Haukkasiko Korhonen pas*aa?

MaistuukoPahalle

Helsingin hiippakuntavaltuuston puh.joht. Johanna Korhonen on taustaltaan toimittaja. Hänellä on hyvät ja toimivat suhteet muihin toimittajiin. Siksi hän saa hyvin helposti mediajulkisuutta.

Nyt Korhonen käytti asemaansa häikäilemättä hyväkseen. Hän hyökkäsi piispa Teemu Laajasaloa vastaan median avulla ja tavalla, jossa syytetyllä ei ollut juurikaan mahdollisuutta puolustautua.

Vanha hyväksi koettu periaate on, että “ensin tutkikaan, ja sitten vasta hutkitaan”. Nyt ensin hutkittiin, sitten vasta tutkittiin. Media toimi kuin kenttäoikeus konsanaan.

Helsingin hiippakuntavaltuuston selvä enemmistö antoi julkilausuman, jossa sanoudutaan irti Johanna Korhosen menettelytavasta. Kirkko ja kaupunki -lehden mukaan siinä sanotaan, että Laajasalolle ei ole annettu tosiasiallista tilaisuutta vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin, vaan asiasta on tehty heti julkinen. Asian oikeudenmukainen käsittely olisi edellyttänyt reilun vastineoikeuden antamista Laajasalolle sekä asian käsittelyä alusta lähtien taloushallinnon ammattilaisten johdolla. Emme voi hyväksyä sitä, että asiassa on tehty johtopäätöksiä, joihin käytettävissä olevilla tiedoilla ei voi päätyä”.

“Julkisessa keskustelussa on tehty johtopäätöksiä, että Laajasalo käyttelisi kirkon luottokorttia miten sattuu ja ostelisi työhön kuulumattomia asioita. Sellaista johtopäätöstä ei faktojen perusteella voi tehdä”, arvioi puolestaan hiippakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Wiking Vuori.

Perinteinen media korostaa omaa hyvyyttään ainakin sosiaaliseen mediaan verrattuna. Edes joskus toimittajat voisivat vilkaista omaan peiliin ja todeta, että toimintatavoissa on paljon korjattavaa.

56

881

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin, mitä tälle jutulle nyt kuuluu vai oliko pelkkä kupla ja Korhosen ja median hyökkäys 😳❓

    • huhuuta

      Miten on Pe.ku ja qwertyilija?

    • Pudis55

      Tuo Korhonen taitaa olla sellainen muori että halutessaan ajaa alas koko kirkon, kumartakaa ja peljätkää.

      • sisältäpäin.kaataja

        Sitä se yrittää.


    • Ldldld

      Korhonen veti vesiperät.

    • mmmm_pashaa

      Pääsiäiseen on vielä reipas kuukausi, joten ei, ei haukannut Johanna Korhonen pashaa.

    • hghghfghgfh

      Korhonen johdonmukaiseti sitten rakentanut itselleen medianäkyvyyttä ja kokee olevansa sitten suuri vaikuttaja omasta mielestään.Pitäisi vain tiedostaa että hyökäämmällä sitten kansalaisten mielestä sympaattisen hyviksen kimppuun ei tulos kuitenkaan ole itselle toivottu.

      • Taisi tehdä taas laskuvirheen 🤗


      • kusetuskos
        usko.vainen kirjoitti:

        Taisi tehdä taas laskuvirheen 🤗

        Tai, miksi kirkko ja mihin rahat menee, eli sen maksajan asialla, tai verrataan eduskuntaan ja mihin se 200 miljoonaa vuodessa menee? Ja kun jo puhelinlaskut huitelee yli 300 000 euron pintaa herää kysymys kellä on puutarhassa......


      • kusetuskos kirjoitti:

        Tai, miksi kirkko ja mihin rahat menee, eli sen maksajan asialla, tai verrataan eduskuntaan ja mihin se 200 miljoonaa vuodessa menee? Ja kun jo puhelinlaskut huitelee yli 300 000 euron pintaa herää kysymys kellä on puutarhassa......

        Koko kirkon rahan käyttö tulisi tutkia 🤗


      • aikaoutoa
        usko.vainen kirjoitti:

        Taisi tehdä taas laskuvirheen 🤗

        Sinähän olit korhosen puolella aiemmin ja syytit Teemua rahankäytöstä, onko tuuli käääntynyt ?

        Korhonen halusi vain mustamaalata Teemua hyvä, että sai nenilleen, ihan oikien.


      • aikaoutoa kirjoitti:

        Sinähän olit korhosen puolella aiemmin ja syytit Teemua rahankäytöstä, onko tuuli käääntynyt ?

        Korhonen halusi vain mustamaalata Teemua hyvä, että sai nenilleen, ihan oikien.

        Miten minä olen Korhosen puolella ollut😳❓ Sitä toki olen kannattanut, että jos väärikäytöksiä on ne tulee tutkia. Mutta taitaakin olla paljon porua mutta vähän villoja.


      • Olenko.robotti
        usko.vainen kirjoitti:

        Koko kirkon rahan käyttö tulisi tutkia 🤗

        Koko valtiohallinnon yksittäistenkin toimijoiden varojen käyttö tulisi laittaa nykyistä tarkemman suurennuslasin alle veronmaksajien nähtäville.


      • usko.vainen
        Olenko.robotti kirjoitti:

        Koko valtiohallinnon yksittäistenkin toimijoiden varojen käyttö tulisi laittaa nykyistä tarkemman suurennuslasin alle veronmaksajien nähtäville.

        Ei paha 🤓


      • Martti Lutherkin naulasi 95 teesiä paavinkirkon ahneudesta suivaantuneena, ja nyt sitä hehkutetaan niin että.
        Korhonen tarrasi oikeaan asiaan.
        Kirkollisverorahojen käyttö ja kirkon omatunto kuuluu korhosille ja meille kaikille.


      • haukkasi.paskaa
        jjeeves kirjoitti:

        Martti Lutherkin naulasi 95 teesiä paavinkirkon ahneudesta suivaantuneena, ja nyt sitä hehkutetaan niin että.
        Korhonen tarrasi oikeaan asiaan.
        Kirkollisverorahojen käyttö ja kirkon omatunto kuuluu korhosille ja meille kaikille.

        Korhosella ei ole mitään oikeutta tivata Laajasalon kuitteja.


      • haukkasi.paskaa kirjoitti:

        Korhosella ei ole mitään oikeutta tivata Laajasalon kuitteja.

        Lutherillakaan ei ollut mitään oikeutta arvostella paavia.

        Tietysti jos ei maksa kirkollisveroa, kirkon rahankäyttö on yks ja sama.


      • Oooööööooööö_
        jjeeves kirjoitti:

        Lutherillakaan ei ollut mitään oikeutta arvostella paavia.

        Tietysti jos ei maksa kirkollisveroa, kirkon rahankäyttö on yks ja sama.

        Sinulla ei ole mitään oikeuksia.


    • Niiloinen

      Muistaakseni Korhonen ei pidä pastasta. Miksi kysyt?

      • Sari.Kokkaa

        Pasta on Korhosen ja vaimonsa lempiruokaa.


      • toetääköjoku
        Sari.Kokkaa kirjoitti:

        Pasta on Korhosen ja vaimonsa lempiruokaa.

        Onko Sari ja Johanna jo vihitty kapinapapin toimesta?


    • haukkasi

      haukkasi

    • Toivottavasti nähdään Korhonen tilittämässä projektinsa nykyisestä tilanteesta. Hänhän sai valtavasti medianäkyvyyttä ajojahtinsa käynnistysvaiheessa, joten toivoa sopii, ettei tilittämisen tarve ole laantunut. Saattaa tosin vimma olla kääntymässä uhriutumisen puolelle. Niinhän näissä uskonnon ja politiikan piireissä usein käy.

    • Ksksmsm

      Kyllä haukkasi. Laajasalo on todettu syyttömäksi.

      • olipa yllätys
        no huono vitsi


      • lesbon.enolle
        qwertyilija kirjoitti:

        olipa yllätys
        no huono vitsi

        Joko siskontyttösi on vihitty naisen kanssa?


      • tilastot
        lesbon.enolle kirjoitti:

        Joko siskontyttösi on vihitty naisen kanssa?

        Ilmeisesti on jo eronnutkin.....


    • Kostajalepakko

      KostajaKorhonen ei osaa hävitä, vaan aloittaa ajojahdin jokaista sellaista vastaan, jonka päätökset ja menettelyt eivät ole hänen lesbomaailmaansa sopivia.

      Onko Korhonen niin syvästi uskovainen, että haluaa kirkon hallintoon luikerreltuaan edistää kirkon toimintaa ja asemaa Suomessa, vai onko motiivina LBGT-ideologian soluttaminen kirkkoon?

      Nyt, kun tapaus Laajasalo on selvä, voisi Korhonen kohdistaa tarmonsa piispa Askolan luottokorttiasioiden penkomiseen.

      • juuri.niin

        Juuri niin.


    • NytTiedetään

      Haukkasi!

      • koko.suullisen

        Niin teki!


    • Pudis55

      Minua hämmästyttää eniten se kuinka matalatasoista henkilökuntaa kirkko ottaa palvelukseensa. Jos piispan ei voida odottaa erottavan kirkon varoja omista varoista niin aika heikosti on asiat. Tällä perusteella kirkon alemman palkkaluokan työntekijöiltä ei tosiaan voi paljoa odottaa.

      • Eikö muual,a ole käynyt niin 😳❓


      • Kirkkohan hyväksyy työntekijöikseen vain taikauskoisia, joten saavat mitä tilaavat.


      • Pudis55: "Jos piispan ei voida odottaa erottavan kirkon varoja omista varoista niin aika heikosti on asiat."

        Ketä piispaa tarkoitat, Irja Askolaako?


      • juuriniin_
        Aberkios kirjoitti:

        Pudis55: "Jos piispan ei voida odottaa erottavan kirkon varoja omista varoista niin aika heikosti on asiat."

        Ketä piispaa tarkoitat, Irja Askolaako?

        Hyvä!


      • Pudis55
        Aberkios kirjoitti:

        Pudis55: "Jos piispan ei voida odottaa erottavan kirkon varoja omista varoista niin aika heikosti on asiat."

        Ketä piispaa tarkoitat, Irja Askolaako?

        Onko Askolallakin ollut vastaavia vaikeuksia? No ei tosiaan mene kirkolla vahvasti. Mitähän seuraavaksi?


      • Pudis55 kirjoitti:

        Onko Askolallakin ollut vastaavia vaikeuksia? No ei tosiaan mene kirkolla vahvasti. Mitähän seuraavaksi?

        Oli mutta Korhonen oli ihan hissukseen......


      • usko.vainen kirjoitti:

        Oli mutta Korhonen oli ihan hissukseen......

        Korhosella vaan ei ollut menossa mitään projektia, jossa olisi voinut asiaa hyödyntää. Tai, mikä uskottavampaa, oli itse mukana pämppäämässä!


      • Aberkios kirjoitti:

        Korhosella vaan ei ollut menossa mitään projektia, jossa olisi voinut asiaa hyödyntää. Tai, mikä uskottavampaa, oli itse mukana pämppäämässä!

        Niin, sattoi olla Irjan kanssa....


      • niitätyttöjä
        usko.vainen kirjoitti:

        Niin, sattoi olla Irjan kanssa....

        A-aivan......


    • haukkasi

      Haukkasi, Laajasalo on syytön!

      • aamenta

        Aamenta!


      • niin.on

        Niin on.


    • Mikset sinä Tossavaisen Reijo kirjoita tännekin reilusti omalla nimelläsi?

    • Selvityksen.paikka

      Auki jäi vielä muutama asia, mm. miksi juuri Laajasalolla on niin paljon epäselvyyksiä ja unohduksia. Asiaa setvitään yhä.
      On kuitenkin parempi kaikille, että asia saadaan pois päiväjärjestyksestä ja rahankäyttöoikeudet tarkistetaan. Tilitys tulee tarkemmaksi, kuitit pitää olla vastaisuudessa.
      Niin on kaikkialla muuallakin jo vuosikymmeniä ollut. Kirkko on takapajula.

    • kyllähaukkasi

      Haukkasi.

      • vahvistan

        Kyllä!


      • tabernaakkeli_naakkeli

        Ja pahasti.


      • Aivan_
        tabernaakkeli_naakkeli kirjoitti:

        Ja pahasti.

        Aivan


    • Tämä ketju on noussut taas erityisen ajankohtaiseksi. Sopivasti näin pääsiäisen alla.

      • Leldldl

        Joo, Korhosella on omat mämmit.


      • Ldlddl
        Leldldl kirjoitti:

        Joo, Korhosella on omat mämmit.

        Ja pashat......


      • hussikamettään
        Ldlddl kirjoitti:

        Ja pashat......

        On syytä katsoa isokokoiset virpojanoidat tarkkaan.Voi olla tietty noitaämmä mukana.


      • hyiJohanna
        hussikamettään kirjoitti:

        On syytä katsoa isokokoiset virpojanoidat tarkkaan.Voi olla tietty noitaämmä mukana.

        Mämmit pöksyssä......


      • ajankohtaista
        hyiJohanna kirjoitti:

        Mämmit pöksyssä......

        ajankohtaista......


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe