Porvarit Kommunismin esi-isänä Suomessa

Mikä johti asiasta toiseen ja synnytti meille puolueen nimeltä Kommunismi?
Voidaan ajatella että jos nämä teloituksia pakoon lähteneet entiset kansanedustajat eivät olisi joutuneet lähtemään pakoon porvarien tekemiä teloituksia Venäjälle, niin kommunisti puoluetta olisi tänne tuskin tullut.

Venäjällä oli oltava kommunisti jos sieltä käsin piti yhteyttä Suomeen ja suomalaisiin, sillä suomalaiset olivat suurennuslasin alla siellä ja heidän toimiaan seurattiin tarkkaan, heitä pidettiin uhkana joita myöhemmin Stalinin vainoissa tuomittiin kuolemaan.

Oli heillä monilla kova kohtalo kun ensin yrittivät auttaa täällä köyhempiä ja joutuivat lähtemään kuolemaa pakoon kotimaataan , ja sitten joutuivat Venäjällä olemaan kommunisteja ja silti tapettiin siellä. Kaikki epäilivät kaikkia ja suomalaiset kaipasivat synnyinmaahansa ja kun SDP oli kirosana silloin vallassa oleville Venäläisille, niin oli kuuluttava kommunistiseen puolueeseen jos halusi jotenkin vaikuttaa ja toivoi sitä kautta saada mahdollisuutta kenties joskus palata Suomeen.

Olenko hakoteillä?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kommunisti on kyllä aattena toisaalta hyvä, mutta kun se ei ole oikein maailmalla toiminut ja se on johtanut diktatuuriin syntyyn. Se eroaa monintavoin SDP puolueesta jossa on paljon enemmän avaruutta, vapauksia, ja eroa talous - ja kansalaispolitiikassa. SDP kannattaa yksityistä omistajuutta, ymmärtää yrittäjiä ja maanviljeliöitä, palkansaajia ja että kaikki ovat riippuvaisia toisistaan ja maailman muista maista.. Uutta sen ohella se haluaa pitää rinnan myös valtiolla omaisuutta, turvana ja tulona konfliktien varalla, sekä pitämällä joitakin naruja käsissään jotta kaikilla oli mahdollisuus terveyspalveluihin ja koulutukseen varallisuudesta katsomatta sekä tukiverkkona ja työpaikkoina. Sekä myös huolehtia luonnosta, talouden ohella ja siitä että kaikki pidetään kelkassa mukana.

Kyllä suomalaiset kommunistit ajoivat aikoinaan meille kaksi hyvää asiaa, eli äitiyspakkauksen, ja lapsilisän, sekä jotain muuutakin. Ja ei he kyllä meitä olisi halunneet liittää osaksi Venäjää. Mutta ottivat sieltä jotain hyvääkin.

Äänestä
  • Sorry, tämä uusi tabletti kääntää ja vääntää sanoja oudosti, kai se on tehty jossain indokiinassa, joten pahoittelen epäselvää tekstiä ja outoja sanayhdistelmiä. Huomasin vasta virheet lähetettyäni kirjoitukseni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksteoria kirjoitti:

Mikä johti asiasta toiseen ja synnytti meille puolueen nimeltä Kommunismi?
Voidaan ajatella että jos nämä teloituksia pakoon lähteneet entiset kansanedustajat eivät olisi joutuneet lähtemään pakoon porvarien tekemiä teloituksia Venäjälle, niin kommunisti puoluetta olisi tänne tuskin tullut.

Venäjällä oli oltava kommunisti jos sieltä käsin piti yhteyttä Suomeen ja suomalaisiin, sillä suomalaiset olivat suurennuslasin alla siellä ja heidän toimiaan seurattiin tarkkaan, heitä pidettiin uhkana joita myöhemmin Stalinin vainoissa tuomittiin kuolemaan.

Oli heillä monilla kova kohtalo kun ensin yrittivät auttaa täällä köyhempiä ja joutuivat lähtemään kuolemaa pakoon kotimaataan , ja sitten joutuivat Venäjällä olemaan kommunisteja ja silti tapettiin siellä. Kaikki epäilivät kaikkia ja suomalaiset kaipasivat synnyinmaahansa ja kun SDP oli kirosana silloin vallassa oleville Venäläisille, niin oli kuuluttava kommunistiseen puolueeseen jos halusi jotenkin vaikuttaa ja toivoi sitä kautta saada mahdollisuutta kenties joskus palata Suomeen.

Olenko hakoteillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu