Tästä tulee nyt pitkä tarina, yritän tiivistää. Kirjoitukseni ei ole päämäärätön etsintäkuulutus eikä minun ole tarkoitus herättää tietyn henkilön huomiota. Haluan selvittää pääni.
Olen miettinyt erästä henkilöä turhauttavan kauan ja niin intensiivisesti, että alan olla lopen väsynyt. Olemme tekemisissä paljon. Olemme ystäviä, enemmänkin, sielunkumppaneita.
Siitä on jo pitkän aikaa, kun tajusin etteivät tunteeni ole platoniset, kun kerroin sen hänelle ja kun hän kertoi ettei voi vastata tunteisiini. Vaikka sinnikkäästi esitän muuta, en ole päässyt eroon tunteistani. Aihe on tabu josta ei puhuta. Ikinä. Olen melko varma, että hän vaistoaa silti miten asiat ovat. Tilanne on minulle ajoittain lähes sietämättömän raskas, koska olemme työkavereita ja töissä tiiviisti tekemisissä, kuten hyvät ystävät luonnollisesti ovatkin. Meillä on paljon syvällisiä keskusteluja ja ne ovat hyvin tärkeitä ja antoisia.
Mutta olen väsynyt. Se, että aikoinaan tulin torjutuksi, koskee minuun vieläkin hyvin kipeästi. Vaikka siitä on jo aikaa ja olen niistä ajoista kasvanut paljon ihmisenä, koen silti yhä etten kelvannut hänelle. Tiedän hänen elämäntilanteensa olleen tuolloin hyvin vaikea ja hänen myöhempien sanojensa mukaan hänellä ei tuolloin ollut mitään mahdollisuutta eikä valmiuksia pariuhteeseen. Silti tämä kaikki tölväisi itsetuntoni todella kipeästi. Olisi helpompi unohtaa ellemme tapaisi niin usein. Työskentelemme samalla osastolla ja osin samoissa työtehtävissä. Sen vuoksi minun tuntuu olevan mahdotonta unohtaa.
Mitä siis tehdä? Kuinka pääsen näistä häirisevistä tunteista eroon??
Pyydän asiallisia vastauksia! 😊
Olen miettinyt erästä henkilöä turhauttavan kauan ja niin intensiivisesti, että alan olla lopen väsynyt. Olemme tekemisissä paljon. Olemme ystäviä, enemmänkin, sielunkumppaneita.
Siitä on jo pitkän aikaa, kun tajusin etteivät tunteeni ole platoniset, kun kerroin sen hänelle ja kun hän kertoi ettei voi vastata tunteisiini. Vaikka sinnikkäästi esitän muuta, en ole päässyt eroon tunteistani. Aihe on tabu josta ei puhuta. Ikinä. Olen melko varma, että hän vaistoaa silti miten asiat ovat. Tilanne on minulle ajoittain lähes sietämättömän raskas, koska olemme työkavereita ja töissä tiiviisti tekemisissä, kuten hyvät ystävät luonnollisesti ovatkin. Meillä on paljon syvällisiä keskusteluja ja ne ovat hyvin tärkeitä ja antoisia.
Mutta olen väsynyt. Se, että aikoinaan tulin torjutuksi, koskee minuun vieläkin hyvin kipeästi. Vaikka siitä on jo aikaa ja olen niistä ajoista kasvanut paljon ihmisenä, koen silti yhä etten kelvannut hänelle. Tiedän hänen elämäntilanteensa olleen tuolloin hyvin vaikea ja hänen myöhempien sanojensa mukaan hänellä ei tuolloin ollut mitään mahdollisuutta eikä valmiuksia pariuhteeseen. Silti tämä kaikki tölväisi itsetuntoni todella kipeästi. Olisi helpompi unohtaa ellemme tapaisi niin usein. Työskentelemme samalla osastolla ja osin samoissa työtehtävissä. Sen vuoksi minun tuntuu olevan mahdotonta unohtaa.
Mitä siis tehdä? Kuinka pääsen näistä häirisevistä tunteista eroon??
Pyydän asiallisia vastauksia! 😊
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.