Suomalaisten suosimat hotellit

Jassu kaikille

Olen tutkija ja suunnitelmissa on tehdä tutkimusta suomalaisesta turismista. Näiltä tiimoilta on tarkoitus käydä myös Rodoksella selvittämässä asiaa tarkemmin ja keräämässä aineistoa (aikataulu vielä auki).

Kertoisitteko, mitkä hotellit ovat erityisen suosittuja suomalaisten keskuudessa. Erityisen mielenkiintoista olisi löytää sellainen hotelli, johon sama porukka kokoontuu vuosi toisensa jälkeen. Mahtaako sellaista löytyä Rodokselta?

Kaikki muukin tieto suomalaisista Rodoksella on erittäin arvokasta.

Kiitos avustanne!
7754
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kerrotko nimesi ja asemasi, missä toimit, kenelle/mihin tarkoitukseen teet tätä ?

Äänestä
  • Toki kerron tarkemmin tutkimuksesta ja itsestäni niille, joiden kanssa asioin itse tutkimuksen merkeissä. Kyseessä on väitöskirjatutkimus. Sen enempää yksityiskohtia en avaa täällä palstalla, sillä se ei näin yleisellä tasolla esitetyssä kysymyksessä ole tarpeen.

    Äänestä

Aika pienissäkin tutkimuksissa yleensä kerrotaan, ketkä ovat vastuuhenkilöt, kuka tutkimuksen takana jne.. Ellet avaa enemmän, voi olla vaikeaa saada materiaalia tutkimukseen, toivottavasti olen väärässä.

Äänestä

Eli aloittaja on lähdössä budjettimatkalle ja koittaa onkia tietoja jotta pääsisi mahdollisimman halvalla ottamatta ja näkemättä itse lainkaan vaivaa....aina näitä löytyy...

Äänestä

Ei kukaan tee väitöskirjaa niin banaalista aiheesta kuin massaturistien suosimat hotellit jollakin Kreikan saarella. Ei se ole mitään tiedettä.

Äänestä

Kuten tuossa edellä mainitsin, tarkoitus on tehdä väitöstutkimus suomalaisesta turismista. Ei siis suomalaisten suosimista hotelleista, kuten tässä edellä uskottiin. Vastaavanlaista tutkimusta on tehty aiemmin ja siitä kerrotaan esimerkiksi oheisellä videolla.

https://www.youtube.com/watch?v=Sr5EVM9NA-M&t=1358s

Jonkinlaisena "tutkimuksena" suomalaisesta turistimista voi pitää myös Loma-elokuvaa, joka lienee monille Rodoksen kävijälle tuttu, vaikka onkin jo 40 vuoden takaa.

Vaikka minulla on suuri määrä tietoa ja yhteyksiä Rodokselle, ajattelin, että saisin tätä kautta lisää taustatietoa. Olisin ollut iloinen, jos olisin onnistunut saamaan tietoa niistä hotelleista, joihin suomalaiset mielellään palaavat. Tämä olisi helpottanut oikean kohderyhmän löytämistä.

Tutkimukseni on siis tieteellinen väitöskirja. Sillä ei tavoitella taloudellista tulosta, vaikka sen pohjalta toki parhaimmillaan voi syntyä tietoa, jota voidaan soveltaa myös kaupalliseen tarkoitukseen.

Näyttää siltä, että tätä kautta en tavoita etsimiäni ihmisiä. Kiitos kommentoineille.

Äänestä

Kokeileppa facebookin Rodos-ryhmistä kysellä. Sieltä saat varmasti vastauksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SuomalaisetRodoksella kirjoitti:

Jassu kaikille

Olen tutkija ja suunnitelmissa on tehdä tutkimusta suomalaisesta turismista. Näiltä tiimoilta on tarkoitus käydä myös Rodoksella selvittämässä asiaa tarkemmin ja keräämässä aineistoa (aikataulu vielä auki).

Kertoisitteko, mitkä hotellit ovat erityisen suosittuja suomalaisten keskuudessa. Erityisen mielenkiintoista olisi löytää sellainen hotelli, johon sama porukka kokoontuu vuosi toisensa jälkeen. Mahtaako sellaista löytyä Rodokselta?

Kaikki muukin tieto suomalaisista Rodoksella on erittäin arvokasta.

Kiitos avustanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu