Käytettyä autoa ei kannata ostaa Vuoksenniskalla, Imatra sijaitsevasta autoliikkeestä. Myynnissä olevia autoja ei ole millään tavalla kuntotarkastettu/ huollettu. Käytettyjen autojen myyjänä toimiva Jarmo Brisk ei ota minkäälaista vastuuta myymiensä autojen kunnosta. Ostin viime syksynä 2017 käytetyn Nissan Primeran ko. liikkeestä. Auto oli toki juuri katsastettu, mutta siihen sitten kaikki hyvä päättyikin. Pari päivää autolla ajeltuani ajattelin, että katson varmuudenvuoksi moottoriöljyt ja hyvä olikin , sillä öljyä oli juuri ja juuri sen verran että mittatikun alareuna kastui. Tietenkään auton ajotietokone ei toiminut, apukuskin puoleinen sähköikkunan nostin ei toiminut, takakontissa oli vararengas tilassa noin 8 litraa vettä ja vararengasta ei saanut irrotettua, kun sen pidike oli jumittunut jengoillensa. Ei auttanut muuta kun pilkkoa muovinen pidike palasiksi että sai renkaan takakontista pois ja sai kauhottua vedet ja kuivattua takakontin pohjan. Öljyä auto syö kuin pesusieni noin 1L/ 350km kohden. Nyt talvella on alkanut jonkin verran savuttamaan ja parkissa vähänkin aikaa tyhjäkäynnillä puskee pakoputkesta nokea, joka värjää lumen.
Ostohetkestä parin päivän päästä kävin autoliikkeessä ja ko. myyjältä tiedustelin, että eihän esim. apukuskin puoleinen sähköikkunan nostin toimi laisinkaan eikä siitä mitään mainintaakan ostohetkellä ollut. Vastaus kuului: "että tuon hintaluokan autoissa luonnollisesti vikoja onkin, eikä hyö ala vikaa korjaamaan". Herääkin kysymys, että mikäköhän on sitten sellainen hintaluokka, että edes jonkinlaista kuntotakuuta autolle saa. Ostamani auto maksoi "liian vähän" eli 2500€.
Harmittaa vaan kun tyhmyyttäni ja aika löyhällä tarkastamisella ostin auton. Oletin tietysti, että autoliike olisi kuntotarkastanut auton ja vaivautunut edes takakontin avaamaan ja poistamaan sinne kertyneen veden sekä tarkastamaan moottoriöljyt ennen myyntiin laittoa.
Niskan Auto Oy
1Pertti
1
386
Vastaukset
- takkuuseen
Ei pidä mennä ostelee rimpuloita, kuin sikaa säkissä! Moottori taitaa olla romu rautaa, romiksesta uusi tilalle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 952133
- 1291388
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231350Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau291298- 681223
Introverttinä osastolla
Yhdellä lääkäritapaamisella hoitaja valitti lääkärille etten tee mitään muuta kuin makaan ja ulkoilen. Kävin kuitenkin s3371028- 89965
Seksikkäin asu mikä päällä olet nähnyt kaivattusi ?
Seksikkäin asu mikä yllä olet nähnyt kaivattusi ?55896- 122787
- 82776