Uskaltaako nykyään edes rakastua? Kaikenmaailman chatit ja muut kun antavat sellaisen kuvan, että varatut vain pettävät ja hakevat "uusia tuttavuuksia". Suhteen on perustuttava luottamukseen, mutta voiko sitä koskaan olla varma? Itselleni on suuri kynnys se, että uskallanko todella antaa sydäntäni kenellekään kokonaan, enkä ketään halua siihenkään tilanteeseen saattaa että rakastaisivat vain puolikasta sydäntä. Haluan rakastaa ja saada rakkautta, ja ehkäpä sitä pitäisi vain opetella hyväksymään riskit..
M23
M23
Vastaukset 14
Vanhimmat
Elämä on kaikkineen yhtä riskiä,mistään ei voi koskaan olla varma.Jos ei mitään uskalla ei mitään saakaan.Joskus tulee takkiin ja sitten se toinen puoli,voi tulla onni yllättäen vastaan odottamatta.Oli se sitten chat,kirjasto,kaupankassa tai ravintola.Anna tunteiden viedä ja katso minne se sinut vie.Elämä on tarkoitettu elettäväksi.
Mun mielestä suhteen pitää perustua ehdottomaan luottamukseen, johon pettäminen ei missään nimessä kuulu!! Sitä ei tue kyllä mitkään chatit yms, jossa haetaan "salaista seuraa".. Ja tuntuu, et sitä on paljon. Mä haluan löytää miehen, joka ei anna mulle vaan puolikasta sydäntä. Ja oon miettiny myös uskallanko antaa sydäntäni kellekään kokonaan. Tuntemattomien arvomaailmaa ei voi tietää, siks toisen tunteminen oiskin tärkeää. Eikä liian nopeesti pitäs edetä. Ja puhua pitää. Ehkä joku jossain vie kokonaan mun sydämen ja mä sen jonkun :)
Se millä vesillä toinen liikkuu selviää vain tutustumalla tähän toiseen. Kyl mä uskon, et useimmilla on samat lähtökohdat, kun sulla.
Nykyään tunnutaan alleviivaavan sitä, että rakkaus vaatii paljon työtä. Miksi se ei voisi olla vain yksinkertaista kuten muinoin, eikä nykymaailman riskien kolhimaa ja koettelemaa. Tuntuu että nykyään ihmiset tekevät tahallaan asioista liian vaikeita ja alkavat riitelemään tästäkin syystä aivan turhaan. Miksi ei enää ymmärretä sitä, että mitkä asiat ovat tähdellisiä ja mitkä eivät? Kuvittelisin rakastumisen ja rakkauden ajavan kaiken edelle, ja vaikka välillä takkuaisikin, on typerää olla näkemättä koko kuvaa: joku rakastaa sinua ja sinä häntä. Tietysti sitä hieman känkkäränkkää tulee ja muuta, ja kun toinen on lähes aina läsnä niin siihenhän tämän arkielämän yleensä purkaa.
Tietysti tämä rakkaus saattaa kävellä kaupanjonossa vastaan, löytyä chatistä ties mitä muuta, mutta mistä sen sitten tunnistaa? Usein tuntuu että olen liian kyyninen rakkaudelle, mutta joskus taas vastapainoksi kaipaan sitä niin paljon etten joskus välitä mistä sitä, tai jotain sen kaltaista, saan. Monet puhuvat niin kylmiä sanoja rakkaudesta..
Ajattelet häntä päivin öin, se saa sut hymyilemään. Haluat hänen parasta, viettää hänen kanssaan aikaa. Rakkaus on sitä, kun haluaa vanheta jonkun kanssa, elää ja kokea tätä maailmaa yhdessä! Myötä ja vastamäessä. Rakkaus on loputonta anteeksiantoa ja helliä katseita. Se on tunne, kun haluaa sulautua yhteen rakastamasi ihmisen kanssa. Oletettavaa on, että nämä tulee kehiin vasta seurustelun ja tutustelun jo alettua.
Mutta mistä erottaa ihastumisen ja rakastumisen? Rakastuneena tekee kaiken harkiten, ettei vain pilaisi jo olemassa olevaa. Ihastuneena, et välttämäti tunne toista, vaan tunne voi olla ulkoisiin seikkoihin kohdistuvaa... Rakastuneena toinen ihminen meneekin kaiken edelle!
Rakkauden tunne kehittyy ajan kanssa. Joskus jopa huomaa rakastuneensa ystäväänsä. Tunne vain voimistuu ajan kuluessa. Et saa häntä ajatuksistasi..
Hellyys ja läheisyys voi olla sitä mitä kaipaat ajoittain, etkä välitä mistä sitä saat. Mutta rakkaus on jotain syvempää ja tunnerikkaampaa..
Hyvin sanottu! :)
Säikähtävätkö ihmiset liikaa rakkautta? Olen taiteilijaihminen, tai ainakin kuvittelen olevani, ja usein mietin että kuinka outona monet saattaisivatkaan intohimoni roihahtaessa minua pitää. Olen erittäin empaattinen ihminen enkä missään tapauksessa tekisi mitään mistä toinen ei pitäisi (eikä nyt puhuta seksistä), mutta uskon että kun rakastun, niin rakastun palvovasti ja haluan tehdä kaikkeni toisen eteen. Pelästyisivätkö ihmiset liikaa rakkauden osoitusta? Kuinka helposti tämä muuttuu tukahduttavaksi ja painostavaksi?
hei, jos joku rakastaa ja haluaa tutustua sinuun yhtä palavasti kuin sinä, en usko, että hän tulee pakahtumaan rakkauden osoituksiisi. ennemminkin hän pyörtyy syliisi. ole valmis ottamaan vastaan :)
Tutustuin erääseen ihmiseen. Vietin ihanaa aikaa hänen seurassaan ja nautin yhteisestä sävelestämme. Katseissa ja teoissa oli kutkuttavaa romanttista säpinää. Kolme viikkoa ystävystymisen jälkeen tämä ihminen sanoi minulle: "Minä rakastan sinua."
Miksi en siltikään uskalla vastata hänen sanoihinsa, vaikka tunnen hänet hyvin ja olen jakanut monta monta yhteistä kaunista hetkeä, sanaa ja tekemistä hänen kanssaan? Pidän hänestä paljon, mutta rakkaus... Pelottaa.
Jos joku on tuntenut minut kolme viikkoa, voiko hän loppujen lopuksi edes tietää, minkälainen oikeasti olen? Voiko hän rakastaa MINUA vai rakastaako hän jotain pienenpientä osaa minussa? Minulle rakkaus on iso asia, ja haluan olla varma omista ja kumppanini tunteista.
Vai pelkäänkö vain antaa sydäntäni kenellekään, kuten M23 kirjoitti?
Kuten sinun, on minunkin vaikea kertoa rakkaudesta toiselle. Aamutunneilla kun joku kuiskaa korvaan kainalossa sanoja rakkaudesta, en voi kun olla (stereotypisesti?) hiljaa - minä, joka olen erittäin sosiaalinen ja muutenkin hiljaiseksi puhumalla saadaan, menen aivan mykäksi tästä. Kamala hiljaisuus. En tiedä että onko kyse sitoutumisen pelosta, sillä vaikka haikailenkin täydellisen rakkauden perään, en kuitenkaan halua missään nimessä luopua omasta ajastani - ehkäpä itselläni tästä syystä en kenenkään sitoudu. Taiteilija tarvitsee yksinäisyytensä - ja tuo on yksi syy jonka takia mietin, että olisiko vain parempi olla yksin kuin suututtaa joku puhumalla yksinäisyydenkaipuusta, jota toinen ei välttämättä ymmärrä.
Hupsista. Tulipa noita kirjoitusvirheitä ja epäloogisuuksia. Ei pitäisi yrittää tehdä kymmentä asiaa kerralla.
Ne sinun kirjoitusvirheet antoivat minulle vain enemmän vapautta ymmärtää viestisi omalla tavallani. En voi muuta kuin kiittää... ;)
Mutta se on kyllä pahuksenmoinen tilanne, kun suu pysyy tiukasti kiinni silloin, kun pitäisi vastata rakkaudentunnustukseen. En haluaisi loukata toista lukkiutuneilla äänihuulilla, mutta ei ole luultavasti kovinkaan romanttista kähistä minä-rakastan-sinuun sanoilla "kiitos" tai "minä pidän sinusta".
Silloin kun se kamala hiljaisuus tulee kahden ihon väliin, se ikään kuin repii ne kauhean kauas toisistaan. Toinen helposti ajattelee, että pitäminen ei tarkoita mitään. Että olen vain itsekäs, sydämetön oman nautinnon tyydyttäjä, jos sanon "vain" pitäväni jostakusta. Vaikka en kykene pulauttamaan suustasi ulos minä-rakastan-sinua, ei se kuitenkaan tarkoita, etteikö tuo toinen ihoni ole minulle tärkeä. Minä vain kaipaan vielä tilaa hengittää...
Kyllä sä varmasti itsellesi löydät kumppanin joka myös ymmärtää sen että välillä haluat olla yksin.
Itse olen juuri sellainen ihminen, että välillä kaipaan hirmuista hellyyttä ja yhdessä oloa, mutta välillä on pakko saada olla yksin!!!
Älä avaa sydäntäsi kenelle tahansa. Katso tarkkaan tytön sisintä ja sydäntä. Meitä on moneen junaan, mutta jotta löytäisit sinulle juuri sopivan kultakimpaleen, tutustu ensin ystävänä!! =)