Lähetystyössä
Matkallelähtöpäivän lumipyry on vaihtunut hellesääksi. Tähän manner-Afrikan pienimpään valtioon mahtuu runsaasti valoa ja lämpöä. Suoraan auringon paahtamalta hiekkaiselta kadulta astun matkakumppanieni kanssa varjoisaan huoneeseen. Talon isäntä tervehtii ja toivottaa tulijat sydämellisesti tervetulleiksi. Vähitellen silmäni mukautuvat hämärään tilaan ja erottavat keskellä huonetta olevan pienehkön pöydän. Sen ympärille, samalla huoneen seinustoja myötäillen on aseteltu tuolit neljälle vieraalle ja isännälle.
Kodissa on myös keittiö. Siellä talon emäntä touhuaa. Verho-oven läpi puhe kuuluu myös huoneesta keittiöön. Kuulumisten vaihdon jälkeen hiljennymme hartaustilaisuuteen. Keskustelu on käyty englanniksi, ranska on kuitenkin talon väelle, Guineasta Gambiaan muuttaneille läheisempi. Se on Guinean virallinen kieli. Isäntäväen äidinkieli on jokin lukuisista heimokielistä. Niitä me lähetyspuhujat emme hallitse. Hartauskieleksi valitsemme ranskan.
Kuulija eläytyy Psalmin 23 sanomaan ääneen sanoja toistaen. Psalmi puhuu Jumalan huolenpidosta ja siitä, kuinka ihminen tarvitsee opetusta ja ojennustakin pysyäkseen Jumalan sanassa. Jumalan huolenpitoa on, kun ihminen saa kuulla evankeliumin saarnan, joka vapauttaa sen uskojan synnistä. Tuota sanomaa olemmekin matkakumppanini kanssa pyynnöstä täällä julistamassa. Ihmiset ovat rukoilleet: "Tulkoon sinun valtakuntasi." Sanat ovat saattaneet olla aivan toiset, ehkä niitä ei ole ollut lainkaan. Sydämen rauhasta on joka tapauksessa ollut puute. Jumala on kuullut rukouksen.
Emäntä kantaa edessämme olevalle pöydälle suurehkon vadin täynnä ruokaa. Riisiin, lautasen reunalle on nätisti työnnetty lusikat, tasaisin välein, viisi kappaletta. Kuusi meitä on kaikkiaan, mutta emäntä ei ole itseään tähän laskenut. Koen tilanteen juhlalliseksi. Tässä pienessä kodissa saamme olla yhteisellä aterialla, ensin Jumalan sanan leipää murtaen, sitten ruumiin ravintoa nauttien – talon väen hankkimaa ja valmistamaa, maukasta ateriaa.
Yhä uudestaan nousevat mieleeni sanat: "Tulkoon sinun valtakuntasi", "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme", "Anna meille meidän syntimme anteeksi".
Matkallelähtöpäivän lumipyry on vaihtunut hellesääksi. Tähän manner-Afrikan pienimpään valtioon mahtuu runsaasti valoa ja lämpöä. Suoraan auringon paahtamalta hiekkaiselta kadulta astun matkakumppanieni kanssa varjoisaan huoneeseen. Talon isäntä tervehtii ja toivottaa tulijat sydämellisesti tervetulleiksi. Vähitellen silmäni mukautuvat hämärään tilaan ja erottavat keskellä huonetta olevan pienehkön pöydän. Sen ympärille, samalla huoneen seinustoja myötäillen on aseteltu tuolit neljälle vieraalle ja isännälle.
Kodissa on myös keittiö. Siellä talon emäntä touhuaa. Verho-oven läpi puhe kuuluu myös huoneesta keittiöön. Kuulumisten vaihdon jälkeen hiljennymme hartaustilaisuuteen. Keskustelu on käyty englanniksi, ranska on kuitenkin talon väelle, Guineasta Gambiaan muuttaneille läheisempi. Se on Guinean virallinen kieli. Isäntäväen äidinkieli on jokin lukuisista heimokielistä. Niitä me lähetyspuhujat emme hallitse. Hartauskieleksi valitsemme ranskan.
Kuulija eläytyy Psalmin 23 sanomaan ääneen sanoja toistaen. Psalmi puhuu Jumalan huolenpidosta ja siitä, kuinka ihminen tarvitsee opetusta ja ojennustakin pysyäkseen Jumalan sanassa. Jumalan huolenpitoa on, kun ihminen saa kuulla evankeliumin saarnan, joka vapauttaa sen uskojan synnistä. Tuota sanomaa olemmekin matkakumppanini kanssa pyynnöstä täällä julistamassa. Ihmiset ovat rukoilleet: "Tulkoon sinun valtakuntasi." Sanat ovat saattaneet olla aivan toiset, ehkä niitä ei ole ollut lainkaan. Sydämen rauhasta on joka tapauksessa ollut puute. Jumala on kuullut rukouksen.
Emäntä kantaa edessämme olevalle pöydälle suurehkon vadin täynnä ruokaa. Riisiin, lautasen reunalle on nätisti työnnetty lusikat, tasaisin välein, viisi kappaletta. Kuusi meitä on kaikkiaan, mutta emäntä ei ole itseään tähän laskenut. Koen tilanteen juhlalliseksi. Tässä pienessä kodissa saamme olla yhteisellä aterialla, ensin Jumalan sanan leipää murtaen, sitten ruumiin ravintoa nauttien – talon väen hankkimaa ja valmistamaa, maukasta ateriaa.
Yhä uudestaan nousevat mieleeni sanat: "Tulkoon sinun valtakuntasi", "Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme", "Anna meille meidän syntimme anteeksi".
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lieneekö tämä nyt ihan oikea vanhoillislestadiolaisjuttu?
On se:
http://www.paivamies.fi/blogit/blogistit/blogisti_kokemuksia-srkn-lahetystyosta/3493/
Vähän kävitte läpi Jeesusta, siitä ei manittu, mutta yhden mokan teitte "Tulkoon sinun valtakuntasi."
Näin ei puhu oikea uskovainen, vaan se on tullit jo maahan, me edustamme sitä.
Pitää miettiä, mitä tekee, ettei joudu maailmaan.
Ei ole tullut niin kauan kuin veeällätkin vaikenevat asioistaan ja lakaisevat niitä maton alle!
HIenoa kun pian saamme kuulla afrikkalaisrytmejä kotisiionissa!
Tuo kysymys on hyvä selvittää.
Suomessa ei meikäläiset saa syntejä anteeksi ehtoollisessa.
Muuta kirkot saavat, miten on Afrikassa, kun siellä ollaan leivän murtamisessa