Vapaita siviilivihkijöitä Helsingin seudulle !?

EsaYlikoskelta

On tehty aloite maistraatille: Vapaita siviilivihkijöitä Helsingin seudulle

Helsingin seudun vapaa-ajattelijat ry on tehnyt aloitteen Uudenmaan maistraatille vihkimisoikeuden myöntämisestä muillekin kuin maistraatin ja käräjäoikeuden viranhaltijoille. Näin virkapaikan ja -ajan ulkopuolisiin siviilivihkimisiin esimerkiksi kesälauantaisin saadaan lisää vihkijöitä.

Avioliittolain 17 a § mukaan maistraatti voi myöntää tietyt kriteerit täyttävälle henkilölle vihkimisoikeuden, jos se on tarpeen siviilivihkijöiden riittävän määrän turvaamiseksi maistraatin toimialueella.

Koko maan avioliitosta noin 55 prosenttia solmitaan siviilivihkimisenä. Osuus on kasvanut viime vuosina tasaisesti ja paljon. Kun maallistuminen etenee eri tahtia maan eri osissa, Uudellamaalla ja erityisesti Helsingissä siviilivihkimisten osuus on muuta maata suurempi.

Siviilivihkijää, joka haluaisi tulla vihkipaikalle maistraatin tai käräjäoikeuden tilojen ja virkapaikan ulkopuolelle, kysytään ainakin juhlapuhujia välittävältä Pro-Seremonioilta säännöllisesti. Myös Helsingin seudun vapaa-ajattelijoiden jäsenet ja muut uskonnottomat ovat kertoneet vaikeuksista saada vihkijää toivottuun aikaan esimerkiksi lauantaina.

Kun kymmenille uskonnollisille yhdyskunnille on myönnetty vihkimisoikeuksia, mutta uskonnottomien yhdistyksille ei, yhdenvertaisuusperiaatteen syrjintäkiellon perusteella myös ei-uskonnollisen vihkimisen haluavien parien tulisi saada riittävästi vihkimispalveluja virka-ajan ja -paikan ulkopuolella.

Sisä-Suomen maistraatin myönnettyä viime vuonna vihkimisoikeuden yhdelle siviilivihkijälle, tilanne on Tampereen seudulla parantunut. Silti sielläkään tietojemme mukaan ei siviilivihkijää aina löydy, joten kysyntää vapaille siviilivihkijöille on.

Helsingin seudun vapaa-ajattelijat on aloitteessaan esittänyt, että Uudenmaan maistraatti alkaa myöntää avioliittolain mukaisia vihkimisoikeuksia henkilöille, jotka eivät ole maistraatin tai käräjäoikeuden viranhaltijoita.

14

163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiittäen

      Hyvä aloite!

    • Lukuje.lasku

      Kirkollisesti vihittyjen parien osuus (%) kirkon jäsenistä Helsingissä oli enää 48,9 %.

      Koko väestöstä evl vihkimisten osuus oli tietysti huomattavasti pienempi. Siviilivihkimisten osuus kasvaa. Aloite on hyvin perusteltu.

      • Hurja luku tuo. Alle puolet edes kirkkoon kuuluvista!

        Toisaalta tulee kyllä mieleen miksi he sitten yhä ovat jäseniä.


      • Lukuje.lasku
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Hurja luku tuo. Alle puolet edes kirkkoon kuuluvista!

        Toisaalta tulee kyllä mieleen miksi he sitten yhä ovat jäseniä.

        Toki iso osa kirkon jäsenistä avioituu kirkkoon kuulumattoman kanssa...


    • Luk.lis

      Hyvä aloite.
      Maakunnissa käräjäoikeuksien notaarit kuulemma auttavat viranhaltijoita lauantaivihkimisiin.
      Helsingin seudulla tarve vielä suurempi.

      • Noteeraten

        Notaarit ovat tuomioistuinharjoittelijoita, eivät varsinaisia viranhaltijoita. Nuorta sakkia yleensä. Miksei?


      • EiVaanRiitä
        Noteeraten kirjoitti:

        Notaarit ovat tuomioistuinharjoittelijoita, eivät varsinaisia viranhaltijoita. Nuorta sakkia yleensä. Miksei?

        Ei riitä Helsingin seudulla.


    • Kiittäen

      Hyvää perustyötä HVA:lta toraisan suunpieksännän sijaan!

      • Lukuje.lisäys

        Toivottavasti menee läpi pikaisesti!


    • Onko tähän tullut vastausta?

      • Ping. Vastattu?


    • Vastaava on nyt tehty Satakunnassa.

    • EsaYlikoskelta

      Uudenmaan maistraatilta tuli tänään ilmoitus vapaata vihkijää koskevasta aloitteestamme.
      Olivat päätyneet siihen, että nyt ei ole tarvetta avata hakua kyseiseen tehtävään. Maistraatti ei käsittele henkilöiden omaehtoisia hakuja, vaan vasta jos itse ensin laittavat haun päälle.

      "Selityksenä" vihkijöiden riittävyydelle Uudellamaalla oli
      a) maistraattien hallintouudistus, jolloin pienet maistraatit yhdistettiin isommaksi alueeksi, ja näin vihkijöitä voidaan jakaa paljon isommasta vihkijäjoukosta. Aiemmin on pienissä maistraateeissa ollut vajeita silloin tällöin.
      b) lisävaihtoehdon ovat myös käräjäoikeudet, joissa varsinkin tuomioistuinharjoittelijat (vai mikä se termi on) ovat suhteellisen motivoituneita vihkimistehtäviin.

      Lupasivat seurata tilannetta, käykö niin, että käräjäoikeuksistakaan ei löydy vihkijää, jos maistraatin vihkijät ovat jo varattuja. Toistaiseksi ei viime aikoina ole tullut kuulemma valituksia.

      Pyydämme ilmoittamaan myös vapaa-ajattelijoille, jos on vaikeuksia vihkijän saamisessa haluttuun ilta- tai viikonloppuaikaan.

      • Samaan tapaan myös Lounais-Suomen mti vastasi Satakunan yhdistykselle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4348
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      122
      2802
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2562
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      86
      1546
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      117
      1488
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1209
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1154
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      179
      984
    Aihe