Sipilän hallitus kohtelee työttömiä kantasuomalaisia kuten Saksalaiset omia vähemmistöjään toisen maailmansodan aikana. Työttömään halutaan lyödä leima , millä valtaväestö pystyy tunnistamaan työttömän , ja lyömään lyötyä lisää.
Verovaroilla tuettu valtamedia syöttää tarinaa laiskoista työttömistä jotka eivät halua työskennellä elantonsa eteen. Tätä valeuutisointia hallituspuolueiden ministerit ja kansanedustajat säestävät rasistisilla lausunnoilla kantasuomalaisten laiskuudesta ja syyttävät työttömiä tyhmiksi ja osaamattomiksi.
Verovaroilla tuettu valtamedia syöttää tarinaa laiskoista työttömistä jotka eivät halua työskennellä elantonsa eteen. Tätä valeuutisointia hallituspuolueiden ministerit ja kansanedustajat säestävät rasistisilla lausunnoilla kantasuomalaisten laiskuudesta ja syyttävät työttömiä tyhmiksi ja osaamattomiksi.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Työttömien kohtelu suomessa , varsinkin kantasuomalaisten , on todella nöyryyttävää tänä päivänä. Jopa suomen nuoriso on saatu hyökkäämään työttömiä vastaan , saattaahan se olla että tätä on haettukin muutamien puolueiden tavoitteissa.
En voi uskoa tuota, että nuoriso hyökkää työttömiä vastaan. Jos niin, he ovat tyhmiä.
Suomessa on 70.000 nuorta ilman työtä. Miksi he hyökkäisivät itseään vastaan.
Ei ole insinöörillä logiikkaa.!
Tarkoititko, että ei tässä enää paljon muuta puutu kuin työttömien (keskitys)leirit?
Velvoitetaan työtön kantamaan tähteä rinnassa , kyllä se Sipilän ja kumppaneiden mielestä riittää , leirit ovat jo lähiöissä.
Työttömiä tarvitaan markkinataloudessa , mutta siitä ei saa syntyä kustannuksia yrittäjille.
Illan tv1 ajankohtaisessa Lindström sai aikaiseksi vastauksen miksi eduskunta hyväksy. Laatu naisten miehenä katsoessa nuorempaa naispolvea totesin mielessäni mitähän vielä kokevat. Eihän sitä tiedä minkä alkua tämä on kun eteenpäin mennään uudistaen yhteiskunnassa pienen ihmisen olemisen oikeuden osaa kuin helluntaiherätejuhlien hurmiossa.
Ainoa asia minkä täysin katson eduksi on se ettei tänne kukaan pakolainen turvapaikkaa hakeva thaimaalaiset venäläiset vaimot ym vapaa ehtoisesti tule kun joutuu välittömästi töihin mut taitaa olla kuvittelua. saavat kaiketi eri kohtelun.
Venäläiset Thaimaalaiset vaimot melkein järjestään tulevat eroavat ja jäävät työttömiksi tänne. Jossain työpaikoilla onkin toinen naapurikieli hyvin yleinen. Samaa järjestelmällistä työttömyyttä pakolaisissa, homo tai uskonnollisista syistä pakoilevista en tiedä mut nää lankkinaamat. Eun vuoksi emme voi asettaa reunaehtoja pakolaisten oikeuksille.
Thaimaalainen vaimoni jäi eläkkeelle 34 työvuoden jälkeen tehtaalta.- On se vaa mukavaa kun kävi säkä naimakaupassa, ei tullut sellaista ilolintua hommattua :-*
Idiootit vallalla Veteraanien pelastamassa ns. Eu vetoisessa nuoleskentelu suomessa. Mistäpä työtä löytyy yli 50v. Ikärasismikin vallalla josta ei kukaan "päättäjä" ei enää välitä. Tuurhakkeet vaan jatkaa kansalais jakoa. Hyi hel....
Muistekaa seuraavissa vaaleissa ketä äänestätte ! Mutta tietty asia ihmisten muisti on olematon joten Sipilä stä tulee taas pääministeri .Tyhmiä kuin olete koko porukka omaksi puollusteksi en ole äänettänyt Suomessa kymmeniin vuosiin.
Onkohan piipilä katsonut SALASSA TELEVISIOTA ;OTTANUT SELVILLE MITEN KÖYHÄT AMMUTAAN vanhoillislestadiolaisten oppien mukaan??Ukko rakastaa matuja, onhan niiden kanssa mukava se........... Olet joku sekasiitiö piipilä, inhottaa tekouskovainen siipilän vanhempien vahinko????
PS: mikä dikraattori täällä häärii,onko supo vai siipilä vai linden suvi Lähetän kaikki kirjoitukset ja uhkailut eteenpäin ??????? Tulostettu
Hallitus tekee paljon työtä valheidensa puolustamiseksi.
Väite aktiivimallin eduista työttömälle on yhtä suuri vale kuin yritystukien tarpeellisuus , noin seitsemän miljardia kun mukaan lasketaan maataloustuet.
Yritystukia tarvitaan ainoastaan osingon kasvattamiseen.
kuka maksaa yritystuet , ei ainakaan yrittäjä.
Niin analysoidaan Amerikassakin:
https://www.naturalnews.com/2018-04-27-universal-basic-income-just-a-fancy-name-for-welfare-for-all.html
Yritystuet aktiivimallin piiriin .Kätänössä elää yritystuilla ja yrittää ja voitot kotiutetaan valtiolle yhteiseksi hyväksi.
Työttömyyden hoitamiseksi olisi olemassa lukuisia keinoja, jos haluttaisiin; alkaen työajan lyhentämisesta ja ylityökielloista sekä palkkojen korotuksista ei toivotuissa töissä.
Kysymys on vain istuvan hallituksen "arvomaailmasta", ei keinojen moninaisuudesta.
Koulukiusaajahallitus voimansa tunnossa haluaa ainoastaan nöyryyttää työttömiä , ei suinkaan auttaa heitä.
Orpon ja muiden ministerien syvä katkeruus työntekijöitä ja työttömiä kohtaan kumpuaa ajasta ennen KIKY , jolloin hallitus halusi kaataa työehtosopimukset ja sanella ehdot työntekijöille.
On se melkoista kun harkitaan velvoitteita, kuten haettava tietty määrä työpaikkoja. Ikäänkuin vapaita soveltuvia ,haettavia typaikkoja olisi yllin kyllin.
Lopputulema on se ,että haetaan vaikka papin virkaa ,peruspäivähoitajana. Toiseksi tuo hakeminen edellyttää hakemusten lähettämistä ja tuohon on luotava edellytykset. Näistä ei ole juurikaan puhuttu vai oletetaanko ,että kaikilla on tuo PC . Ei meinaan ole.
Tällöin on turvattava että sellainen on ainakin kaikkien käytössä ja jos työpaikat vaikka löytyisivät muutoin ,paikallislehitien kautta ,tulisi turvata ,että hakemus on lähetettävissä ilman tuota pc:tä jota kaililla ei ole. Tuo vaatisi ilmais kuorien jakoa ,joissa on postimaksu maksettuna,sillä työttömien ei voi olettaa automaattisesti maksavan näitä lähetyksiä . Se onm vain niin ,että kun vaaditaan on myös lainsäädännölisesti katsottava ,että heikoimmassa asemassa olevakin kykenee toteuttamaan lainsäädännölliset vaatimukset.
AY johtajat teki surkean sopimuksen jäsenilleen , mutta erinomaisen itselle , kuten Palola ja kumppanit tietävät.
Kiitokseksi työntekijät saivat työttömyysturvan leikkaukset , yritykset lisää erilaisia tukia.
Kohta leikkuri kolahtaa.
TE keskukset eivät pysty tarjoamaan aktivointitoimia , eikä Barona töitä.
Voisiko Vartiainen kertoa missä on vapaita työpaikkoja , siis töitä.
Ihan selvästi jäljitellään natsiajan Saksan mallia. Arbeit maht frei, eikös niin todettu jo silloin.
Enää puuttuu eutanasia ohjelma ja tuhoamisleirit. Varmasti on jo olemassa salainen projektikaavio miten kestävyysvajeista päästään eroon. 40-luvun Saksassa vanhuksia otettiin kiinni ja pudotettiin kuiluun missä poltettiin ja vammaiset lähetettiin leireille. Suomessa toistaiseksi "kestävyysvajeiden" tukia ja apuja karsitaan, kilpailutetaan ja ihmisiä kyykytetään. Sairauden hoito ja ehkäisy syötetään ohjelmaan missä algoritmi laskee yhteikunnan hyödyn / kustannukset kyseisestä toimenpiteestä.
Enää puuttuu se "lopullinen ratkaisu"
Kattos se on siltaa et jonku se on oltava syylline toho vaikesee työttömyytee. Eihän se päättäjät voi ottaa tota kontolleen ,se kertois heti heitin kyvyttömyydestä.
Kun kaadetaan synti syyntakeettömasti heikomman niskaan, jok jo laahustaa tuon työttömyyden taakan alla ei siitä ole vastaan panijaks ja kun se ikäänkuin kokolail sen omaa syytä on työtön saadaan vastuuvapautus tilanteesta ja lupa toimille oli ne siten miten kohtuuttomia tahansa. Homman nimi on uhrien uhriuttaminen .Toimi hyvin juutalaisvainoissakin.
Van mistäpä sitä ihminen töitä loihitii jos työttömyys on glopaaliongelma ja automatisointi vieny jobit. Kotoo ihmise hoitava monet virkailijan hommat pc:llä ite ja monet homma on automatisointi vieny. Minkäs teet. Valinnan varaa on mistä uäijä ottaa jos on mitä teettää.Vika on tekijä hakijas jos ei löydä tahi sit ei ol palkamaksu haluja.Siltaa se on.
Tähän asti ollaan jostain syystä vaiettu siitä tosiasiasta, että työttömyyden rahoittaa töissäkävijät. Työttömällä ja töissäkäyvällä on eturistiriita. Töissäkäyviä on vaiennettu erilaisilla heikkolahjaisella haukkumisella aina, kun asia on tuotu esille.
Töissäkäyvät maksavat kaikki tuet ja sen lisäksi kaikki eläkkeet. Tasapuolisuuden nimissä on aika ymmärtää myös töissäkäyvia ja maksajia. Maksajia on liian vähän ja taakka liian iso. Työttömistä täytyy saada apuja tai sitten tuet pienenevät.
Nyt onkin menossa mielenkiintoinen pokanpeluu työttömien kesken. Kenellä pettä pokka ja lähtee opiskelemaan uuden alan tai muuttaa työn perässä. Viimeiselle työttömälle kun on luvassa kultaiset ajat kouluttamattoman peräkammarissa muiden maksaessa tuet.
Maataloustukea maksetaan verovaroista ilman työvelvoitetta monta miljardia vuodessa.
Maataloustuella voi opiskella ulkomailla ja matkakulut voi vähentää verotuksessa , työttömällä ei ole tähän mahdollisuutta.
Laskun maksaa muut kuin maataloustuen nostaja.
Ajattele mitä se maksaisi valtiolle jos kaikilla työttömillä olisi samat edut kuin maataloustuen nostajilla.
Työtön voi sitten ryhtyä maanviljelijäksi kun se on niin helppoa :D
Pankki varmasti antaa lainaa kun kertoo aikovansa ostaa kultakaivoksen, jonka tuotto on varmaa tekemättä mitään. Meillä kaikilla on samat mahdollisuudet, kannataa käyttää ne eikä valittaa.
Suomessa on vain rajattu määrä tukikelpoista peltoa , maataloustuen nosto on monopolisoitu tällä järjestelmällä pienelle piirille kuten muutkin yritystuet.