Taktikko, mahtavin sotilas, jumalainen strategi jne jne. Muistammeko Aleksanterin vain suurena sotapäälikkönä joka valloitti alle kymmenessä vuodessa aikansa tunnetun maailman? Kyllä vain, sehän oli hänen pyrkimyksensä. Mutta jos on oikeasti kyseisestä henkilöstä kiinostunut, niin kirjallisuutta kyllä löytyy jonka kautta kannattaa ottaa selvää. Tosiasia on, että hänellä oli elämä myös taistelukenttien ulkopuolella.
Onneksi Stone teki tämän elokuvan, eikä joku Bruckheimer millään jokapojan mahtipontifiilistely tuotannollaan! Jos haluaa katsoa mättöä kaksi tuntia, niin voi mennä vuokraamaan edellä mainitun tuottajan filmejä. Sitäpaitsi en ymmärrä miksi taistelua pitäisi painottaa enemmän tälläisissä muinaisen maailman legendoissa, kun henkilödraama on se joka määrittää ihmisen luonteen. Taistelut on tulkittu kirjallisuudesta ja tarinoista niinkuin henkilödraamakin, mutta mitä tarina antaa katsojalle taistelujen aikana? Muuta kun tiedon: ”Niin, siellä ne ottivat yhteen. ..Meniköhän tuolla pää poikki noin?? Vau.” Olen tyytyväinen että Aleksanterin taisteluista näytettiin ne merkittävimmät, eikä yritettykkään tuoda edes puolia niistä kaikista valkokankaalle. Se olisi yksinkertaisesti liikaa. Elokuvassa Näytettiin Gaugamelan taistelu, jossa Aleksanteri marssitti 40 000 ammattisotilastaan 250 000 barbaaria ja Persian kuningasta vastaan. Ja näytettiin Aleksanterin viimeinen taistelu Intiassa, jossa hän loukkaantui vakavasti. Muunosan elokuva näyttää tilanteita jotka kertoo minkälainen ihminen Aleksanteri oli Stonen näkökulmasta. Itse olen perehtynyt Aleksanterin tarinoihin laihanlaisesti, mutta silti elokuvassa on hienoja kohtauksia joita voin tunnistaa muidenkin kertomuksista, niinkuin villihevosen kesyttäminen nuorena poikana, johon isä Phillip ei pystynyt. Myös Aleksanterin rakkaus hänen lapsuuden ystävään Hefaistioniin tuotiin tarpeeksi hyvin esille, ilman että Stonen olisi tarvinnut kuvata miesten välistä rakastelua. Muinaisessa Kreikassa kun tämä oli varsin yleistä ja suvaittua, niin kauan kun perillisä myös saadaan.
Stone on mielestäni ottanut aivan oikean suunnaan elokuvan keston ja aiheen suhteen: ”Näytetään tärkeimmät asiat ja kerrotaan mitä välissä tapahtui.” Tarina on arvostelijoiden mielestä hajanainen, mutta mielestäni tämä on tyylisuunta joka sopii näinkin suureen tarinaan. Jostain luin että ihmetellään sitäkin miksi Aleksanterin isän, Phillipin murhaa ei ”näytetty” kronologisessa kohdassaan. Se toki kerrottiin kronologisessa kohdassaan, mutta näytettiin elokuvan loppupuolella. Minulla on kaksi syytä, jotka liittyvät siihen miksi näin: ”Alussa oli kohtaus, jossa Aleksanteri riiteli Phillipin kanssa, jonka jälkeisessä kohtauksessa kerrotaan sitten Phillipin murha ja Aleksanterin kruunun perintä. Tämä saattoi tuoda ajatuksia, että Aleksanteri erosi isästään vihaisin mielin ja olisi saattanut olla itsekkin murhauksen takana. (katsojan mielen kanssa pelehtimistä;) Loppupuolella näytetään kyseinen murha kohtaus, joka kertoo että Phillip sopi riitansa Aleksanterin kanssa ja tämän kuollessa Aleksanterin tunteet isäänsä tulee viimeistään esille, jotka oliva sisimmissään lämpimät. Elokuvan alussa tämä kohtaus ei olisi istunut hyvin heti riitelykohtauksen perään. Toinen syy mielestäni on, että kun tämä kohtaus elokuvan loppupuolella näytettiin, niin sitä edeltävässä kohtauksessa Aleksaneri suree Cleitusta, jonka hän oli juuri humalassa ja raivoissaan seivästänyt. Cleitus on vahvasti mukana isä Phillipin murha kohtauksessa, jossa Phillip vakuuttaa Aleksanterille, että hän voi aina luottaa Cleitukseen. (dramaattista:)”
Roolisuoritukset ovat kaikinpuolin mielestäni onnistuneita ja Jolie tekee kunniaa kuningatar Olympiakselle kyvyillä, joita hän ei ole ennen tuonnut juurikaan esille. Farrel on varsin oiva valinta Aleksanterin osaan. Musiikki on hienoa ja Vangeliksen omistautuminen myös kuuluu, saihan hän säveltää musiikin oman maansa muinaishistorialliseen teokseen. Kuvallinen kerronta on väririkasta ja kaunista katseltavaa, eikä Stonen tyyli ole kadonnut nopeita zoomeja katsoessa, erikoisia ilmeitä nähtäessä ja viimeisen taistelun värimaailmaa ihailtaessa.
Minusta on ollut huvittavaa lukea kuinka ihmiset mollaavat elokuvaa nyt, kun saivat tietää ja nähdä minkälainen mies Aleksanteri todella oli. Tämä suuri sotapäälikkö, joka rakastikin miestä. Voi kauheaa, mitä nyt ajatella?! Ei ainakaa hyvää tästä leffasta, hyi v...u mitä homoilua! Surkuhupaisaa luettavaa kun miehet ja pojat kiroilevat heidän SUUREN VALLOITTAJANSA olevan erilainen. Noh, joillakin ihmisillä suvaitsevaisuus ei vain tule kuulonkaan ja minkäs sille tekee. Tuollainen käytös kertoo vain jotain heidän omista peloistaan ja epäluuloistaan enemmän kuin muiden. Aleksanteri Suuren ajatus oli vapauttaa maailma ja hän vastasi itse teoistaan. Jos aihe ei kiinosta, niin älkää hyvät ihmiset maksako kalliita elokuvalippuja, vain siksi että mainoksissa vilauteltiin taisteluita.
Onneksi Stone teki tämän elokuvan, eikä joku Bruckheimer millään jokapojan mahtipontifiilistely tuotannollaan! Jos haluaa katsoa mättöä kaksi tuntia, niin voi mennä vuokraamaan edellä mainitun tuottajan filmejä. Sitäpaitsi en ymmärrä miksi taistelua pitäisi painottaa enemmän tälläisissä muinaisen maailman legendoissa, kun henkilödraama on se joka määrittää ihmisen luonteen. Taistelut on tulkittu kirjallisuudesta ja tarinoista niinkuin henkilödraamakin, mutta mitä tarina antaa katsojalle taistelujen aikana? Muuta kun tiedon: ”Niin, siellä ne ottivat yhteen. ..Meniköhän tuolla pää poikki noin?? Vau.” Olen tyytyväinen että Aleksanterin taisteluista näytettiin ne merkittävimmät, eikä yritettykkään tuoda edes puolia niistä kaikista valkokankaalle. Se olisi yksinkertaisesti liikaa. Elokuvassa Näytettiin Gaugamelan taistelu, jossa Aleksanteri marssitti 40 000 ammattisotilastaan 250 000 barbaaria ja Persian kuningasta vastaan. Ja näytettiin Aleksanterin viimeinen taistelu Intiassa, jossa hän loukkaantui vakavasti. Muunosan elokuva näyttää tilanteita jotka kertoo minkälainen ihminen Aleksanteri oli Stonen näkökulmasta. Itse olen perehtynyt Aleksanterin tarinoihin laihanlaisesti, mutta silti elokuvassa on hienoja kohtauksia joita voin tunnistaa muidenkin kertomuksista, niinkuin villihevosen kesyttäminen nuorena poikana, johon isä Phillip ei pystynyt. Myös Aleksanterin rakkaus hänen lapsuuden ystävään Hefaistioniin tuotiin tarpeeksi hyvin esille, ilman että Stonen olisi tarvinnut kuvata miesten välistä rakastelua. Muinaisessa Kreikassa kun tämä oli varsin yleistä ja suvaittua, niin kauan kun perillisä myös saadaan.
Stone on mielestäni ottanut aivan oikean suunnaan elokuvan keston ja aiheen suhteen: ”Näytetään tärkeimmät asiat ja kerrotaan mitä välissä tapahtui.” Tarina on arvostelijoiden mielestä hajanainen, mutta mielestäni tämä on tyylisuunta joka sopii näinkin suureen tarinaan. Jostain luin että ihmetellään sitäkin miksi Aleksanterin isän, Phillipin murhaa ei ”näytetty” kronologisessa kohdassaan. Se toki kerrottiin kronologisessa kohdassaan, mutta näytettiin elokuvan loppupuolella. Minulla on kaksi syytä, jotka liittyvät siihen miksi näin: ”Alussa oli kohtaus, jossa Aleksanteri riiteli Phillipin kanssa, jonka jälkeisessä kohtauksessa kerrotaan sitten Phillipin murha ja Aleksanterin kruunun perintä. Tämä saattoi tuoda ajatuksia, että Aleksanteri erosi isästään vihaisin mielin ja olisi saattanut olla itsekkin murhauksen takana. (katsojan mielen kanssa pelehtimistä;) Loppupuolella näytetään kyseinen murha kohtaus, joka kertoo että Phillip sopi riitansa Aleksanterin kanssa ja tämän kuollessa Aleksanterin tunteet isäänsä tulee viimeistään esille, jotka oliva sisimmissään lämpimät. Elokuvan alussa tämä kohtaus ei olisi istunut hyvin heti riitelykohtauksen perään. Toinen syy mielestäni on, että kun tämä kohtaus elokuvan loppupuolella näytettiin, niin sitä edeltävässä kohtauksessa Aleksaneri suree Cleitusta, jonka hän oli juuri humalassa ja raivoissaan seivästänyt. Cleitus on vahvasti mukana isä Phillipin murha kohtauksessa, jossa Phillip vakuuttaa Aleksanterille, että hän voi aina luottaa Cleitukseen. (dramaattista:)”
Roolisuoritukset ovat kaikinpuolin mielestäni onnistuneita ja Jolie tekee kunniaa kuningatar Olympiakselle kyvyillä, joita hän ei ole ennen tuonnut juurikaan esille. Farrel on varsin oiva valinta Aleksanterin osaan. Musiikki on hienoa ja Vangeliksen omistautuminen myös kuuluu, saihan hän säveltää musiikin oman maansa muinaishistorialliseen teokseen. Kuvallinen kerronta on väririkasta ja kaunista katseltavaa, eikä Stonen tyyli ole kadonnut nopeita zoomeja katsoessa, erikoisia ilmeitä nähtäessä ja viimeisen taistelun värimaailmaa ihailtaessa.
Minusta on ollut huvittavaa lukea kuinka ihmiset mollaavat elokuvaa nyt, kun saivat tietää ja nähdä minkälainen mies Aleksanteri todella oli. Tämä suuri sotapäälikkö, joka rakastikin miestä. Voi kauheaa, mitä nyt ajatella?! Ei ainakaa hyvää tästä leffasta, hyi v...u mitä homoilua! Surkuhupaisaa luettavaa kun miehet ja pojat kiroilevat heidän SUUREN VALLOITTAJANSA olevan erilainen. Noh, joillakin ihmisillä suvaitsevaisuus ei vain tule kuulonkaan ja minkäs sille tekee. Tuollainen käytös kertoo vain jotain heidän omista peloistaan ja epäluuloistaan enemmän kuin muiden. Aleksanteri Suuren ajatus oli vapauttaa maailma ja hän vastasi itse teoistaan. Jos aihe ei kiinosta, niin älkää hyvät ihmiset maksako kalliita elokuvalippuja, vain siksi että mainoksissa vilauteltiin taisteluita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika monipuolisesti perusteltu eipä tuohon jää paljon mitään lisättävää. Ainoa mistä en pitänyt elokuvassa oli Olympiaan outo korostus joka muistutti venäjää. Muuten elokuva on aivan mahtava vaikka viime aikoinahan näitä suuria elokuvia on ollut kuten Troija, Viimeinen Samurai... Gladiaattori taisi aloittaa tämän...
Ja aivan elokuvasta pääsee kesken pois jos ei pidä tai sitten kannattaa vaikka netistä ottaa sewlvää elokuvasta ennen kuin menee katsomaan.Ärsyttää ihmiset jotka pitävät hirveää meteliä vain silloin kun eivät pidä elokuvasta. Aina löytyy joka joka pitää ja sehän on pää asia =)
No en muista nosita Aleksanterin tapahtumista oikein mitään (lukiossa L reaalissa hissasta ja kaikki hissan kurssit kymppejä), mutta tykkään historiallisista elokuvista.
Mulla omana mm. Gladiaattori, Ben Hur, Spartacus, Titanic, Viimeinen samurai, Gangs of New York, King Arthur, Troija, Tanssii susien kanssa, Armoton maa, Alamo, Robin Hood - Varkaiden ruhtinas, The Patriot, Master and commander, Mustan helmen kirous, Hiipivä tiikeri, Piilotettu lohikäärme, Hyvät, pahat ja rumat, Ruoska, Vihreä maili jne.
No enemmän ja vähemmän taruja, mutta se historiallinen loisto ja tunnelma on usein hyvä ja mukaansa tempaava. Puvut usein loistavia ja hienoja, vaikken niitteen aitoudesta tiedäkkään.
Aleksanteria en oo nähny, mutta varmaanki ostan sen. Nythän tulee kans Gladiaattorin ohjaajalta uus leffa toi Kingdom of heaven ja ostan kait senki sitten ku se tulee DVD:lle.