Saneeraataan eduskuntaa puolet nyt ensin alkuun pois.
Palkkaa voisi maksaa kellokortin mukaan eli 5% prosenttia nykyisestä rahastuksesta !
Palkkaa voisi maksaa kellokortin mukaan eli 5% prosenttia nykyisestä rahastuksesta !
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo ja kahvitauot pois kun eivät tee tarpeeksi tunteja edes sen eteen että kuuluisi saada edes yhtä.
olen samaa mieltä puolet pois koska kaikki tärkeät päätökset tehdään Brysselissä.
Tanskassa on n. 200 000 asukasta enemman kuin Suomessa, eli hyvin samankokoinen ja samankaltainen yhteiskunta. Tanska parjaa kuitenkin hyvin (paremmin) vain 179 kansanedustajalla. Tyottomyys on alle puolet siita mita Suomessa.
Minusta saneerauksen voisi aloittaa niin, että kulukorvaukset yms.edut poistettaisiin koska kyseessähän on luottamustoimi ja sen haltia ajaa muiden asiaa ei omiaan.Normaalipalkka mikä se milloinkin on, riittää.Eikä näiden ylimääräisten etujen poistojen pidä nostaa palkkoja.Luottamnustoimen ideahan on se ettei sinne rahasta mennä vaan halusta auttaa niitä ihmisiä joita kokee voivansa auttaa.Sanotaan ettei saada osaava porukkaa,saadaan justiinsa sellanen porukka joka haluaa ja viitsii hoitaa asioita.Tämä nykymalli vieraannuttaa kansanedustajat muusta yhteiskunnasta.
Jos keskustellaan hallinnon ja eduskunnan saneerauksesta niin olenko oikeassa,että on asioita jotka ovat tabuja. Esim. 1 puolue aina hallituksessa.