Vasenta rintaa pitelee ja vihloo, kuumottelee, rinta erikoisen tuntuinen, ns. "täyteläinen/puristava" vois kuvata parhaiten. Nännipihan alue on levinnyt punaisena siitä kohtaa, mihin pistelee. Puristaessa rintaa, nännipihan (ei nännistä) alueelta tulee rusehtavaa paksua eritettä, mutta vain yhdestä tai kahdesta kohdasta. Asia vaivaa , mutta olen todella huono hakeutumaan lääkäriin. Pari vuotta sitten otettu mammografia molemmista rinnoista, silloin oikean rinnan nänni vetäytyi kuopalle (on edelleen), mutta mitään ei löydetty. Nytkään en patteja löydä. Rintani regoivat kk kierron mukaisesti, mutta tämä on jotain muuta, ilkeää ja erilaista, ja vain vasemmassa rinnassa.
Mitä tekisitte itse tilanteessani? Valitettavasti minulla on kokemuksia julkisella puolella, että potilaita ei oteta tosissaan.. siksi välttelen lääkäriin menoa yleensä viimeiseen asti. On ollut pidemmän aikaa olo, että onko kaikki hyvin. Olen ollut niin väsynyt, että mikään lepo ei auta. Nyt tämän uuden oireen ilmaannuttua ajatukset toki risteilevät vainoharhaisuudesta rintasyöpään. Voiko ed. mainitut oireet viitata rintasyöpään? Kokemuksia kaipaan.
Toisen rinnnan pistelevä kipu
14
1309
Vastaukset
- 12312d31231d23
nonii tuskin siinä mitään on koska mitään ei löydetty ole huoleti
- hetitutkimuksiin
Lääkäriin ja heti. Terve rinta ei eritä mitään.
- syövänsairastanut
hetitutkimuksiin kirjoitti:
Lääkäriin ja heti. Terve rinta ei eritä mitään.
Menkää naiset heti lääkäriin, jos tunnette jotain muutosta rinnoissanne. Pahanlaatuinen kasvain tekee etäpesäkkeet kainalon imusolmukkeisiin.
- syövästäselvinnyt
Rintasyövän oireitahan nuo ovat. Pakkohan lääkärinkin on ottaa nuo tosissan, muuten ei ole omalla alallaa. Heti lääkäriin, jos juttusi on tosi!
- sis1
Itselläni oli vihlontaa, löytyi 9 mm fuktaalinen ksrsinooma, ajoissa osapoisto, ja säteet, pääsin vähällä. Käy lekurissa.
- Hämmentynyt-18
sis1 kirjoitti:
Itselläni oli vihlontaa, löytyi 9 mm fuktaalinen ksrsinooma, ajoissa osapoisto, ja säteet, pääsin vähällä. Käy lekurissa.
Oliko pistelyn tunne jatkuvaa/päivittäistä?
- Hämmentynyt-18
Kiitos vastauksista. Tosi on, ei tämmösiä viitsi keksiä. Täytyy soitella ja varata aika. Toivottavasti huoli on turha.. koska semmonenhan tässä väkisellä tulee. Oon yrittänyt unohtaa koko rinnan, jos se sillä menis, mutta tuo pistävä sähikäinen sykkivä kipu muistuttaa asiasta päivittäin. Oon yrittänyt tunnustella sitä, ja molempia rintoja, mutta se on vähän vaikeeta minun mielestä. Olen viiden lapsen äiti, imetettyä on tullut vuosia yhteensä.. eivät niin terhakat ole enää.
- syövästäselvinnyt
Nyt heti huomenna sitä aikaa varaamaan, jos et ole jo varannut. Unohtamalla vaiva ei parane. Toivotaan, ettei ole syöpää ja saat mielenrauhan. Mutta jos on, niin siitäkin selviää, kun ajoissa aloitetaan hoidot.
Kaikilla ei rintasyöpä tunnu patteina. Oma syöpä oli jo yli 4 cm, kunn löydettiin, enkä tuntenut mitään pattia eikä lääkärikään tuntenut. Seulonta mammografissa tuli ilmi. Ei kannata jäädä miettimään asiaa enää yksikseen.
- Hämmentynyt-18
Kävin tänään lääkärissä. Tutki rinnat, en tiedä tunsiko hän jotain vai ei (ei suomalainen gyne tää), en ymmärränyt mitä sanoi, mutta ultraan laittoi. Parin viikon päästä se..
- Hämmentynyt-18
Lisään edelliseen selventääkseni omaa kirjoitustani.. Lääkäri siis tutki rinnat pyynnöstäni gynekäynnin yhteydessä. Kerroin ennen tutkimusta, missä kipukohta on, painellessaan rintaa sanoi siinä kipeän kohdalla: "niin tässä se on". Laitan sinulle ultraäänitutkimuksen. Että jäi epäselväksi, tunskiko hän jotain siinä, kun löysi tuollai paikan tunnusteltaessa. No jospa ois turha reissu sinne ultraan! Hyvä kuitenkin, kun jotain tutkimusta laittoi. Sanoi, että ultra on mammoa parempi ja turvallisempi. Puhui neulanäytteistä myös, että tarvittaessa ottaavat samalla. Sanoi, että soittaa jos on tuloksista keskusteltavaa, muutoin laittaa paperisen lausunnon postissa.
- Hämmentynyt-18
Heitän lisäkysymyksen tähän vielä: onko rintasyövän sairastaneilla oireillut yläselkä? Yhtäaikaa tuon tissikivun alkaessa selkä kipeytyi. Ajattelin, että jumissa jostain. Kipu pahenee, venyttelyt, jumpat tai hieronnat ei auta. Kipu on yläselässä, selkärangassa ikäänkuin. Kipu taitaa nyt eskaloitua niin pahasti, että on pakko lähtee ihan päivystykseen tästä. Oon napsinu monta viikkoa Buranaa ja Panadolia kipuun. Rinnan puoleinen olkavarsi, vasen siis, ajoittain myös kipeä, mutta jää toiseksi tän selkäkivun kanssa. Rinnassa oleva pistely ja nipistely jatkunut koko ajan, rinta on isompi kuin oikea rinta. Ja rintarangasta johtuvaa tämä ei tasan ole, tuntemukset tissin sisällä. Pitkältä ajalta tuntuu tuo ultraan odottelukin.. alan tulla iha hurjaksi kohta. Väsyttää ja mitään en jaksas tehdä, mutta pakko kun on, niin tää on rimpuilua vähän jo. Ja kyllä tässä ajatukset vaeltaa sieltä tänne..
- syöpis
Mulla oli pitkään vasen olkapää kipeä ennen kuin vasemmasta rinnasta löytyi syöpäkasvain. Kysyinkin syöpälääkäriltä, onko olkakivulla ja syövällä jotain yhteistä, mutta ei osannut vastata. Syöpä on nyt hoidettu, mutta olkakipu jatkuu. Tiedä sitten mistä johtuu.
- Hämmentynyt-18
Kävin ultrassa. Mitään poikkevaa ei löytänyt. Kehoitti tarkkailemaan rintoja ja ottamaan uudestaan yhteyttä, jos jotain tuntemuksia/löydöksiä vielä tulee. Eritteestä sanoi, että sen voisi jollain katetritutkimuksella tutkia, mutta siihen se jäi. Normaaliksi ei sitä luonnehtinut. Oli asiallinen eikä vähätellyt miksi siellä olin. Ei saanut siis tunnetta "turhaan tulit". Mutta hyvä näin. Jään seurailee.
Tv. Ap- palstailija-
Hieno juttu, ettei mitään löytynyt. Ja hyvä, että kävit tutkimuksessa ja sait mielen rauhoittumaan asian suhteen. Mukavaa kevään odotusta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.693804Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j883179Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1002441Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.151659Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m701418- 981290
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä471229- 501031
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?11031Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä561030