Pakko kysyä, kun en ikinä muista nähneeni unta kalasta. Näin unta, että sain saaliiksi ison, hopean värisen kalan. Muistelen, että jotenkin kala ei ollut normaali järvikala, vaan joku (en tiedä kuka) epäili sen paenneen akvaariosta tmv. paikata ja kasvaneen nykyisiin mittoihinsa. Kala oli kooltaan varsin suuri ja jaksoin sen vaivoin saada vedettyä (kai virveli) rannalle. Mielestäni se oli todella upea, outo kala.
Laitan tähän samalla kysymyksen unesta, joka vaivaa mieltäni ja jonka näin pari viikkoa sitten. En ole myöskään nähnyt aikaisemmin unia numeroista. Pari viikko sitten näin unen, jossa oli paljon numeroita ryhmiteltynä kahden ja kolmen numeron sarjoiksi niin, että ne muodostivat ehkä viisirivisen sarjana. Tuo sarja oli neliön muotoinen. JOS muistan oikein numerosarjassa oli ainakin 3 ja 5 ja mahdollisesti F kirjain aivan alussa. Saattoi löytyä 4.
Jos joku voisi vähän tulkita tätä, kun näin outoja en yleensä näe. Tai oikeastaan en näe (muista) unia.
Kala unessa ja numeroita unessa.
3
233
Vastaukset
- Kalajanumerot
Eikö löydy ketään?
- Kristalliboltsi
Noi unet liittyy yhteen ja kertoo sinun suunnitelmasta tehdä ryöstö koruliikkeeseen. Hopeinen iso kala tarkoittaa koruja . Numerot neliössä tarkoittaa vankilan käytävää ja sellien ovia, johon joudut koska keikkasi epäonnistuu.
Selkeä näky mitä tapahtuu jos toteutat suunnitelmasi.
Funtsaa vähän haluatko päästä tiilitaloon asumaan? Ensimmäisessä unessa saat palkinnon, ja jostain syystä muistat parin viikon takaisen unen, jossa on numeroita riveissä.
Olen pahoillani, mutta ensimmäinen unesi ei ennusta sinulle lottovoittoa edes yhdistettynä pari viikkoa sitten näkemääsi uneen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6315840Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?293944HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2962515- 1291804
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311503Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3841454Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101233- 131223
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76962- 115935