suuseksi naiselle

Epätrendikäs

Nykyään tuntuu joka tuutissa hoettavan, että nainen saa orgasmin nuolemalla tai nainen haluaisi, että hänelle nuollaan orgasmi. Mietin, että taidan olla kummallinen. En ole koskaan halunnut, että mua nuollaan. Saan orgasmin ihan yhdynnässäkin. Saan sen masturboimalla, sormettamalla ja ja hinkkaamalla alapäätä johonkin. Luultavasti saisin nuolemallakin, mutta siihen pitäisi aivoissa klinksahtaa jotain. En halua, että kukaan sotkee suutaan tai naamaansa mun alapäässä (siinä ei vikaa ole), mutta alan vain sääliä miestä, joka sinne naamaansa yrittää laittaa. Onko muita samalla tavalla outoja?

21

3704

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuttuajuttua

      Tuossa ei ole trendikkyydestä kysymys vaan siitä että ihmisten kehot toimivat toisistaan poikkeavilla tavoilla. Ihminen ei ole kone.

      Suurin osa eli noin 75% naisista tarvitsee klitoriksen kiihoittamista saadakseen orgasmin eli pelkät yhdyntäliikkeet eivät siihen riitä. Tilanne ei ole tuon suhteen mitenkään muuttunut viime aikoina eli ei ole muoti-ilmiöstä kysymys. Joskus Freudin aikoina oli asiasta (miespuolisilla) tiedehenkilöillä suunnattomasti väärinkäsityksiä, mutta Kinseyn naisten seksuaalisuutta käsittelevän raportin jälkeen (1953) jälkeen asia on ollut yleisesti tiedossa.

      https://www.vauva.fi/keskustelu/2505365/usein_kysyttyja_kysymyksia_seksista_vastauksineen#comment-24837558

      Tuo 75% tarkoittaa tietenkin toisin päin sitä, että noin 25% naisista voi saada orgasminsa myös ilman klitoriksen kiihottamista. Osa tuosta 25%sta on sellaisia, jotka eivät saa orgasmia ollenkaan pelkän klitoriksen kiihotuksen kautta.

      Se miten orgasminsa saa ei tee naisesta tai miehestä toista parempaa tai huonompaa. Kun oman tapansa saada orgasmi tuntee niin seksin harrastaminen on paljon mukavampaa. Edellyttäen tietenkin, että saa suunsa auki ja kertoo partnerille miten tämän tulee toimia. Ja edellyttäen, että partneri osaa kuunnella ja sitten myös toimia sen mukaisesti.

    • Epätrendikäs

      Fakta toki on faktaa, mutta kysymys ei nyt tälläkertaa ollut tuosta vaan siitä, että kokeeko kukaan muu ko asiaa ällöttävänä? Kieltäytyykö naiset suuseksistä?!?

      • kuilli

        siellä on muut munineen jossa olet täiaivo nenineen. Patti nokka, täys dorka


    • Kikkeliskok

      Aika harva nainen kieltäytyy. Toki yhdenyön juttujen kanssa kannattaa välttää nesteiden vaihtoa muutenkin.
      Mutta turha sääliä meitä miehiä, jotka pitävät suuseksin antamista naiselle ihanimpana tietämänään asiana. Siinä ei ole mitään ällöttävää.

    • NautinNuolla

      Juuri näin Kikkeliskok!
      Meille on ihan oma ”klubikin”, klitorismen! ;-D

    • Huikeetasuuseksii

      Mutta oletko joskus suuseksiä saadessasi päässyt orgasmiin saakka? Jos olet, millainen se oli muilla tavoin tuotettuun verrattuna?
      Näin miehenä voin sanoa, etten ikinä ole kokenut yhtä kokonaisvaltaista ja pitkää orkkua, kuin suihinotossa taitavan naisen antamana, purkautumisen tunne oli jotain ihan outoa verrattuna muihin tapoihin. Myönnän kyllä, että ekakerralla lastin tyhjennys naisen imiessä suuhunsa samalla jotenkin hävetti, mutta ihanat imut spermanpurkauksen sykähtelyn tahtiin vei käsitykseni orgasmista ihan uudelle tasolle..

    • suuseksifani

      Ja mikä minua suuresti ihmetyttää: Jotkut ajattelevat miehelle suuseksiä antavan naisen olevan jotenkin alistettu. Siinähän naisella on kaikki valta miehen yli säädellessään tapahtuman etenemistä ja pitäessään miehen hallinnassaan pitkittämällä nautintoa. Koko ajan ovat myös naisen hampaat kullin ympärillä. Yksi rouskis riittäisi rikkomaan kullin pysyvästi.

      Rajuin ikinä tähän asti saamani orgasmi tuli suihinotosta naisen liukastetun sormen ollessa peräaukossa. Meinasi lähteä taju. Sama nainen antoi minulle myös elämäni ensimmäisen suihinoton...

      Itselläni suuseksin antaminen naiselle on yksi tärkeimpiä asioita seksissä. Se hetki kun toinen menettää kokonaan tilanteen hallinnan ja lantio alkaa nousta kiihkon tahdissa naamaani vasten...

    • Epätrendikäs

      Eli ei ole muita vastaavia?!? Täälläkin vain näitä jotka hehkuttaa.

      • vauvalehdenpalsta

        Suomi24 seksipalsta ei ehkä ole paras paikka saada vastauksia. Kokeile vauva - lehden seksipalstaa.


    • ryynerberg

      On vain tyhmää olla nenineen siellä missä muut on ollut paskasine munineen.
      TERV gigantti

      • Kikkeliskok

        Kaikki naiset, joiden kanssa olen ollut intiimisti, ovat olleet erittäin tarkkoja siitä, että b-rapun tuotoksia ei sotketa a-rappuun. Naisilla tapaa tulla ikäviä tulehduksia / hiiva tms. sellaisesta. Sitäpaitsi jo pikkutytöt opetetaan pyyhkimään pissan jälkeen edestä taaksepäin juuri tuosta samasta syystä. Niinpä harvoin tosielämässä pillussa on paskaa. Ja tiedäthän vanhan arvoituksen:
        Missä menee hyvän maun raja?
        No se menee siinä välilihan paikkeilla.


    • Kielellisesti

      Harvassa taitaa olla Naiset jotka ei tykkää nuolemisesta. Sitäpaitsi se on yksi parhaista touhuista mitä mieskin voi tehdä housut jalassa!

    • Nainen48vee

      No minä jotenkin sitä häpeän, enkä kehtaa enempiä vaatia että joku nuolisi. Kostun aina tosi paljon, ei semmosta ole kiva varmastikaan nuolla. Mutta mulle riittäisi jos klitorista kielellä nuolisi, eikai sinne alemmas tarvis mennä sotkemaan välttämättä :D.

      Kai se häpeä johtuu siitä ettei mulla ole ollut nuolija-miehiä. Mulla on ollut aikaisemmin seitsemän seurustelukumppania nuoruudesta lukien. Pidempiä suhteita ovat olleet ja päättynyt avioliittokin. Nyt on kahdeksas mies. Yksikään näistä miehistä ei ole nuolemista ehdottanut eivätkä ole sitä pyytämisenkään jälkeen halunneet kuin ihan vähän kerran kokeilla. Joten on kyllä jäänyt käsitys ettei se homma miehiä kovasti innosta ja siis aika epämiellyttävää touhua lienee monen mielestä. Ei siis kauhesti kiihota ajatus että mun nuoleminen olisi epämiellyttävää.
      Itse otan suihin mielelläni.

      • Kikkeliskok

        Sehän on aivan huippua, kun löytää pimpan jo valmiiksi kiihottuneena! Puoliso yleensä haluaa aina pestä paikkojaan ennen seksiä, kun tietää aina saavansa suuseksiä. Olen kyllä kieltänyt pesemästä sieltä sisältä, mutta ihan aina ei tunnu uskovan. No vähitellen tuntuu oppivan, että nimenomaan haluan herkkuni hieman mehustuneena. Eihän ravintolassakaan pestä ruokia kokin jäljiltä mauttomiksi. Toki siitä päältä saa pisutipat huuhtaista, mutta saippuan käyttö on ehdittomasti kiellettyä. Kokeilkaapa itse nuolaista saippuapalaa, niin tiedätte miksi..


    • Ei.innosta

      Sama täällä, jostain syystä ei minuakaan ole koskaan kiinnostanut. En tiedä miksi, mutta jotenkin se ei tunnu miellyttävältä eikä kiihota juurikaan. Onko se häpeää vai mitä, mutta kun joskus olen kokeillut, niin ei se edes tunnu hyvältä, ja olen pyytänyt lopettamaan melko nopeasti. Toki itsekään en tykkää antaa miehelle suuseksiä.

      • Nyloneissa

        Hei. Mä tykkään nuolla kosteaa vakoa mielelläni. Olen hieman tuhma? kun haluan työntää pääni naisten sukkisten sisälle ja nuolla samalla pillua., niin kauan että kumppani laukeaa suuhuni!


      • suuseksifani

        Ei.innosta, Kannattaa joskus antaa kokeilla, ehkä kumppanisi ei vain ole osannut tehdä oikein. Eri naiset kun tarvii hieman erilaista kosketusta löytääkseen suuseksin saamisesta nautintonsa, mutta kun se itse kullekin oikea tapa on löytynyt, orgasmit on olleet hyvinkin voimakkaita nimenomaan nuoltuna. Yleisimmin tuntuu olevan mieleistä tekniikka, jossa pari sormea on sisällä ja samaan aikaan nuollaan klittaa leveällä kielellä hyvin intensiivisesti (painetta ja hidasta liikettä, ei missään nimessä "terävällä kielellä" lipittämistä)

        Mielenkiintoista olisi lukea hieman tarkemmin ajatuksiasi, pidätkö oman alakerran ulkonäöstä, hävettääkö näyttää miehelle sitä valoisassa? Saatko orgasmin muulla tavalla ja miten yleensä? Vaatiiko orgasmisi rajumpaa kohtelua alakertaan, kuin antaja on kielellään voinut tehdä? Ajatteletko että alapää on jotenkin likainen, että se olisi syynä, kun et tykkää miehellekään antaa monelle niin kovin tärkeää nautintoa (suihinoton puute on suurimpia syitä miehille käydä vieraissa tai huorissa)?


    • Suuseksionihanaa

      Minulla on sellainen Gene Simmons-tyyppinen kieli ja rakastan sen käyttämistä naisen tyydyttämiseen. Ei ole isommin valitteluja tullut, että olisi naisesta epämukavaa tai noloa.

    • Perussettiä

      Et ole todellakaan sen kummallisempi kuin muutkaan, itsekään en liioin koe oloani kovin seksikkääksi miehen pään ollessa haarovälissä.. Käsipelit ja yhdyntä toimii kyllä.

    • Kun vaan löytäis sen naisen joka sitä oikeesti haluaa, ja vielä Satakunnan alueella? Täällä olis reipas kielimies valmiina meilin päässä. Nim. Merkin takaa löytyy meiliä. Kirjoittele.

    • Anonyymi

      Oon 13v haluun et joku nuolee mun kullii

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2739
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2488
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2191
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2016
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1507
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1363
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1042
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      984
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      798
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      791
    Aihe