Kempeleen ketku Koreaan verorahoilla

Kempeleen ketku Juha Sipilä on matkustanut Koreaan yhdessä korskean muijansa kanssa. Lennot tehtiin ensimmäisessä luokassa ja majoitus Kempeleen ketkun tyyliin olympiakaupungin kalleimmassa hotellisa.

Kempeleen ketku Juha Sipilä tietää, että pääministeripäivät alkavat käydä vähiin. Hän yrittää nyt maksimaalisesti käyttää verorahoja itsensä hyväksi.
36603
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

pääministerin perhe on kepuloisien johtomies , joten aivan ymmärrettävää , ei mitään makseta omasta kukkarosta.

Äänestä
  • Älkää PUNIKIT puhuko taas paskaa. Matka oli suomen Presidenti Niinistölle ennakkoon ostettu ja maksettu matka.
    Mutta kun Niinistö ei pääsytkään matkustaan, perheen pienen lapsen vuoksi. Niin rehtinä miehenä hän antoi sen Suomen toiseksi parhaalle miehelle, eli Pääministeri Sipilän perheelle.

    Tästäkin toimesta Pääministeri Sipilälle olisi pitänyt antaa Suomen pelastus mitalli. Kun muuten valtion maksamat liput olisi olisi pyyhkiytyneet taivaan tuuliin.
    Meidän Keskustalaisten Rakas Pääministeri Sipilämme, pelasti taas Suomen suosta.
    Johon raakalais sossu-komukka Punikit, yrittää sen jatkuvasti haudata....

    Äänestä

  • KaupKesk- kirjoitti:

    Älkää PUNIKIT puhuko taas paskaa. Matka oli suomen Presidenti Niinistölle ennakkoon ostettu ja maksettu matka.

    Kyllä+kun+KauKe+päästelee+totuuksia,+niin+hiljaista+tulee+punikki+rintamalle.+Olisikohan+KauKesta+seuraavaa+pääministeri+ainesta.+Tuntuu+vain+että+hän+on+liian+asiallinen+siihen,+sossut+saattaisi+hyytyä+5%+puolueeksi.

    Äänestä

  • pörkele kirjoitti:

    KYllä se noin on, kun totta puhutaan niin sosialisti ylläpito, yrittää poistaa tämänkin viestiketjun. Kun heidän törkeät valheet saadaan ilmi.

    Äänestä

  • palvokaamme isä- aurikoista...

    Äänestä

  • KaupKesk- kirjoitti:

    Älkää PUNIKIT puhuko taas paskaa. Matka oli suomen Presidenti Niinistölle ennakkoon ostettu ja maksettu matka.
    Mutta kun Niinistö ei pääsytkään matkustaan, perheen pienen lapsen vuoksi. Niin rehtinä miehenä hän antoi sen Suomen toiseksi parhaalle miehelle, eli Pääministeri Sipilän perheelle.

    Tästäkin toimesta Pääministeri Sipilälle olisi pitänyt antaa Suomen pelastus mitalli. Kun muuten valtion maksamat liput olisi olisi pyyhkiytyneet taivaan tuuliin.
    Meidän Keskustalaisten Rakas Pääministeri Sipilämme, pelasti taas Suomen suosta.
    Johon raakalais sossu-komukka Punikit, yrittää sen jatkuvasti haudata....

    Niinistön matkaa ei oltule etukäteen maksettu, koska Niinistö ei missään vaiheessa ollut lähdössä Koreaan. Sipilä sen sijaan jalkaa polkujen vaati luxus-matkaa.

    Äänestä

  • pörkele kirjoitti:

    Kyllä+kun+KauKe+päästelee+totuuksia,+niin+hiljaista+tulee+punikki+rintamalle.+Olisikohan+KauKesta+seuraavaa+pääministeri+ainesta.+Tuntuu+vain+että+hän+on+liian+asiallinen+siihen,+sossut+saattaisi+hyytyä+5%+puolueeksi.

    Sipilä sanoi ennen lähtöään "edus"-kunnassa, että suomi on vapautunut lamasta. Minä en usko, mutta näinse ketku sahas paskahousuja silmään kun saman tien koreaan verorahoilla lähti.

    Äänestä

Täällähän navettaryssät valehtelee tapansa mukaan, vai Niinistön ennakkoon maksetulla matkalla niskalaukaus Sipilä loisii Koreassa. Joku raja se pitää Sipilän perseen nuolemisessakin oltava.

Äänestä

Punikkiruput kyyristelevät asumistuella maksettujen vuokrakaksioidensa nurkissa ja purevat rystysiään vitutuksenkourissa.

Sipilä käy Koreassa juttelemassa mukavia muille paikalla oleville poliitikoille.

Tasan ei mene punarupujen onnenlahjat ja sen huomaa.

Äänestä
  • Suomalaisilta meni viimeisetkin mahdollisuudet mitalien lisäykseen Jumalansa hyljänneen ristinkääntäjä-Sipilän paikalle saapumisen myötä...

    Mitäs lestakepulit tähän?

    Äänestä

Niskalaukaus Sipilän matkarahat otetaan työttömiltä.

Äänestä
  • Työtä vältteleviltä punarupuilta kuuluukin ottaa.

    Äänestä

  • paloheinänpatu kirjoitti:

    Työtä vältteleviltä punarupuilta kuuluukin ottaa.

    Tulisipa Suomen nyt todella nopeasti uusi sisällissota.

    Niin olisi kyllä todella mukava pistää teitä onnettomia nyrkillä tapettavia pullamössölahtareita pinoon kylmiämään.

    Äänestä

  • yhtä_asiaa_toivon kirjoitti:

    Tulisipa Suomen nyt todella nopeasti uusi sisällissota.

    Niin olisi kyllä todella mukava pistää teitä onnettomia nyrkillä tapettavia pullamössölahtareita pinoon kylmiämään.

    Ole tarkkana, vitutukseen voi kuulemma kuolla ; )))

    Äänestä

  • paloheinänpatu kirjoitti:

    Ole tarkkana, vitutukseen voi kuulemma kuolla ; )))

    Sinähän tuon kyllä itse tiedät todella hyvin.:- hihihihihihiihihiii

    Äänestä

KaupKesk rykäisi valheen ....niinhän Kepulit tekee aina. Ei ollut Niinistölle varattu matka. Mistähän tämäkin valhe kumpusi? Kepulit on NIIN hyviä keksimään tuulesta temmattuja selityksiä. Sipilä otti akkansa mukaan ja me maksamme herrasväen pröystäilyt taas. Mitä se akka tekee siellä? Vahtii ettei viemärirotta juo ja huoraa. No loppuu ne Pipilän lennot seuraaviin vaaleihin.

Äänestä
  • Surkeata on punarupun ulina. Vituttaaniin ettei pöksyihinsä meinaa mahtua mutta niinhän se pitääkin punarupua vituttaa. Se karaisee luonnetta rupulla.

    Äänestä

  • Roisto-Sipilä ottaa mallia Esko Tuhoahosta. Samaan tapaan Tuhoaho matkusteli luksusluokassa olympialaissa ja niin teki muuten myös Matti "Mulkku" Vanhanen.

    Äänestä

Täällähän läimitään naverraryssille totuutta päin korvia, että ulina kuuluu. Hyvä niin .

Äänestä

Roisto-Sipilä on historian ahnein pääministeri.

Äänestä

Koreassa Sipilä aikoo piilottaa omaisuutta Suomen verottajan ulottumattomiin...

Äänestä

Meni sama raha jo viinaan kuin mitä Sipilältä koko retkeen.

Äänestä

Siksi piti kansaneläkkeiden indeksikorotukset jäädyttää. Matkaraha Koreaan!

Äänestä

Sipilä edustaa kunniakkaasti Suomea. Toista oli punikki-arhin sammuninen.

Äänestä
  • Silmät tapitti Sipilällä. Oli tainnut nauttia liikaa miestä väkevämpää - tuo kunniaton paskiainen.

    Äänestä

  • Äläs nyt. Sellaista se on, kun suomalainen mies juhlii. Arhinmäki vaan noudatti kaavaa. Ryyppäisit sinäkin silloin kun on aihetta.

    Äänestä

Yllättääkö tämä uutinen.
Ahneella on p....nen loppu.

Vaalit tulee.
Lähtö laskenta on alkanut...

Äänestä

Maj.Tilallinen pitää olympialaiset omilla maillaan punapuiden siimeksessä Kempeleen alpeilla. Säästi ja teki itse latukoneen ja ladut ja juomapaikat ja grillikodat ja polttopuut ja peitteli poltopuut ja aisasi polttopuut ja tulipaikat ja kaksi latua 0,7 ja 2,5 km ja järjesti dopingin kuseskelut
pensaaseen. Ja kaikki omilla maillaan Kempeleen alpeilla! Keskustalaista välittämistä ja uhrautumista.

Äänestä

Vielä voi rellestää veronmaksajien rahoilla.

Vaalit tulee ...

Äänestä
  • Jos haluat muutoksen, äänestä Paavo Väyrystä.

    Äänestä

  • Pave_ei_lennä_Koreaan kirjoitti:

    Jos haluat muutoksen, äänestä Paavo Väyrystä.

    Paavo lentää kohtapuolin niskaperse otteella Pohjois-Koreaan.

    Äänestä

Aikamoista valtion rahojen törsäämistä taas tällä ketkulla!

Äänestä

Akka oli myös mukana ja iso joukko lakeijoita. Näin se Pipilä osallistuu taloustalkoisiin. Röyhkeä ja ahne!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

koko.ketku kirjoitti:

Kempeleen ketku Juha Sipilä on matkustanut Koreaan yhdessä korskean muijansa kanssa. Lennot tehtiin ensimmäisessä luokassa ja majoitus Kempeleen ketkun tyyliin olympiakaupungin kalleimmassa hotellisa.

Kempeleen ketku Juha Sipilä tietää, että pääministeripäivät alkavat käydä vähiin. Hän yrittää nyt maksimaalisesti käyttää verorahoja itsensä hyväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu