Tuolla alempana joku kirjoitteli nimimerkillä FinAlta.
Ajattelinpa nyr sitten opiksi ja viihteeksikin linkittää nämä Pöyryn huijarisivut tänne.
Historialla kun on tapana toistaa itseään, niin kannattanee nuoremman sukupolven hieman vilkaista historian hämärään. Kaukaiselle -90 luvulle.
http://www.sci.fi/~jpoyry/huijarit/
Ja hauskoja juttujahan nuo on.
FinAlta taisi olla oman aikansa sevenacnwgi mitä näitä lienee.
Ajattelinpa nyr sitten opiksi ja viihteeksikin linkittää nämä Pöyryn huijarisivut tänne.
Historialla kun on tapana toistaa itseään, niin kannattanee nuoremman sukupolven hieman vilkaista historian hämärään. Kaukaiselle -90 luvulle.
http://www.sci.fi/~jpoyry/huijarit/
Ja hauskoja juttujahan nuo on.
FinAlta taisi olla oman aikansa sevenacnwgi mitä näitä lienee.
Vastaukset 8
Vanhimmat
siinä on käytetty erilaisia manipulointitekniikoita (aivopesua).
Näkökulma-ansa, eli tarkastellaan asiaa vain yhdestä näkökulmasta, eli pohjataan vain yksipuoliseen näkökulmaan perustuvaan ajatteluvirheeseen ja vältetään objektiivista tarkastelua. On itsensä pettämistä tarkastella vain "mitalin kääntöpuolta", koska se vastaa paremmin omia toiveita.
Kirjoituksesa käytetään myös ns. periaateansaa, jossa jätetään huomiotta faktat siksi, että ne ovat omien periaatteiden vastaisia. Tosiasiat jätetään vaille huomiota tai kielletään kokonaan, koska ne on vastoin sellaisia periaatteita ja vakaumuksia joista itse halutaan pitää kiinni, Tätä kutsutaan myös tosiasioiden kieltämisen virhepäätelmäksi.
Eniten kirjoituksessa kuitenkin käytetään epäolennaisuustaktiikkaa, jossa omaa näkökantaa ei perustella mitenkään tai käytetään epäaitoja perusteluita. Tätä manipulointitaktiikkaa kutsutaan myös harhaanjohtamismanööveriksi.
Herääkin kysymys, jotta onko Huijari kirjoittanut Huijari-sivut!? ;)
Enpä osaa sanoa, mutta kyllä tuo Pöyry aikoinaan ihan tosissaan ristiretkensä kanssa oli.
Eikös vastaavia sivustoja ole tehty näistä, heh, 'biznizsevenisteistäkin'. Onhan tuo verkostohörhötys sellaista puuhaa, että ainkin minulle se antaa joskus viihdettä ihan kummasti.
Aikoinaan kävin itsekin, olisiko ollut joku golden, värväystilaisuudessa. No, täytyy sanoa, että hauskaahan heitin höpinöitä oli kuunnella mutta enpä viitsinyt opintojani keskeyttää. :)
Tässä muuten maailman parashyperkovaihquubizniz:
http://www.sci.fi/~jpoyry/huijarit/af3.html
Ellet jo sattunut lukemaan. Voisithan alkaa myymään mikroja VM-periaatteella. Tuotteellahan ei ole kauheasti väliä.
No katsos vainen. Täältäkin poistuu viestejä, että hutina kuuluu.
Kehenkähän tuo minun ja Horstin jutustelu kirpaisi. :D
ehkäpä joku ei tykännyt laittamistani linkeistä!? Vaikka itse olen verkostomarkkinoija, on silti hyvä pystyä käsittelemään myös omaa alaa vastustavia juttuja. En tiedä kerkesitkö Kurre linkkini lukemaan...!? ;)
Kyllä oli ennestään tuttuja. Tiedä sitten moisten linkkien funktiota.
Itse jos tulisin kusetetuksi, niin pitäisin kyllä pääni kiinni.
VM:ssä pätee varmasti sama sääntö kuin muussakin liiketoiminnssa, että ei se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa.
Jos joku uskoo hurahtaa VM:ään, niin aivan vapaasti. Ei ole minulta pois.
Itse teen sivubisneksillä ihan hyvää tienestiä päivätyön tulojen päälle. Tosin molemmat vähän saman alan hommia. Saa nyt nähdä josko kokopäivä yrittäjäksi.
Poyryn jutut vaan olivat minusta hauskoja.
Np, kappas, Kurre se siellä taas nettikettiä opettaa ja pahoja verkostoihmisiä välttämään kehottelee.
Pöyryn sivuilla on heti kättelyssä yksi hyvä otsikko ja se on "Miksi tein nämä sivut?"
Vastaus vain ontui. Annan uuden vastauksen:
Siksi kun olet saamaton ja ainoa kyky jonka omaat, on naputella tietokonettasi.
Olet tyypillinen 8-4 puotipuksu, jonka mielikuvitus ei riitä edes eläkepäiviensä näkemiseen.
Harrastuksinasi on autot ja mopot. Muijakin on tullut hankiitua, muttta se kulke lippalakki päässä, kun luulee olevansa hieno ja siten miesten mieleen.
kakarat käy apukoulua koska isän kaikki aika menee auotn pakoputken rassaamiseen ja koska kaikki alle viisilitraiset on starttimoottoreita, siihen huoraamiseen uppoaa perheen koko työttömyyskorvaus.
Tai se pirun pieni palkka siitä ahkerasta puurtamisesta, jota kaikkien muidenkin tulisi mielestäsi tehdä.
Mieluiten lippalakki päässä ja vuokrakerrostalossa asuen.
tais mennä herne nenään ja arvostelukyky pettää kun noin räjähdit. Soon ihan normaalia, ettet saanut viime yönäkään. Et tuu muuten saamaankaan.
Kiitoksia tästä ansiokkaasta analyysistä.
Lukaiseppa nyt kuitenkin vaikka tämä ensin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000006789494
Onnea vain sinullekin valitsemallesi uralle.