Vattulan ja Vatjusjärven koulut näyttää

piankin lakkautettavan.
Riuttasen naamasta sen näki, ken osasi lukea.
Mitään armoa ei sivukyläsille ole tulossa.
291676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Tässäpä Hannulle.
Älä ole nuoleskelia, vaan ajattele omilla aivoillas.
Sinut on valittu käyttämään järkeäs, ei laahustamaan muitten perässä.
Järkeä sinulla on, mutta on toinen asia, että uskallatko käyttää sitä ?
Pidä hyvää huolta sivukylistä, kun itsekkin asut siellä, sillä sivukylät ovat koko pitäjän suola, vaikka pienmaatalous on loppunut sivukyliltä, niin älkää sen takia tuhotko kyliä, lopettamalla koulut ja palvelut.
Lapset , myös omat lapsesi ovat paljon onnellisempia saadessaan käydä kouluaan omalla kylällä.
Ei keskustan isompi koulu ole mikään taivas, jonne täytyisi kynsin, hampain päästä, päin vastoin.
Ei säästöjä tule siinä, että lakkautetaan kyläkoulut ja kaikki survotaan keskuskoululle, lapset voivat paljon paremmin, kun saavat opiskella pienemmissä yhteisöissä, silloin opetuskin on yksilöllisempää ja pystyy huomioimaan kaikki oppilaat, kuin suurissa meluavissa luokissa.

Näitä perusteluja riittäs vaikka kuinka paljon kertoa, tiedätte kyllä itsekkin sen, että mikä johtaa mihinkin !

Sinutkin kun on valittu päättämään, niin uskalla käyttää omaa maalaisjärkeäsi, älä lähde nuoleskelemaan ketään, äläkä mitään, ajattele omilla aivoillas, sieltä kyllä kumpuaa oikeaa asiaa, jos vain uskallat käyttää sitä !

Äänestä

Omilla aivoilla? Siis aivoilla?

Äänestä

Sivukyläset, olkaa rohkeita , puolustakaa sivukylien kouluja, samalla puolustatte sivukylien lapsia.

Kaupungille tulee suuria säästöjä, kun katsotaan tarkasti jokainen euro, mihin se käytetään, jokainen kuitti, mihin on kaupungin rahaa käytetty, tarkastetaan hallituksen ja valtuuston kokouksessa, vain silloin pystyy tietämäään rahan todellisen käytön.

On todella paljon rahan käyttöä, jonka reissaajat voivat maksaa itse, ei tarvitse kulkea Kaupungin laskuun, niinkuin tekevät, jokainen joka kulkee maksaa itse !

Kaupungin luottokortti pois henkilökäytöstä !

Äänestä

oho , ompa kovia luottokorttilaskuja , jos niillä saadaan miljoonasäästöt vuosittain .

Äänestä

Näkyykö muutakin kuin vuosirenkaita?


Naamassa.

Äänestä

vai on kyläkouluissa parempi kuin keskustan suurissa meluavissa luokissa? vois ne meluavat kuskata kylille niin ois oppimisrauha välillä keskustassaki.

Äänestä

eli eikö pitäis puolustaa kaikkia koululaisia eikä vain yhden kylän ja muutamaa omaa lastaan?

Äänestä
  • Huomaatko, että tässähän on kysymys sivukylien kouluista, ja sivukylien koulujen lakkauttamisesta, lueppas tarkemmin tuo kirjoitus, johon viittasit.
    Sivukylien kouluja kun puolustetaan, samalla puolustetaan niitä lapsia, jotka opiskelevat niissä kouluissa, on tärkeää, että sivukylillä omat koulut pysyisivät !

    Ei ole kysymys yhdestä kylästä, ja yhdestä perheestä, vaan kaikista vielä jäljellä olevista sivukylien kouluista, siis edelleenkin monikossa !

    Äänestä

  • pieniparempi kirjoitti:

    Huomaatko, että tässähän on kysymys sivukylien kouluista, ja sivukylien koulujen lakkauttamisesta, lueppas tarkemmin tuo kirjoitus, johon viittasit.
    Sivukylien kouluja kun puolustetaan, samalla puolustetaan niitä lapsia, jotka opiskelevat niissä kouluissa, on tärkeää, että sivukylillä omat koulut pysyisivät !

    Ei ole kysymys yhdestä kylästä, ja yhdestä perheestä, vaan kaikista vielä jäljellä olevista sivukylien kouluista, siis edelleenkin monikossa !

    Olipa osuvasti lausuttu. ioKyläkouluilla on vielä suurempi merkitys kuin pelkkä rahallinen merkitys. Kyläkoulujen oppilaiden kustannus oppilasta kohden on alhaisempi kuin keskustan koulujen. Levottomuus ja kiusaaminen lisääntyvät suurissa kouluissa. Kylien elinvoimaisuus ja kunnan houkuttelevuus ovat myös yksi tekijä ja niitä parantavat mahdollisuudet saada lapsensa rauhallisempiin kyläkouluihin.

    Äänestä

Ja nyt puheta pitämään Vattukylän koululle.

Äänestä

Oletteko tosissaan sitä mieltä, että kirkonkylän koulut on huonoja paikkoja lapselle. Sen kuvan tästä saa. Itse olen ja lapsenikin ovat käyneet kirkonkylän koulun. Hyvin meni ja fiksuja lapsia kasvoi. Alkaa ärsyttään tämä sivukoulujen paremmuus, että itsekin alan olla sitä mieltä, että kaikki sivukylän koulut kiinni ja lapsen kirkonkylälle. Loppuu se ainainen vertailu miten ihanaa siellä sivukylällä on.

Äänestä

Loppuu kait se vatjusjärvenkoulu ku oppilaat lähtee kylälle kouluun! Kahden opettajan suoja työpaikka. Ainakin siis kahden. Oppilaita tulee kotiin itku kurkussa, valittavat mahakipuja ettei tarvitse mennä kouluun. Huudetaan unohtuneen vihkon takia jne. Kylällä koulut ovat kyllä hyviä, mutta ei ole reilua pieniä lapsia kohtaan pitkät matkat. Siksi olisi todella hyvä säilyttää myös koulut sivukylillä. Mutta nyt alkaa vaikuttamaan siltä että näiden kahden opettajan avulla saadaan vanhemmat laittamaan oppilaat kouluun kylälle silläkin uhalla että välimatka kasvaa ja lasten koulupäivät pitenevät. Koska eihän näitä kahta opettajaa voida laittaa pois ettei ongelma siirry muualle. Joten kidutetaan lapsia järvillä. Pahimmillaan opettajan huuto kuulunut pidemmän matkan päähän.

Aikuisten pitäisi pitää yhtä eikä vääntää kättä siitä mikä on paras koulu. Sivukylillä on ollut hyvät koulut ja onkin vielä osa jäljellä. Kylällä on hyvät koulut myös. Mutta opettajien pitää olla päteviä ja vanhempien pitää olla toiminnassa mukana. (Se ei kuulemma Vatjusjärvellä onnistunut, vanhempainyhdistystä ei saatu ilmeisesti kasaan näiden kyseisten opettajien takia).

Äänestä
  • vatjusjärven opettajista on tehty valituksia koululautakuntaan ja seitajärvelle eivät tee mitään asian eteen! lasten helpompi vaihtaa koulua kuin kärsiä vuosikaudet opettajien sylkikuppina.syyttömistä tehään syyllisiä. sielä koulussa ei osata lapsia opettaa rakkaudella vaan hirvellä vihalla ja katkeruudella.sama vaikka koko koulu lopetettas heti!!

    Äänestä

  • Älä puhu kun et näytä faktoja tietävän, vanhempainyhdistystä ei tullut koska vanhempia oli vain muutama,muut eivät halunneet yhdistystä vaan jonkun muun "porukan". Opettaja oli todellakin myötämielinen yhdistyksen perustamisesta. Ei vain lupautunut jäseneksi siihen. Yksi ihminen siellä mesusi että opettaja pitää saada yhdistykseen, mikä ei todellakaan ole pakollista ja miksi ihmeen takia opettajan pitäisi edes olla yhdistyksessä mukana. Yhteistyö koulun kanssa sujuu muutenkin.

    Äänestä

Mutta jussihan on käynyt koulunsa. Kansakoulun. Tet rekker.

Äänestä
  • raikukoon jeppaskoulun puolesta.
    koulumme asiat taitaa olla hunningolla ,kun oppilaita kirkolle kuljetellaan.

    Äänestä

Kyläkouluilla on oppilaita sen verta paljon että niitä ei saa lakkauttaa. Väki haluaa asua pois kaupungin vilinästä. Kiusaaminen on paljon vähempi pikku kouluilla.

Äänestä

Miksi kyseisen koulun opettajien kanssa ei ole keskusteltu asiasta ja ongelmasta, joka johtaa huutamiseen ja onko siellä vielä muutakin ongelmaa ?
Asioista täytyy keskustella avoimesti ja jos tilanne ei korjaannu, niin sittenhän on asiaan toiset keinot, mutta jos ongelma on iso, silloin täytyy toden teolla puuttua tilanteeseen.

Kyllä keskustan koululla on aina ollut koulukiusaamista, erilaisissa muodoissa ja aina tulee olemaan mitä isoimmissa ryhmissä lapset ovat, koska lapset tulevat erilaisista lähtökohdista, toisissa kodeissa opetetaan olla kiusaamatta ja toisissa kodeissa ei välitetä, vaikka lapsi olisi koulukiusaaja !

Äänestä
  • jeppaskoulua riivaa ?

    Äänestä

Valtaosa asuu kirkolla , kyläkoulut voidaan lakkauttaa kaikki. Todella itsekeskeistä vaatia muutamalle lapselle yksityisopetusta. Pääseehän ne lapset iltaisin uima liikunta ja jäähalleillekkin. Suuriin ryhmiin ja keskustan vilinään.Kyläkoulut on mennyttä maailmaa.

Äänestä

Sun yhtälö ei toimi tällä hetkellä sivukylille rakennetaan enemmän kuin taajamaan.

Äänestä

Rakentakaa nyt ensin SE uusi koulukeskus ... ja lakkauttakaa sitten syrjäkylien koulut.
Muutenhan TE olette pellejä ... koulu asioissa, mihin sijoittaisitte koululaiset JOS teette asiat koulut lakkauttaen ensin ja uutta koulukeskusta ole.

Äänestä

Kuuluu kouluverkko olevan taas tapetilla laesterän käsissä

Äänestä
  • ennää jeppaskoulua voi pelastaa ,
    kun lähinaapurïtki on sen hylänny , voi perkule !

    Äänestä

Humalojahan se varmaan ensin kiinni laitetaan suurin osa oppilaista asuu ihan taajaman lähellä ettei edes kuljetuskustannuksia tule. Ja kouluahan on vaadittu jo 15v sitten remonttiin homeongelman vuoksi. Silloin valtuusto tehnyt päätöksen ettei remottia tehdä et koulutyö jatkuu niin kauvan kuin nykytiloissa voidaan olla.

Äänestä

kuka humalojan koulua tarvitsee, kun lähellä on hyttikallio.

Äänestä
  • vattulan koulun korjaamaton katto tämänvuotisen lumikuorman ?
    Alako puheta jo viime talavena.

    Äänestä

vuotta vattuperän koulun katto vuotanut.
karsikkaan arto kertoi lehessä ihmetellen korjaamisen laiminlyömistä.

Äänestä
  • vuotaviin saarnoihin ei uskota ja kattoa uusita ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mukasäästöä kirjoitti:

piankin lakkautettavan.
Riuttasen naamasta sen näki, ken osasi lukea.
Mitään armoa ei sivukyläsille ole tulossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu