Mikä voisi olla syynä hiustenlähtööni?

MarianneJulia

Olen 22-vuotias nainen ja kärsinyt kaljuuntumisesta kohta 5v ajan. Loppu häämöttää!

Hiuksia on lähtenyt koko ajan tasaisesti koko pään alueelta ja sitä mukaa on myös ponnarini ohentunut.

Kun hius irtoaa niin sen tilalle kasvaa hetken aikaa uusi hius, kerkeää kasvaa ehkä noin 4-5cm pituiseksi kunnes sekin irtoaa ja sitten ei kasva enää mitään. Tälleen on kaljuuntumiseni edennyt.

Minulla oli ensimmäisen kerran hiustenlähtöä jo 11-12vuotiaana, mutta sillon kasvoi aina uutta tilalle ja kaljuuntumista ei päässyt muodostumaan vaikka hiuksia lähti paljon.

Elämässäni on paljon ollut stressiä ja ahdistusta, 5v sitten olin tosi ahdistunut ja sen seurauksena tuli polttava kivulias reaktio päänahkaan ja ehkä noin 1-2 viikkoa myöhemmin huomasin että olin alkanut selkeästi kaljuuntumaan ohimoilta. Joten ohimot oli selkeä merkki josta ensin kaljuuntumiseni huomasin. Päänahassa esiintynyt vähän myös kutinaa ja joskus päänahka saattanut punoittaa, ihan kuin olisi ärtynyt jostakin syystä.

Olen yrittänyt etsiä parannus keinoja sairauksiini. Sairastan siis muutakin kuin kaljuuntumista: mielenterveysongelmia, unettomuutta, ärtynyttä suolta, virtsanpidätys vaikeuksia, kuukautishäiriöitä jne. En ole löytänyt vielä kunnollista parannusta sairauksiini, paitsi homeopatialla saatiin paranemaan vatsan turvotus ja on pysynyt poissa nyt 6v ajan, mutta se oli vain yksi oire joka parantui joten laiha lohtu!

Minkälaisia hoitoja nykyään kaljuuntumiseen on ja mikä sopisi mulle parhaiten?

En oo pessyt hiuksia useaan kuukauteen ja on ällö olo, kynnellä kun raaputan niin päänahasta lähtee aina jotain valkosta talia/hilsettä kai koska se on niin likainen. En oo halunnu pitkään aikaan pestä, koska sen verran vähän hiuksia jäljellä että kun seuraavan kerran pesen niin alkaa kalju näkymään ja se täytyy ulkona liikkuessa peittää jotenkin, sitä varten oon ostanut pipon. Henkisesti täytynyt kerätä voimia tähän tulevaan pesukertaan ja harjatessa tuntuu että eniten hiuksia lähtee, aina yhden harjaus kerran jälkeen harja täynnä hiuksia...

En haluaisi kuitenkaan koko loppuelämää tuudittautua peittelemään kaljua päähineillä tai peruukeilla! Joten onko mulla mahdollisuus saada vielä omat kauniit ja hyväkuntoiset hiukset takaisin?

Latvoista hiukseni on huonokuntoiset, sellanen takku kasa, niissä näkyy vissiin vieläkin blondaamisen vauriot vaikka en oo värjänny hiuksiani useaan vuoteen..?

Lääkäreillä oon ravannu tämän vaivan takia ja ainut apu mitä oon saanut niin on ollu " opettele elämään vaivojesi kanssa "

Jotenkin tulee tunne että kaljuuntumista on ihan mahdoton ja vaikea hoitaa.....

Tottakai oon kuullut näistä lääkkeistä nimeltä Rogaine yms, mutta en oo aikasemmin uskaltanu sellasta kokeilla koska lukenut että joillain se vaan kiihdyttänyt kaljuuntumista, mutta nykyään oon valmis kokeilemaan mitä tahansa, koska se on ihan sama mitä tähän päähän tunkee koska sen verran vähän hiuksia jäljellä...

Äitini ja mummoni kaljuuntuneet myös, mutta ei todellakaan näin nuorena, vaan vasta vaihdevuosi iässä kun hormooni toiminta muuttuu... Ei kai minun ikäisenä kaljuuntuminen ole normaalia kun suurimmalla osalla nuorista naisista tukka päässä!?

Olen käynyt vaihtoehtoja läpi ja mun kaljuuntumista kuvastaa parhaiten diffuusi hiustenlähtö. Olen miettinyt myös voisiko kyseessä olla telogeeninen hiustenlähtö, koska eikös sellaisen voi laukaista voimakas stressi? siinä kuitenkin vissiin pitäisi tapahtua tyyliin 3kk aikana massiivinen kaljuuntuminen mutta sen jälkeen alkaa tukka kasvamaan takaisin... mulle ei käynyt näin. Sitten tietty yks vaihtoehto on krooninen telogeeninen hiustenlähtö, mistä syystä se voi johtua? Jos tämä perinnöllistä olisi niin eikö mun sillon pitäisi kaljuuntua tähän tyyliin:

https://aijaa.com/hhinrH

Eli hiusjakaus lähteä leventymään, mullahan lähtenyt hiukset tasaisesti joka puolelta päätä...

Pelkään vaan, että tää on jotain perinnöllistä mitä ei voida hoitaa ja voiko stressi laukaista aiemmin jonkun sairauden joka muuten olisi puhjennut mulle vaikka vasta 47v iässä, kuten esimerkiks tämä kaljuuntuminen? Tuntuu että olen ihan yksin tämän sairauteni kanssa koska en ole saanut edes lääkäreiltä apua. Masentaa, monet itkut oon itkeny ja paniikissa ollut, enkä ole tällä voittanut mitään, korkeintaan vaan pahentanut oloani.

6

381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Johanna_R

      Itsellä vähän samanlainen ongelma. Tuntuu, että ponnari on pienentynyt lyhyen ajan sisällä ainakin kolmanneksella, ehkä jopa puolella ja vähän ohimoiden yläpuolella kasvaa enää vain sellaista untuvaa/"vauvahiuksia" oikeiden hiusten sijaan. Ikää itselläni on 21-vuotta ja olen vajaa kolme vuotta kärsinyt myös mielenterveysongelmista kuten voimakkaasta ahdistuksesta ja masennuksesta. Stressiä on myös todella usein.

      Olen yrittänyt viimeaikoina olla rasittamatta hiuksia turhaan. Yritän mm. harjata hiukset todella varovasti ja olla repimättä niitä sekä yritän välttää lämpökäsittelyä ja muotoilutuotteita mahdollisuuksien mukaan. Syön nykyään myös monivitamiineja purkista, jos se auttaisi edes vähän tähän tilanteeseen. Alla on pari sivustoa, jotka löysin tässä lähiaikoina. Niissä on jotain tietoa, vinkkejä ja tuotteita mistä voisi olla apua.

      https://askelterveyteen.com/esta-hiustenlahto-nailla-luonnollisilla-keinoilla/

      http://www.apuasairauksiin.fi/p/hiusten-lahto.html

      Tsemppiä ja voimia! Jos löydät jonkun avun tähän, tulethan jakamaan sen tänne. Kaikki neuvot ja vinkit ovat tervetulleita.

    • 73mittarissa

      Minulla lähti myös hiuksia jokaisen pesussa. Olen pessy hiukseni joka aamu mutta nyt vain joka kolmas aamu. Näin hiukseni lähtevät harvemmin. Mitäs jos kokeilisin pesua vain kerran viikossa ja sittenkin hyvin varovasti. Voisiko näin vähentää hiuslähtoä. Onko muilla vastaavaa?

    • VHH.-kannattaja

      Useimpiin ihosairauksiin syyllinen on viljatuotteet. Siitä vain kirjastoon hakemaan sopiva kirja ja tutustumaan viljattomaan elämään.

      • iugyufiyufvgjygv

        Hiustenlähtö ei välttämättä johdu ihosairauksista, joten sitä ei voi laittaa syyksi. Nämä terveysintoilijat ja VHH-uskovaiset tyrkyttää ohjeitaan joka vaivaan.


    • Toivottavastiapua

      Samanlainen tarina on minulla, että hiuksia kerkesi lähtemään 5 vuotta. Minulla on tosin onnellinen loppu asialle ja kerron mikä minulla auttoi. Stressi ja ahdistus kuluttavat hirveästi kehoa ja vitamiineja. Ensin täytyy opetella stressistä pois, meditaatio, syvät hengitysharjoitukset oikeasti auttavat kunhan jaksaa joka päivä paneutua vaikka 5min. Sitten todella vahva monivitamiini, Iherbistä esim two per day. D, omega3, C, E vitamiinit, B vitamiinit, b5 erityisesti vielä erikseen ja b12, sinkki, seleeni, jodi, msm, biotiini ja rauta. Iltaisin vahva magnesium, sekä homeokalk valmiste. Minulla oli vuosia alhaiset rautavarastot, vaikka hemoglobiini hyvä. Eli rauta saattoi olla suurin syy, sekä sinkki. Sinkin puute aiheuttaa kuukautiskierron ongelmia, joten kuukautisetkin normalisoituivat.
      Kaikesta huolimatta hiustenlähtö vähentyi, mutta ei loppunut täysin. Epäilin, että kehoni ei tuota estrogeenia tarpeeksi, vaikka ikää olikin vasta 23v. Mietin tätä koska e-pillereiden lopettamisen jälkeen (4 vuotta sitten) alkoi myös ahdistuneisuus. Kävin itse mittaamassa tasojani, koska gyne ei suostunut kun olinhan niin nuori ettei ongelmia voi olla. Aloitin e-pillerit nimeltään Qlaira ja ensimmäisen kuukauden jälkeen huomasin kuinka hiustenlähtö oli pysähtynyt. Nyt siitä on aikaa 2 vuotta ja hiukset ovat kasvaneet takaisin ja minulla on taas paksu tukka.
      Edelleen jos on stressiä syön tupla annostuksen vahvaa monivitamiinia, b vitamiineja ja iltaisin vahvaa magnesiumia, homeokalk valmistetta.
      Söin myös huonoon mielialaani silloin mäkikuismaa ja se auttoi mielialaan todella paljon. Mäkikuismaa ei kuitenkaan saa syödä e-pillereiden kanssa! Mäkikuisman tilalle otin iltaisin 5htp:n ja kokeilin myös l-tryptofaania ja ne auttoivat myös.

      Suosittelen kokeilemaan stressi tosiaan syö vitamiineja, etenkin b ryhmän, sekä se syö hirveästi hivenaineita sinkki, magnesium ainakin ja ne on tärkeitä keholle!

    • MarianneJulia

      Löytyiskö teiltä muilta vielä lisää tietoa/ajatuksia mikä voi aiheuttaa kaljuuntumiseni ja miten sen pystyisi hoitamaan pois ja saada ainakin osa menetetyistä hiuksista kasvamaan takaisin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      120
      9755
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      100
      9597
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7901
    4. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      34
      7481
    5. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6274
    6. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5458
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      10
      4882
    8. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      29
      4626
    9. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4395
    10. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4373
    Aihe