Kuten Vanhanen eduskunnassa totesi, perintöverolla on todella huomattava fiskaalinen merkitys, toisin kuin nyt poistuvalla varallisuusverolla. Tällä hetkellä perintö- ja lahjaveron tuotto on n. puoli miljardia euroa vuodessa, kun taas varallisuusveron tuoton arvioidaan olevan tänä vuonna n. 28 miljoonaa euroa.
Gallupkyselyt perintöveron poistosta voi ohittaa olankohautuksella. Olisihan tietysti kiva siirtää kaikki verot valtion maksettavaksi, tai jos se ei ole mahdollista, niin menninkäisten ja keijujen maksettavaksi. Tosiasia kuitenkin on, että jollain valtion menotkin pitää kattaa.
Mielenkiinnolla odotan Kokoomuksen ehdotuksia perintoveron poistumisen aiheuttaman budjettivajeen paikkaamiseen. Mistä leikattaisiin? Tai vaikka nyt ensialkuun tällä palstalla perintöveron poistoa ajaneiden ajattelijoiden ajatuksia samasta asiasta. Mielellään konkreettisia ehdotuksia.
Itse näen "parhaana" (tai ainakin jossain määrin toteuttamiskelpoisena) vaihtoehtona kuntien palveluvelvoitteiden rankan vähentämisen, ja tätä kautta mahdollistuvan kuntien valtionosuuksien alentamisen.
Pidän perintöveron poistoa tällä hetkellä huonona ajatuksena. Se ei ole luonteeltaan kilpailukykyyn vaikuttava vero, ja toisaalta ensimmäinen veroluokka on erittäin kilpailukykyinen kansainvälisessä vertailussa. Mieluummin pitäisi jatkaa tulonveron kevennyksiä ja tuloveroprogression asteittaista purkamista.
Jos sille perintöverolle nyt jotain täytyy tehdä, niin ehkä jotain yritystoiminnan jatkamiseen liittyviä helpottavia järjestelyjä voisi ajatella.
Gallupkyselyt perintöveron poistosta voi ohittaa olankohautuksella. Olisihan tietysti kiva siirtää kaikki verot valtion maksettavaksi, tai jos se ei ole mahdollista, niin menninkäisten ja keijujen maksettavaksi. Tosiasia kuitenkin on, että jollain valtion menotkin pitää kattaa.
Mielenkiinnolla odotan Kokoomuksen ehdotuksia perintoveron poistumisen aiheuttaman budjettivajeen paikkaamiseen. Mistä leikattaisiin? Tai vaikka nyt ensialkuun tällä palstalla perintöveron poistoa ajaneiden ajattelijoiden ajatuksia samasta asiasta. Mielellään konkreettisia ehdotuksia.
Itse näen "parhaana" (tai ainakin jossain määrin toteuttamiskelpoisena) vaihtoehtona kuntien palveluvelvoitteiden rankan vähentämisen, ja tätä kautta mahdollistuvan kuntien valtionosuuksien alentamisen.
Pidän perintöveron poistoa tällä hetkellä huonona ajatuksena. Se ei ole luonteeltaan kilpailukykyyn vaikuttava vero, ja toisaalta ensimmäinen veroluokka on erittäin kilpailukykyinen kansainvälisessä vertailussa. Mieluummin pitäisi jatkaa tulonveron kevennyksiä ja tuloveroprogression asteittaista purkamista.
Jos sille perintöverolle nyt jotain täytyy tehdä, niin ehkä jotain yritystoiminnan jatkamiseen liittyviä helpottavia järjestelyjä voisi ajatella.
Vastaukset 27
Vanhimmat
tuessa. Eu maksaa jo kaiken ja kansallinen tuki
voidaan lopettaa any a time. Yksinkertaista.
Jotta tämäkin ketju ei menisi maataloustukiänkkäämiseksi (siitä on jauhettu muutaman raamatullisen verran täällä), niin mistä muualta voitaisiin leikata? Esim. mitä valtion tukemia, järjestämiä tai kunnilta vaatimia palveluita voitaisiin lopettaa?
Ymmärtääkseni naapurimaista ainoastaan Norjassa on perintöveroa lainkaan. Muualtakin se on poistettu, esimerkiksi Italiasta.
Ja mainitsemasi "kilpailukykyinen" ensimmäisen veroluokan vero on Euroopan korkein, kolminkertainen muiden maiden veroihin nähden.
Lopuksi: Perintöveron tuotto on 1.5% valtion budjetista eli 0.7% julkisen sektorin kokonaisbudjetista. Tai alle, miten sen sattuu laskemaan.
Ja perintövero vituttaa kansalaisia aivan erityisesti, jos vuosittain kuolee 60.000 ihmistä niin joka vuosi tulee neljännesmiljoona vittuuntunutta äänestäjää lisää.
Saadut tukimarkat pitäisi poistaa perintöverovapaudesta(ymmärretty)
koska valtiolta tai EU:lta saaduista tuista kertyvä tulonlisäys ei oikeuta perintöverovapautukseen!
TUKI ON TUKEA EI PERINTÖÄ!
Ja se että se on prosenttuaalisesti pieni koko verokannasta ei mielestäni oikeita verovapauteen!
Pienet verot voitais poistaa tämän mukaan kaikki!
Lainasin tuossa kilpailukykyasiassa muistinvaraisesti erästä vero-oikeuden oppikirjaa, sen tarkemmin en ole siihen asiaan perehtynyt. Oli niin tai näin, koska kyseinen vero on epäoleellinen kilpailukyvyn kannalta, veronalennusvara tulee käyttää muualle.
Joka tapauksessa raha täytyy ottaa jostain, ja puoli miljardia on aika helvetin iso summa hatusta vedettäväksi, vaikka pieni prosentti olisikin kokonaistuotosta. Eläkeläisille kai olisi ihan sama, jos otettaisiin vain joka vuosi lisää velkaa vastaava määrä, mutta minusta silloin mennään pöpelikköön ja rankasti. Mieluummin sitä velkaa pitäisi maksella pois.
Väittäisin, että perintöverojärjestelmä aiheuttaa tuottoon nähden hämmästyttävän suuret vahingot.
Tietenkin yksittäisten kansalaisten asema kurjistuu, kun kuudesosa perheen omaisuudesta viedään kun huoltaja kuolee.
Lisäksi perintövero aiheuttaa mitä ihmeellisimpiä verosuunnittelukiemuroita, jotka ovat kokonaan muuta kuin järkevä liiketoiminta vaatisi. Rikkaat suvut muuttavat ulkomaille. Jos suvun omaisuus (esimerkiksi makkaratehdas) on lapsettoman enon tai sedän omistuksessa ja suku hoksaa valtion vievän siitä kolmanneksen, se voi joutua testamentatuksi suvun nuorimmalle joka ei ehkä ole kaikkein pätevin vetämään firmaa. No se on duunarien ongelma kun firman rahat menivät perintöveroon, tuli huono johtaja ja saavat kenkää.
Perintöveroa uudistettaessa ensimmäinen toimenpide olisi minun mielestäni verotettavan perinnön alarajan reilu nosto. Nyt se on muistaakseni niinkin pieni kuin vähän yli 3000 euroa, jonka ylimenevältä osalta alkaa mennä vero.
Lähtökohdaksi voisi ottaa periaatteen, ettei leski joudu myymään puolisoiden yhteistä asuntoa perintöveron maksamiseksi, kun toinen puoliso kuolee. Sopiva alaraja voisi olla vaikka 200 000 euroa.
Voitaisiin poistaa loputkin.
Oikeasti varakkaat ovat jo ulkomailla, Ehrnroothit Italiassa ja Erkon omaisuus näyttää olevan Sveitsissä.
Jos minunkin on suvun hyvínvoinnin vuoksi asuttava kolme vuotta Toscanassa, teen tämän uhrauksen ilomielin. :-)
Alarajan nosto olisi järkevin toimenpide. Rajan määrän voisi kuitenkin ehkä puolittaa esittämästäsi. Perustelen tätä noi 100 000 euron rajaa sillä, että keskimäärin puolisoiden yhteinen asunto on tuon arvoinen ja verotuksessa pitäisi pitää huoli siitä, että kohtuullinen asuntovarallisuus periytyy ilman veroja. Tämä on senkin vuoksi tärkeää, että suomalaisessa yhteiskunnassa asuntosäästämisellä on olut perheissä keskeinen merkitys ja tätä säästämistä pitäisi kunnioittaa myös perintöverotuksessa.
Itse kannatan pitemmällä tähtäimellä perintöveron poistoa kokonaan, koska sen kohteena oleva omaisuus on usein jo hankittu tuloilla, joista on kertaalleen maksettu veroa.
Verotuksessa pitäisi pyrkiä ylipäänsä sellaiseen tasavertaiseen kohteluun, ettei ihmisiä veroteta kahteen tai useampaan kertaan. Perintöveron kaltaiset verot eivät arvosta ihmisten säästäväisyyttä. Nämä verot viestittävät sitä, että ihmisten on viisaampi kuluttaa kuin säästää. Tämä ei välttämättä ole hyvä viesti. Toiseksi syntyy epätasa-arvoa sen vuoksi, että perintöveroa on verraten helppo kiertää silloin, kun perinnönsaaja ja perinnönjättäjä luottavat täysin tosiinsa. Verotuksellisesti valistuneet vanhemmat alkavat siirtää nimellisesti vähitellen omaisuuttaan lapsilleen tai muille perillisilleen, jotta nämä välttävät veron.
Leski ei peri puolisoaan kuin siinä tapauksessa, että rintaperillisiä ei ole. Vaikka vero olisi nolla, voi leski joutua myymään asunnon, jos puolikkaan asunnon perineet vaativat omaisuuden ositusta.
Eivätkö lesken tasinkoprivilegi ja asunnon hallintaoikeus suojaa leskeä tehokkaasti tällaisessa tilanteessa suoraan avioliittolain nojalla? Eihän lesken tarvitse tasinkoprovileginsä vuoksi luovuttaa tasinkona yhtään mitään?
Miten on, voiko alaikäisen pistää konkurssiin maksamattomien perintöverojen vuoksi?
Se leskihän saa asua yhteisessä asunnossa, perintöverot menevät orpojen maksettaviksi.
Eikä esim. kymmenvuotiaalla ole tuloja.
Ei ole tarvetta, perintö- ja lahjaverolain 7 § suojaa tuolta.
"Sellaisesta omaisuudesta, joka omistus- tai muunlaisella oikeudella tulee perilliselle tai testamentinsaajalle määrättyjen ehtojen täyttyessä tahi muuten myöhemmin kuin perinnönjättäjän kuollessa, on perintövero suoritettava vasta sitten, kun omaisuus on saatu. Omaisuudesta, joka purkavin ehdoin saadaan, on vero kohta suoritettava."
Lesken asumisoikeus avioliittolain nojalla on tällainen muunlainen oikeus.
Siis omaisuus tulee "muuten myöhemmin" perilliselle, koska sitä rasittaa lesken asumisoikeus, eikä asunnosta voida disponoida ennen lesken kuolemaa.. eiköstä juu?
Perhe: isä, äiti, kaksi alaikäistä lasta. Asuvat tavallisessa, n. 150m2:n omakotitalossa.
Perheen äiti kuolee rintasyöpään. Lasten perintöverolaput a' n. 10 000 euroa (yht. 20 000eur) lähetetään verotoimistosta n. vuosi äidin kuoleman jälkeen. Ne tulevat käytännössä lesken maksettavaksi, sillä 8 ja 10 vuotiailla lapsilla ei ole tuloja.
Jos veroa ei pysty maksamaan merkittyyn päivämäärään mennessä, vero peritään myöhästymiskorkoineen vaikka ulosottomenettelyn kautta.
Tuon pykälän käyttö vaatinee taitavaa verojuristia ja aika kummallisia ehtoja.
Ymmärtääkseni vero on maksettava heti myös silloin kun leskelle on testamentissa annettu omaisuuteen täysi hallinta- ja käyttöoikeus. Tällöin omaisuuden arvoa alennetaan sen mukaan, miten paljon leskellä arvioidaan olevan elinaikaa jäljellä, löytynee hakusanalla "ikäkerroin".
Jos lahjoittaa lapselleen 10000 euroa perintöveron maksamista varten, siitä pitää maksaa lahjavero.
Näin irvokas on sossusysteemi, jota Vanhanen kannattaa.
Ainakin perintöveron alarajaa tulisi välittömästi korottaa ja rajata perheen asunto sen ulkopuolelle.
Perintöveron tuotto tulee nimenomaan siitä, että duunarien asunnot verotetaan.
Mitä järkeä koko verossa olisi tuon jälkeen, ei tuottaisi mitään mutta karkoittaisi todella varakkaat ulkomaille. Niinkuin on jo tehnyt.
Ruotsissa tilanne oli vielä pahempi, viidestäkymmenestä rikkaimmasta enää muutama asui Ruotsissa.
ei ole perintöveroa. Rikkaat ilmeisesti pakenevat muuta korkeaa verotusta
Perintövero poistui Ruotsista tämän vuoden alusta, paljolti siksi että rikkaat olivat jo paenneet ja keskituloiset joutuivat ahdinkoon jos joku perheestä kuoli.
Ja on Suomestakin lähtenyt paljon rikkaita, Ehrnroothit Italiaan esimerkiksi. Erkko on siirtänyt omaisuutensa Sveitsiin, Rapalat Belgiaan jne.
Liekö kuinka tavallinen tapaus ? Esimerkkisi tapauksessa verotettava omaisuus on n. 400 000 €. Velattomana. Perintöverosta aiheutuvaa rasitusta vastaan voidaan suojautua myös henkivakuutuksilla. Alaikäisille lapsille ei tarvitse antaa rahoja lahjana, vaan ne voidaan antaa myös ennakkoperintönä, jolloin se vähentää myöhemmin maksettavan perintöveron määrää.
En huomannut tuota.
Ruotsissa ei ole perintöveroa. Maataloustuet ovat vähintään samaa luokkaa kuin Suomessa. Sosiaaliset edut, työttömyysturva, terveydenhuolto vähintään samalla, jopa paremmalla tasolla kuin Suomessa.
Miten ruotsalaiset sen tekevät?
Ruotsi verottaa tavalliset duunarit kuiviin.
Tavallisen duunarin ostovoima oli Suomessa EU:n neljänneksi huonoin. Huonompia olivat Ruotsi, Portugali ja Kreikka.
Hämmästyttävä saavutus demareilta, kurjistaa viidessakymmenessä vuodessa Euroopan rikkain valtio.
Sekä sotakorvauksista, Suomi asutti lisäksi Karjalan evakot.
Aloitin tuolla ylempanä samasta aiheesta keskustelun, kun en huomannut tätä heti.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä.