Sauri ja Sinnemäki hyväksyivät ja sallivat sen

Helsingissä paljastui vuosikausia jatkunut työpaikkakiusaaminen johon syylliseksi on leimattu Helsingin asuntotuotantotoimiston johtaja Sisko Marjamaa. Hänestä on tehty lukuisia valituksia esimerkikiksi entiselle ja nykyiselle apulaisjaupunginjohtajille eli Saurille ja Sinnemäelle seurauksella että kummatkaan eivät ole puuttuneet kiusaamineen, he ovat hyväksyneet ja sallineet kiusaaminen jatkumisen. Vihreiden Sauria ja Sinnemäkeä on kiinnostanut kyllä puolustaa laittomia pakolaisia ja puistoihin paskovia hanhia mutta ei oman kaupunkinsa työntekijöitä. Kysyisinkin Saurilta ja Sinnemäeltä, hävettääkö teitä jos ylipäätään osaatte hävetä?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


NestoriLuodosta kirjoitti:

Helsingissä paljastui vuosikausia jatkunut työpaikkakiusaaminen johon syylliseksi on leimattu Helsingin asuntotuotantotoimiston johtaja Sisko Marjamaa. Hänestä on tehty lukuisia valituksia esimerkikiksi entiselle ja nykyiselle apulaisjaupunginjohtajille eli Saurille ja Sinnemäelle seurauksella että kummatkaan eivät ole puuttuneet kiusaamineen, he ovat hyväksyneet ja sallineet kiusaaminen jatkumisen. Vihreiden Sauria ja Sinnemäkeä on kiinnostanut kyllä puolustaa laittomia pakolaisia ja puistoihin paskovia hanhia mutta ei oman kaupunkinsa työntekijöitä. Kysyisinkin Saurilta ja Sinnemäeltä, hävettääkö teitä jos ylipäätään osaatte hävetä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu