Kertokaa nyt mulle oonko ihan outo... On niin vaikee hyväksyä sitä, että lapsi alkaa irtaantumaan minusta -äidistään! Oon hoitanu tyttöä koko ajan kotona (2v) ja hän on kaikki kaikessa. En malttanut lähteä mihinkään ensimmäisten 10kk aikana tytön syntymän jälkeen. Sitten kun johonkin lähdin, niin oli ihan hirvee ikävä ja tulin vauhdilla kotiin. Nyt tyttö oli elämänsä eka kertaa yökylässä parivkoa sitten (päätti itse jäädä mummon luo) ja se oli ihan kauheeta! Oli kotona niin tyhjä olo! Vaikka tiedän, että se tekee meille molemmille ihan hyvää olla välillä erossakin, mutta silti se on raskasta.
Olenko liian ylisuojeleva? Omistushaluinen? Voiko omassa lapsessa olla liikaa kiinni?
En kylläkään ole sellainen äiti joka viettää kaiken aikansa yksin tytön kanssa, teen myös omia juttujani ja annan lapsen touhuta omiaan. Mutta tuo ajatus siitä että tyttöni onkin nyt kaukana "isossa pahassa maailmassa" Enkä voi kokoajan suojella häntä on kamala!
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Olenko liian ylisuojeleva? Omistushaluinen? Voiko omassa lapsessa olla liikaa kiinni?
En kylläkään ole sellainen äiti joka viettää kaiken aikansa yksin tytön kanssa, teen myös omia juttujani ja annan lapsen touhuta omiaan. Mutta tuo ajatus siitä että tyttöni onkin nyt kaukana "isossa pahassa maailmassa" Enkä voi kokoajan suojella häntä on kamala!
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oma kolmevuotiaani on silloin tällöin mummolla ja joskus isällään...
Ei sen tarvinnut aluksi olla kun tunti pois, kun en enää osannut tehdä mitään ja kauhuissani mietin miten saan muka ajan kulumaan seuraavaan päivään,,,
Noin 10 ekaa kertaa oli ihan kauheita, mutta sitten yllätys yllätys, aloinkin nauttia omasta rauhasta. Jotenkin rupesin luottamaan siihen, että mummo ja isäkin osaa pientä suojella tuolla isossa maailmassa.
Nyt se oli tasan vuorokauden isällään pe-la, ja oli ihanaa olla yksin. Mutta vielä ihanampaa oli kun se tuli kotiin takaisin, minun pieni vauvani, suuresta maailmasta.
Toi mitä kerrot, kuulostaa ihan sairaalta, mutta tollastahan se alkuun ensimmäisen lapsen kanssa on. Kyllä se siitä ohi menee. Anna itselles aikaa. Olisko miehestä mitään apua? Jos se vois hoitaa lasta, et olisi antanut sitä "ulkopuoliselle" ja voisit ehkä ottaa rennommin.
Ihan pimeetä toi on. Mut ite olin aika samanlainen. Enkä todellakaan ole enää.
Ei tyttöä ois nytkään tarvinnu viedä hoitoon, mutta itte päätti et nyt ois sen aika... Mummo on jo monet kerrat kyselly, että eikö sitä tyttöä sais jo yökylään ja oon selitelly itelleni, et miks ihmeessä sen pitäis mennä kun kotonakin voi olla. Nyt tyttö siis päätti itse toisin. Meillä on myös toinen lapsi (nuorempi) eli vaikka vanhempi ois hoidossa, niin omaa aikaa tuskin jäis... Isä hoitais mielellään ja sanoo useesti, että lähe nyt jonnekin! Mutta kun en kaipaa mitään muuta kuin kotonaoloa ja tavallista perhe-elämää. Minä oon omat menemiseni menny.
Ehkä me äidit sit ollaan niin ihmeellisiä otuksia. Halutaan suojella omiamme vaikka mikä olisi... Vaikka eihän omalta mummolta tai isältä tarvitse suojella :) Mutta kuitenkin. Haluaisin olla läsnä tytön joka hetkessä, enkä menettää sekuntiakaan.
mulla on aina ollu vaikeuksia jättää esim.lapsenvahdille lapsiani ku piti miehen kaa lähteä viettämään ravintolailtaa.en yksinkertasesti pysty rentoutumaan ja pitämään hauskaa ku lapset on koko ajan mielessä.harvoin mennäänkään minnekkään,vaikka tekis kyllä ihan hyvää lähteä jonnekkin.en ymmärrä miksi se onkin niin vaikeaa.olen miettinyt sitä monesti,miten toiset vanhemmat pystyy lähtemään huoleti!?tämä on toisaalta raskastakin ku ei voi rentoutua mitenkää ilman että noita pipanoita miettii....
että ei sitten lähde sieltä lasten luota jos se tuntuu pahalta.
tämä on mun omasta mielestä ihan kahjoa,tämä tällainen ylihuolehtiminen.kai se menee ohi jossain vaiheessa!?toivottavasti vielä silloin on tarpeeks vetreä vielä lähtemään,ettei istu kiikkutuoliin!:)
vaiheessa tätä ongelmaa,kun ei ole ollut yökylä paikkoja tarjolla.
Mutta minä "murehdin" jo etukäteen sitä vaihetta kun lähtee 15-vuotiaana muualle viikoksi opiskelemaan.
Ja ensimmäinen on vielä poika joka tuntuu vielä hirvittävämmältä.