

      • oikeinmänj
        muistanko.oikein kirjoitti:

        Mutta eikös stadiooni aikoinaan rakennettu osittain (tietysti luvatta) armeijan maille?

        Stadion pirstoi harjoitusalueen ja oli haittana varuskunnan omille toiminnoille. Raiviosta se alkoi, varuskunnan pioneerit räjäyttelivät kiviä ja kantoja stadionin alueelta ja rakensivat jopa ensimmäiset latusillat. Hyvää harjoitusta heille varmasti, mutta...
        Enää ei ole varuskuntaa apuna, eikä riesana. Työapu etsittävä muualta.

      • muistanko.oikein
        muistanko.oikein kirjoitti:

        Mutta eikös stadiooni aikoinaan rakennettu osittain (tietysti luvatta) armeijan maille?

        Ja sitten yritettiin korjata tehty moka (toisen maalle rakentaminen) sillä että silloiselle komentajalle vietiin komentajan nimeä vaille valmis kauppakirja, jossa armeija olisi myynyt tuon läntin. Arvatkaa kuka vei.

        No, eihän kukaan komentaja voi myydä noin vain valtion maata ja nimi jäi saamatta.
        Osoittaa aikamoista röyhkeyttä esittääkin tuollaista.

      • Penkkiurheilijakorpraali
        arvuuttele.minkä.kerkeet kirjoitti:

        Niin sinustako armeijan väki ja kalusto oli oikeassa ja tarkoituksenmukaisessa hommassa stadionilla? Vastauksestasi voi päätellä moraalisi tason...

        Hieno juttu kun olet huolissasi moraalini tasosta, varsinkin kun itse kirjoittelet nimimerkin suojista mollaten henkilöitä nimillä mainiten. Olet 25 - 30 vuotta myöhässä kitinässäsi.

        Ihmettelen miksi et ole aikanaan ollut ponteva, yritteliäs ja hoitanut esittämääsi epäkohtaa tuolloin kun se oli ajankohtainen?. Onko helpompi valittaa jälkikäteen, syyllistää kaikki jotka ovat katsoneetkaan ah-stadionin suuntaan?

        Tällä menolla sinä vielä papatat aiheesta aikanaan Pietarinportilla kun jaetaan meitä parempiin tai huonompiin hommiin. Olen varsin varma siitä, että kun ollaan laitettuna viimeisen kerran laatikkoon valitus ei kovin hyvin kuulu. Liekö tuo sen paremmin kuuluvissa jos on sijoitettuna takan päälle tuhkauurnaan.

      • BiathlonUberAlles

        Ketäs täällä on nimeltä mainittu, ainakaan minun tekstissäni? Mutta mainitsemattakin näyt hyvin tietävän mistä on kysymys.
        Mutta menemättä vielä tuonpuoleisiin olotiloihin, enempää arkkuun kuin uurnaankaan, nyt eläessä kannattaa keskittyä vaan kauniin ulkokuoren takana piileviin totuuksiin, etteivät painuisi unhoon sinne pietarinporteille.
        Moraalisi siis sallii sen että esimerkiksi yhteiskunnan rahoittamia ja tiettyyn tarkoitukseen hankkimia ambulansseja käytetään vaikkapa jonkin yksityisen puljun halon ajoon? Sehän olisi ihan sama asia kuin että puolustusvoimien porukkaa ja kalustoa käytetään....
        No, tämä tuli ainakin selväksi!

      • hys_hys_hiljaa

        Voivoi, kun on arka asia ja herkkä hipiä. Laita pepantteenia niin ei kirvele.

      • Penkkiurheilijakorpraali
        BiathlonUberAlles kirjoitti:

        Ketäs täällä on nimeltä mainittu, ainakaan minun tekstissäni? Mutta mainitsemattakin näyt hyvin tietävän mistä on kysymys.
        Mutta menemättä vielä tuonpuoleisiin olotiloihin, enempää arkkuun kuin uurnaankaan, nyt eläessä kannattaa keskittyä vaan kauniin ulkokuoren takana piileviin totuuksiin, etteivät painuisi unhoon sinne pietarinporteille.
        Moraalisi siis sallii sen että esimerkiksi yhteiskunnan rahoittamia ja tiettyyn tarkoitukseen hankkimia ambulansseja käytetään vaikkapa jonkin yksityisen puljun halon ajoon? Sehän olisi ihan sama asia kuin että puolustusvoimien porukkaa ja kalustoa käytetään....
        No, tämä tuli ainakin selväksi!

        Kuules hyvä moraalinvartija! Tunnut olevan varsin mustavalkoisesti ajatteleva henkilö. Taidat ajatella niin, että jos joku ei ole sinun kanssa samaa mieltä, tai jos kyselee lisäperusteita on silloin sinua vastaan.
        Elämä ei kuitenkaan ole pelkästään mustavalkoista, ainakin harmaat sävyt kuuluvat siihen. Totuit varmaan aikanaan siihen että olit aina oikeassa. Tänäpäivänä sillä ei pitkälle pötkittäsi, toimeentulo olisi tiukassa. Ei auttaisi vaikka kuinka möykkäisi.

        Onneksi näillä keskustelupalstoilla ei yksittäinen henkilö voi päättää siitä kuinka muut kommentoi. Jotkut haluavat lisäperusteluita, se lienee sallittua. Näiltä palstoilta tuttu päätön meuhaaminen, panettelu, puskista huutelu ja kaikkien leimaaminen jonkin seikan perusteella ei ole ollut, ei ole, eikä ole jatkossakaan kovin sivistynyttä menettelyä.

        Onnea ja menestystä vaalimallesi tavalle käsitellä asioita. Toivon mukaan saat ulkokuorien alla piilevät totuudet suuren yleisön tietoisuuteen ennen kuin ollaan jonossa Pietarinportilla.

        Oletko muuten miettinyt sitä, että jos sitten käykin niin että se portinvartija onkin siellä toppatakissa, kuinka me silloin selvitään?

      • B.U.A

        Kuuletko jostakin möykkää? Enemmän täällä tuntuu "möykkäävän" kaltaisesi jotka asettavat pyhän lehmän, ampumahiihdon, kaiken muun edelle ja jos joku asiaa kritisoi tai todellakin vaatii (vuosi toisensa jälkeen niitä saamatta) lisäperusteluita, niin on silloin teitä vastaan. Toisinajattelijoitahan koetatte kyllä hiljentää mm. tuollaisella alkeellisella solvaamis- ja herjaamistyylisellä kirjoittelulla, jopa mielenterveyden kyseenalaistamisella, joka kohdistuu niihin jotka eivät tuollaista verovarojen ryöstöviljelyä hyväksy.

        Mitä moraaliin tulee, niin en kovin moraaliseksi kutsuisi itsekeskeistä joukkiota jotka kuvittelevat että yhteiskunta ja sen verovaroilla kustannetut julkiset toiminnot ovat olemassa vain heitä ja heidän puuhasteluaan varten ja että he voivat hyödyntää niitä omiin tarkoituksiinsa silloin kun sattuu tarvitsemaan. Sitä kutsutaan toisten perseellä mäen laskemiseksi.

        Ei ne lumirekkakaravaanit, helikopterit pörräämässä, kauhakuormaajat, kuorma-autot ja työporukat ketään olisi häirinnyt ja risonut jos ne olisi kustannettu stadionin omilla tuotoilla.
        Mutta se risoi ja risoo yhä, kun niitä näemmä kustannettiin verovaroin, kunnan tuella ja jopa puolustusbudjetin varoilla, jotka eivät todellakaan ole ampumahiihtoon tarkoitettuja rahoja!
        Vai onko noista palveluista muka pyssyhiihtäjien toimesta maksettu käypä korvaus niitä tuottaneille tahoille?

        Aikaahan noista tietty on jo kulunut, 20-30 vuotta kuten kirjoitit, mutta siinäkin valossa ihmetyttää että miksi tämä asia on edelleen joillekin, kuten sinulle, noin tavattoman arka aihe?

        Enpä minä noita taivaanportin toppatakkiasioita ole mietiskellyt, mitä turhaa.
        Olen enemmänkin miettinyt tuota alakerran suuntaa, siellä ei toppatakkeja tarvita kun tarkenee muutenkin...

      • hauska_tutustua
        Penkkiurheilijakorpraali kirjoitti:

        Kun nyt vain ei kaksi muuta evp-kapiaista muistelisi menneitä ja parempia aikoja......pistäkää nimenne tasapuolisuutta näkyviin....lähdetäänkö arvuuttelemaan?

        Ja Sinun nimesi oli...?

    • andakaa.andakaa

      "Lisäksi tehdään pitkät listat kaikenlaisista liiketoimintaa harrastavista, joille soitetaan ja ruinataan lahjoittamaan rahaa ylimääräisten kulujen korvaamiseksi kuten ennenkin tehtiin."

      Ei tarvitse rahaa ruinata, senkun vain käväisevät kunnantalon ampumahiihtopankissa. Siellä on meidän JUURI sitä varten säästämäämme verorahaa vinot pinot.

    • liikuntarehtorix

      urheilu pitää kieltää , pataurpojen hommaa, eliitti haluaa nähdä kun puupää vetää kieli suusta ulkona kuoleman rajoilla, että saa euron kokoisen metallilaatan , on hyviä sitten työelämässä samalla asenteella, liikunta on järkevää , pysyy aivot päässä ja kieli suussa.

    • Elekee_hermostuu

      Olikos se Napakympintie nyt sitten tarkoitettu nimenomaan hitaiden ajoneuvojen käyttöön kun Kajaanintiellä ei saa hitailla ajaa. Olis muutama koneen siirto tiedossa just tuohon maaliskuun 8-10 päivän väliin ei nuo pyöräalustaisetkoneet kule kun 15km/h niin pakko käyttää sivuteitä. Napakympin tiehän on julkinen tie jolla kulkemiseen ei tarvita mitään lupia.

      • vespumppusökö

        Ja saattaahan se vetoautokin sipata keskelle napakympintietä kesken kuletuksen...

      • mrcaterpillar

        Eli puolessa tunnissa siirtyy kyseisen pätkän ja pääsethän välillä vaikka raviin tarvittaessa ellei se ole ikäloppu Lokomo

      • eionistu
        mrcaterpillar kirjoitti:

        Eli puolessa tunnissa siirtyy kyseisen pätkän ja pääsethän välillä vaikka raviin tarvittaessa ellei se ole ikäloppu Lokomo

        Eipä pysty...

      • konstit-on-monet

        Muistaako joku mikä oli vuosi kun Haapala ajatti Vuokatista rekoilla lunta?
        Mahtoi sekin olla kunnalle varsinainen pisnes.

      • Ilmastaon
        konstit-on-monet kirjoitti:

        Muistaako joku mikä oli vuosi kun Haapala ajatti Vuokatista rekoilla lunta?
        Mahtoi sekin olla kunnalle varsinainen pisnes.

        Menehän kysymään mitä makso. Saat vastauksen että väkisin rekat halusi paluukuormia ajaa ja pikkasen kunnalle maksoivat kun saivat painoa päälle.
        Tää ampumahiihto on kunnan päättäjille uskonto ja täsmälleen samalla kiihkolla siihen uskovat ja kaikki muut on syntisiä jotka ei heidän herraansa usko.

    • Toivettapukkaa

      Parasta mitä Kontiolahden veronmaksajille voisi tapahtua on : " Haapalat jää Pjonjangiin loppuelämäkseen"..

      • Toivo.Turha

        Miksipä eivät palaisi kultakaivokselleen...

    • miksi-ei-voisi-kertoa

      Näillä palstoilla joskus joku kirjoitti että Haapala pyörittää talkoilla eli ilmaiseksi tuota ampumahiihdoksi mainittua showta. Näin uskonee moni muukin.

      Voisiko joku KontU:n silmäätekevä tai kunnan edustaja kertoa paljonko Haapalan palkka ja muut edut ovat tulleet kunnalle maksamaan. Matkailuakin on ollut ihan kunnioitettava määrä.

      Sen tiedän että korvaus on ollut melkein kunnanjohtajan palkan suuruusluokkaa etuineen.

      • 8yeids

        Kai se ampumahiihtoliitto sitä palkkaa maksaa ja verotus lienee aika kova kun liksa tulee valtion eläkkeen päälle. En usko että ainakaan kunta palkkaa makselee, muista eduista en sitten tiedä.

    • elänvaimonpalkalla

      Eihän se hölömö ole joka pyytää vaan se joka antaa. Eihän sotaväen apuakaan ole annettu ilman jonkun korkeamman portaan siunausta. Joku kentsuhan siinä kai olisi näppinsä aikoinaan polttanut jos joku olisi älynnyt, tai uskaltanut, silloin alkaa asiasta juttuamaan. Nythän se on jo myöhäistä ja jää vain keskustelun asteelle. Enemmän tuo kunnan suunta mietityttää että mitenhän siinä kaikki oikein on mennyt?

      • ruuti-ukko

        Minulle vakuutti erittäin luotettava taho että kunnassa on aikoinaan tehty päätös Haapalan palkasta ja muista eduista. Ja korvaus ei ole todellakaan pieni. Päätöksestä ei sitten saanut huudella ulospäin.
        Työstä on saatava tietysti palkka. Mitä salattavaa siinä on?

        Tietysti voi kysyä onko jokavuotinen "opintomatkailu" ollut tarpeellista. Tietysti sieltä tuli Karjalaisen mukaan Haapalalle uusia (kalliita) innovaatioita oman pyhätön laajennuksiin ja parannuksiin!
        Mutta ampumahiihdon varjolla kunnan ukotkin pääsevät maailmalle aistimaan hurmosta!

        Tuo kaikenlainen ampumahiihtoon liittyvä salailu, piilottelu, harhaanjohtaminen, jopa kiristys lienee suurin syy koko lajin vastustamiseen.
        Toinen merkittävä tekijä vastustukseen on että lajin harrastajien määrä on olematon miljoonien uhrauksiin suhteutettuna.
        Mitä muuta liikuntaan liittyvää olisikaan saatu samalla panostuksella.

        Rahaa on palanut miljoonittain mutta kunnan ukot päivittelevät ölvinä että mitkä rahat.

      • tunkionpöyhintäääää
        ruuti-ukko kirjoitti:

        Kyllähän tuohon touhuun liittyy paljon salailua, piilottelua, hyvävelisopimuksia, manipulointia, selittämättömiä asioita mm. valtion ja kunnan resurssien käytössä. Ei ihme että monet kuntalaiset pitävät touhua lähes mafiaan rinnastettavana salaseurana.
        Kun olis Karpo niin tutkisi, mutta mites MOT-ohjelma?

    • Boikotoin_kisoja

      Tuossa kuulin, että Kontiorannan varuskunnan lakkautuksen taustalla olisi ollut se, että puollustusvoimien turvallisuusselvityksissä ampumahiihtostadion olisi katsottu vakavaksi riskiksi varuskunnan toiminnalle.
      Ampimahiihtostadionhan on keskellä varuskunnan maita ja sinne piti sitten päästää niin siviilit kuin ulkomaalaiset myös potentiaalisen vihollismaan edustajat.
      Eli onko tuon ampumahiihtopyhätön hinta kuntalaisille ihan jotain muuta myös tästä näkökulmasta kuin mitä on annettu ymmärtää.
      Mutta saahan kunta mielettömät matkailutulot vastikkeeksi muutamasta sadasta työpaikasta.

    • hiihdän.omia.latuja

      Olihan se käsittämätöntä että tuollaiseen paikkaan se stadion aikoinaan rakennettiin, kyllähän siinä ei sotilaskohteen turvallisuutta ajateltu yhtään. Tuskinpa olisi ollut mahdollista tuolla itänaapurissa tuollainen sinisilmäisyys.

      • Historiastatotuus

        Minä kuulin S-marketin hyötyjätepisteen muovimolokin takaa jonkin juttelevan että varuskuntaan oli ollut sijoitettuna muutama mannertenvälinen ohjus. Tästä on kuuleman mukaan varmana merkkinä siellä ruokalan takana edelleen olevat luonnottoman syvät jätemolokkien montut. Ei kai muuten ole ollut mitään järkeä kaivella niin syviä kaivoja. Kaivot ovat olleet valmiiksi kallellaan idän suuntaan. Eräs tuttu insijööri oli sitä mieltä, että kyllä tuollasiin reikiin helposti piilottaa ydinohjuksen, ainakin hän metsätalousinssinä sen pystyisi tekemään,

        Varusmiehiä oli kuuleman mukaan pidetty vain harhautustarkoituksessa, ikäänkuin suojakilpenä.

        Onhan se selvä että kun tuommoisia helvetinkoneita on ollut sijoitettuna alueelle on siitä tieto vuotanut vieraitten valtioiden korviin. Jos en ihan väärässä ole niin kyllä silloin on pitänyt agenttien pyöriä nurkissa, vaklaamassa paikkoja.
        Erästä norjalaista ampumahiihtäjää itse epäilisin tälläiseksi, se meinaan kiipesi silloin -99 kisoissa niin luonnottoman leveällä haara-asennolla mäkiä ylös. Ei jalkojaan muuten sellaiseksi saa, jos ei koko ikäänsä ole painavaa vakoilijan kaukopartioreppua työkseen kantanut.

        Toinen varma merkki oli se, kun se oli jäänyt s-nousussa väliajoissa kauhean paljon ja saapui vihdoin paikalle haalari edestä pullottaen. Ymmärtäähän sen jokainen selväjärkinen että silloin on välillä käyty kiikaroimassa varuskunnan suuntaan ja yritetään avuttomasti piilotella kiikareita vaatetukseen. Ilmoittelin silloin asiasta varuskuntaan mutta naureksivat vain. Ei luulis nyt enää naurattavan kun salaisuudet on näin tulleet päivänvaloon!!!

    • ruuti-ukko

      On tullut näköjään trollit tänne mukaan meidän "keskusteluihimme".
      Sylttytehdas lienee kuitenkin huomattavasti lähempänä kuin se varsinainen oikea...

      Nuo sekoilut ovat yksi osa ampumahiihtäjien yritystä kääntää huomio muualle tosiasioista.

      • Historiastatotuus

        En tyhmänä tiennyt että keskusteluihin saa vain osallistua ne jotka sinä hyvä ruuti-ukko hyväksyt. Jos on todella näin onko se silloin keskustelua? Valitettavasti tulen jatkossakin osallistumaan keskusteluihin, ihan huvikseni. Jos koet sen epäoikeudenmukaisena on se sinun ongelmasi.

        En ole koskaan harrastanut ampumahiihtoa, enkä ole toiminut kyseisen lajin piirissä muutenkaan joten tapasi mukainen yleistävä ampumahiihtäjiin kohdistunut moittiminen meni poskelleen.

        Itselläni joskus sattuu vahinko ja jää " touhutippa" housun etumukselle, oletko varma että ruutisi on edelleen kuivaa?

      • BiathlonUberAlles
        Historiastatotuus kirjoitti:

        Melko herkkänahkainen pyssyhiihtofanaatikko tuntuu olevan tämä kirjoottelija, joka muuten ylempänä kirjoitteli eri nimimerkillä ja nyt koettaa eksyttää ettei muka olisi mitään kytkentöjä ampumahiihtoon, muuten vaan ilmeisesti tuntee lajia ja toimijoita kohtaan sympatiaa... Niin pienet piirit on teillä ettei tarvitse kauan miettiä että tännekin kirjoittelijat osaa tunnistaa, jopa ihmisen luonnekuva erottuu tekstistä helposti.

      • historiastatotuus

        Jatka vaan moraalin vartiontia. Kuvittelet olevan kaikkitietävä jopa siinä määrin, että automaattisesti luokittelet jokaisen mielipiteitäsi kyseenalaistavan tai lisätietoja esitettyihin väitteisiin kaipaavan ampumahiihtokiihkoilijaksi. Kaikki muut ovat mielestäsi väärässä, ovat kiihkoilijoita ja moraaliltaan väärässä. Varmaan kannaltasi olisi parempi kun muut eivät kirjoittelisi joutavia mielipiteitään näille sivuille, kyselemään sinulta joutavia.....mitä niitä kyselemään selvässä asiassa! Tällä menolla tulee käymään niin että ennen pitkää löydät "salaliittoja" jo omasta housustasi.

        Oletko huomannut että kirjoituksissasi keskityt enemmän muiden mielipiteensä esittävien vähättelyyn ja kyseinalaistamiseen kuin omien väittämiesi kunnolliseen perustelemiseen. Miksi näin??? Luokittelisitko silloin itsesi myös herkkänahkaiseksi???

        Olen varmaan luonnekuvaltani poikkeava kun kuvittelin että itse tietäisin olenko ollut lajin kanssa tekemisissä, onneksi luokittelit minut valmiiksi, kerroit minulle mitä olen tehnyt, valistit minua tietämätöntä.

        Paljastit jälleen kerran suurenluokan "salaliittoteorian", tunnen joitakin ah-toiminnassa mukana olevia ja hiihdin kerran aikanaan varusmiehenä kilpaa rynkky selässä.
        Kirjoitustesi perusteella sinäkin tunnet, nähtävästi minua paljon enemmän kun olet niin tietävä, perillä kaikista juonista ja todennäköisesti jos et saanut vapautusta intistä hiihtelit pyssy selässä samoin, joten kehittelemäsi luokitusta noudattaen sinutkin pitäisi luokitella ampumahiihtokiihkoilijaksi.

        Näitten sivujen säännöissä ei liene kieltoa eri nimimerkillä kirjoittamisesta, tämä touhu näkyy olevan tuttua myös sinulle. Samoin näillä sivuila ei ole ymmärtääkseni rajoitettu kirjoitusoikeutta mielipiteen mukaan. Minulla ei riitä aika ja harrastus tutkia kirjoituksia, suon sen sinulle. Jos et jatkossa hyväksy muiden kirjoituksia silloin tämä ei ole oikea paikka sinulle.

        Voit aina perustaa oman keskustelun tietokoneesi kovalevylle johon muut eivät pääse hölmöillä kyseenalaistamisella pilaamaan selviä, hyvinperusteltuja mielipiteitäsi.

      • B.U.A
        historiastatotuus kirjoitti:

        No johan jaksoit kirjoittaa pitkän tarinan itsestäsi, kaikki täsmää itseesi kuin nenä päähän...

        Noin se juuri menee. Jos kirjoittelee vain mukavia ja myötäilee ja kehuu tuota kunnan kuppaajaa, ampumahiihto-touhua, niin on järkevä ja hyvä keskustelija.

        Mutta jos sanoo yhdenkin poikkipuolisen tai arvostelevan sanan niin heti on häirikkö, muiden mollaaja, keskustelun häiritsijä ja mitä kaikkea... Ja heti saa kaltaisesi palstapoliisin kimppuunsa joka yrittää hiljentää toisinajattelijat juurikin kuvaamallasi tavalla. Mutta kuten kirjoitit, kaikki saavat esittää täällä mielipiteensä asioista, myös ampumahiihtosirkuksen vastustajat, sitäkään ei fanaatikot pysty estämään vaikka kuinka haluaisivat.

        Ja mullehan on aivan sama vaikka nukkuisitkin sukset jalassa ja pyssy selässä, minä olen sitä hommaa oman osani nähnyt ja tehnyt, eli eipä enää juuri kiinnosta.

        Et ole muuten vastannut kysymykseen; Mikä tekee ampumahiihdosta ja stadionista sinulle niin aran asian että poistat heti varmistimen kun joku sitä uskaltaa arvostella?

    • Vakaviavirheitä

      Pakko tunnustaa, että mielettömämpää paikkaa stadionin sijoitukselle ei voisi kuvitella.
      Ajatellaampas tilannetta, että "vihreät miehet" olisi halunneet eliminoida Kontiorannan varuskunnan. Mikä olisi estänyt ajamasta vaikka kymmentä kuorma-autollista miehiä ampumahiihtostadionille ja siitä sitten olisi otettu haltuun koko patalijoonan aseet ja ammusvarastot ja eliminoitu sotilaat.
      Ei ihme, että varuskunta lakkautettiin kysehän oli suorastaan kansallisesta turvallisuudesta.
      Miten kunnassa on voitu toimia näin hölmösti. Varuskunta kunnan alueella olisi ollut todella tarpeen tässä nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa jossa työpaikat siirtyvät hyvin nopeassa tahdissa milloin minnekkin. Tässä kunnan omilla päätöksillä varmasti syötiin vakautta, jota varuskunta olisi alueen työpaikoille merkinnyt.
      Ampumahiihton on merkinnyt kunalle pelkkiä kuluja ja resurssien tuhlaamista asiaan josta ei ole kunnassa kenellekkään mitään hyötyä.

    • uhkarauhalle

      ""Mikä olisi estänyt ajamasta vaikka kymmentä kuorma-autollista miehiä ampumahiihtostadionille ja siitä sitten olisi otettu haltuun koko patalijoonan aseet ja ammusvarastot ja eliminoitu sotilaat.
      Ei ihme, että varuskunta lakkautettiin kysehän oli suorastaan kansallisesta turvallisuudesta."""

      Olipa sitten hyvä kun Kontiorannan varuskunta lakkautettiin. Ei uhkaa enää kansallista turvallisuutta. Nyt on eliminoitu sekä sotilaat että aseet ammusvarastoineen. Ja maailman rauha nytkähti selvästi paremmalle tolalle.

    • Luhta_linjat_leikkaa

      Eli kunnan pölvästit vaaransivat koko Suomen turvallisuuden. Onneksi puollustusvoimissa tajuttiin, ettei Kontioranta ole enää sopiva paikka varuskunnalle. Iso isku kunnan taloudelle, mutta suuri askel koko kansakunnan turvallisuudelle oli Kontiorannan varuskunnan lakkautus.
      Sitten vielä toppatakki lähetystö marssi Joensuuhun hakemaan apua kun lakkautus tuli ilmi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      94
      3261
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      304
      1813
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1657
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      92
      1495
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      407
      1471
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      415
      1370
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1300
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1137
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      346
      972
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      275
      955
    Aihe